 "Jaksan
niin kauan kuin oma terveys vain riittää”
Omaishoitajat hoitavat läheisiään rakkaudesta. Toisinaan
omaishoitaja työskentelee jopa voimiensa äärirajoilla
vuorokauden ympäri. Tämä etenkin henkisesti raskas työ vaatii
irrottautumista samoista kuvioista ja aikaa keskittyä myös omaan
hyvinvointiin. Pappilanlammen palvelukeskuksessa Ulvilassa
miesomaishoitajia innostetaan mukaan sosiaaliseen toimintaan ja
virkistäytymään ”miesten omalla kerholla”.
- Kyllä se sattui, kun neurologi kertoi vaimollani olevan
MS-tauti. Tässäkö nyt sitten oli avioliiton ihanuus, kysyin
itseltäni. En enää muista mitä tuolloin tarkalleen ajattelin,
mutta ei se hyvältä tuntunut, ulvilalainen Jalmari Huotari
muistelee muutaman kymmenen vuoden takaista iskua, joka tuli
suoraan vasten kasvoja.
Jalmari ja Helly Huotari menivät naimisiin vasta myöhemmällä
iällä ja ehtivät olla avioliitossa neljä vuotta, kun Hellyllä
todettiin parantumaton sairaus. Lisäksi heidän poikansa oli vain
kolmevuotias. Sairauden toteamisen jälkeen Helly työskenteli
vielä muutamia vuosia kehitysvammaisten hoitajana.
- Vaimoni oli hyvä laulamaan ja tekemään käsitöitä. Jonakin
päivänä havahduin huomaamaan hänen lauleskellessaan, etten
saanutkaan sanoista selvää. Tiesin, ettei kaikki ole hyvin,
Jalmari muistelee.
Vaimon hoitajaksi alkaminen oli täydellinen vastakohta aiemmin
fyysisesti raskaille rakennusmiehen töille. Alkuaikoina, kun
vaimo vielä pääsi kulkemaan rollaattorin avulla, eikä tarvinnut
enemmälti apua, Jalmari rakensi omakotitalonsa takapihalle
puhdetöinään ulkorakennusta. Nikkarointi oli hyvää terapiaa,
jolloin sai aikaa itselleen ja omille ajatuksille.
- Enää en voi jättää Hellyä yksin kotiin, sillä hän haluaa tehdä
asioita itse ja on erittäin oma-aloitteinen ja vaatii siksi
silmälläpitoa. Koska käsien ja jalkojen toiminta on heikkoa,
edes kukkien kastelu ei onnistu. Sen sijaan napin ompeleminen
sujuu jos istun vieressä auttamassa. Vessaan hän pääsee yksin
vain aamulla, kun on saanut levätä yön, Jalmari kertoo.
”Miesten oma kerho”
Pienehkössä Ulvilan kaupungissa noin 10 kilometrin päässä
Porista, toimii Ulvilan Vanhustenhuoltoyhdistys ry:n omistama
palvelutalo Pappilanlammen palvelukeskus. Pappilanlammella on 31
palveluasuntoa, dementiakoti Valkama, intervalli-, eli
lyhytaikaiskoti Satakieli ja päivätoimintakeskus Pappis.
Palvelukeskus tarjoaa lisäksi kotona asuville vanhuksille myös
ateria-, lähi- ja tukipalveluja.
Noin vuosi sitten palvelukeskuksessa alkoivat kokoontua myös
miesomaishoitajat ystävien tapaamisten ja virkistäytymisen,
kuten kuntopiirin merkeissä. Miesomaishoitajat-projektin vetäjät
Marja-Terttu Kangasniemi ja Mirja Varjus innostivat miehiä
mukaan lähettämällä aluksi kotiin kirjeen ”miesten omasta
kerhosta”. Tässä vaiheessa projektia suurena apuna oli etenkin
kaupungin sosiaalitoimi. Miesten oman ryhmän perustamisen
tarkoituksena oli innostaa heidät mukaan sosiaaliseen toimintaan
ja samalla mahdollisuus antaa itselle omaa aikaa.
Miesomaishoitajat-projekti kestää vuoteen 2006 saakka, jonka
jälkeen toiminnan on tarkoitus jatkua, mikäli vain osanottajia
riittää. Kuluvana vuonna projektin tavoitteena on selvittää,
mikä yhteinen tekijä yhdistää, innostaa ja kannustaa
miesomaishoitajia.
