65 vuotta toimintaa myös Mallusjoella . 29.01.2018 | Uutiset

Mallusjoen Lepokoti on noin 70 ihmisen koti ja noin 40 ihmisen työpaikka järven rannalla Päijät-Hämeessä. Tänä vuonna Lepokoti täyttää 65 vuotta, ihan kuten Valli, ja työn touhussa juhlavuotta vietetään sielläkin. Palvelutalo Pääskylän avajaisia odotellaan malttamattomina.

Aamukahvipöydästä aukeaa huikea näköala lumiselle järvenselälle.
- Meidän salaisuutemme on Mallusjoen henki, hymyilee toiminnanjohtaja Tarja Perälä.

Mallusjoen romanttiseen miljööseen vanhojen rakennusten viereen on juuri avattu uusi 30-paikkainen, tehostetun palveluasumisen palvelutalo Pääskylä. Talon vihkiäisiä juhlitaan helmikuussa 2018. Uuden talon värimaailma on lämpimän kaunis ja paljolti asukkaiden suunnittelema. Yli kahdenkymmenen hengen muutto väliaikaistiloista uusiin tiloihin yhden viikon aikana oli melkoinen voimanponnistus. Uuteen taloon syntyi kuitenkin heti viihtyisä tunnelma – jopa kissa muutti vapaaehtoisesti uusiin tiloihin.

Valli onnittelee 65-vuotta täyttävää jäsenyhdistystään!
Pitäkää henki korkealla jatkossakin.

Lepokoti on tuottanut asumispalveluita jo 65 vuotta. Näiden vuosien aikana talon tarina on kehittynyt ja sitä vaalitaan. Kun Lepokodin toiminta oli vuosituhannen alkupuolella uhattuna, lähtivät kyläläiset keräämään adressia ja mukaan vaikuttamaan siihen, että Lepokodin toiminta pystyi jatkumaan.

Nimestään huolimatta Lepokodin henkilökunta ei lepää laakereillaan. Uuden yksikön avaamisen jälkeen suunnitelmissa on toiminnan edelleen kehittäminen. Uutta päivätoimintaa on juuri aloiteltu ja seuraavaksi ryhdytään miettimään kotiin vietävien palveluiden kehittämistä.  Tarja Perälä paljastaa, että levollisen ja kiireettömän ilmapiirin takana on ennen kaikkea hyvä suunnittelu, ajoissa tekeminen ja ennakointi.
-Täällä maalla meillä on töissä parhaimmillaan flow-tila ja järvi tuo osaltaan rauhallisuutta. Me emme täällä anna periksi kiireelle.

http://www.lepokoti.fi/index.php?sivu=yleista