 Murre on osa ihmisen identiteettiä
Murteet ovat Suomessa nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana
ennennäkemättömään suosioon. Kirjoja, sanakirjoja ja murteille
käännettyjä sarjakuvia ilmestyy tiuhaan tahtiin, samalla kun
murteiden puhuminen on tullut ”salonkikelpoiseksi”.
- Murteet ovat nykyään muodissa, mutta vielä reilut 10 vuotta
sitten niihin liittyi kielteinen stigma ja murteella puhuminen
oli junttiuden merkki. Nykyään murre on hyväksytty ilmaisumuoto.
Tämä on vain pelkästään hyvä asia, koska näin kielen
ilmaisuvarat otetaan tehokkaaseen käyttöön. Toisaalta murteen
käyttö vaatii ihmiseltä varmaa tyyli- ja tilannetajua, murre ei
sovi joka paikkaan, Oulun yliopiston suomen kielen professori
Harri Mantila linjaa.
- Murrebuumissa on kyse ihmisen identiteetistä ja sen
osoittamisesta. Oman identiteetin korostaminen ja paikallisuuden
esiin tuominen on taas helposti ymmärrettävissä kaikkea
globalisoitumista vasten. Tässä muuttuvassa maailmassa ihminen
tarvitsee kiinnekohdan, johon tukeutua, Mantila arvioi.
Myös muulla Euroopassa murteet ovat nousseet suosioon
1990-luvulla. Alueellisuutta, paikallisuutta, omia juuria ja
kieltä arvostetaan - varmastikin globalisaation vastavoimana,
mutta myös murteiden arvostus itsessään on muuttunut. Murteita
ei enää nähdä tai koeta eriarvoisuuden tai oppimattomuuden
tunnusmerkkinä. On löydetty murteiden rikkaus esimerkiksi oman
persoonan ja kotiseudun ilmaisukeinoina. Murteet auttavat
ihmisiä ymmärtämään itseään ja omaa historiaansa - monesti
paremmin kuin varsinainen historiantutkimus.
Hitaat hämäläiset, jäyhät pohjalaiset
Jo Z. Topelius tyypitteli suomalaiset tunnetussa Maamme-kirjassaan, ja tämän kirjan luomat stereotypiat elävät edelleen.
Tuskin Topelius sentään tempaisi tyypittelyään tyhjästä, vaan
sen täytyi perustua olemassa oleviin tietoihin ja käsityksiin.
Itse murteisiin perehdyttäessä heimojen tyypittely syvenee ja
heimojen olemus saa ikään kuin ”lihaa luitten ympärille”.
Etelä-Pohjanmaan murre on ”leviää ja tasaasta”, Savon murteessa
”viännellään ja kiännellään”, Turun murre on lyhyttä ja
hakkaavaa. Jo murre itsessään ja puheen nuotti antavat kuvan
kunkin murrealueen ihmisistä, elämäntavasta ja elinympäristöstä.
Tamperelaissyntyinen näyttelijä Seela Sella korostaa murteiden
ja kielen hyvin syvälle ulottuvaa merkitystä: samaa murretta
puhuva ymmärtää heti, millainen maailma on ko. murteen takana.
Hämäläismiehet eivät esimerkiksi suoraan sano ”ei”, vaan he
sanovat ”Sitä nyt niin koskaan tierä.” Vain toinen samaa
murretta puhuva voi täydellisesti ymmärtää mitä toinen
tarkoittaa.
Väärinymmärrysten mahdollisuus on siis suuri. Tarkoittaessaan
”kyllä” tamperelainen sanookin ”Eisevväliä” - esimerkki on
tamperelaisen Hannu Hyttisen mainiossa kirjassa Musa taskussa
pulteriaidalla.
Sella arvioi, että murre antaa ihmiselle oikeutuksen omaan
olemiseensa, se on erottamaton osa omaa itseä.
Murre nostaa tavallinen kansan esiin
Murteet ovat tietenkin olleet nimenomaan tavallisen kansan
käyttämää kieltä, kun taas ns. sivistyneistö on puhunut
kirjakieltä ja halveksinut murteita - ja vanhempina aikoina
sivistyneistö muodostui ruotsinkielisistä. Murrebuumia
voitaisiin varmasti rinnastaa esim. populaarikulttuurin, kuten
iskelmien, saamaan viralliseen arvostukseen viimeisen
vuosikymmenen aikana.