Miesten oman ryhmän lisäksi palvelukeskuksessa kokoontuu kerran
kuukaudessa myös kaikille omaishoitajille tarkoitettu
vertaistukiryhmä mm. keskustelujen ja asiantuntijaluentojen
merkeissä. Omaishoitajien tapaamisten aikana palvelukeskus
tarjoaa hoidettaville rinnakkaisohjelmaa.
Yhteistyöhön halukkaille omaishoitajille tehdään aluksi
kotikäynti, jonka yhteydessä kartoitetaan esimerkiksi
apuvälineiden tarve, kysellään kuulumiset ja annetaan tietoa
erilaisista omaishoitoon liittyvistä palveluista. Tässä
yhteydessä tarjotaan myös hoidettavalle mahdollisuus
päivätoimintaan ja siten omaishoitajalle mahdollisuus
vapaapäivään.
- Miehet eivät tahtoneet aluksi innostua yhteisestä toiminnasta
ja heille piti usein soittaa ja muistuttaa tapaamisesta. Mitä
enemmän tapaamisia on ollut, sitä tärkeämmäksi on koettu etenkin
yhteinen juttelutuokio, jossa vaihdetaan kuulumiset ja pohditaan
ratkaisuja ongelmiin. Miehet ovat olleet selvästi naisia
sulkeutuneempia, projektin puuhanaiset paljastavat.
Omaishoitajille ja päivätoiminnassa tai intervallissa oleville
omaishoidettaville tehdään myös toimintakykymittauksia, jotka
ovat apuna kuntoutussuunnitelmalle. Tämän avulla niin
omaishoitajia, kuin hoidettaviakin pyritään motivoimaan, sekä
auttamaan kunnon ylläpitämisessä tai kohottamisessa ja tätä
kautta vaikuttamaan henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen.
Ulvilassa huoli intervallikodin kohtalosta
Myös Jalmari Huotari on mukana miesomaishoitajien ryhmässä ja
kokee antoisimmaksi toisten samassa tilanteessa olevien kanssa
keskustelun.
- Toisten kanssa jutellessa huomaa, että ongelmia on myös
muilla. Jos ei käy kotoa missään, seinät kaatuvat helposti
niskaan ja ajattelee, että miksi vain minulla on tällaista.
Todellinen tilanne paljastuu, kun lähtee muiden samojen asioiden
kanssa kamppailevien seuraan. Pitää kyllä sanoa, että meidän
asiamme ovat hyvin. Saamme kotihoidon tukea, poikamme käy
useasti viikossa tervehtimässä ja Hellyllä on mahdollisuus mennä
palvelukeskukseen intervallikotiin. Parhaillaan vaimo on kaksi
viikkoa Pappilanlammella ja minä saan puolestani lomaa ja voin
lähteä vaikka hiihtämään. Syksyisin puolestaan lähden usein
Itä-Suomeen marjareissuille. Yleisesti ottaen omaishoitajien
tulevaisuus ei näytä valoisalta, kun vanhukset hoitavat
vanhuksia. Miesomaishoitajaryhmässämmekin on kolmen sodan käynyt
86-vuotias veteraani, joka hoitaa vaimoaan kotona. Kyllä sitä
niin kauan jaksaa hyvin, kun oma terveys vain riittää, Jalmari
pohtii.
Intervallikodin merkitys Ulvilan seudun omaishoitajille on
suuri, sillä se tarjoaa hoitajalle mahdollisuuden hengähtää
hetkeksi. Intervallikoti Satakielen asiakasmäärät ovatkin koko
ajan kasvussa. Esimerkiksi viime vuoden käyttöprosentti oli
95,21 ja tänäkin vuonna hoitopaikat ovat varattuja jopa
seitsemäksi kuukaudeksi eteenpäin. Myös kaupungin
omaishoidontuen hakemusten määrä on kasvanut jopa 70
prosentilla.
Ulvilan vanhustenhuoltoyhdistys uhkaa kaikesta huolimatta
intervallihoidon lopettamisella, Satakielen toiminnan
muuttamiselle pienryhmäkodiksi, palvelujen myymisellä
ulkopuoliselle tai hoitopäivän hinnan korottamisella, ellei
kaupunki osoita tänä vuonna yhdistykselle lisää varoja. Kaupunki
puolestaan ei haluaisi lisävaroja antaa, mutta myöntää, ettei
tule toimeen ilman Pappilanlampea ja vanhustenhuoltoyhdistystä.
