Kuva: Kuvaario/Jarmo Fredriksson

Yhteinen voidaan jakaa

On olemassa sellainen talo ja yhteisö, jossa ikääntyneitä arvostetaan ja heidän tietotaitonsa otetaan käyttöön. Talo on ihmisten suunnittelema, tekemä ja asuttama. Se on onnellisten senioreitten koti.
Se ei ole paratiisi, mutta melko kaltainen.

– Me olemme sellaisia yhteisöllisyyden etsijöitä. Haluamme jakaa arkisia elämän asioita ja laatuistaa elämäämme. Näin kiteyttää asumisen ja elämisen muotonsa Marja Dahlström Aktiiviset Seniorit ry:n perustajajäsen ja Loppukiri-talon yksi toteuttajista.
Marja ja hänen miehensä Harri ovat äärettömän tyytyväisiä nykyiseen asumismuotoonsa. He kokevat tekevänsä vanhuudestaan vaivattomampaa. Vertailukohteena ovat heidän vanhempansa.
Harri on limnologi ja luonnonystävä sydämestään. Arabianrannassa kuudennessa kerroksessa olevan asunnon ikkunasta näkyy merelle ja saariin. Asunto on hyvä luonnon havaintopaikka. Marja on ollut opettajana Helsingin vanhimmassa Steiner­koulussa. Opettajan ja ajattelijan taitoja tarvitaan nykyisessä talossakin.
– Meillä on paljon erilaisia ihmisiä ja erilaisia osaajia. Tietotaitomme on yhteistä hyvää, Marja kiteyttää.

Muutamakin saa aikaiseksi
– Meitä oli kourallinen ihmisiä, jotka kokoonnuimme Yleisradion tiloissa ja päätimme yhdistyksen perustamisesta, Marja muistelee.
Aktiiviset Seniorit ry. perustettiin 15.8.2000. Heti seuraavana vuonna, 9.1.2001, Helsingin kaupunki varasi yhdistykselle hitas-tontin uudenlaista senioritaloa varten. Senioritalon rakentaminen oli vain yksi yhdistyksen tavoitteista. Yhdistyshän haluaa luoda ikääntyville ihmisille elämisen ja asumisen mallin, joka perustuu yhteisöllisyyteen ja edistää heidän psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointiaan.
– Toimittaja Anna-Liisa Mikkelä teki radio-ohjelman Tukholmassa toimivasta Färdknäppen -senioritalosta. Tämä ohjelma innostutti minutkin lähtemään mukaan yhdistystä perustamaan ja taloa tekemään.
– Julkisuus kiinnostui hankkeestamme ja mm. Helsingin Sanomien artikkeli lisäsi ihmisten kiinnostusta. Kyselyjä tuli parisen sataa. Kiinnostuneille ihmisille pidettiin infotilaisuus 8.3.2001 Alppilan koululla. Alppilan koulun tilaisuuden anti osoittautui aikaan myöten merkittäväksi. Yhdistys sai riveihinsä arvokkaan lisän, kun moni myöhemmin hankkeen kannalta keskeinen toimija liittyi yhdistykseen.
Marja Dahlström toteaa, että talohanke oli suuritöinen juttu. Se vaati paljon työtä ja vei paljon energiaa. Lopputulos on hyvä. Loppukiri talo valmistui 2006. Talossa on 58 asuntoa. Nykyiset asukkaat ovat 52–88 -vuotiaita.

Talkkari olla pitää
Leo Periaho on ryhtynyt Loppukirin talonmieheksi. Ihan omasta vapaasta tahdostaan.
– Nykyisin uusissa taloissa on paljon tekniikkaa. Olen itse tekninen kaveri ja lupasin ryhtyä talkkariksi, kun niin nätisti pyydettiin. Talkkarin homma on minusta ihan mukavaa. Palkkaahan en tästä saa, enkä haluakaan. Sisältöä päiviin – se riittää tässä vaiheessa elämää.
Periahot, Siiri ja Leo, ovat muuttaneet muutama vuosi sitten Helsinkiin Rovaniemeltä. He ovat asuneet useissa asunnoissa ja pysähtyivät toistaiseksi Loppukiriin.
– Täällä teemme pieniä palveluita toinen toisillemme. Olemme myös toistemme suhteen terveen uteliaita. Yhteisöllisyyteen ei meitä ole opetettu, vaan yhteisöllisyys sisäistetään, Leo pohtii. Hän on nykyisin onnellinen isoisä.
– Olen vasta nyt päässyt hoitamaan lapsia. Omia lapsia en ennättänyt hoitaakaan, koska tein paljon työtä ja olin perheen ”rahakone”. Mielestäni lastenhoito on rankkaa työtä, mutta palkitsevaa. Lapsenlapseni ovat jo 8- ja 12-vuotiaita. Hugo ja Helmi vierailevat ukin ja mummon luona viikoittain.