Perinteisesti esimerkiksi savolaisille on naurettu mm.
suomalaisissa elokuvissa. Murrebuumi on kuitenkin tehnyt sen,
että kaikki murteet ja heimot ovat tasa-arvoisia - vai pitäisikö
sanoa tasa-arvoistuneet - nimenomaan siksi, että murteet
vahvistavat ihmisten identiteettiä ja jokainen voi olla ylpeä
omista juuristaan. Murrebuumi tekee kunniaa kansalle ja kansan
omalle kulttuurille sekä perinnetiedolle. Voisi väittää, että
jokainen ihminen tunnistaa itsensä jostain murteesta -
vähintäänkin siten, että tunnistaa omien vanhempiensa tai
isovanhempiensa käyttämän murteen tai sanontatavat. Murteet
tuovat muistoja mieleen ja konkretisoivat historiaa. Yhteinen
murre yhdistää ihmisiä paremmin kuin pelkkä kotiseuturakkaus.
Esimerkiksi Musa taskussa pulteriairalla (1999) sisältää
runsaasti tietoa Tampereen historiasta sekä tamperelaisista
paikan- ja rakennusten nimistä. Hieman liioitellen voisi sanoa,
että kirjasessa on tamperelaisuus taskukoossa!
Helsingin eli Stadin slangia ei yleisesti pidetä varsinaisena
murteena, mutta slangi voidaan rinnastaa murteeseen. Slangi sai
vuonna 2001 huomattavan kunnianosoituksen, kun Heikki ja
Marjatta Paunonen voittivat Tieto-Finlandian Tsennaaks Stadii,
bonjaaks slangii Stadin slangin suursanakirjalla.
Murteet ovat puhuttua kieltä
- Murteen kirjoittaminen saattaa olla vaikeata, koska murteella
ei ole sellaisia oikeinkirjoitussääntöjä, jotka yleiskieltä
varten on olemassa, professori Harri Mantila toteaa.
Murre elää ja muuttuu koko ajan. Vanhat ihmiset puhuvat
erilaista murretta kuin tämän päivän nuoret - ja heidän saattaa
olla jopa vaikea ymmärtää toisiaan, vaikka kyse olisi samasta
murteesta. Varsinkin kirjoitettaessa murteita joudutaan tekemään
kompromisseja.
Harri Mantila muistuttaa, että murteella voidaan välittää
sellaisia merkityksiä, joita ei kirjakielellä ole. Esimerkiksi
eräässä kahvimainoksessa viestitetään perinteikkyyttä,
suomalaisen työn arvostusta ja ammattiylpeyttä ja käytetään
siihen Etelä-Pohjanmaan murretta: ”Kyllä tohoritahan sanua,
jotta me oomma tämän teheny.” Viesti saisi aivan toisen sävyn,
jos se olisi kirjoitettu vaikka Karjalan murteella, esimerkiksi:
”Kyl mie uskallan sannoo, et mie oon tän teht.”
Se, että murteet ovat nimenomaan puhuttua kieltä, tulee esille
esim. murresarjakuvissa. Niistä saa paljon enemmän irti
lukemalla ääneen.
Huumorin työkalu
Murteita on aina käytetty huumorin välittämiseen ja
esittämiseen. Suomalaiset elokuvat ja tv-viihdeohjelmat
vilisevät savolaisia ja karjalaisia. Lukuisat pakinoitsijat ovat
kautta aikojen kirjoittaneet murteella, kuten raumalainen Hj.
Nortamo.
Murteella on tehty myös uusia aluevaltauksia, esimerkiksi
pop-musiikin ja rockin suuntaan. Eteläpohjalainen yhtye
Rehupiikles on tullut tunnetuksi Etelä-Pohjanmaan murteelle
kääntämistään rock-biiseistä ja omista biiseistään.
Murresarjakuvat on erinomainen esimerkiksi murteiden
monikäyttöisyydestä. Aku Ankka puhuu sujuvasti Turun, Savon,
Tampereen tai Etelä-Karjalan murretta - tärkeä syy lienee se,
että Aku Ankka -sarjakuvan aika, eläimet ja miljöö ovat tietyllä
tavalla vailla identiteettiä. Sen sijaan esim. Asterix on
hyvinkin aika- ja paikkasidonnainen, mutta murre toimii
Asterixissakin.
