Kuva: Rodeo.fi/Barbro Wikström

Keskellä Helsingin Töölöä Palvelutalo Kantin nykyneliöillä oli ennen raitiotie. Nyt täältä saa vinkkiä iloisempaan ja yhteisölliseen elämään sekä asukkaana, asiakkaana että vapaaehtoisena.

Lehti seurasi Kantin elämää arkisena talvitiistaina, jolloin kevään toiminta käynnistyi muillakin kuin ammattilaisilla.
Toiminnanjohtaja Olli Lehtonen ilmaisee vilkkaan talon henkeä:
– Huolestuisin vasta sitten, ellei oven takana olisi koko ajan joku, jolla on asiaa!
Hankkeista vakituista toimintaa synnyttävä Helena Kurki on keskeinen ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhdistäjä ja uusien toimintatapojen etsijä, joka nyt puolustaa varsinkin ikääntyneitä maahanmuuttajia. Vapaaehtoinen Eeva Uusi-Rauva sanoo saaneensa tarpeellisuuden tunnetta innokkaista opiskelijoista.

Yhteisöllisyyttä neljässä kerroksessa
Talo on ikäihmisten hyvinvointikeskus, joita Helsingin kaupunki edistää antamalla tietoa sosiaali- ja terveyspalveluista. Heti sisään tullessa vasemmalla on ravintola Kantin Pysäkki, hieman ylempänä toimisto ja kokoontujille salitilaa, ITE-pisteessä esitteitä ja verenpainemittari, toisessa kerroksessa ryhmäkotiasuntoja ja kolmannessa sekä neljännessä tavallisia palveluasuntoja. Tilanpuutetta ei valiteta. Talon vakiasukkaat ovat eniten halunneet saattoapua asioinnille ja kävelyille sekä lehtien lukemista.
– Tämän voi luonnehtia ennen kaikkea psykogeriatriseksi taloksi, Olli Lehtonen kertoo. Yhdistys aloitti Kalliossa ja muutti 90-luvulla Humalistonkadulle.
Sen voi huomata myös paikkajaosta, josta ryhmäkoti saa 20 paikkaa kaikkiaan 30:stä. Kaupunki hoitaa Kantti ry:n ylläpitämän palvelutalon jonoa, jota Lehtonen luonnehtii ”kohtuulliseksi”. Matalimmillaan kynnys on päivittäisissä lähiympäristöä palvelevissa toiminnoissa kuten lounail­la ja kaikille avoimien virikkeiden tarjonnassa. Niitä tarjoavat esimerkiksi kulttuuriryhmä, ikäihmisten yliopisto, mielenterveyden tuki­pysäkki, taideterapia, Yhdessä-ryhmä yksinäisyydestä yhdessäoloon haluaville, atk sekä alan opettajan että vertaistukijan ohjaamana, maahanmuuttajien oma ryhmä, liikuntaryhmät kuten tuolijumppaajat ja tasapainoryhmä. Ruotsinkielisillä on oma Kaffepaus-ryhmänsä ja Töölön Eläkkeensaajatkin ovat täällä remontti­evakossa. Jotkin ryhmät kokoontuvat joka viikko, jotkin joka toinen viikko tai kerran kuukaudessa. Niissä on helppo tutustua toisiin.

