Koulutus on tärkeä osa Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton toimintaa. Vuosittain liitto järjestää noin 20 erilaista koulutustilaisuutta. Koulutus tukee järjenjärjestöjen sekä muiden vanhustenhuollon toimintayksiköiden toimintaa sekä kehittymistä. Liiton koulutuksissa panostetaan parhaaseen ja ajankohtaiseen asiantuntijatietoon. Koulutustilaisuuksien tavoitteena on antaa uusia ajatuksia ja näkemyksiä vanhustyön kehittämiseen. Osa johtamiskoulutuksesta on pitempikestoista, prosessimaista koulutusta, joissa lähiopiskelujaksojen lisäksi aihetta työstetään myös etätehtävien avulla.
Vuoden 2012 Koulutuskalenteri pdf-muodossa
Vuoden 2012 koulutukset:
KÄKÄTE-PROJEKTI JA SENIORITEATTERIRYHMÄ KUTKUTUS ESITTÄVÄT: IKÄHMINEN KOHTAA TEKNOLOGIAN 4.2.2012 Helsingissä
Uusi esimieskoulutus alkaa maaliskuussa 2012 ESIMIESKOULUTUS Aika: 12.-13.3.2012, 29.-30.5.2012, 25.-26.9.2012 ja 6.-7.11.2012
Liiton projektien yhteiset alueseminaarit RESURSSEJA JA TOIMINTAMUOTOJA TULEVAISUUDEN VANHUSTYÖHÖN • Oulussa 14.3. • Jyväskylässä 19.4. • Kotkassa 6.6.
OPINTOMATKA HOLLANTIIN Aika: 20.-24.3.2012
VALLIN HYVÄ ARKI -KOULUTUSTILAISUUS 4.4.2012 Helsingissä
KÄKÄTE VERKOSTOTAPAAMISET 25.4. Helsingissä ja 26.4. Oulussa
OMAVALVONTASUUNNITELMA LAADUKKAAN VANHUSTYÖN TYÖKALUKSI 7.5.2012 Helsingissä
TUOTTEISTAMISELLA KUSTANNUSTIETOUTTA 22.5.2012 pääkaupunkiseudulla
KÄKÄTE-seminaari JÄRJESTÖT JA YRITYKSET YHTEISTYÖHÖN! 6.9.2012 Helsingissä
KOKO YHTEISÖ TULOSTA TEKEMÄÄN 19.9.2012 Helsingissä
HOPEAMARKKINAT – Keskustelutilaisuus ikäihmisille teknologiasta 28.9.2012 Tampereella
IKÄÄNTYNEIDEN INNOVATIIVISET ASUMISVAIHTOEHDOT 25.10.2012 Helsingissä
Ikäihminen, design ja teknologia – riitasointuja vai sinfonista harmoniaa? KÄKÄTE-SEMINAARI YHDESSÄ TOIMIVAN KODIN KANSSA 1.11.2012 Helsingissä
TOTEUTUUKO IKÄÄNTYNEIDEN IHMISOIKEUS JA VANHUSTYÖN EETTISET PERIAATTEET 4.12.2012 Helsingissä
| Koulututusten hinnat: |
1-päiväinen koulutus |
2-päiväinen koulutus |
| Vallin jäsenjärjestöjen edustajat |
130 euroa |
195 euroa |
| Muut |
160 euroa |
210 euroa |
Hintoihin sisältyvät tarjoilut, koulutusmateriaali ja liiton jäsenjärjestöille yöpyminen. 2-päiväisen koulutuksen hinta jäsenjärjestöille ilman majoitusta 150 euroa .
|