Kuva: Rodeo.fi/Tero Sivula

Omenatarhassa jokainen vaikuttaa omalla tavallaan

– Omenatarha on yhteisö, jossa on paljon erilaista toimintaa. Jokaisella, niin henkilökunnalla, asukkailla ja vapaaehtoisilla on mahdollisuus olla mukana, vaikuttaa ja toimia omalla tavallaan. Erilaiset toimijat ja toiminnot tukevat ja täydentävät toisiaan, Vanhusten palvelutaloyhdistyksen ylläpitämän espoolaisen Omentarhan palvelutalon johtaja Satu Aalto kuvailee.

Johtaja Satu Aalto
– Olen hyvin iloinen siitä, että Omenatarha on yhteisö, jossa on paljon yhteistä tekemisen halua, aivan upeata vapaaehtoistyötä, henkilökunnalla on kehittämisintoa ja -halukkuutta. Meidän yhteinen haasteemme on se, että taloon saataisiin enemmän ulkopuolisia kävijöitä, johtaja Satu Aalto kuvailee.
Satu Aalto korostaa yhteisöllisyyden merkitystä: henkilökunta, asukkaat ja vapaa­ehtoiset puhaltavat yhteiseen hiileen. Kaikki ovat huomanneet, että tekemällä saa enemmän aikaan. On erittäin tärkeää, että jokainen on oppinut sen, että kannattaa sanoa mielipiteensä ääneen; Omenatarhassa myös kuunnellaan ja asioihin pystyy oikeasti vaikuttamaan.
– Tottakai jokaisella henkilökuntaan kuuluvalla on oma perustehtävänsä, mutta on nähtävä se lisäarvo, kun tehdään asioita yhdessä. Yhdessä tekeminen on kaikille hyödyllistä.
– Hyvä asiakastyö ja yhteisöllinen toimintamuoto ovat asia, joka sitouttaa henkilö­kuntaa. On tärkeää, että kaikki kokevat, että Omenatarhassa on hyvä olla, asua ja tehdä töitä.
Aalto korostaa erikseen asukastoimi­kunta Huvituksen merkitystä. Huvituksella on paljon itsenäistä toimintaa; se järjestää tapahtumia ja ylläpitää iltaisin kioskia ja  kahvilaa Omenatarhan ruokalassa.
– Vapaaehtoistyö ja talon oma toiminta täydentävät toisiaan, Aalto korostaa.
Omenatarhan tapahtumista tiedottaminen asukkaille ja henkilökunnalle on tietenkin äärettömän tärkeää. Merkittävä uudistus on Asukas-TV, joka aloittaa toimintansa huhtikuun aikana. Asukas-TV tarkoittaa omaa tiedotuskanavaa, joka näkyy asukkaiden televisioissa.

Omenatarhan asukas, vapaaehtoinen Pia Grenman
Omenatarhan ryhmäkodissa talon asukas Pia Grenman sekä vastaava hoitaja Kaisa Pukkila tanssittavat ryhmänkodin asukkaita. Tunnelma on korkealla.
Pia Grenman kertoo olevan hyvin aktiivinen vapaaehtoinen. Hän pitää kerran viikossa musiikkiklubia kerran viikossa ryhmä­kodin asukkaille, samaten kerran viikossa muille asukkaille. Musiikkiklubit eroavat toisistaan siten, että ryhmä­kodissa soivat perinteiset tangot, valssit, polkat ja jenkat sekä tanssitaan ahkerasta. Muut asukkaat kuuntelevat paljon vanhaa swingiä ja jazzia, mutta myös tanssimaan innostutaan.
– Ryhmäkodin asukkaille kontakti on tärkeää, ja tanssin ansiosta he saavat kontaktin muihin ihmisiin. Sitten on aivan ihanaa, kun dementoituneet muistavatkin laulujen sanoja ja he alkavat laulaa, Pia Grenman luonnehtii.
Omenatarhassa on myös kerran kuukaudessa tanssit kaikille asukkaille ja henkilökunnalle. Grenman toivoo, että myös ulko­puolisia saataisiin mukaan tansseihin.
– Kaikki ovat tervetulleita tänne tanssimaan. Saa tanssia ihan niin kuin itse haluaa; yksin, kaksin tai kolmisin, mutta pääasia, että tulisi tanssimaan, Pia Grenman hehkuttaa innostuneesti.

