 |
Kuva:
Kuvaario/Nina Kaverinen |
STM:n uusi kansliapäällikkö Kari Välimäki:
”Kaikkea ei voi mitata rahalla”
Sosiaali- ja terveysministeriön uusi kansliapäällikkö Kari
Välimäki haluaa nostaa koko sosiaalialan arvostusta. Välimäen
mukaan sosiaalialalla on laaja kansalaisten tuki, mutta nykyinen
käytäntö mitata kaikkea rahalla ja taloudellisilla mittareilla
ei sovellu kaikilta osaltaan alalle.
- Tässä on kyse ihmisten hyvinvoinnista ja siitä, että ollaan
ihmisten kanssa tekemisissä, Kari Välimäki painottaa.
Sosiaali- ja terveysministeriön uusi kansliapäällikkö Kari
Välimäki on leppoisa mies, jolla on pitkällinen ja syvällinen
tuntemus alasta ja ministeriöstä. Hän tuli ministeriön
palvelukseen vuonna 1979, toimien ennen kansliapäälliköksi
nimittämistään mm. osastopäällikkönä ja ylijohtajana. Välimäki
tarkastelee inhimillisestä näkökulmasta hyvinvointiyhteiskuntaa
ja kansalaisia.
Kari Välimäki näkee ja tarkastelee asioita kokonaisuutena, jossa
eri osa-alueet vaikuttavat ja ovat riippuvaisia toisistaan.
Vanhustenhuolto ei ole mikään yksittäinen saareke vaan
olennainen osa hyvinvointiyhteiskuntaa ja sosiaalipolitiikkaa.
- Suomi näyttää maalta, joka on yllättävän hyvin sopeutunut
globaaliin muutokseen. Toisaalta meillä on pystytty säilyttämään
sosiaali- ja taloudellisen puolen tasapainoinen kehittäminen,
Välimäki vastaa kysymykseen miltä Suomi näyttää STM:n uuden
kansliapäällikön näkökulmasta.
- Missä ei mene hyvin on se, että väestöryhmien väliset erot
kasvavat, ja se näkyy terveydenhuollossa, terveystilassa ja
tuloeroissa. Kehitys on ollut 90-luvun laman jälkeen aika
selkeä. Mielestäni näin ei voi jatkua.
Tarvitaan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen synteesi
- Lähtökohtani on sosiaali- ja terveyssektorin arvostus. Tämä on
työtä ihmisten kanssa. Joskus tuntuu, että sosiaalisektori
joutuu puolustautumaan, vaikka tällä on laaja kansalaisten tuki.
80-luku olisi sosiaalipolitiikan kulta-aikaa, silloin
rakennettiin pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Sen jälkeen
ollaan keskitytty vain talouteen, ja nykyään kaikkia asioita
mitataan talouden kautta. Ilman taloudellisia mittareita mikään
ei tunnu menevän läpi, Välimäki hahmottelee tehtäväkenttäänsä.
- Nyt voisi alkaa synteesin aikakausi, jossa taloudellista ja
sosiaalista puolta hoidetaan yhdessä. Lähtökohta on se, että
meillä on yhteinen vastuu kansakunnan hyvinvoinnista.
Lähtökohtani on myös se, ettei ole sosiaalipolitiikkaa ilman
demokraatista päätöksentekoa. Kyse on ihmisyydestä ja ihmisen
elämän mahdollisuuksista ja lähimmäisistä.
Kari Välimäki kannattaa taloudellisten mittareiden järkevää
käyttöä. Tiettyjä tehokkuusvaatimuksia voidaan julkiselle
sektorillekin asettaa.
- Köyhän kannalta tehoton julkinen sektori on hirveän huono,
Välimäki linjaa.