Kissallekin löytyy hoitaja
Heltekin Vallilan koulutusyksikössä suunnitteluassistenttien ammattiaineen opettajana työskentelevä Beada Rouhuvirta sanoo valinneensa yhteisöasuminen muun muassa kissanhoidon vuoksi. Feelix-kissa on kotiutunut hyvin uuteen kotiinsa ja hoitajia sille tarvittaessa riittää.
– Täällähän meillä jokaisella asukkaalla on oma asunto. Yhteisöllisyys on ollut minulle ajatuksena mieluinen vuosikymmeniä. Täällä sitä saa käytännössäkin toteuttaa. Täytyy myöntää, että koska olemme ihmisiä, niin joskus on tullut tilanteita, joissa ihmissuhdetaidot ovat koetuksella. Sellaisia tilanteita on onneksi harvoin.
Beada kuuluu Loppukirin Kataja-pienryhmään. Pienryhmiä talossa on tusinan verran. Ryhmät vastaavat yhteisten tilojen siivoamisesta ja ruuanlaitosta. Talossahan päivällinen tarjoillaan joka arkipäivä klo 17. Sen ovat asukkaat itse vuororyhmin tehneet. Päivällinen maksaa maanantaista torstaihin 3 euroa, perjantaisin 4 euroa henkilöä kohti. Kullakin asukkaalla on ruokatili, josta ateriat viikoittain veloitetaan.
– Yhteinen ruokaileminen tuo elämään laatua. Myös yhteiset harrastukset ovat mukavia. Minä kuulun ompeluseuraan ja korttiporukkaan. Lähden myös mielelläni teatteriin ja elokuviin, jos joku houkuttelee. Olen aloittanut juuri savenmuotoilemisen. Senkin harrastuksen minulle löysi joku toinen.

Eläkepäiville Helsinkiin
– Olen tyytyväinen ja iloinen tekemääni ratkaisuun, toteaa Irma Peiponen. Hän muutti Varkaudesta Helsinkiin vuoden päivät sitten. Ennen eläkkeelle jäämistään hän toimi yli neljäkymmentä vuotta opettajana.
– Olen kulttuurin suurkuluttaja. Käyn paljon teatterissa ja konserteissa. Molemmat lapseni ja heidän lapsensa asuvat pääkaupunkiseudulla, Irma perustelee pääkaupunkiin muuttoaan. Irma on yhteiskunnallisesti aktiivinen. Tosin tällä hetkellä hänen elämänsä tuntuu olevan vähän ”hakusessa”. Hän ei vielä tiedä, missä hänen toimintapaikkansa on.
– Tämä asunto ja asumismuoto sopivat minulle hyvin. Olen tällainen epäsosiaalinen sosialisti. Tässä talossa on seuraa saatavilla tarvittaessa. Kun on tarve olla yksin, sekin onnistuu. Yhteisöasuminen velvollisuudet siivous- ja ruuanlaittovuorot rytmittävät elämää hyvin.
Irma kokee, että Loppukirin asukkaat pitävät toisistaan hyvää huolta. Jos naapuri on esimerkiksi vuoteenomana tai vaikkapa taittanut jalkansa, hänen puolestaan käydään kaupassa, apteekissa ja muillakin asioilla.
Loppukirin asukkaat kuuluvat kunnallisen sosiaa­li- ja terveydenhuollon piiriin.

