|
Ravitsemussuunnittelija ja -tutkija Merja Suominen:
Ravitsemuskuntoutus tukee hyvälaatuista elämää
– Kaikella kuntoutuksella, myös ravitsemuskuntoutuksella, hidastetaan ihmisen fyysisen ja psyykkisen kunnon alaspäinmenoa. Että ne huonot viikot, kuukaudet ja vuodet jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Kuntoutuksella tuetaan mahdollisimman hyvälaatuista elämää, ravitsemussuunnittelija ja -tutkija Merja Suominen luonnehtii.
Vanhusten ravitsemuksesta on kirjoitettu paljonkin, mutta ravitsemuskuntoutus on hieman uudempi ja tuntemattomampi asia. Suomisen mukaan ravitsemuskuntoutus tarkoittaa ikääntyneen ihmisen ravitsemuksen arviointia ja oikea-aikaista ravitsemushoitoa – ravitsemushoidolla voidaan korjata esimerkiksi ihmisen ravitsemustilaa ja varsinkin leikkausten jälkeen nopeuttaa toipumista tai luumurtumien jälkeen ehkäistä laihtumista ja toimintakyvyn heikentymistä.
Ravitsemussuunnittelija ja -tutkija Merja Suominen korostaa, että ravitsemuskuntoutukseen kuuluu ko. ihmisen ravitsemustilan arviointi eli MNA (Mini Nutritional Assessment)-testi, ruokapäiväkirja sekä ruoan laadun ja määrän arviointi. Samoin taustatiedot ko. ihmisestä pitää hankkia; mistä hän pitää ja mistä ei. Vasta tämän jälkeen tehdään ravitsemushoidon suunnitelma.
Ravitsemushoidosta on eniten hyötyä silloin, kun riski virheravitsemukselle on lisääntynyt. Suomisen mukaan MNA on erittäin hyvä testi tunnistamaan riskiryhmäläiset.
Ravitsemushoidon toteutuksessa on erilaisia ”linjoja”
Ravitsemuskuntoutushoito auttaa esimerkiksi leikkaushaavojen ja lonkkamurtumien paranemisessa silloin, kun ihmisen ravitsemustilassa on puutteita tai se on heikko. Ravitsemushoidon teho perustuu siihen, että ihmisen omat ravintoainevarastot ovat vajaat ja näitä varastoja kohennetaan.
Merja Suominen korostaa, että ravitsemushoitoa voidaan toteuttaa monialaisesti: siinä katsotaan fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kuntoutus – katsotaan mm. ruokailutilanne, ruokailussa auttaminen jne.
Suominen erottaa ravitsemushoidossa neljä-viisi erilaista ”linjaa”:
1) tehostettu ruokavalio niille, jotka syövät vähän tai paino on laskenut esim. sairauden vuoksi,
2) ravinnonsaanti on muuten ok, mutta jonkin tärkeän osa-alueen, esimerkiksi proteiinin, saanti on liian vähäistä. Tällöin mietitään keinoja lisätä ko. osa-aluetta,
3) akuutti sairastapaus, tai pitkäaikaissairas, joka tarvitsee normaalin ravinnon lisäksi täydennysravintovalmisteita,
4) pohditaan ruokavalion rajoituksia, onko esimerkiksi maidoton ruokavalio tarpeen ko. henkilölle.
– Ravitsemushoidon mahdollisuuksia tunnetaan vielä huonosti Suomessa. Viime vuosina ravitsemushoito on kuitenkin tullut enemmän tietoisuuteen, kun geriatrit ovat nähneet ravitsemushoidon todella toimivan käytännössä, Merja Suominen kertoo.
– Vanhusten ravitsemukseen pitäisi kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota. Ravitsemuksella pystytään ylläpitämään toimintakykyä ja terveyden tasoa.
Kotihoidon piirissä olevat vanhukset ovat tuntemattomin ryhmä
– Kaikkein isoin ja tuntemattomin ryhmä on kotihoidon asiakkaat. Kotihoidon piirissä ravinto ja sen laatu voi vaihdella tavattomasti. Vanhusten laitoksissa ja palvelutaloissa tiedostetaan varsin eri tavoin ravinnon merkitys – on hyviä ja huonoja paikkoja.
– Monissa kunnissa tehdään samassa laitoskeittiössä ruoka vauvoista vaareille. Se ei yksinkertaisesti käy, koska ruoan pitää olla erilaista. Lapsille vähäsuolaista ja usein vähärasvaista, aikuisille vähärasvaista ja kohtuu- tai vähäsuolaista. Vanhuksille runsaammin suolaa ja rasvaa, erilaisia mausteita. Tai sitten kunnassa voi olla monta eri keittiötä, jolloin ruoan laatu vaihtelee, tai ruoan kuljetuksessa on ongelmia.