Vanhustenhuoltoyhdistys puolestaan aikoo pyytää kaupungilta
vastausta huhtikuun alkuun mennessä.
- Minä en uskalla edes ajatella mitä tapahtuu, jos vaikkapa
hoitopäivän hintaa korotetaan. Moni omaishoitaja menettää
vapaapäivien viettomahdollisuuden, Jalmari toteaa.
Teksti: Katriina Välimäki
Kotipalvelu on Lähimmäispirtin toiminnan selkäranka
- Lähimmäispirtillä kotipalvelutoiminta muodostaa toiminnan
selkärangan. Olemme toimineet jo viisitoista vuotta kotipalvelua
tuottavana järjestönä. Kotipalvelun ympärille on kehitetty
vuosien saatossa erilaisia tukitoimia, joita asiakkaamme voivat
käyttää, mm. omaishoidon lomitus- ja toimintakykyryhmät,
Toivonpirtin päivätoimintaryhmät sekä Lähimmäispirtin
kohtaamispaikka. Lisänä meillä on Nääsville yhdistyksen
sosiaalitalkkarin ja fysioterapeutin palvelut. Annamme myös
palveluohjausta asiakkaillemme. Näiden kaikkien toimien avulla
lisäämme kotipalveluasiakkaittemme itsenäisyyttä ja
omatoimisuutta, vt. toiminnanjohtaja Tiina Hallamäki kuvailee
tamperelaisen Lähimmäispirtin toimintaa.
Tiina Hallamäen mukaan yksityiselle kotipalvelutoiminnalle on
kysyntää. Viisitoista vuotta Tampereella toimineen ja palveluja
tuottaneen Lähimmäispirtin vahvuus on vankka kokemus ja
ammattitaito. Verovähennysoikeus on lisännyt palvelujen kysyntää
ja ihmiset ovat hyvin tietoisia oikeudestaan vähennykseen.
- Kotipalvelun tilanne on meidän näkökulmastamme katsoen
sanoisinko jännittävä. Odotamme kilpailuttamisen tuloa ja sen
vaikutusta meidän työhömme ja asiakkaittemme elämään.
Kilpailutus sinänsä ei pelota, mutta tällä hetkellä kun kaikki
on vielä epäselvää, ei ole tietoa siitä miten kilpailutetaan.
Kuinka suuresta alueesta on kyse ja kuinka paljon pitäisi olla
henkilökuntaa ja niin edelleen, Tiina Hallamäki kuvailee.
- Kotipalvelun tulevaisuuden näkökulmasta katsoen ongelmaksi
tulee muodostumaan osaavien, ammattitaitoisten työntekijöiden
saaminen kentälle. Kotipalvelussa toiminen vaatii työntekijältä
kykyä itsenäisiin ratkaisuihin ja päätöksiin. Kentällä
työntekijä on aina yksin vastuussa tilanteesta, toisin kuin
laitoksessa. Taloissa on miltei aina läsnä toinen työntekijä,
jonka kanssa voi jakaa vastuuta, Hallamäki jatkaa.
Kilpailutus voi uhata asiakassuhteita
Tiina Hallamäen mukaan asiakkaat toivovat kotipalvelulta ennen
kaikkea joustavuutta, heidän tarpeistaan lähtevää palvelua. Ei
niinkään aina välttämättä ns. oikeaoppista kodinhoitoa, vaan
itsensä näköistä palvelua, joka tukee heidän elämänhallintaansa
ja samalla elämäntapaa.
- Asiakkaan kannalta suurin uhkakuva kilpailutuksessa on se,
että vuosikausia kestäneet asiakassuhteet katkeavat. Joillakin
kotipalvelu on käynyt jo kymmenenkin vuotta. Yhtäkkiä palvelun
tuottaja vaihtuu, sehän on suurin piirtein sama kuin
vaihdettaisiin määrävuosina kaukaisemmat sukulaiset tai ystävät
uusiin.
Hallamäki korostaa, että kotipalvelun työntekijä on lähellä
asiakkaan arkea, että asiakas kokee työntekijän usein
läheisempänä arjessaan kuin kaukana asuvat omaiset. Kotipalvelu
voi käydä muutaman kerran päivässä tai viikossa. Tavat ovat
tutut ja asiakkaan historia tunnetaan. Tuottajan vaihtuessa
asiakas saa opetella luottamaan aivan uusiin ihmisiin. Se on
kuin pieni kuolema. Asiakkaan näkökulmasta säästötavoitteet
eivät toteudu inhimillisellä tavalla.