”Asiaa ja virkeitä ihmisiä”
Ikäihmisten yliopistoa Kantissa vetävä  Eeva Uusi-Rauva on alkuaan terveyden­huollosta ympäristöhallintoon siirtynyt tuore eläkeläinen. Hänen johdollaan on kuunneltu asiantuntijoita, keskusteltu sekä myös retkeilty yhdessä kulttuuriryhmäläisten kanssa.
– Olin alun perin elämäntarinaryhmän­ohjaajan koulutuksessa ja Helena Kurki osasi kysyä vetäjää HelsinkiMissiosta. Näin päädyin Kanttiin joka toinen viikko.
– Kyllä kahdeksankymppinenkin voi innostua opiskelusta. Kaikki tykkäsimme esimerkiksi Carl-Henrik von Bonsdorffin luennosta Virukset luonnon kosto. Innostuimme hakemaan tietoa viruksista oikein joukolla. Olemme perehtyneet myös mm. tulivuoriin, meriin ja ympäristöntutkimukseen, Eeva kertoo.
– On ihanaa, kun on jotain asiaakin ja virkeitä ihmisiä. Ryhmä synnyttää halua palata uudelleen ja me haluamme olla ”me”.
Eeva vertaakin ryhmiään nykyiseen työelämään, jossa luodaan tiimejä. Ne hitsaavat jäsenensä yhteen.
– Kun onnistuu, sen tajuaa. Tästä saa iloa ihmisille ja itselleenkin. Voi myös kokea tarpeellisuutensa eikä ole mitään pelättävää.
Eeva aikoo tehdä ohjaustyötä niin kauan kuin jaksaa ja itselle on mielekästä.
Kevään ensi kokoontumiseen tulee kaksi innokasta opiskelijarouvaa, entinen viipurilainen Ritva Kurkela ja koko elämänsä Helsingissä asunut Meri Hakkarainen. Helsingin yliopiston kasvitieteen edustaja Yrjö Vasari puhuu nauhalla aiheesta Ehtyykö luonto. Tukena on vielä aiheesta tehty moniste.
– Me kuulumme myös jumpparyhmään, jossa tutustuimmekin, Ritva ja Meri kertovat. Tässä ryhmässä jatkamme ilman muuta ainakin pääsiäiseen asti.
– Ei täällä kuule kalkkeennuta, aivot pelaa, Ritva muistuttaa ja kertoo lukeneensa ikäihmisten yliopiston suorituksia haluttavan samalle viivalle muiden opiskelijoiden kanssa.

Vapaaehtoiset tapaavat kuukausittain
Kerran kuukaudessa ryhmien vapaaehtoiset vetäjät tapaavat toisensa palaverissa, jossa suunnitellaan myös yhteisiä tekemisiä. Ensimmäiseksi kuullaan mitä kenellekin kuuluu. Ideatkin sinkoilevat, sillä joku ehtii ehdottaa leipomiskerhoa tai Herkuttelevien herrojen rinnalle porukkaa nimeltä Maistelevat mummit.
Kokouksessa käy ilmi, että tarkoituksena on ennen kaikkea auttaa eikä ahdistua: helposti voi ottaa vapaaehtoisena vastuuta liikaakin eikä jätä tehtäväänsä vain esimerkiksi saattamiseen. Kantin työtä on antaa koulutusta ja neuvoja vapaaehtoisille myös siitä, ettei uuvuta itseään.
Monilta keskustan yksin asuvilta puuttuu normaali sosiaalinen verkosto.
– Täältä saa yhteisön ja verkoston, johon on helppo tulla mukaan. On vain ensin päästävä omasta kodista ulos, kokoustajat kertovat.
– Jo se on paljon, että jokainen tuo yhden ihmisen mukanaan tänne.
Kun ihmiselle on ns. käynyt hyvin, maine kyllä leviää.

Kahvi kielet kirvoittaa
Tarjoilu on ryhmille tärkeää:
– Olli on sanonut, että Kantissa saa juoda kahvia niin paljon kuin haluaa.
Iloinen koulutuksesta juuri palannut toiminnanjohtaja Olli Lehtonen vahvistaa kahvilupauksen, lisää vielä teenkin ja kertoo luotsanneensa Kanttia jo viitisen vuotta.
– Vapaaehtoisten merkitys on ratkaiseva. Järjestöthän pohjautuvat juuri vapaaehtoisuuteen. Meillä on upeat vapaaehtoiset, hän hymyää.
Olli osaa myös pohtia nykyään niin paljon kaivattua yhteisöllisyyttä:
– Hahmotan yhteisöllisyyden niin, että voi kokea kuuluvansa johonkin yhteiseen ja jotain sen mukanaan tuomaa esim. turvallisuutta, iloa, jotain omaa, surunkin tunteita. Yhteisöllisyys ei mitenkään pakota yhteiseen muottiin, mutta edellyttää kyllä suvaitsevuutta, erilaisuuden – toisaalta samanlaisuuden – hyväksymistä ja kokemista. Jokainen voi luottaa, että voi olla oma itsensä, toimia omana itsenään ja sitten antaa sama oikeus myös muille.
Toiminnanjohtaja löytää yhteisöllisyydestä eväitä myös henkilöstölle:
– Keskustelu, vuorovaikutus, yhteinen päätöksenteko, huomioimiset, tunnustus, koulutuspolut ovat minusta työyhteisön välineitä yhteisöllisyyttä kohti. Yhteisöllinen johtaminen on pitkällä tähtäimellä tuloksekkain johtamistapa – erityisesti jos ajatellaan myös työn sisällöllisiä palkitsevia laatuelementtejä.