Väestöä ja sosiaalipolitiikkaa pitää tarkastella kokonaisuutena
- Väestön ikärakenteen muuttumista ei pidä tarkastella johonkin
ikäryhmään liittyvänä kysymyksenä. Pitää tarkastella koko
väestöä, ja pitää ottaa myös perhepoliittiset ja lasten asema
huomioon. Vanhustenhuoltoon tarvitaan lisää voimavaroja, se on
selvää. Mutta ei niin paljon kuin väestön iästä johtuva muutos
suoraan verrattuna olisi. Väestö on terveempää ja
pitkäikäisempää kuin aikaisemmin.
Kari Välimäki korostaa, että vanhukset tarvitsevat samanlaisia
palveluja kuin muukin väestö. Päätavoite on se, että vanhukset
voisivat asua mahdollisimman pitkään omissa kodeissaan. Tämän
johdosta esimerkiksi koti- ja erilaisiin tukipalveluihin
tarvitaan panostusta. Pitää myös ajatella muuta yhteiskuntaa ja
kokonaisuuden toimivuutta; esimerkiksi asiointi-, liikkumis- ja
virkistäytymismahdollisuuksia.
- Kun puhutaan yleisesti sosiaali- ja terveyssektorista, niin on
muistettava, että se koskee kaikkia väestöryhmiä, myös
vanhuksia. Monet julkisista palveluista on tarkoitettu
kaikenikäisille. Esimerkiksi hoitojonojen lyhentyminen 66000:sta
7000:een on hyvin merkittävä myös vanhusten kannalta, Välimäki
korostaa.
Kivelän ehdotukset maksaisivat 920 miljoonaa
- Professori Sirkka-Liisa Kivelän selvitys vanhusten hoidosta
oli hyvin laaja ja siellä nostettiin monia asioista esille.
Saamissamme lausunnoissa on tuotu paljon positiivisia asioita
esille, mutta on myös kriittisyyttä. Selvitys ehkä painottuu
lääketieteeseen ja sosiaalipuolta ei ehkä ole katsottu
riittävästi. Selvitys antaa ehkä liian pessimistisen kuvan.
Oikeasti asiat ovat paljon paremmin, Välimäki arvioi.
- Olemme laskeneet, että Kivelän tekemän ehdotukset, jos ne
kaikki toteutettaisiin, maksaisivat 920 miljoonaa euroa,
Välimäki toteaa.
Välimäki muistuttaa, että STM:ssä on jo ennen Kivelän selvitystä
aloitettu koko joukko erilaisia selvityksiä. Kivelän selvitys on
johtamassa ihan konkreettisiin toimenpiteisiin, mutta ajan
kanssa. STM ei ole yksin liikkeellä, vaan ministeriö tekee
yhteistyötä eri tahojen kanssa. Paljon myös riippuu siitä,
paljonko valtion budjetissa löytyy rahaa, millainen
hallitusohjelma tulee olemaan jne.
Avopalveluihin enemmän henkilöstöä?
Kivelän selvityksen perusteella ollaan laatimassa mm. uusia
laatusuosituksia ja vanhustenhuollon strategiaa. Kari Välimäki
ei vielä halua tarkkaan luonnehtia millaisia suosituksia on
odotettavissa. Hän kuitenkin arvioi, että henkilömitoitukseen
liittyviä normeja tarkastellaan, lähinnä avopalveluissa.
Avopalveluissa pitäisi olla enemmän henkilöstöä suhteessa
vanhusten määrän kuin nykyisin on. Välimäki arvioi, että tällä
hetkellä noin sadassa kunnassa Suomessa tehdään kotikäyntejä.
Kyse on tietysti resurssien puutteesta, mutta myös
toimintamalleista ja -tavoista. Paitsi henkilökunnan määrään,
niin huomiota tullaan kiinnittämään toimintakykymittareihin.
Toimintakykymittareilla voidaan tarkasti määritellä vanhusten
palveluiden tarve ja kohdistaa henkilökuntaresurssit oikein. Ne
vanhukset, jotka tarvitsevat enemmän palveluita, saavat myös
niitä.
