HyvinvointiTV:n taustalla on tapahtunut erinäisiä muutoksia. Tietoliikenneyhteydet tarjonnut TDC Song on jäänyt pois ja Videra Oy on tekniikan kokonaisvaltainen toimittaja, valiten kulloisellekin asiakkaalleen soveltuvimman tietoliikennetoimittajan. Laureassa ja TDC Songilla HyvinvointiTV:tä kehittänyt Pasi Nissinen on siirtynyt Videra Oy:lle sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtajaksi.
Pasi Nissinen kertoo, että Espoon kaupungin HyvinvointiTV:seen liittyen vuorovaikutteisia ohjelmia lähetetään Laurean Well Life Centeristä. Hyvinvointi-TV:llä on kuitenkin myös muita lähetyskeskuksia ympäri Suomea. Nissinen painottaa, että HyvinvointiTV:n tekniikka ja ohjelmat kaksi eri asiaa.
– Oleellista on, että Videra haluaa tehdä yhteistyötä Laurean ja erityisesti Well Life Centerin kanssa. Well Life Center on hyvä kehitysalusta ja erityistä lisäarvoa tuo se, että Laurean opetushenkilökunta ja myös opiskelijat tekevät tutkimustyötä, jossa on vahva asiakaslähtöinen näkökulma.
– Mielestämme Espoo on yksi innovatiivisimmista kaupungeista Suomessa. Espoo tekee tiivistä yhteistyötä Laurean kanssa ja me haluamme olla ehdottomasti tässä yhteistyössä mukana HyvinvointiTV:n tiimoilta, Pasi Nissinen kertoo.
Pasi Nissinen on tietoinen siitä, että Laurealla on joitain yhtiöittämissuunnitelmia. Videra ei kuitenkaan ole menossa mukaan yhtiöön. Nissinen korostaa, että Videra kehittää tekniikkaa, ei ohjelmia.
– Jos tulee yritys, joka tarjoaa HyvinvointiTV:hen sisältöä, niin se on tietysti hyvä asia. Se ikään kuin tukee Videran liiketoimintaa. Videra tekee yhteistyötä hyvin monien eri tahojen kanssa HyvinvointiTV:n tiimoilta ja hakee kulloiseenkin tilanteeseen oikean kumppanin tekemään sisällöntuotantoa.
HyvinvointiTV syntyi erityisesti vanhustenhuollon tarpeisiin. Videralla on tällä hetkellä TV:n liittyen muitakin kehityshankkeita, kuten Rinnekotisäätiön kanssa toteutettava kehitysvammatyöhön liittyvä hanke, sekä Turunmaanseutu ry:n ja Yrkehögskolan Sydvästin kanssa käynnissä oleva ruotsinkielinen Hyvinvointi-TV; Måbra-TV, jossa käyttäjäryhmänä ovat yksinasuvat ruotsinkieliset ikäihmiset.

Teksti: Kari Uittomäki



Tutkija Päivi Topo korostaa teknologian kehittämistä käyttäjien tarpeista lähtien

Teknologialähtöisyys ei saa heiluttaa palveluita

–Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja pitää kehittää palvelu- ja käyttäjälähtöisesti. Teknologialähtöisyys voi johtaa helposti siihen, että teknologia alkaa heiluttaa järjestelmää. Niin kuin häntä heiluttaisi koiraa, tutkija Päivi Topo luonnehtii.

Päivi Topo on tutkinut muun muassa hyvinvointiteknologian eettisiä kysymyksiä. Hän korostaa, että iäkkäät ihmiset ovat valtavan laaja joukko, joten ei voida vetää mitään yksiselitteistä johtopäätöstä aiheesta hyvinvointiteknologia ja ikääntyminen. Vastaus kysymykseen, kehittyykö teknologia liian nopeasti iäkkäiden ihmisten näkökulmasta, riippuu siitä, keneltä kysyy.
– Esimerkiksi kuulokojeiden kanssa on edelleen ongelmia. Kuulokojeen käyttäjän näkökulmasta ne saisivat kehittyä nopeam­min. Toisaalta jos ihminen ei halua tai osaa käyttää internetiä tai hän ei kykene sitä käyttämään, niin kehitys on liian nopeaa. Tulee yhä kalliimmaksi elää ilman internetiä, koska on kallista hoitaa asioita henkilö­kohtaisesti, Topo havainnollistaa.
Topo muistuttaa, että eettisyys tarkoittaa hyvinvointiteknologian osalta sitä, että kaikki ikäryhmät, niin lapset, työikäiset kuin iäkkäät, saavat reilun osuuden teknologian kehityksestä. Tällä hetkellä teknologia ja teknologian kehitys palvelee kuitenkin kaikkein eniten työelämässä mukana­olevia. Teknologian kehityksen vauhti myös kiihtyy koko ajan. Tämä merkitsee sitä, että ero työikäisten ja iäkkäiden välillä, ja kyky käyttää uusia järjestelmiä, kasvaa koko ajan. Iäkkäillä ihmisillä – ainakin osalla – on vaara jäädä tästä kehityksestä sivuun.
– Toisaalta teknologian kehitys on tuonut paljon helpotusta sellaisille ihmisille, joilla on fyysisen toimintakyvyn kanssa ongelmia. On muistettava, että teknologia on tuonut hyvin paljon positiivista, erityisesti lääketieteen teknologian saralla.