Iäkäs maahanmuuttaja ei tasavertainen
Maahanmuuttajien ryhmän kevään ensi tapaamisessa pohditaan tapaamisten aikataulua ja sosiaalipalveluja.
Kantti palvelee erityisesti 55 vuotta täyttäneitä maahanmuuttajia, jotka useimmiten kotoutetaan yhdessä lastensa ja lastenlastensa kanssa, ei itsenäisinä yksilöinä.
– Kielenopetus ja liikkuminen ovat tärkeitä ja samalla hankalia asioita. Muuttajan saama taloudellinen tuki on todella pientä. Suomalaisten ikäihmisten kanssa maahanmuuttajaa ei voi vielä pitää samanarvoisena, Helena Kurki kertoo.
Esimerkiksi sodan keskeltä tulleella voi olla vaikeita psyykkisiä vammoja. Niitä ei helpota täysin vieraaseen ympäristöön joutuminen tai se, että omaiset ovat jossain kolmannessa maassa, vaikkapa Ruotsissa.
Gabriela Geraskin opiskelee lähihoitajaksi ja on Kantin työntekijä. Seinab Ahmed Mine on jo valmistunut lähihoitajaksi. Hän tekee lähihoitajan sijaisuuksia Kantissa sekä toimii tulkkina maahanmuuttaja­ryhmässä, jolle Valli on antanut tukea ja joka on tarkoitettu jatkossa vakituiseksi Kantin toiminnaksi.
– Moni maahanmuuttaja on saanut kyllä paljon puhetta, mutta vähän käytännön apua. Parasta olisi, jos heidän etujaan valvottaisiin tiukemmin ja palvelut ulottuisivat kotiin asti, Helena pohtii. Jo aikakäsitysten takia meikäläinen virastoasiointi ei alussa vielä onnistu, Helena pohtii.

Paljon kumppaneita
Kotipolku on yksi Helenan pian viimeistelyyn pääsevä hanke, josta juurrutetaan pysyvää toimintaa. Siinäkin tehtiin etsivää työtä, jotta tavoitettaisiin hiljaisia avuntarvitsijoita. Hänellä on viritettävänä useita toiminnallisia terapia- ja vertaistukiryhmiä. Kunnon ilo ja Voimaa vanhuuteen -hankkeista on jo tullut vakituista liikuntaa Kanttiin, joka on saamassa oman kuntosalin. Tukitoimiprojektilla on torjuttu masennusta ja yksinäisyyttä. Verkostointia, avointen ovien päiviä, seminaareja ja markkinointiviestintää harrastetaan esimerkiksi paikallislehden Töölöläisen, kirjeiden ja tiedotteiden avulla.
Kantin kumppaneita ovat esimerkiksi kaupungin sosiaalitoimisto ja omaishoitokeskus, seurakunta ja terveyskeskus ja psykiatrian poliklinikka sekä muita järjestöjä ja yhdistyksiä kuten SPR, Valli, Alzheimer­yhdistys jne. Helena Kurjen lisäksi projekti­työntekijänä on osa-aikaisesti työskennellyt myös Katriina Viirret.
– Työn tärkeitä osa-alueita ovat markkinointi, kokonaisuuteen tutustuminen, kouluttautuminen ja kustannuslaskenta, ettei ylitä budjettiaan, Helena luettelee.
Vapaaehtoisissa erittäin tärkeä voimavara ovat uudet, tuoreet eläkeläiset.
– He ovat osallistujia, joilla on tietoa, taitoja ja aikaa, vaikka heitä myös kysytään moneen paikkaan. Toinen voimavara ovat opiskelijat ja vertaisauttajat.
Helena Kurki ei ole pessimisti.
– Olemme saaneet juuri kaksi uutta vapaaehtoista. Hoitohenkilökunta ympäri maata tarvitsee koulutusta, jotta soittelisi ja kyselisi vapaaehtoisia. Koordinointiakin tarvitaan, samoin viikonlopputoimintaa ryhmäkodin asukkaille ja saattoapuun, johon henkilökunta on liian kiireistä.
Ellei yhteisöllisyyttä olisi, Kanttikin toimisi Helenan mukaan muista erillään ja täysin pihalla siitä, mitä alalla tapahtuu, ei tietäisi muista kulttuureista, näyttelyistä tai vertaistuesta.
Päivä kääntyy siniseen hetkeen ja lopulta ulkona on jo pimeää. Helena jää vielä miettimään, mistä saisi ryhmäkodin yökölle sijaista.