- Suosituksissa on kyllä se vaara, että määrä korvaa laadun.
Peruslähtökohta on kuitenkin se, miten lähimmäistä kohdellaan.
Sitä ei voida laissa määrätä. Siksi niillä, jotka tekevät
ihmisten kanssa työtä, pitää olla oikea asenne asiakkaan kanssa
tehtävään työhön, Välimäki pohtii.
Omatoimisuutta tuetaan
- Vanhustenhuollon strategiassa keskeiset panostukset lähtevät
omatoimisuuden tukemisesta ja avopalvelujärjestelmästä. Mutta
myös yhä enemmän kiinnitetään huomiota näihin normaaleihin
peruspalveluihin. Hyvinvointivaltiota ei hoideta pelkästään
sosiaali- ja terveyspolitiikan päätöksillä.
- Kunta- ja palvelurakenneuudistus on hyvin merkittävä, mitä
siinä tapahtuu. On selvästi järkevämpää järjestää palveluja
laajemmalla, isommalla tasolla. Yksittäisiä palveluja voidaan
tuottaa hyvinkin paikallisesti. Asioita pitää katsoa huomisen,
ei menneisyyden kannalta.
Välimäki kannattaa vahvaa kuntarakennetta, sillä vahvat kunnat
voivat myös hoitaa velvoitteensa ja palvelut asukkaita
tyydyttävällä tavalla. Erilaiset yhteistyömuodot, joiden avulla
palveluja voidaan järjestää uudella tavalla, ovat tarpeen. Eli
tarvitaan uudenlaista ajattelua ja enemmän katsomista asioita
asiakkaan kannalta.
Välimäki muistuttaa, että laitospaikkoja tarvitaan edelleen,
vaikka kotipalveluja kehitetäänkin. Omaishoidon tukemisessa
voidaan kehitellä uusia muotoja, esimerkiksi maaseudulla.
Omaishoidon tuen siirtämistä valtion ja Kelan maksettavaksi
Välimäki ei kannata.
Kolmannen sektorin roolia Kari Välimäki pitää erittäin tärkeänä.
Hän arvioi, että uusi hankintalaki antaa jopa paremmat
mahdollisuudet kuntien ja järjestöjen väliselle yhteistyölle
kuin nykyinen käytäntö. Uusi hankintalaki antaa kunnille
mahdollisuuden käyttää harkintaa, toisin sanoen kaikkea ei
tarvitse kilpailuttaa.
Teksti: Kari Uittomäki
Vanhusten Palvelutaloyhdistyksen toiminnanjohtaja Saara
Nyyssölä:
Laatu on välttämätöntä
- Pienessä yksikössä laatu on paremmin hallittavissa kuin isossa
yksikössä. Pienessä yksikössä laatu on läpitunkevaa, jokainen
joutuu toteuttamaan laatua. Isossa yksikössä voi olla monta
porrasta välillä, Vanhusten Palvelutaloyhdistyksen
toiminnanjohtaja Saara Nyyssölä havainnollistaa.
Saara Nyyssölä suhtautuu myönteisesti kilpailuttamiseen.
Kilpailutus tuo läpinäkyvyyttä ja pakottaa palvelujen tarjoajat
terävöittämään toimintaansa. Nyyssölä myös kaipaa hyvää
yhteistyötä palvelun tarjoajan ja tilaajan välillä senkin
jälkeen, kun sopimus on solmittu.
Vanhusten Palveluyhdistys on osallistunut useaan eri
tarjouskilpailuun parin viime vuoden aikana. Yksi tuli Espoon
kaupungilta. Espoon palveluasumista koskevan tarjouskilpailun,
joka koski Vanhusten Palvelutaloyhdistyksen omassa talossa
olevaa kahta vanhusten ryhmäkotia, yhdistys voitti. Kahdessa
ryhmäkodissa on yhteensä 22 paikkaa. Sopimusten pituus on 2
vuotta, jonka jälkeen on 2 optiovuotta. Toiminnanjohtaja Saara
Nyyssölän mukaan Espoon tarjouskilpailun ratkaisi Vanhusten
Palvelutaloyhdistyksen eduksi se, että yhdistys pystyi
osoittamaan kohtuullisen hinnan lisäksi toimintansa laadun.