Filosofin jalanjäljillä
Heli Stenvall toimii Aktiiviset Seniorit ry:n puheenjohtajana kolmatta vuotta. Hän on toiminut tiedottajana ay-liikkeessä ja seurannut yhteiskunnallista kehitystä. Valitessaan asumispaikaksi Loppukirin hän teki ennakoivan päätöksen.
– Olin mukana 1980-luvulla Asukasliiton toiminnassa ja kävimme tutustumassa yhteisöasumismuotoihin Tanskassa ja Ruotsissa. Kokemus oli myönteinen. Olen seurannut suomalaista keskustelua ikääntymisestä ja vanhenemista. Kun suuret ikäluokat eläköityvät, niin terveydenhuoltomme joutuu koville, entistä kovemmalle. Oman näkemykseni mukaan, ihmiset eivät saa julkiselta puolelta toivomaansa hoitoa ja huolenpitoa. Valitsin Loppukirin asunnokseni ja sen yhteisöllisyyden, koska se tuntuu turvalliselta ja hyvältä. Täällä ei ole syntiä pyytää apua. Keskinäinen avunanto on hyväksyttyä ja sallittua, vaikka yksin oleminenkin on luvallista. Talon asukkaille itsemääräämisoikeus ja asioihin vaikuttaminen on tärkeää, Heli painottaa.
Loppukirin asukkaat ovat kaikki yksilöitä ja erilaisia ihmisiä. Työkeskeiset löytävät talosta kanavan energialleen. Oman elämän hallinta yhdessä muiden kanssa antaa hyvän mielen.
Heli Stenvall viittaa filosofi Epikurosiin, joka eli noin 300 vuotta eKr.
– Epikuros piti hyvän elämän perustana yhteiseloa ystävien kesken. Hän rakensi ison talon ja kutsui sinne kaikki ystävänsä asumaan. Mehän olemme ilmiselvästi Epikurosin tiellä!

Samassa osoitteessa kolme toimijaa
Helsingin Arabianrannassa olevassa kerrostalossa toimivat Aktiiviset Seniorit ry, Loppukiriyksikkö ja taloyhtiö As Oy Helsingin Loppukiri. Jokaisella näillä osiolla on oma tehtävänsä. Yhdistys järjestää aktiviteetteja, kuten opintokerhoja, luentoja ja seminaareja. Loppukiriyksikkö on arjen toimija ja vastaa talon yhteisistä ruteeneista. Taloyhtiö hoitaa rakennuksen ylläpidon. Asukkaat maksavat taloyhtiölle yhtiövastikkeensa.
Yhteisöasuminen kiinnostaa myös tutkijoita. Professori Antti Karisto Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitokselta seuraa Loppukirin toimintaa.

Teksti: Pirkko Jyväkorpi



Raha-automaattiyhdistyksen varatoimitusjohtaja Esko Romppainen:

Järjestöjen pitää hyväksyä markkinatalouden pelisäännöt

Järjestöillä on valinnanvapaus lähteä kilpailemaan yritysten kanssa, mutta järjestöjen pitää samalla hyväksyä markkinoiden pelisäännöt. Lainsäädännöstä ei ole löydettävissä mitään erityistä suojaa, joka turvaisi palveluja tuottavien yleishyödyllisten järjestöjen aseman kilpailutilanteessa, Raha-automaattiyhdistyksen varatoimitusjohtaja Esko Romppainen korostaa.