Vapaaehtoistyölle ei voi siirtää vastuuta yhteiskunnan tehtävistä

Henrietta Grönlundin mukaan vapaaehtoistyölle pitää määritellä selvät rajat ja vastuut – mikä on vapaaehtoistyötä ja mistä alkaa vapaa­ehtoistyöntekijän vastuu ja mihin se loppuu. Grönlund korostaa, ettei vapaa­ehtoistyölle voi siirtää vastuuta yhteis­kunnan tehtävissä – tällöin vapaaehtoistyö ei ole enää vapaaehtoistyötä.

Henrietta Grönlund  on Helsingin yliopiston kirkkososiologian tutkija. Hänellä on myös papin pätevyys, mutta ei vihkimystä. Hän tekee parhaillaan väitöskirjaa  nuorten aikuisten osallistumisesta vapaaehtoistyöhön. Joitakin aikoja sitten Grönlund tutki nuorten aikuisten, eli 20-39-vuotiaiden suhdetta vapaaehtoistyöhön.
– Vapaaehtoistyö kiinnostaa nuoria valtavasti. Pääkaupunkiseudulla, jota yleensä pidetään hankalimpana alueena vapaaehtoistyön kannalta, lähes 70 prosenttia nuorista aikuisista ilmoittaa olevansa periaatteessa halukas tekemään vapaaehtoistyötä, Grönlund kertoo innostuneesti.
Grönlundin mukaan nuoret ovat erityisen kiinnostuneita tekemään vapaaehtoistyötä vanhusten, vammaisten ja huono-osaisten hyväksi – nuoria kiinnostaa tätä kenttää vähemmän esimerkiksi kulttuuri tai urheilu.
– Tutkimuksen mukaan noin kolmasosa nuorista on mukana jossain käytännön vapaaehtoistyössä. Tämä on suunnilleen saman verran kuin muussakin väestössä keski­määrin. Nuorilla, enemmän kuin muilla, korostuu se, ettei heitä ole pyydetty vapaaehtois­toimintaan mukaan. Sukupuolten välillä on samanlaiset erot kuin muussakin väestössä; miehiä kiinnostaa maanpuolustus ja pelastustyö naisia enemmän, naisia taas kiinnostaa miehiä enemmän opetus, kasvatus, sosiaali- ja terveyspalvelut, auttamistoiminta. Kuitenkin myös nuoria miehiä kiinnostaa vanhus- ja vapaaehtoistyö.
Grönlundin mukaan vapaaehtoistyötä kohtaan on nykyään enemmän kiinnostusta kuin aikaisemmin. Tämä johtuu monestakin syystä: päälle painava lama, toisaalta hyvinvointivaltiota ollaan ajettu alas, mutta myös tietynlainen sosiaalinen omatunto on kasvanut.