Ravitsemuskuntoutus ja ravitsemushoito
Ikääntyneen ravitsemuskuntoutus sisältää ravitsemuksen arvioinnin ja ravitsemushoidon suunnitelman. Ravitsemustila arvioidaan MNA-testillä, ravinnonsaannista arvioidaan ainakin energian ja proteiinin saanti 1-3 päivän ruokapäiväkirjalla. Lisäksi hoitajien, omaisten ja muiden läheisten antamat tiedot sairauksista, ruokailutavoista, rajoituksista ja mieltymyksistä ovat tarpeellisia. Näiden arviointien ja tietojen perusteella tehdään ravitsemushoidon suunnitelma. Suunnitelma dokumentoidaan, ja ravitsemushoidon suunnittelemiseen käytetään ikääntyneen ravitsemukseen perehtynyttä ravitsemussuunnittelijaa tai -terapeuttia konsultointiapuna.
Ravitsemushoidon toteuttamistapoja:
Iäkkäiden ihmisten ravitsemushoitoa voidaan toteuttaa usealla eri tavalla:
• Ruokailutilanne on miellyttävä ja aktivoiva, myös apua saatavilla riittävästi
• Ruokailuajankohdat ovat sopivat, yöpaasto lyhyt
• Ruokalista on suunniteltu ikäryhmälle sopivaksi
• Sopivia välipaloja on saatavilla ja niitä tarjotaan aktiivisesti
• Ruokaa rikastetaan tarvittaessa energialla ja ravintoaineilla, tehostettu ruokavalio
• Käytetään täydennysravintovalmisteita varsinkin sairauksien yhteydessä
Teksti: Kari Uittomäki
Vanhuksia lääkitään liikaa monista eri syistä
Lääkkeiden käyttöä voidaan vähentää
Yrjö ja Hanna-säätiön toiminnanjohtaja Asta Kaitilan mukaan Suomessa käytetään lääkkeitä enemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja esimerkiksi mielialalääkkeitä käytetään enemmän kuin Yhdysvalloissa. Erityisesti Kaitila on huolissaan vanhusten liiallisesta lääkkeiden käytöstä.
Toiminnanjohtaja Asta Kaitilan mukaan vanhusten liikalääkitykseen löytyy monia syitä: lääkitään ja otetaan lääkkeitä ikään kuin ”varmuuden vuoksi”, vanhuksen omaiset uskovat asioiden olevan kunnossa silloin kun käytetään lääkitystä, hoitohenkilökunnan ja kunkin talon oma käytäntö lääkkeiden suhteen, lääkäreiden ylivalta – ainoastaan heillä on oikeus määrätä lääkkeitä, lääkäreiden vaihtuvuus, mahdolliset väärät diagnoosit vanhuksen sairauksista, medikalisoitunut näkemys vanhustenhoidosta yms. Merkittävää on myös se, että esimerkiksi palvelutaloissa pitää tuntea asiakas, jotta tiedetään hänelle kuuluvat ja sopivat lääkkeet. Kiireisessä työssä, jossa henkilökunta ja lääkärit vaihtuvat, on aina suurempi riski siihen, ettei asiakasta tunneta, ja tällöin myös virhearviointien määrä kasvaa.
Kotona asuvat vanhukset erityisenä huolenaiheena
– Uskon, että tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen piirissä olevien vanhusten lääkitys on pääpiirteissään kunnossa. Ainakin niissä taloissa, joissa on laatujärjestelmä ja katsotaan vanhuksen kokonaislääkitys. Suurempi huolenaihe on kotihoidon piirissä olevat vanhukset – kuka ehtii tarkistaa heidän kokonaistilanteensa. Kaikkein suurimmassa vaarassa ovat ne vanhukset, jotka asuvat kotona, eivätkä ole minkään palvelujen piirissä. Heillä lääkkeiden käyttö voi olla aika holtitonta ja käytetään vääriä lääkkeitä, Kaitila pohtii.
– Lääkkeitä voidaan ottaa ikään kuin varmuuden vuoksi, vaikka ei olisi tarvettakaan. Sitten on lääkkeitä, jotka kulkevat melkein kuin perintönä suvussa. Leski perii kuolleen lääkkeet ja syö nekin.