- Oikeampi tapa olisi laittaa kilpailutuksen alle uudet
asiakkaat, Hallamäki heittää.
Tiina Hallamäen mukaan kilpailutuksen hyöty on se, että
järjestöt tulevat kustannustietoisemmiksi. Järjestöt ovat
yleensä hinnoitelleet palvelunsa alakanttiin, koska järjestöt
eivät ole voitto tuottavia yrityksiä. Laatuajattelusta tulee osa
jokapäiväistä toimintaa. Samoin laatu täytyy tehdä näkyväksi ja
mitattavaksi.
Hallamäki kertoo näkevänsä kilpailuttamisen haittana - paitsi
vaaran pitkäaikaisten asiakassuhteiden katkeamisesta - pelon
pätkätöiden lisääntymisestä. Sopimuskaudet eivät ole kovin
pitkiä, vain kolme - neljä vuotta. Asiakkaan näkökulmasta
palveluntuottajan vaihtuminen on aina menetys.
Toiveisiin pystytään vastaamaan
- Kotipalvelua kysytään oikeastaan eniten iltaan ja
viikonloppuun. Tai ehkä se vain tuntuu siltä, koska siihen
tarpeeseen on vaikein vastata. Illassa ja viikonlopussa on
jatkuvasti jonoa, jota yritetään purkaa mahdollisuuksien mukaan.
Siivoustyö on se, mistä palvelut yleisimmin aloitetaan.
Tiina Hallamäen mukaan toiveisiin pystytään vastaamaan. Jos ei
heti, niin ainakin voidaan sanoa, että koska suurinpiirtein
pystytään palvelut aloittamaan.
- Meidän on varmasti tiedettävä, että asiakas voidaan hoitaa
kunnolla, ennen kuin voimme luvata mitään asiakkaalle, Hallamäki
korostaa.
Toiveisiin vastaamisen suurin este on yleensä aika. Asiakas
toivoo käyntiaikaan muutosta lyhyellä varoitusajalla tai
pitempiaikaista käyntiä.
- On vaikea muuttaa koko ”palettia” samassa silmänräpäyksessä.
Kerromme asiakkaille toiveestamme, että saisimme tietää hyvissä
ajoin mahdollisista muutoksista. Tällöin on helpompaa täyttää
toiveet.
Palveluketjua pitäisi kehittää kattavaksi
Hallamäen mukaan tulevaisuudessa pitää kiinnittää entistä
enemmän huomiota työn ergonomisiin sisältöihin ja henkiseen
kuormittavuuteen. Työntekijöille on olemassa eettiset ohjeet,
mutta onko asiakkaille? Yhteiskunta muuttuu ja eriarvoistuu
nopeasti. Kotona hoidetaan tulevaisuudessa hyvin erilaisia ja
erilaisten taustan omaavia ihmisiä.
- Olen miettinyt sitäkin tulevaisuuden visiota, kun asiakkaaksi
tulevilla on lemmikkeinään käärmeitä ja liskoja. En mene suin
surminkaan sellaiseen kotiin, ajatuskin ahdistaa.
Suomessa tulisi kehittää palveluketjua kattavammaksi. Eri
toimijat voisivat linkittyä hoidettavan kotona yhteen, niin että
kaikilla olisi samat tiedot asiakkaasta ja vuorovaikutusta
lisättäisiin. Saataisiinpa tietokoneohjelma, jossa on salauksen
takana tiedot kotihoidon asiakkaasta ja jokaisella toimijalla
olisi oma tunnus, jolla pääsisi lukemaan ao. tiedot.
Hallamäki toteaa, että kolmas sektori täydentää ja tukee
kaupungin omaa kotipalvelutoimintaa. Lähimmäispirtti on yksi
toimija lisää kotipalvelun tuottajaverkostossa. Kehittyvä ja
kehittävä.
- Meillä on joustava organisaatio, niin pystymme tekemään
nopeita muutoksia palveluissamme.
Avoin vuorovaikutus muiden toimijoiden kanssa
Tiina Hallamäki odottaa avointa vuorovaikutusta, kun puhutaan
yhteistyöstä kunnan vanhustenhuollon ja sosiaalitoimen
edustajien kanssa. Hän toivoo, että kolmannen sektorin
tuottajatahoihin suhtaudutaan tasaveroisina kumppaneina.