Hyvinvointiyhteiskunnan alasajo näkyy
– On väärin, että hyvinvointiyhteiskunnan tehtäviä siirretään vapaaehtoistyölle ja kolmannelle sektorille. Toisaalta koko sosiaali­politiikan keskustelussa on pitkään ollut vallalla ”ei ole rahaa” mentaliteetti. Vaikka rahaa on, niin on myös valinnoista kyse, että mihinkä resursseja laitetaan.
– Suomen väestökehityksen ja huoltosuhteen kehitys on hyvin tiedossa. Minua harmittaa se tehtäväjako ja vastakkainasettelu, joka on tullut kolmannen sektorin ja julkisen sektorin välille. Hyvinvointivaltiomme ja julkinen sektorimme nousevat kolmannen sektorin ideologiasta; jokainen antaa omastaan, jotta nekin, joilla ei ole, tulisivat toimeen. Tämä on hyvin sama ideologia, joka on monella vapaaehtoistyöntekijällä; minä annan aikaani, jotta toinen voisi paremmin. On valitettavaa, että nyt ollaan tilanteessa, jossa vapaaehtoistoiminta ja kolmas sektori, samoin kuin kirkko, joutuvat paikkamaan sosiaaliturvan aukkoja ja tehtäviä, jotka periaatteessa kuuluvat hyvinvointivaltiolle.
Grönlund korostaa, että yhteiskunnalta on kyseenalaista siirtää vastuu kolmannelle sektorille. Kolmannen sektorin vahvin ideologia on nimenomaan vapaaehtoisuus. Ihmisten suurin motivaatio on auttamisen halu. Jos se kääntyy siten, että ”minun on pakko auttaa”, niin se syö työn arvopohjaa.
– Yhteiskunta on aika raaka. Vanhustenhuollossa se näkyy ehkä kaikkein selvimmin. Mielenterveyskuntoutujat on toinen iso ryhmä, jossa näkyy yhteiskuntamme raakuus. Vastuuta siirretään omaishoitajille ja vapaaehtoistyölle.

Suomessa autetaan pyyteettömästi
– Olen tehnyt kansainvälistä tutkimusta, jossa oli mukana 15 maata. Suomessa korostuu kaikkein eniten pyyteetön auttaminen, altruismi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa auttaminen liitetään eri tavalla urakehitykseen. Aasian maissa korostuu enemmän se, että niin kuuluu tehdä, muuten menettää kasvonsa. Suomessa selkein syy vapaaehtoistyöhön on auttamisen halu, ja siinä on valtava potentiaali. Mikä muu motivoi ihmistä enemmän kuin se, että saa tehdä hyvää ja samalla tehdä arvotyötä. Sitä ei pitäisi heittää menemään, jos aletaan korostaa muita motiiveja, Grönlund kertoo.
Grönlundin mukaan vanhustyö korostuu koko ajan, kun kysytään millaista vapaaehtoistyötä halutaan tehdä. Tähän tietenkin vaikuttaa se, miten vanhusten asiat julkisuudessa ovat esillä.
– Nuoret ovat kaikista ikäryhmistä ehkä idealistisimpia, heille ei ole kertynyt kyynisyyttä ja suojamuureja. Nuoret ovat kaikkein aktiivisimpia auttamaan sellaisia ihmisiä, jotka ovat vaikeimmin autettavia, ja jotka eivät niin sanotusti ”ansaitse sitä”, kuten huumeidenkäyttäjät, alkoholistit ja kaduilla kerjääjät sekä kaukana asuvat ihmiset.
– Aikuisilla ja vanhemmilla ihmisillä korostuu se, että halutaan auttaa lähellä olevia ihmisiä, kuten naapureita. Siinä näkyy perinteinen yhteisöllisyys. Nuoret sekoittavat auttamisen kehiä villillä tavalla. Heitä ei kiinnosta auttaa naapureita – se johtuu ehkä halusta suojella yksityisyyttä. Mutta he auttavat esimerkiksi omia ystäviään ja sitten esimerkiksi kehitysmaiden ihmisiä ja kaduilla kerjääviä.
Grönlund korostaa, että vapaaehtoistyössä pitää etukäteen olla selvillä, mitä eri osapuolet haluavat ja osaavat. Tarpeiden on kohdattava, muuten seuraa ristiriitoja, turhautumista ja koetaan aiheettomia epäonnistumia.