Vanhukset voivat paremmin lääkkeiden vähentämisen ansiosta
Asta Kaitila on koulutukseltaan yhteiskuntatieteilijä. Ei-terveydenhuollon koulutuksen ansiosta Kaitila omaa kriittistä näkemystä lääkkeiden käytöstä. Hän kertoo, että Yrjö ja Hanna-säätiön yksiköissä pyritään tietoisesti vähentämään lääkkeiden käyttöä. Toki lääkkeiden vähentämiseen pyritään monessa muussakin yksityisen tahon ylläpitämässä yksikössä.
– Kun meille tulee uusi asiakas, hänelle tehdään lääkityksen kartoitus. Pääsääntöisesti lääkitystä voidaan vähentää ilman, että vanhus alkaisi sairastaa. Päinvastoin, yleensä he alkavat voimaan paremmin.
– Kaikilla ihmisillä on fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tarpeet. Olen pohtinut, että nykyään yritetään lääkityksellä vastata sellaisiin tarpeisiin, joihin lääkitystä ei ole alun alkaen suunniteltukaan. Esimerkiksi yksinäisyyteen annetaan mielialalääkettä. Yksinäisyyteen pitää tarjota sosiaalista yhteisöä eikä lääkettä, Kaitila linjaa.
Kaitilan mukaan pitäisi päästä eroon siitä ajattelusta, että jonkin vaivan ilmetessä aina ensimmäiseksi tarjotaan lääkkeitä. Pitäisi katsoa ensimmäiseksi muut vaihtoehdot: unilääkkeisiin liikuntaa ja toimintaa, mielialalääkkeisiin mielekästä tekemistä jne.
Erityisen huolissaan Kaitila on riippuvuutta aiheuttavista lääkkeistä; mieliala-, uni- ja rauhoittavista lääkkeistä. Näistä lääkkeistä Yrjö ja Hanna-säätiön yksiköissä pyritään eroon.
– Tarjoamalla mielekästä tekemistä ja toiminnallista päivätoimintaa asiakas kokee itsensä tarpeelliseksi, ja siten mieliala- ja rauhoittavien lääkkeiden tarve vähenee. Ulkoilu ja liikunta, säännöllinen ruokailurytmi ja sisällökkäät päivät aikaansaavat luonnollisen uupumuksen iltaa kohden. Näin vanhus nukkuu paremmin, Kaitila kertoo.
– Tämä kaikki edellyttää hyvää asiakastuntemusta. Esimerkiksi rauhattomuus voi johtua piilevistä vaivoista, joita muistihäiriöinen ei osaa sanoa.
Asiakastyö on tärkeää
Yrjö ja Hanna-säätiön Hanna-kodin ryhmäkoti Merikukassa ei käytetä lainkaan uni- eikä rauhoittavia lääkkeitä. Mielialalääkkeiden käyttö pyritään minimoimaan.
– Näihin tavoitteisiin ollaan päästy nimenomaan tarjoamalla asiakkaille toiminnallisia ja sosiaalisia päiviä. Mielialalääkkeiden käyttö on hyvin asiakaskohtaista. Pyrimme parantamaan asiakkaiden elämän laatua vähemmällä lääkityksellä.
Kaitilan mukaan on tärkeää, millaisen toimintakulttuurin ja asiakastyömallin henkilökunta on omaksunut.
– Kun puhutaan vanhusten hoitotyöstä yleisesti, niin itse puhun mieluummin asiakastyöstä kuin hoitotyöstä. Hoitotyöhön hyvin helposti liitetään nämä lääkkeet. Lääkkeet ovat kuitenkin vain yksi osa asiakastyöstä. Oikeastaan ihmettelenkin, minne asiakastyö on välillä kadonnut. Mahtaako hoitotyö jotenkin ilmentää tätä medikalisaatiota? Pitäisi taas kääntää kelkkaa, että asiakastyötä me tehdään ja korostaa asiakkaan omaa asemaa.
Koneellinen lääkkeiden jakelu on järkevää
Yrjö ja Hanna-säätiön kaikissa yksiköissä ollaan siirrytty koneelliseen lääkkeiden jakeluun. Asta Kaitilan mukaan koneellinen lääkkeiden jakelu on järkevää: vaikka se maksaa muutaman euron, niin säästöä saadaan hyvin nopeasti. Asiakas saa vain tarpeelliset lääkkeet eikä ylimääräisiä lääkkeitä kerry, jolloin syntyy säästöjä lääkekustannuksissa. Asiakkaiden lääkelistat tarkistetaan ja turhat lääkkeet poistetaan käytöstä. Lääkityksen turvallisuus lisääntyy ja myös henkilökunnalle jää enemmän aikaa asiakkaille.