Sarjakuvista katekismukseen
Murrekirjallisuutta on toki ilmestynyt kautta aikojen:
varhaisista esimerkeistä mainittakoon vaikkapa Hj. Nortamon
Uussi raumlaissi jaarituksi (1912). Viimeisen kymmenen vuoden
aikana on ilmestynyt lukuisa määrä erilaisia murresanakirjoja ja
murteille käännettyä kirjallisuutta murresanakirjoista
reseptikokoelmiin, sarjakuvista katekismukseen.
- Murteille on löytynyt ja löydetään koko ajan uusia
käyttöfoorumeita. Aika näyttää, mihin murretta lopuksi
käytetäänkään, vai jääkö murteella kirjoittaminen ja murteen
julkinen käyttö pelkästään tämän ajan muodiksi, Harri Mantila
pohtii.
Nykyiselle murrebuumille ei varmasti voida osoittaa mitään
yksittäistä lähtölaukausta. Murteiden suosio vain oli pinnassa
ja sitten se yhtäkkiä lähti tulvimaan.
Tamperelaiset ja turkulaiset olivat 1990-luvun puolivälissä
liikkeellä: Tampereella ilmestyi Hannu Hyttisen Pipa päässä
rotvallir reunalla (1995) ja Turussa Markku Heikkilän Uutissi
Turust (1996). Samaan aikaan paikallislehdet alkoivat tehdä
murre-erikoisnumeroita: esim. Turkulainen-lehti alkoi julkaista
kerran vuodessa kokonaan Turun murteelle käännettyä Tämmöttös
Turus -lehteä (1. numero 1995). Heli Laaksosen Lounais-Suomen
murteella kirjoittama runokokoelma Pulu uis (2000) on ollut
todellinen myyntimenestys ja todennäköisesti osaltaan
siivittänyt murteiden suosiota.
Harri Raitis on toimittanut Turkulaisten katkismuksen (2000), ja
Matti J. Kuronen Karjalaisii katkismus (2000).
Myös Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on käännetty Stadin
slangiksi: Sami Garam heittää kehiin Allu Stemun Seittemän
broidii (2003).
WSOY on tehnyt arvokasta työtä julkaisemalla eri murteiden
sanakirjoja, kuten savon murteen Tavvoo savvoo, Stadin slangin
Stadin snadi slangi, Etelä-Pohjanmaan murteen Eheroon taharoon,
Yliperän murteen Yhtäkoska, Turun murteen Jottan tarttis tehrä,
Rauman murteen San nys snääki, Oulun murteen Ookko nä sekä
Etelä-Karjalan murteen Silviisii. Näistä on ilmestynyt myös
yhteislaitos Elähän hötkyile. Suomea suupielestä toiseen (2005).
Murre-Aku Ankkoja on ilmestynyt peräti kahdeksan erilaista,
murre-Asterixeja on ilmestynyt neljä erilaista.
Tässä vain pieni otos viimeisen vuosikymmenen runsaasta
murrekirjallisuudesta.
Teksti: Kari Uittomäki
Assi Liikanen:
Taide ja kulttuuri ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnille
Assi Liikasen mukaan Taide- ja kulttuuritoiminnalle voidaan
nähdä ainakin neljä välineellistä vaikutusta ihmisen
hyvinvoinnin kannalta. Taiteella ja kulttuurilla on vaikutusta
sosiaaliseen hyvän elämän kokemuksiin ja se auttaa jäsentämään
ja ottamaan haltuun arkea.
- Taiteella ja kulttuuritoiminnalla on aisteja virkistävä
vaikutus. Jos ihminen esimerkiksi maalaa, niin hän alkaa nähdä
värejä enemmän. Tai jos harrastaa musiikkia, niin kuulee paljon
enemmän kuin normaalisti. Aistit antavat sisäisesti rikkaamman
maailman, Assi Liikanen linjaa.
- Toiseksi sosiaalinen vaikutus, eli taidetta ja kulttuuria
harrastamalla pääsee muitten mukaan helposti, estää
syrjäytymistä. Taiteella ja kulttuurilla on siten moninkertainen
vaikutus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Kolmanneksi taide ja kulttuuri vaikuttavat suoraan ihmisen
terveyteen. Ihmiset, jotka osallistuvat kulttuuritoimintaan,
elävät pitempään, terveempinä ja säilyttävät pitempään
työkykyisyytensä.
- Neljäs vaikutus on se, miten taide ja kulttuuri vaikuttaa
ympäristön viihtyisyyteen. Suomalaisten monet kauneusarvot
tulevat luonnosta ja ympäristöstä, ja niillä on valtava
merkitys. Luonto ja ympäristö virkistävät ja voivat edesauttaa
kuntoutumista, Liikanen tiivistää.
