Onnea uuteen soteen. 07.12.2014 | Blogi | Kirjoittaja: Virpi Dufva

Sote-uudistuksesta on käyty runsaasti keskustelua viime aikoina. Nyt on asiassa päästy eteenpäin, ja hallituksen esitys uudeksi sote-järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle 4.12.2014. Eduskunta päättää laista maaliskuussa 2015.

Järjestämislailla säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä, rahoituksesta sekä palvelujen tuottamisesta, kehittämisestä, ohjauksesta ja valvonnasta. Järjestämisvastuu tulee olemaan viidellä eri Sote-alueella ja palveluiden tuottamisvastuu kuntayhtymillä, joita voi olla enintään 19. Kuntayhtymät voivat valita tuottamistavan. Se voi tapahtua omana toimintana, järjestöjen tai yritysten tuottamana.

Uudistuksessa tavoitellaan palvelurakennetta, jossa ihmiset saavat yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. Yhdenvertaisuuden lisäksi tavoitellaan väestölle enemmän hyvinvointia ja terveyttä.

Uudistus on tärkeä, ja sen tulee varmistaa, että ihmisten tarpeet huomioidaan ihmislähtöisesti. Nyt on keskeistä turvata moninainen palvelujärjestelmä myös vanhuspalveluiden osalta. Meillä on onneksi jo olemassa melko laaja palvelujen kirjo. Tätä moninaista palveluvalikoimaa edelleen kehittämällä pystymme tulevaisuudessakin turvaamaan mahdollisimman oikea-aikaisen ja laadukkaan palvelun sekä tuen sitä tarvitsevalle vanhukselle eri puolella maata.

Moni järjestöpohjainen toimija on ollut huolissaan siitä, kuinka kuntayhtymät jatkossa hyödyntävät jo olemassa olevan järjestöpohjaisen palvelutoiminnan ja muun järjestöjen toiminnan, johon vanhukset osallistuvat. Löytyykö järjestöpohjaiselle palvelutoiminalle tilaa säästöpaineiden alla?

Toivottavasti uudistus mahdollistaa kuntayhtymille myös kumppanuuksien rakentamisen muiden toimijoiden kanssa. Tai kuinka massiivisia hankintakokonaisuuksia tullaan kilpailuttamaan, ja pystyvätkö yksittäiset paikalliset toimijat näihin kilpailutuksiin edes osallistumaan. Nyt on keskeistä turvata kaikille vanhuksille riittävät palvelut niin, että iäkäs henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi.

Vanha sanonta ”ei kannata heittää lasta pesuveden mukana” käy tähänkin uudistukseen. Pidetään huoli, että toimivat, hyvät palvelut ja toiminnot löytävät paikkansa myös uudessa järjestelmässä. Myös hyvin ja laadukkaasti toimiva pieniä paikallisia palveluntuottajia tarvitaan. Harvemmin uuteen kotiin muutetaan niin, ettei vanhasta mitään hyvää ja toimivaa mukaan otettaisi. Uusien sote-alueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2016 alussa ja palvelujen tuottamisesta vastaavien kuntayhtymien vuoden 2017 alussa. Onnea uuteen Soteen!