Teksti: Kari Uittomäki
Pääkirjoitus
Elvytyksen ristiaallokossa ja vastavirrassa
Elvytys puhuttaa. Hallitus ja oppositio ovat käyneet paikoin kovaäänistäkin keskustelua maamme talouslinjauksista. On syntynyt selkeästi kaksi rintamaa; hallitus on kannattanut veroelvytystä ja oppositio panostaisi kuntien palvelutuotannon turvaamiseen. Lama selvästi yllätti Vanhasen hallituksen, kun sen uhka haluttiin itsepäisesti kieltää. Ennen ”virallista lamaa” hallituksen kanta oli, että talouden rakenteet pysyvät parhaiten käynnissä, kun kansalaisten ostovoimaa pidetään yllä veronalennuksilla. Opposition mielestä oli menty jo kriittisen pisteen alapuolelle veronalennuksilla, jotka vaarantavat hyvinvointivaltion palvelut ja etenkin vanhusten palvelut.
Laman olemassaolosta Suomessa ollaan nyt yksimielisiä. Hallitus näki laman jo joulukuun lopulla niin pahana, ettei voinut antaa edes tulevaisuuden talousennustetta. Eduskunnan puhemies olisi tammikuussa ollut valmis kutsumaan eduskunnan koolle etuajassa lomaltaan käsittelemään lamaan liittyviä elvytysesityksiä.
Hallitus siirtyi seuraavaan vaiheeseen elvytyksen ristiaallokossa. Taloudellinen tilanne oli heikentynyt selvästi, teollisuustuotanto oli vähentynyt vuoden 2007 lopulta yli 15 prosenttia ja se heikensi työllisyystilannetta nopeasti. Vuoden ensimmäinen lisätalousarvion yhteydessä jo tiedettiin, että elvytystoimenpiteet joudutaan tekemään velkarahalla. Suuri pettymys oli se, että elvytysraha käytetään rakentamiseen, tiestöön, kela-maksun poistoon, lentokenttiin jne… Eri ministeriöiden listoilta puuttui ihminen ja ihmiseen investointi. Päätökset oli tehty työlähtöisesti, lähtökohtana vaikuttaa suhdannetyöttömyyteen, ei investoida ihmisen hyvinvointiin.
Nyt eletään maaliskuuta 2009. Lama ja sen vaikutukset näkyvät myös kunnissa. Rahavarojen käyttöä rajoitetaan. Yleisessä keskustelussa todetaan, että tämä vuosi vielä pärjätään, mutta todelliset ongelmat ovat edessä ensi vuonna. Kunnissa on asetettu työryhmiä, jotka miettivät keinoja, miten menoja voidaan supistaa ja miten palvelut tuotetaan halvemmalla. Ensimmäiset viestit ovat kiirineet myös liiton toimistoon. Kunnat ovat yksipuolisesti muuttaneet sopimuksia, joita on tehty mm. järjestöjen palveluista, vedoten mm. asiakkaiden kuntoisuuteen. Kuntiin on tulossa uusi hoidon ja palvelujen porrastus. Palvelutalojen parempikuntoisille asukkaille haetaan uusia asuinpaikkoja mm. normaaleista vuokrataloista. Uudet asukkaat tulevat sairaaloista. Joillakin paikkakunnilla tämä on ollut arkipäivää jo muutaman vuoden ajan. Laman myötä palvelutalot muuttuvat rytinällä tehostetun palveluasumisen paikoiksi, joka laatusuosituksessa oli ajoitettu tapahtuvaksi vuoteen 2012 mennessä.
Lama merkitsee vanhustenhuollossa sitä, että yhä useampi huonokuntoinen vanhus asuu omassa kodissaan. Kunnat panostavat entistä enemmän laitoshoitoon tai huonokuntoisten vanhusten asumiseen ja palveluihin. Raha kunnissa ei tule riittämään avohoitoon ja moni vanhus jää heitteille ilman palveluja omaan kotiinsa.
Tässä lamassa tulee toistumaan 1990-luvun tapahtumat. Kotiin annettavia palveluja karsitaan. Tätä muutosta ei johda ja koordinoi kukaan, kunnat saavat tehdä supistuksensa rauhassa. Nyt pitäisi valtiovallan satsata uusien työtapojen ja -otteiden käyttöönottoon. Pienillä investoinneilla voitaisiin rakentaa kotona asumisen turvaverkostoja. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto on valmis mukaan tähän verkostoon.
Marja-Liisa Kunnas
|