Henkilökunta avainasemassa
Assi Liikasen mukaan hoitolaitoksissa ja palvelutaloissa pitäisi
olla monipuolista taide- ja kulttuuritarjontaa - ja tietenkin
ihmisten omin taustoihin ja mieltymyksiin suhteutettuna.
Erityisesti musiikki olisi suositeltavaa, sillä musiikista
nauttivat yleensä kaikki ihmiset. Musiikkia voisi olla tarjolla
laajalla skaalalla: klassisesta populaarimusiikkiin.
- Mutta kaikki muut taiteet myös. Ihminen, joka on koko ikänsä
käynyt taidenäyttelyissä, ei saisi lakata käymästä näyttelyissä
vanhoina päivinäkään.
- Henkilökunta on tässä mielessä avainasemassa, sillä asukkaiden
taustojen tunteminen on tärkeää. Vaikka asukkailta ja heidän
omaisiltaan kysellään asukkaan henkilöhistoriaa, niin sitä
kuitenkin käytetään hämmästyttävän vähän asukkaan viihtymisen
edistämisessä, Assi Liikanen arvioi.
Käytännön tasolla taiteen ja kulttuurin hyödyntäminen onkin
hyvin pitkälle kiinni esimiesten ja johtajien omasta
innostuneisuudesta ja halusta hyödyntää taidetta ja kulttuuria
omassa hoitoympäristössä - esimerkiksi luomalla viihtyisän
ympäristön tai tarjoamalla asukkaille mahdollisuuden osallistua
erilaisiin taide- ja kulttuuririentoihin, ehkä peräti taiteen
tekemiseen.
Henkilökunnan ammatillisessa koulutuksessa on tähän asti ollut
liian vähän taiteeseen ja kulttuuriin liittyviä
opintomahdollisuuksia. Henkilökunnan koulutuksen painopisteet
ovat myös aika pitkälle sukupolvikysymyksiä: aikaisemmin lähi-
ja sairaanhoitajaopinnot keskittyivät hyvin pitkälle fyysiseen
terveydenhoitoon.
Liikanen myös korostaa, että muutosta on jo selvästi nähtävissä.
Muutamat alan oppilaitokset, kuten Seinäjoen ammattikorkeakoulu,
panostavat taide- ja kulttuuriopintoihin.
Mahdollisuus nostaa vanhustenhuollon kiinnostavuutta
Assi Liikasen mukaan kyse on myös hyvin pitkälle erilaisista
rintamalinjoista: on sosiaali- ja terveydenhuollon käytännön
taso, mutta ylätasolla on valtakunnalliset päättäjät. Käytännön
työssä on jo alettu ymmärtää, että monipuoliseen hoiva- ja
hyvinvointikäsitteeseen kuuluu myös taide ja kulttuuri.
Valtakunnallisella tasolla kulttuurihallinto on samaten
kiinnostunut taiteen ja kulttuurin hyödyntämisestä sosiaali- ja
terveydenhuollossa. Sen sijaan sosiaali- ja terveydenhuollon
valtakunnan taso, erityisesti sosiaali- ja terveyspuolen
eriytyneisyys, merkitsee uudistusten etenemisen hitautta.
Liikasen mukaan tarvittaisiin enemmän ohjausta ylhäältä
alaspäin: nyt taiteen ja kulttuurin hyödyntäminen on hyvin
pitkälle yksittäisen, asiasta innostuneiden toimijoiden varassa.
Liikasen mielestä Suomeen ehkä tarvittaisiin valtakunnallinen
ohjelma Ruotsin malliin.
- Kulttuurihallinnon ja sosiaali- ja terveyshallinnon rajojen
yli hyppääminen on tänäkin päivänä vaikeaa. Kuntapuolella sitä
tapahtuu jonkin verran ja pystytään joustamaan, Liikanen
miettii.
- Uskon, että nuoret saataisiin kiinnostumaan
vanhustenhuollosta, kun henkilökunta voisi toteuttaa omia
ideoitaan ja luovuuttaan. Ettei se työ olisi vain
rutiininomaista syöttämistä ja pesemistä. Taiteen ja kulttuurin
hyödyntäminen voisi olla merkittävä imagotekijä vanhustyössä,
Assi Liikanen arvioi.