Hyvinvointiteknologiaa kehitetään julkisin varoin

Päivi Topo korostaa, että hyvinvointi­teknologiaa pitäisi kehittää käyttäjiä kuunnellen; millaisia toivomuksia ja tarpeita heillä on. Näin ei kuitenkaan aina ole. Yhteiskunta, rahoittamalla tutkimusta, pyrkii säätelemään, millaista teknologiaa kehitetään. Yritykset ovat mukana kehittämässä teknologiaa, koska ne arvelevat siitä olevan liiketoiminnallisesti hyötyä.
– Siinä, että iäkkäät ihmiset olisivat itse määrittelemässä, mihin suuntaan hyvinvointiteknologiaa kehitetään, niin he eivät ole ainakaan yhtään sen paremmassa asemassa kuin muunkaan ikäiset ihmiset. Teknologiaa kehitetään aika vähän käyttäjälähtöisesti, vaan pikemminkin niin, että toivotaan yritysten skenaarioiden osuvan oikeaan.
Suomessa teknologian kehittämiseen satsataan paljon yhteisiä varoja. Sen sijaan esimerkiksi hoitohenkilökunnan palkkoihin ei rahaa tahdo löytyä. Yhteiskunnassa valitseva ideologia on siis tavallaan teknologian puolella.
– Lähtisiköhän tämä ideologia jostain sieltä, että teknologian kehittäminen määritellään tuottavaksi, mutta hoitotyö kansantaloudellisesti miinusmerkkiseksi. Mikä on tietenkin väärä asetelma, koska hoitotyö tuottaa valtavasti yhteiskunnalle. Ilman toimivaa palvelujärjestelmää yhteiskuntamme tuottavuus romahtaisi, Topo arvioi.
– Tämä on myös ongelma yhteiskuntatasolla, sillä on hankala arvioida, kuinka paljon palvelujärjestelmä tuottaa. Voidaan kyllä katsoa miten tehokkaasti sairaalat toimivat, mutta on paljon vaikeampi arvioida hoitoon käytettyä panosta koko yhteiskunnan kannalta.

Henkilökohtaista palvelua ei saa unohtaa

- Jos hyvinvointipalveluja lähdetään kehittämään teknologiavetoisesti, niin silloin helposti unohdetaan henkilökohtaisen palvelun elementti, kasvokkainen kohtaaminen. Tähän liittyy myös tehokkuuden määritteleminen ja sen katsominen lyhytjännitteisesti ja kapeasti. Jos teknologialla korvataan henkilökohtaista palvelua, niin silloin voi syntyä arvoristiriita tällaisen ”tehokkuuden” ja hyvän tekemisen tavoitteen välille, jonka kokevat sekä työntekijät että asiakkaat.
– Myös yksityisyys on iso kysymys, kun ajatellaan vaikkapa seurantateknologioita. Kuinka pitkälle ihmisestä voidaan kerätä tietoa ja mihin tietoa käytetään, ja auttaako loppujen lopuksi kerätty tieto asiakasta. Jos kaikki kerätty tieto auttaa kehittämään palveluita asiakkaiden tilanteita paremmin vastaaviksi, niin palveluiden pitäisi olla nyt huippua, mutta näin taida olla, Päivi Topo miettii.
Topo toteaa, että esimerkiksi palvelu­asumisessa käytetään paljon teknolo­giaa, kuten seuranta- ja valvontateknologiaa. Hyvin vähän on kuitenkin arvioitu teknologian käytön järkevyyttä.
– Voihan olla, että siitä on vaikka kuinka paljon hyötyä, mutta kukaan ei ole  ryhtynyt sitä arvioimaan, vaikka teknologiaa on ollut käytössä kauan. Joitakin selvityksiä on tehty, mutta ei varsinaista seurantatutkimusta. Se olisi kuitenkin tärkeää palvelun kehittämisen kannalta.