Nuoria pitäisi aktivoida vapaaehtoistyöhön
Henrietta Grönlund korostaa, että nuoria pitäisi aktiivisesti pyytää mukaan vapaaehtoistyöhön. Tässä mielessä esimerkiksi oppilaitoksilla voisi olla merkittävä rooli. Lukioissa, yläasteilla ja ammatillisissa oppilaitoksissa vapaaehtoistyö voitaisiin kytkeä opetukseen mukaan. Tämä onnistuisi esimerkiksi osana kansalaiskasvatusta. Nykyään kansalaiskasvatuksen opetuksesta puuttuu kokonaan toiminnallinen osuus.
– Oppilaat voisivat mennä esimerkiksi tapaamaan vanhuksia tai mennä keräämään SPR:lle rahaa. Näin vapaaehtoistyö tulisi tutuksi ja kynnys osallistua vapaaehtoistyöhön madaltuisi, Grönlund pohtii.
Grönlund korostaa, että nuorissa on valtavasti potentiaalia, mutta se pitäisi osata hyödyntää ja toisaalta innostusta ja motivaatioita ei saisi tappaa huonolla vapaa­ehtoistyön organisoinnilla. Varmin tapa tappaa innostus on osoittaa vapaaehtoiselle, ettei häntä tarvitakaan. Vapaaehtoisista täytyy pitää huolta.
– Nuoret ovat hyvin laatutietoisia. He osaavat vaatia laadukasta, tehokasta ja vaikuttavaa toimintaa. Ei pelkkää koulutuksissa istumista. Nuoret vaativat, että työllä on merkitystä.
Grönlund toki korostaa, että vapaaehtoistyöntekijöitä rekrytoitaessa pitää panostaa sekä nuoriin että aikuisiin. Suuret ikäluokat ovat tulossa eläkeikään; he ovat pääsääntöisesti hyväkuntoisia ja heillä on eläkepäivinään aikaa tehdä itseään kiinnostavia asioista. Grönlund näkee suurissa ikäluokissa valtavan potentiaalin.
– On kiinnostavaa, että nuoret ovat kiinnostuneita vanhuksista ja varmasti myös päinvastoin. Tässä tulee esille tällainen ylisukupolvisuuden ajatus.

Netti on oivallinen vapaaehtoisia rekrytoitaessa
Nykypäivänä, jossa kaikki on hektistä ja aika on ”kortilla”, vapaaehtoistyöllekin täytyy osata järjestää aikaa. Monet ihmiset toivovat keikkatyyppistä vapaaehtoistyötä. Grönlund kertoo Suurella Sydämellä -nimisestä netissä olevasta vapaaehtoistyöpankista. Palvelun sivuilta löytyy eri kaupungeissa tarjolla olevia vapaaehtoistöitä. Tällä hetkellä palvelussa ovat mukana mm. Helsingin, Tampereen, Vantaan seurakuntayhtymät sekä Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta. Vapaaehtoistyöpaikkoja tarjoavat ev.lut. seurakunnat sekä yhteistyökumppanit. Vapaaehtoinen voi valita itselleen sopivan ajan, jolloin hän voisi tehdä vapaaehtoistyötä.
Suurella sydämellä -tyyppistä palvelua Grönlund kaipaisi myös muualle Suomeen. Vapaaehtoistyöhön osallistumisen pitää olla joustavaa, ihmisen omiin aikatauluihin mukautuvaa, mutta kuitenkin tuloksellista. Vapaaehtoistyöhön osallistumiselle pitää olla matala kynnys.
Grönlund myös arvioi, että nuoria kiinnostaa kirkon järjestämä vapaaehtoistoiminta, mutta ei tiukka uskonnon tuputtaminen. Grönlund kaipaakin kirkon uudistumista siten, että kirkosta muodostui elävä palveluorganisaatio, palvelisi jäseniään ja yhteisöllisyyttä – kirkon perimmäinen olemushan on yhteisöllinen.

Vapaaehtoistoiminnan nettisivustoja:
www.suurellasydamella.fi
www.verkostopalvelu.fi