Teknologiaa arkeen. 10.05.2016 | Blogi | Kirjoittaja: Tarja Rantee

Matkalla äitienpäivävierailulle mielen sopukoista kumpusi ilo siitä, miten teknologia mahdollistaa erilaisia asioita. Autoa ajaessa vakionopeuden säädin kontrolloi muutoin ehkä liiankin painavaa kaasujalkaa ja vapautti sen tehtävästään. Nilkan lihakset lepäsivät ja mieli keskittyi muihin asioihin kuin ajonopeuden tarkastelemiseen tai ylinopeussakkojen välttelemiseen – teknologia hoiti sen puolestani.

Blootooth handsfree -toiminnot antoivat mahdollisuuden olla puheyhteydessä muihin matkan aikana. Hyvä ilmastointi virkisti eivätkä hikikarpalot vierineet selkää pitkin kuten muutama vuosi sitten vanhemmalla autolla ajaessani. Mietinkin, että minulla oli mahdollisuus valita lähdenkö konkreettisesti ajelemaan Mikkelistä Etelä-Suomeen tapaamaan äitiäni vai käytänkö Skype-yhteyttä, jolloin äidin ääni ja kuva olisi välittynyt tietokoneen ruudulta. Kukan ojentamisen ilo ja äidin halaus sekä tuoksuvat tarjoilut siivittivät valintaa tällä kertaa konkreettiseen tapaamiseen. Matkustaminen oli nautinnollista! 

Mikäli tänä vuonna 78 vuotta täyttävä äitini ei olisi muutama vuosi sitten ottanut käyttöön joululahjaksi yllätyksenä hankittua tietokonetta, ainut vaihtoehto hänen tapaamiseensa olisi puhelun lisäksi ollut matkustaa 400 km. Valinnan vapauden mahdollistuminen vapautti myös energiaa.  Äitini oppi monien muiden ikääntyneiden ihmisten tavoin tietokoneen käytön ja otti haltuun internetin ja Skypen yllättäen näin minutkin. Hienoa! 

Tietysti äiti piti tietokonetta turhana, kun sitä hänelle vuosia sitten ehdotettiin. Mutta nyt se on tärkeä jokapäiväinen käyttölaite, joka mahdollistaa paljon kuten pasianssin pelaamisen. Ja homma pelaa.

Hyvä kysymys onkin, miten tässä onnistuttiin? Niinpä niin. Tällaisia tarinoita on Suomessa runsaasti.  Ilmarisen ja Osuuspankin tuoreen tutkimuksen mukaan 99 %:lla juuri eläkkeelle jääneistä on jo jokin laite, jolla päästään internettiin ja älypuhelin oli 70 % vastaajista. Ainakin tietokoneiden käyttö siis yleistyy myös ikääntyneempien ihmisten keskuudessa.

Teknologia on upea juttu. Autojen kehityksessä teknologia on merkittävässä roolissa, tuotekehitystä seurataan tiiviisti ja uutuudet otetaan ilolla vastaan. Kaiken ikäiset haluavat autoja ”kaikilla herkuilla”. Teknologian tuo elämäämme mukavuutta ja ennen kaikkea turvallisuutta.

Mikä innostaisi meitä nauttimaan kaiken ikäisinä myös kodin ja elämän muistakin teknologian tuotteista ja jopa makeisista?  Miten saisimme niitä paremmin käyttöön? Miten voisimme lievittää teknofobiaa, josta Pertti Saariluoma Jyväskylän yliopistosta puhui iAreenassa tänä vuonna. Teknologia on osittain yksilöllinen asia, mutta yhteiskunnassamme myös yhteinen asia, johon voimme olla vaikuttamassa. Tulevaisuudessa teknologian erilaiset ratkaisut auttavat meitä suorittamaan tehtäviä, joita emme itse halua tai kykene tekemään ja toisaalta tuovat vaihtoehtoja turvallisuuden parantamiseen sekä oman hyvinvointimme seuraamiseen.

Minun uteliasuuteni teknologian mahdollisuuksien hyödyntämiseen elämässäni on herännyt, entä sinun? Tervetuloa mukaan Tampereella pidettäville Hyvä Ikä-messuille ja teknologiaa käsittelevään seminaariin pe 21.10.2016: Millaista arkea tukevaa teknologiaa haluan huomenna kotiini? – Tätä on tarjolla tänään.