Hyvinvointiteknologia ei ole saavuttanut asetettuja odotuksia

Akatemiatutkija, VTT Päivi Topo on vetänyt ja vetää parhaillaan Suomen Akatemian rahoittamia tutkimushankkeita, jotka liittyvät hyvinvointiteknologiaan.
– Olen juuri tehnyt systemaattisen kirjallisuuskatsauksen dementiapuolelle suunnitelluista teknologioista ja apuvälineistä. En ole löytänyt yhtään tieteellisellä foorumilla julkaistua tutkimusta, jossa olisi selvitetty sitä, onko kotona asumisen edistämiseen tarkoitettujen teknologioiden käytön avulla voitu siirtää ympärivuorokautiseen hoitoon muuttamista. Tätä rajatumpia hyötyjä on kyllä jonkun verran raportoitu, Topo linjaa.
Topo näkee, että Suomella olisi loistavat mahdollisuudet lähteä kehittämään teknologiaa enemmän käyttäjä ja -palvelulähtöisesti. Suomessa on hyvä palvelujärjestelmä, vahva kansalaisyhteiskunta, hyvä koulutustaso ja teknologiamyönteinen ilmapiiri.
– Päätavoite teknologian kehittämisessä pitäisi olla se, että teknologia tuo omalta osaltaan ratkaisuja ihmisten tarpeisiin. Esimerkiksi iäkkäät ihmiset arvostavat hyvää toimintakykyä, sitä, että he voivat itse hoitaa asiansa, että he voivat olla yhteydessä muihin ihmisiin, että heillä on mahdollisuus saada kuntoutusta ja käyttää ennaltaehkäiseviä palveluja ja niin edelleen. Sitten kun palveluja tarvitaan, niin saatavana olisi henkilökohtaista hoivaa ja hoitoa, eikä tarvitsi taistella palveluista.
– Koko yhteiskunnan näkökulmasta olisi nyt järkevintä investoida esteettömyyteen myös tietoyhteiskunnan palveluissa. Sen tyyppisiin ratkaisuihin ja teknologioihin, jotka palvelevat koko väestöä. Tämä ei tarkoita, etteikö pitäisi satsata myös apuvälineisiin, mutta myös niistä saadaan näin enemmän hyötyä.

Elämmekö teknologiauskossa?

Teknologian hyvistä puolista ja saavutuksista kerrotaan mielellään, mutta vähemmän kääntöpuolesta. Että esimerkiksi teknologiaan panostaminen hyvinvointipalveluissa tarkoittaa myös henkilökunnan jatkuvaa kouluttamista ja sitä, että käytöstä voi kertyä myös ennakoimattomia kustannuksia. Entä sitten, kun henkilökunta vaihtuu jatkuvasti tai tulee lyhytaikaisia sijaisia? Osaako henkilökunta käyttää erilaisia laitteita, entä jos teknologia pettää? Yhä monimutkaisemmat teknologiat merkitsevät myös kasvavaa riskiä, että jokin osa ei toimi. Eikä yksistään teknologia, vaan teknologioiden taakse rakentuu erilaisia palvelujärjestelmiä, jonka jokin inhimillinen osa voi pettää. Silloin heikoimmilla on apua tarvitseva asiakas. Parhaillaan meneillään olevassa tutkimuksessa Päivi Topo tarkastelee myös demen­tian julkisuuskuvaa lähes neljänkymmenen vuoden ajalta.
– Välillä minulla on tunne, että löytyykö täältä loppujen lopuksi mitään uutta, vai onko se pelkkä teknologiausko, joka meitä vie. Sen takia haluan tutkimuksessani katsoa myös taaksepäin: millaisen kuvan varassa hyvinvointiteknologiaa on kehitetty. Eikä pelkästään niin, että auttaisiko tässä tilanteessa jokin teknologia…