– Järjestöillä on selvästikin itsetutkiskelun paikka tällä hetkellä; mihin suuntaan ne haluavat kehittyä. Järjestöillä on moniakin eri kehitysvaihtoehtoja, Esko Romppainen pohjustaa.
– Ensinnäkin sosiaali- ja terveysalan järjestöt voivat säilyttää tulevaisuudessakin asemansa heikkojen ihmisten puolustajana ja auttajana siten, että ihmisillä olisi mahdollisuus hyvään elämään. Tätä tavoitetta itsekin kannatan.
Romppainen toteaa, että järjestöt voivat myös halutessaan mennä liiketoiminnan alueelle ja ryhtyä palvelujen tuottajaksi – yhdistyslaki ei sitä estä. Mikään ei myöskään estä järjestöjä perustamasta yhtiöitä liiketoiminnan ympärille. Suomalainen ja eurooppalainen lainsäädäntö on myös kehittynyt siihen suuntaan, että se ottaa järjestöjen liiketoiminnan avosylin vastaan. Järjestöjen taloudellinen palvelutoiminta ja liikeyritysten vastaava toiminta on asemoitu rinnakkain.
– Järjestöjen toiminta on perustunut aatteellisuuteen ja hyväntekeväisyyteen. Voiko järjestöjen aito aatteellisuus säilyä siinä tilanteessa, kun ne joutuvat yritysten kanssa todelliseen kilpailuun. Itse epäilen tätä.
– Esitän myös vakavan huoleni siitä, että voivatko järjestöt, toisin kuin yritykset, huolehtia jatkuvasta dynaamisuudesta, jotta ne ylipäätään voisivat vastata huutoonsa. Järjestötyö perustuu vapaaehtoisuuteen ja ihmiset vaihtuvat aina välillä. Liiketoiminta vaatii pitkäjännitteisyyttä ja toisenlaisia johtamistaitoja kuin kansalaisjärjestötoiminta. Järjestöjä johdetaan jäsenistöstä eli kansasta käsin, liikeyrityksen toimintaa sanelee omistaja tai omistajat, Romppainen pohtii.
– On erittäin tärkeätä, että järjestöjen autonomia säilyy myös tulevaisuudessa – järjestöjen on saatava itse päättää omista tekemisistään. Pallo valinnoista tulee autonomiaperiaatteenkin vuoksi järjestöjen oman syliin sikäli, että niiden tulee itse päättää toimintansa sisällöstä. Autonomialla on kuitenkin markkinasääntöjen asettamat rajat.

Järjestöjä ja yrityksiä on kohdeltava samanarvoisina
RAY:n varatoimitusjohtaja, rahapelitoiminnasta vastaava Esko Romppainen väitteli tohtoriksi viime syksynä. Väitöskirjassaan hän käsittelee sosiaali- ja terveysjärjestön oikeudellista asemaa hyvinvointipalvelujen järjestämisessä.
Aloittaessaan väitöstyönsä hän oletti, että yleishyödyllisille, palveluja tuottaville järjestöille löytyy jokin kolo lainsäädännöstä, joka turvaisi niille erityisaseman suhteessa yritykseen kilpailutilanteessa. Tällaista koloa ei kuitenkin löytynyt. Romppainen toteaa, että lainsäädäntö vaatii, että järjestöjä ja liikeyrityksiä on kohdeltava tasavertaisesti. Tämä koskee niin hankintalakia kuin verotusta.
– Tämän päivän maailma on sellainen, että jos järjestöt menevät markkina­talouden puolelle, niin sitten pitää myös olla valmis hyväksymään taloudellista toimintaa koskevat ehdot.
Esko Romppainen ottaa esille myös RAY:n roolin järjestöjen rahoittajana; aikaisempina vuosina RAY mm. rahoitti palvelutoimintaa. Enää se ei ole mahdollista muuttuneesta yhteiskunnallisesta tilanteesta ja muuttuneesta lainsäädännöstä joh­tuen. Sen sijaan lainsäädännössä ole mitään estettä sille, että RAY edelleenkin rahoittaa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ei-taloudellista perustoimintaa, kuten vaikuttamista ja vapaaehtoistoimintaa.
Romppainen myös painottaa historiallista näkökulmaa; menneinä vuosikymmeninä järjestöt ovat olleet luomassa monia palveluja, joita muuten ei ollut saatavissa. Samaten aikaisempina vuosikymmeninä järjestöt ja kunnat tekivät tiivistä yhteistyötä. Järjestöt ovat ikään kuin liukuneet myös palvelujen tuottajiksi 80-luvun puoli­välin jälkeen. Järjestöjen toimintakenttä ja myös pelisäännöt ovat kokonaan muuttuneet menneistä vuosikymmenistä tähän päivään verrattuna..
Esko Romppainen tarkastelee väitösaihettaan nimenomaan lainsäädännön näkökulmasta. Koska lainsäädännön edessä sosiaali- ja terveysjärjestöt sekä yritykset ovat tasavertaisia kilpailutilanteessa, ei yleishyödyllisyys tuo mitään erityistä suojaa järjestöille.
– Kaikkia tilanteita kattavaa yleishyödyllisyyden käsitettä ei voida säätää. Käsite on arvovalintainen riippuen ja riippuu lisäksi yhteydestä, tarkastelutavasta, missä tarkoituksessa sitä käytetään.