On paljon esimerkkejä siitä, että ihminen innostuu ”vanhoilla
päivillään” tai eläkkeelle jäätyään jostain taide- tai
käsityöharrastuksesta. Liikanen korostaa, että taiteen
harrastaminen - esimerkiksi taidenäyttelyissä käyminen - ja
taiteen omakohtainen tekeminen ovat yhtä tärkeitä ihmisen
hyvinvoinnille. Eläkkeelle jäätyään ihmisellä on runsaasti
vapaata aikaa, ja taide ja kulttuuri voivat tarjota loputtomasti
nautintoja ja tuoda elämään mielekästä ja innostavaa sisältöä.
Assi Liikanen väitteli vuonna 2003 valtiotieteen tohtoriksi.
Väitöskirjassaan Taide kohtaa elämän. Arts in Hospital -hanke ja
kulttuuritoiminta itäsuomasuomalaisten hoitoyksiköiden arjessa
ja juhlassa Liikanen yhdisti monitieteisesti taiteen ja
kulttuurin sosiaali- ja terveystieteisiin.
Lähteet: Hanna-Liisa Liikanen: Taide kohtaa elämän,
SMS-julkaisut 2003
Markku T. Hyyppä, Hanna-Liisa Liikanen: Kulttuuri ja terveys,
Edita 2005
Teksti: Kari Uittomäki
Pääkirjoitus
Olemme pystyneet vaikuttamaan
Verohallitus tarkentaa 1.6.2005 antamaansa ohjetta
yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille. Tämä ilosanoma
kiiri vuodenvaihteessa. Verottaja on myöntänyt, että
sosiaalialalla toimivien vanhusten ja vammaisten
asumispalveluita tuottavien yhteisöjen ja säätiöiden
yleishyödyllisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan rajanveto on
osoittautunut ongelmalliseksi. Verohallitus tulee selvittämään
alan erityispiirteitä, jotta toiminnan luonne voidaan tarkemmin
määritellä. Tämä selvitystyö tehdään kevään 2006 aikana.
Verottaja edellytti kesäkuun ohjeessaan, että yleishyödyllistä
toimintaa tulee olla vähintään 1/3, jotta yhteisöä voidaan pitää
yleishyödyllisenä. Nyt verottaja luopuu myös 1/3 säännöstä eli
kaavamaisesti määrittelemästään yleishyödyllisyyden määrästä,
jota se ei itsekään pystynyt selkeästi perustelemaan. Tämän
kevään aikana tältäkin osin tarkennetaan verotusohjetta.
Myös hallituksen puolella on tehty myönteisiä päätöksiä.
Joulukuun lopussa oikeusministeriö asetti työryhmä, jonka tulee
tarkastella muun muassa EU:n kilpailupolitiikan, hankintalain,
verolinjausten ja tulosohjauksen vaikutusta
kansalaisyhteiskuntaan. Tavoitteena on luoda selkeät
periaatteet, miten yleishyödyllisten yhteisöjen erilaisia toimia
pidetään tuloverotuksessa veronalaisena elinkeinotulona ja
arvonlisäverollisena liiketoimintana. Työryhmän tulee myös
esittää yleishyödyllisyyden ajanmukaistettu määritelmä ja ottaa
huomioon EU:n yleishyödyllisiä palveluja koskevat kilpailu- ja
valtiontukisäädökset.
Paljon on tapahtunut kesäkuun alun jälkeen. Vanhus- ja
lähimmäispalvelun liiton liittotoimikunta käsitteli tammikuun
kokouksessaan parantunutta tilannetta ja päätti pitää liiton
tavoitteet entisenä. Vanhuspalvelujen tulee pysyä verottomina ja
järjestöjen yleishyödyllisinä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi
tulee työtä voimistaa, jotta kaikki vanhuspalvelut saadaan
verottomuuden piiriin.
Toivon myös, että oikeusministeriön asettama työryhmä ja
verohallitus työskentelevät samansuuntaisesti ja yhteistyössä.
Palvelujen verottomuus ja verollisuus on selkeästi poliittinen
kysymys, josta tulee tehdä päätökset poliittisella foorumilla.
Vanhustenhuollon osalta on arvioitava verotuksellisia päätöksiä
asiakkaiden kannalta, heidän mahdollisuuksia ostaa
tarvitsemisiaan palveluita. Tästä ei kannata rakentaa
hölmöläisen takkia, josta valtio toisesta taskusta ottaa ja
kunta toiseen taskuun laittaa.
Marja-Liisa Kunnas
|