Teksti: Kari Uittomäki



Pääkirjoitus
Teknologia arjen auttajaksi – vanhuksen resurssiksi

Suhtautumisemme teknologiaan on hyvin tunnepohjaista. Teknologiaa pelätään, ihannoidaan tai koetaan mahdollisuutena. Näemme useimmin teknologian uhat kuin sen tuomat hyödyt, eli miten teknologiaa käyttämällä voidaan tukea ikäihmisten kotonasumista ja elämänlaatua. Toivon, että olemme päässeet jo irti mielikuvasta, jossa vanhuksen koti on kuin laboratorio, josta lähtee reaali­aikaista tietoa hänen terveydestään ja hyvin­voinnista. Tällaistakin tietoa tarvitaan esimerkiksi silloin, kun sairaala­sänky on sijoitettu vanhuksen omaan kotiin ja hänen kuntoaan tarkkaillaan sadan kilometrin päässä olevassa sairaalassa.

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto on asettanut neljä selkeää tavoitetta tuleville hoito- ja palvelutoiminnan teknologiahankkeille. Teknologian on tuettava turvallista kotona asumista, omatoimisuutta, toimintakyvyn ylläpitoa ja uskallusta liikkua ympäröivässä yhteisössä sekä lisätä mahdollisuuksia osallistumiseen. Teknologiasta on saatava laadukkaan kotona asumisen apuväline. Turvattomuuden tunteesta ja yksinäisyydestä on tullut heti sairauden jälkeen merkittävimpiä syrjäytymisen syitä. Syrjäytyminen johtaa myös nopeasti laitoskierteeseen, jota usein seuraa pysyvä laitokseen joutuminen.
 
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto kehittää yhteistyössä jäsenjärjestöjensä kanssa ikääntymisen resurssikeskusmallia. Mukana kehittämistyössä on 13 jäsenjärjestöä. Hankkeessa jäsenjärjestöjen toiminnasta ja palvelutaloista kehitetään ikääntymisen resurssikeskuksia, yhteisöjä palvelutalossa ja palvelutalon ympäristössä asuville ikäihmisille ja vanhuksille. Toiminnassa kehitetään työmuotoja, joilla vahvistetaan omaa elämänhallintaa, osallisuutta mielekkääseen ja merkitykselliseen elämään sekä vanhuuteen. Ikääntymisen resurssikeskus tarjoaa ikäihmisille apua, ohjausta, tietoa ja toimintaa sekä varmistaa palvelujen saannin. Kehittyvän teknologian avulla näitä tavoitteita voidaan edistää.

Ikääntymisen resurssikeskus on tulevaisuuden palvelutalo, jonka toiminnan piirissä on mukana myös ympäristön ikäihmiset. Mallissa on katto korkealla ja seinät leveällä. Vuorovaikutusta, yhteyden pitoa ja osallisuutta ylläpidetään resurssikeskuksen ja kodin välillä mm. hyvinvointi-TV:n ja Skypen, kuvapuhelimen ja tietokoneen avulla. Nyt kehittämistyön yhteydessä ongelmaksi on selvästi noussut ratkaisujen kalleus. Kun keskimääräinen eläke Suomessa on 1060 euroa ei ikä­ihmisistä löydy paljon uuden teknologian maksajia. Yhteiskunta on talou­dellisesti tukenut suurilla summilla teknologian kehittämistä. Pidän välttämättömänä, että myös ikäihmisille suunnatun uuden teknologian käyttöönottoon löydetään uusia rahoitusratkaisuja. Etenkin kotona asumista mahdollistavan teknologian pitempiaikaista ”koekäyttöä” on yhteiskunnallisesti tuettava.

Resurssikeskusmalli on herättänyt suurta kiinnostusta. Nykyiset palvelu­taloyhteisöt ovat pieniä, keskimäärin 50-60 palveluasunnon yhteisöjä ja taloudellisesti helposti haavoittuvia – tarvitaan lisää asiakkaita. Nykyisten palvelutalojen toimintamallin on muututtava myös ikäihmisten määrän kasvaessa. Tässäkin mielessä Ikääntymisen resurssikeskusmallilla on yhteiskunnallinen tilaus.
Uutta toimintamallia esitellään liiton syksyn koulutuksissa. Mallin kehittäminen on esillä mm. ”Talosta ympäristön yhteisöksi” ja Ydin –projektin loppuseminaarissa ”Ikääntymisen resurssikeskusmalli”.  Tervetuloa tutustumaan!

Marja-Liisa Kunnas