Senioriteatteriryhmä Kutkutuksesta Vuoden Isovanhempi 2007
Mikkeliläinen senioriteatteriryhmä Kutkutus valittiin Vuoden Isovanhemmaksi 20.10. pidetyssä juhlatilaisuudessa Kinaporin Palvelukeskuksessa Helsingissä. Paikalle oli saapunut n. 100 Isovanhempien päivän juhlijaa. Juhlassa puhui Ytt, draamapedagogi Leonie Hohenthal-Antin kulttuurista eri sukupolvien välillä, jonka jälkeen Teatteriryhmä Kutkutus esitti näytelmän "Meidän mummo mesettää". Juhla huipentui vuoden 2007 Isovanhemman julkistamiseen, jonka suoritti Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton toiminnanjohtaja Marja-Liisa kunnas.
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto haluaa Vuoden Isovanhemman nimityksellä korostaa teatteriryhmä Kutkutuksen realistista arkipäivän ja elämän kuvaamista, jossa tuodaan esille näyttelijöiden omia kokemuksia. Teatteriryhmä Kutkutuksen esitykset tuovat taiteen ja elämysten keinoin esiin menneen elämän, ikääntyneiden kokemukset sekä ikääntyneiden näyttelijöiden luovuuden voimavarat. 
IKÄKUTINAA
Kutkuttaminen alkoi Mikkelin kaupungin vanhusten päiväkeskuksen asiakkaiden aloitteesta vuonna 1995, jolloin Teatteriryhmä KUTKUTUS perustettiin. Ensimmäinen produktio ”Kyläkauppa” saavutti heti satapäisen yleisön suuren suosion. Näytelmä syntyi näyttelijöiden omista muistoista ja tarinoista vanhanajan kyläkaupasta.
Suosiota on ryhmällä riittänyt. Esityksiä on ollut 276 ja niiden lisäksi ulkomaanmatkoja, tv-ohjelmia, tiedettä, huomionosoituksia jne. Yleisöä on ollut vuosien varrella eri tilaisuuksissa yli 27000 katsojaa. Teatteriryhmä KUTKUTUS on senioriteatteriryhmä, jonka näyttelijät ovat iältään 60-97 -vuotiaita.
Teatteriryhmä KUTKUTUS on pitänyt tärkeänä kohdata esitystensä kautta myös eri ikäistä yleisöä. Kutkutus on tehnyt luovaa yhteistyötä nuorten kanssa. Yhteisellä ilmaisutaidon kurssilla Mikkelin yhteiskoulun lukiolaisten kanssa ennakkoluulot karisivat puolin ja toisin. Yhdessä todettiin, ettei tärkeintä eri sukupolvien välisessä yhteistyössä ole taiteellinen lopputulos, vaan yhdessä eletty ja koettu hetki elämää. Havaittiin, että eri ikäisten kohdatessa syntyy kutkuttavaa ”ikäkutinaa”.
Ryhmä on ollut suosittu seminaarien piristysruiske usein kantaa ottavilla sketseillään, mistä kertovat jo esitysten nimet ”Oikeutta vanhan valtaajille”, ”Lonkkaleikattujen runopiiri”, ”Surkeita vanhuspalveluja” ja ”Kuka meitä hoitaa?”
Lisää Kutkutus-teatterista Vanhustenhuollon Uudet Tuulet 6/2007-lehdessä.
. 
Vuoden Isovanhempi 2003 Pekka Leinonen Vuoden Isovanhempi 2004 Eila Roine Vuoden Isovanhemmat 2005 Matti J. ja Tellervo Kuronen Vuoden Isovanhempi 2006 Sijaismummotoiminta Vuoden Isovanhempi 2008 Veli-Pekka Saarnivaara
|