Laadussa perusasiat on oltava kunnossa
- Tärkeintä kilpailuttamiseen osallistumisessa on, että
perusasiat ovat kunnossa. Tiedetään mitä tarjotaan. Se, miten
hyvin pystyy laatukriteereihin vastaamaan, on erittäin
olennainen tekijä. Yhtä oleellista on, että osaa hinnoitella
oikein. Hinnan on oltava sellainen, että sillä pärjää. Ei
kuitenkaan sellainen hinta, että sillä haettaisiin voittoa,
toiminnanjohtaja Saara Nyyssölä luonnehtii.
- Riski on siinä, että käytännössä laadun osuus kilpailun
ratkaisemisessa ei kuitenkaan nouse kovin korkeaksi. Laadun
osuus on korkeintaan yksi kolmasosa ja hinnan osuus on kaksi
kolmasosaa kunnan pisteytettäessä tarjouksia. Hinta on se, joka
ratkaisee.
Saara Nyyssölä korostaa, että kilpailuttamisprosessissa
tarvitaan substanssin- ja taloudenhallinnan osaamista.
- Kilpailuttaminen ja tarjouskilpailuihin osallistuminen vaatii
monenlaista kustannuslaskentaa, vertailua ja hinnoittelua.
Joskus voi tulla houkutus hinnoitella rohkeasti, että varmasti
saadaan tilaus, mutta kyllä hinnan pitää olla kannattava.
Kustannuslaskennan pitää olla hallinnassa ja samoin tieto siitä,
missä markkinoilla mennään.
Tarjouskilpailun tai -kilpailujen jälkeen tarjoukset ovat
julkisia asiakirjoja, joten tässä mielessä markkinoiden
seuraaminen on helppoa.
Vanhusten Palvelutaloyhdistys on tehnyt työtä laadun eteen jo
vuosikausia. Vuonna 2004 yhdistys aloitti systemaattisen
laatujärjestelmänsä dokumentoinnin.
- Laatukäsikirja ei ole jokin erillinen asiakirja, vaan se on
päivittäinen työväline. Aina voidaan laatukäsikirjasta tarkistaa
mitä ollaan sovittu ja luvattu.
- Laatukäsikirjasta on ollut suuri apu, kun olemme tehneet
tarjouksia. Espoo myös seuraa, että tarjouksessa luvattu laatu
toteutuu käytännössä. Pidän sitä erittäin hyvänä asiana.
Sopimukset ovat lyhytaikaisia
Saara Nyyssölä pitää kilpailuttamista hyvänä asiana.
Kilpailuttaminen on avointa ja säätelee myös hintoja.
Kilpailuttaminen tuo läpinäkyvyyttä ja pakottaa palvelujen
tarjoajat terävöittämään toimintaansa.
- Kilpailuttamisen huono puoli on se, että sopimukset ovat
turhan lyhytaikaisia. Tulee riskitekijöitä, ”entä jos
seuraavassa kilpailutuksessa ei pärjätäkään”. Palkatun
henkilöstön asema jää heiveröiseksi. Henkilöstöön joudutaan ja
halutaan panostaa, haetaan ammattitaitoisia ja osaavia
työntekijöitä, ja sitten se on suuri hukka, jos heistä joudutaan
luopumaan. Mutta nämä ovat sellaisia kysymyksiä, jotka eivät
vielä ole tulleet konkreettisiksi, Nyyssölä pohtii.