- Meillä on kokemusta kotipalvelutyöstä ja suhtaudumme työhömme
vakavasti. Haluamme olla yhtenä toimijana kaupunkimme
vanhustenhuollossa.
Tiina Hallamäki myös muistuttaa, että Tampereella järjestöt ovat
pitkään tehneet yhteistyötä keskenään. Meillä on järjestöjen
yhteinen yhdistys Nääsville ry, jossa toimii suurin osa
Tamperelaisista vanhustenhuollon järjestöistä.
- Yritysten kanssa olemme verkottuneet siten, että tarjoamme
heidän palvelujaan asiakkaillemme, jos emme itse pysty niitä
tuottamaan.
Teksti: Kari Uittomäki
Pääkirjoitus
Palveluasunto omaan kotiin
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitossa päättyi viime vuoden
vaihteessa projekti, jossa kehitettiin vanhuksen omaan kotiin
samantasoisia palveluja kuin mitä palvelutalossa annetaan.
Kuvaavasti projektin nimi oli ”palveluasunnon rakentaminen omaan
kotiin ja olemassa olevaan asuinkantaan eli Palsu -projekti”.
Palsu -projektin alku ajoittui vaiheeseen, jolloin vanhuksille
tarkoitettujen uusien palvelutalojen rakentamisen avustaminen
Raha-automaattiyhdistyksessä lopetettiin lähes kokonaan. Samaan
aikaan ikäihmisten oma kiinnostus palveluasumista kohtaan kasvoi
selvästi.
Onnistuneessa kotona asumisessa perusedellytyksenä on halu asua
omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Viimeaikaiset
tutkimukset osoittavat, että ihmisellä on itsellään enemmän kuin
aikaisemmin oletettiinkaan mahdollisuus vaikuttaa oman
vanhenemisensa onnistumiseen. Professori Eino Heikkisen mukaan
keskeinen kulmakivi onnistumisessa on riittävän toimintakyvyn
ylläpitäminen. Palsu -projektissa tähän haasteeseen tartuttiin
kuntouttavan työotteen
muodossa sekä kiinnitettiin erityistä huomiota toimintakyvyn
alenemisen ennaltaehkäisyyn. Osassa projektikohteita kehitettiin
myös kuntouttavaa ryhmätoimintaa, ulkoilua ja erilaisia
virkistyspalveluja.
Palveluasunto kotiin -projektissa saatiin rohkaisevia tuloksia
tavoitteellisen hoito- ja palvelusuunnitelman käytöstä, joka oli
kaikkien ”hoitavien ja palvelevien tahojen” käytössä. Joillakin
paikkakunnilla liiton jäsenjärjestö tuotti kaikki asiakkaan
tarvitsemat palvelut, jolloin asiakkaan luona kävivät jo tutuksi
tulleet työntekijät ja joiden kanssa oli helppo rakentaa
luottamuksellinen asiakassuhde. Tällöin yhdistyksen oli
kehitettävä omaa palvelutuotantoansa annettavaksi eri
vuorokauden aikoina. Osassa projektijärjestöistä
verkostoiduttiin muiden palveluntuottajien kanssa ja oman
palvelutuotannon kehittämisen rinnalla panostettiin asiakkaalle
annettavaan palveluohjaukseen, jolloin asiakasta mm. ohjattiin
muiden tuottamien palvelujen käyttöön.
Palsu -projektin tavoitteena oli luoda vanhuksen kotiin
kotihoitojärjestelmä, joka mahdollistaa kotona asumisen myös
huonokuntoisena. Osa projektipaikkakunnista jatkaa vielä
kehittämistoimintaansa, mutta jo nyt uskalletaan sanoa, että
palveluasunto kotiin -malli jää elämään projektin jälkeenkin.
Projektin asiakkaat olivat suurelta osin parempikuntoisia kuin
kohderyhmää asetettaessa otaksuttiin. Projektituotteiden
markkinointi oli myös helpompaa tuntihintoina kuin
palvelupaketteina. Palveluasunto kotiin -projektin
loppuraporttiin tutustuminen kannattaa ja varmasti antaa monia
näköaloja oman yhteisön kotihoidon kehittämiseen. Loppuraporttia
maksaa 10 € ja postituskulut ja sitä on saatavana Vanhus- ja
lähimmäispalvelun liiton toimistosta.
Keväisin terveisin
Marja-Liisa Kunnas
|