Teksti: Kari Uittomäki



Pääkirjoitus

Kansanterveyden hyväksi

Raha-automaattiyhdistys aloitti toimintansa huhtikuun alussa 1938 eli yhdistys täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Rahapelejä on maassamme pelattu jo 1920-luvulta, jolloin eräät liikemiehet toivat Saksasta pajatsoja. Syntyi kuitenkin julkinen keskustelu siitä, miten liikemiehet käyttivät vähäosasteisten pelaamishalua hyväkseen ja ottivat tuotot omaan käyttöönsä. Keskustelun tuoksinassa valtio­valta antoi asetuksen, joka rajasi hyväntekeväisyysjärjestöille yksinoikeuden raha-automaatteihin. Kun järjestöjen keskeinen kilpailu raha-automaattitoiminnassa koveni, valtiovallan edustajat ja kahdeksan hyväntekeväisyys­järjestöä perustivat Raha-automaattiyhdistyksen. Yhdistyksen tehtävänä oli hankkia varoja kansan­terveystyön edistämiseksi. Peli­toiminnan tarkoitus tuli tutuksi kansalaisille ja muistan omasta lapsuudestani kaupunki­reissuja, jossa äitini pani pajatsoon muutaman kolikon ja totesi, että rahat menee kansan­terveyden hyväksi.

Tuossa Raha-automaattiyhdistyksen alkuvaiheessa on jotain hyvin tuttua, samaa, joka on ajankohtaista myös tänä päivänä. Pelimarkkinat kiinnostavat yksityistä yritysmaailmaa. Kun pelitoiminta on lainsäädännöllä rajattua useassa maassa, on pelitoiminta siirtynyt paikkoihin, joissa viranomaiset eivät voi sitä valvoa. Voimallisemmin viime vuosina internetiin.
 
Raha-automaattiyhdistys on toteuttanut vastuullista pelipolitiikkaa, joka jopa tiukkeni vuonna 1999, kun yhdistyksen monopoli sai vapauttavan tuo­mion Ey-tuomioistuimessa. Myös sosiaali- ja terveysjärjestöjä on puhututtanut Veikkauksen pelistrategia ja tapa, jolla se on lisännyt omaa pelivalikoimaansa ja mainostaa toimintaansa aggressiivisesti.
Viimeisen vuoden aikana Raha-automaattiyhdistys on kohdannut toimintaympäristössään muutoksia. Vuosi 2007 oli ensimmäinen toimintavuosi vuosikymmeniin, kun yhdistyksen liikevaihto ja tilikauden voitto alenivat. Alenemistrendin odotetaan jatkuvan tulevina vuosina. Tuotot vähenivät ravintolasektorilla tupakkalain tultua kesällä voimaan. Myös sähköisen maksamisen lisääntyminen sekä kolikoiden ja käteisen rahan katoaminen ihmisten taskuista on noussut uudeksi uhaksi.

Jotta kiinnostus raha-automaatteja kohtaan saadaan nousemaan, merkitsee se näkyvämpää markkinointi, uusia peli­paikkoja sekä monipuolisempia pelejä. Näitä kaikkia lupaa Raha-automaatti­yhdistys juhlavuoden tiedotuksessaan. – Paras lahja, jonka avustusta saavat järjestöt voivat antaa rahasammolleen, on näkyvä oma tiedottaminen, mitä he ovat saaneet aikaan avustuksillaan. Raha-auto­maattiavustuksista on tullut itsestään selvyyksiä ja unohdetaan niiden merkitys suomalaisen sosiaalihuollon kehittäjänä, syrjäytymisen estäjänä sekä kansalais­toiminnan mahdollistajana.
Raha-automaattivaroista tänä vuonna saivat sosiaali- ja terveysjärjestöt 312 miljoonaa euroa ja valtion lakisääteisiin menoihin, sotiemme veteraanien hoitoon ja kuntoutukseen tuloutettiin 109 miljoonaa euroa. Valtion menoihin kohdistuva summa on saatava myös järjestöjen käyttöön.Tähän vaikuttamistyöhön järjestöjen on koottava yhteiset voimansa, käytävä kuuluvaa ja näkyvää julkista keskustelua oikeudestaan rahoihin. Tässä taistelussa järjestöillä on selvästi kansalaisten tuki.

Onnittelut Raha-automaattiyhdistykselle!

Marja-Liisa Kunnas