Markkinahenkisyyttä pitää olla
- Tällaisella voittoa tuottamattomalla yhdistyksellä pitää myös
olla markkinahenkisyyttä, ihan ripaus. Pitää olla mukana
tekemässä bisnestä, mutta pehmeillä arvoilla. Me olemme
joutuneet mukaan kilpailuttamiseen, mutta emme voi olla
altavastaajan asemassa. Meidän pitää tuoda koko osaamisemme ja
toimintamme vahvuus esille, ja yhdistyksillä kyllä on sitä,
Nyyssölä korostaa.
- Pitää myös olla tulevaisuuteen suuntautuva ote.
Yhteiskunnalliset muutokset ja vanhuspoliittiset linjaukset
säätelevät hyvin paljon sitä, missä mennään. Yhdistyksissä ehkä
joudutaan tarkistamaan sitä omaa suuntausta ja linjausta.
- Jos yhdistyksessä perustyö, toiminta-ajatus, liikeidea ja
strategiset tavoitteet ovat selkeät, niin silloin
kilpailutukseen osallistumiselle ei ole mitään vaikeutta. On
oltava itse selvillä siitä, mitä yhdistys haluaa, mihin se on
profiloitunut, minkälaisella kentällä se toimii
palveluntarjoajana.
Vanhus ei saisi jäädä kilpailutuksen jalkoihin
- Vanhuksen asema kilpailutustilanteessa ei varmaankaan ole
ihanteellinen. Palveluntuottajat lupaavat turvallista vanhuutta
ja hyvää hoitoa. Tietysti hyvä hoito voi toteutua, mutta
turvallisuus ei toteudu, jos joutuu miettimään, että
mahdollisesti muutaman vuoden välein vaihtuu palveluntuottaja.
Tällainen miettiminen voi aiheuttaa vanhukselle ja hänen
omaisilleen turhaa huolta ja väkisinkin tulee mieleen, että
vanhus on sivuseikka.
- Jos muodostuu hyvä kumppanuussuhde ostajan ja myyjän, eli
palvelun tilaajan ja tuottajan välille, niin se edesauttaa myös
yksittäisen vanhuksen kanssa tehtävässä työssä, Nyyssölä arvioi.
- Avoin vuoropuhelu ja palaute kaikkien osapuolien kesken on
välttämätöntä. Yhdistyksellä on hyvä kokemus Espoon
kumppanuustyöstä; tiedottaminen on avointa ja vuoropuhelua
käydään myös yhdessä eri palvelujentuottajien kanssa, jota
pidän edistyksellisenä.
Saara Nyyssölä korostaa, että hän suhtautuu luottavaisesti
tulevaisuuteen. Yleishyödyllisten yhdistysten on pysyttävä ajan
mukana. Yhdistyksillä on oma paikkansa palveluasumisen
tuottajina, vaikka isot yksiköt ja suuruuden avulla saatava
tehokkuus ovatkin nyt ajan trendi. Vastaan haraaminen ei auta,
kilpailuttaminen on tullut jäädäkseen.
- Julkinen sektori voisi panostaa yhteistyöhön sen jälkeen, kun
palveluntuottaja on valittu. Ajantasainen vuoropuhelu kaikilla
tasoilla on kaikkien etu. Ei sellaista, että sopimuksen
tekemisen jälkeen tuottaja jätetään oman onnensa nojaan.
- Espoon esimerkiksi tiedottaa avoimesti on hyvä malli myös
muille kunnille.
Teksti: Kari Uittomäki
Pääkirjoitus
Uusi laki lisää kuntien hankintamenettelyjä
Uusi hankintalaki hyväksyttiin eduskunnassa ennen joulua ja
tulee voimaan kesäkuun alusta. Lomailin joulun kumminkin puolin
ja tullessani töihin etsin juttuja miten päätös uudesta
hankintalaista on otettu vastaan. En arvannutkaan kuinka vaikean
työn olin itselleni ottanut. Ei löytynyt asiasta suuria
otsikoita eikä paljon palstatilaa oltu uhrattu uudelle laille.
