Järjestöjen Digiverkosto antoi meille palautetta! . 02.02.2018 | Uutiset

Vallin Ikäteknologiakeskuksen koollekutsuma järjestöjen Digiverkosto on kokoontunut nyt kahtena vuotena. Oli aika kysyä mitä mieltä verkoston toiminnasta osallistujat ovat ja millaisia toiveita heillä on.

Kutsu Digiverkoston tapaamisiin on lähtenyt noin 100:lle henkilölle ja kutsuun ovat vastannet ja tilaisuuksiin osallistuneet yleensä 20-30 eri tahoa. Kokoontumisia on käsitelty erilaisia aiheita, kuten millaista digityötä eri järjestöissä tehdään, millaisista aihealueista tulisi kerätä uutta tietoa ja mitä voimme toisiltamme oppia. Verkostolle lähetettyyn kyselyyn vastasi 13 henkilöä. Kaikki pitivät verkoston avointa toimintatapaa oppimisverkostona hyvänä. Muutama toivoi enemmän työskentelyä myös pienryhmissä, jolloin voisi vielä paremmin tutustuisi eri toimijoihin ja löytyisi myös se yhteinen intressi tai kosketuspinta. Reilu puolet vastanneista oli tästä huolimatta luonut useita hyödyllisiä kontakteja verkoston tapaamisissa. Selvä enemmistöä toivoi verkoston edelleen kokoontuvan 4-5 kertaa vuodessa – kolme henkilöä toivoi, että tapaamisia olisi tiheämmin.

Kysyimme myös, millaisista aiheista haluaisi tulevana vuonna kuulla ja keskustella. Tähän tuli useita hyviä ehdotuksia, jotka parhaamme mukaan otamme huomioon tulevan vuoden suunnittelussa.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvoimme yhden Ikäteknologiakeskuksen varavirtalähteen. Voittajalle on ilmoitettu asiasta. Onnea voittajalle!

Vuoden 2018 ensimmäinen Digiverkoston tapaaminen on 1.3.2018. Siellä pohditaan, miten tavoittaa tällä hetkellä digineuvonnan ulkopuolelle jäävät mutta neuvontaa tarvitsevat ihmiset. Jos kiinnostuit digiverkoston toiminnasta ja haluaisit tulla mukaan, olehan yhteydessä!  Tervetuloa!