Pitkä eduskuntakäsittely oli ilmeisesti tyrehdyttänyt
keskustelun.
Miksi uudesta hankintalaista ei syntynyt näkyvämpää keskustelua
julkisuudessa? Hankintalain uudistamisen taustalla olivat uuden
hankintadirektiivin ja EY-tuomioistuimen sekä kansallisen
oikeuskäytännön päätösten kirjaaminen lakiin ja sitä kautta myös
käytäntöön. Hankintalakiin tehdyillä muutoksilla pyrittiin
ehkäisemään myös markkinaoikeuden jutturuuhkaa. Muilta osin
katsottiin, että jo ”vanha” hankintalaki vastaa sille asetettuja
tavoitteita eli ohjaa julkisten varojen käytön tehostamista,
kilpailuolosuhteiden hyödyntämistä, tarjoajien tasapuolista ja
syrjimätöntä kohtelua sekä avoimuutta.
Vanhustenhuollon kannalta merkittävin muutos tapahtui
hankintamenettelyissä. Kunta tekee päätöksen, entisen tavan
mukaisesti, mitkä palvelut se tuottaa itse ja mitkä palvelut
ostaa muilta palveluntuottajilta. Kunnalla tulee olla selkeä
kilpailustrategia. Vanhustenhuollossa on käytetty tähän asti
pääsääntöisesti avointa menettelyä eli kaikki halukkaat palvelun
tuottajat voivat tehdä tarjouksen. Uuden lain mukaisia
hankintatapoja voivat olla myös rajoitettu menettely,
neuvottelumenettely, puitesopimukset ja suora hankinta. Näistä
varmasti tullaan vanhustenhuollossa käyttämään tulevaisuudessa
avointa, rajoitettua ja neuvottelumenettelyä. Avoin menettely on
meille entuudestaan tuttu. Rajoitetussa menettelyssä kunta
julkistaa oman hankintailmoituksen ja pyytää asiasta
kiinnostuneita palveluntuottajia ilmoittautumaan. Näistä
kiinnostuneista kunta valitsee ne, joille tarjouspyyntö
lähetetään. Neuvottelumenettelyä voidaan käyttää mm.
kiireellisissä tapauksissa ja sillä voidaan jatkaa tietyin
ehdoin myös avoimen kilpailun kautta tulleiden tarjousten
käsittelyä.
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton rooli tästä eteenpäin on
seurata ja ”vahtia”, ettei kilpailuttaminen heikennä asiakkaiden
asemaa ja vanhuspalvelujen kilpailuttamisessa kunnissa otetaan
käyttöön uuden lain antamat laajemmat
kilpailuttamismahdollisuudet. Kilpailuttaminen on ajankohtainen
aihe monessa kunnassa seuraavien vuosien aikana. Moni kunta on
odottanut uutta lakia. Myös meidän liittona on valmistauduttava
kilpailuttamisen uusiin vaatimuksiin. Vanhus- ja
lähimmäispalvelun liitossa asiaa käsitellään useammassakin
koulutuksessa, mutta erityisesti toukokuun
ajankohtaiskoulutuksessa sekä syyskuussa alkavassa ”Hyvä
johtaminen - menestymisen edellytys”.
Kunnallisalan kehittämissäätiössä toteutetaan professori Tuomo
Martikaisen johtamana nelivuotista tutkimushanketta, jossa
selvitetään miten kilpailuttamisajattelu sopii kuntiin ja mitä
vaikutuksia kilpailutuksella on kuntiin. Martikainen toteaa
eräässä haastattelussaan, että kilpailuttamisen osaaminen on
maassamme retuperällä. Hän painottaa, että perimmäisenä
kysymyksenä on, miten hyvinvointipalvelut tulevaisuudessa
hoidetaan ja miten turvataan niiden oikeudenmukainen
toteuttaminen.
Marja-Liisa Kunnas
|