Vapaaehtoinen Seppo Orjatsalo
Omenatarhassa toimii vain miehille tarkoitettu keskustelukerho, Miestenkerho. Kerhon vetäjänä toimii Seppo Orjatsalo, joka on myös kerhon ainoa ei-Omenatarhan asukas. Kerran viikossa kokoontuvassa kerhossa on kymmenkunta aktiivista jäsentä.
– Keskustellaan kaikesta mahdollisesta paitsi ei naisista. Usein otetaan päivän Hesari ja otetaan siitä joku uutinen ja lähdetään sen pohjalta keskustelemaan. Alku­aikoina kerholaiset puhuivat usein sota-ajoista, koska moni oli ollut sodassa. Nyt puhutaan aika paljon maailmantaloudesta ja sen vaikutuksista. Tarja Halosen, Matti Vanhasen ja aikaisemmin George W. Bushin tekemiset puhuttavat. Aika paljon on maailmanparannusmentaliteettia, Seppo Orjatsalo luonnehtii.
– Oma roolini on pitää huolta siitä, että keskustelu pystyy raiteillaan. Kerholaisissa on suulaita ja vähemmän suulaita. Pidän huolta siitä, että kaikki saavat puhua.
Eläkkeellä oleva Seppo Orjatsalo tekee myös muuta vapaaehtoistyötä. Hän esi­merkiksi ulkoiluttaa vanhuksia.
– Vapaaehtoistyö antaa itselle ja muille hyvän mielen, se on pääasia, Orjatsalo korostaa.

Kotipalveluohjaaja Sari Sundström
Kotipalvelu on tärkeä osa Omenatarhan toimintaa. Kotipalvelun henkilökuntaa on aina talossa paikalla, myös yöllä. Koti­palvelu on osa turvallisuutta, sillä asukkailla on turvapuhelin, ja hälytyksen tullessa saadaan aina apua paikalle. Siitä, mitä Omenatarhassa tapahtuu, kotipalvelu on ehkä parhaiten perillä. Kotipalvelun henkilökunta tietää, mitä asukkaille kuuluu ja mikä on heidän vointinsa – ja asukkaita voidaan myös saada talon toimintaan mukaan, muistuttaa ajankohtaisista tapahtumista.
– Kahta samanlaista päivää ei ole, Sari Sundström toteaa.

Emäntä Sisko Putkonen
Kun Omenatarhan ovesta astuu sisään, niin heti eteistiloista avautuu näkymä ravintolaan. Ravintola on määrätyssä mielessä talon toiminnan keskus; jo ravintola ja keittiö toivottavat niin talon asukkaat kuin ulkopuoliset tervetulleiksi. Keittiön ja ravintolan toiminnasta vastaava emäntä Sisko Putkonen sekä Omenatarhan johtaja Satu Aalto pitävät erittäin tärkeinä, että ruokaan ja ravintolan toimintaan panostetaan.
– Esimerkiksi erilaisia tapahtumia suunniteltaessa otetaan aina huomioon keittiön ja ravintolan toiminnot huomioon, Sisko Putkonen luonnehtii.
Omenatarhan keittiön toiminnassa huomioidaan tietenkin vuoden eri juhlat, ja talossa oleva ruokatoimikunta kerää toivomuksia erilaista ruoista. Putkosen mukaan eksoottisia toivomuksia ei juurikaan tule. Hyvä, suomalainen kotiruoka on arvossaan.
Putkonen toteaakin, että ruoka on erittäin tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Kun ruoka on hyvää, monipuolista ja maistuvaa, niin se näkyy myös ihmisten hyvinvoinnissa. Omenatarhan keittiössä myös leivotaan leipää ja pullaa lähes joka päivä. Ruokailijoita käy päivittäin noin 60.
Putkosen mukaan keittiön henkilökunnalta kysytään usein talon toiminnasta. Kysytään, että miten taloon pääsee asumaan, saako tänne tulla ja niin edelleen. Jos vastausta ei ole heti antaa, niin ainakin voidaan ohjata eteenpäin.
– Kun Omenatarhaan tulee käymään, niin on tärkeätä antaa tunne siitä, että on tervetullut – toivotti hänet sitten tervetulleeksi talon henkilökunta, asukas tai vapaa­ehtoinen, Satu Aalto painottaa.

Teksti: Kari Uittomäki



Taiteen avulla sukellus muistoihin

Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikin opiskelijat virittivät ikä­ihmisten aistit taiteeseen. Musiikkipedagogiopiskelijat Anna Hukari ja Päivi Viitala pitivät Kustaankartanon vanhainkodin keskivaikeasti ja vaikeasti dementoituneiden osaston asukkaille monipuolisen musiikillisen elämyshetken.
– Tänään ohjelmassa on pari kevätrunoa kuvineen ja yhteislauluja menneiltä vuosikymmeniltä piano- ja harmonikkasäestyksin. Tulppaanien, kahvin ja kardemumman tuoksuttelun avulla herätellään muistoja, ja kevättä houkutellaan musiikkiliikunnan keinoin, Anna Hukari kertoo ennen työpajan alkua.
– Muistoja Helsingistä -projekti ylittää taiteiden rajat ja siksi olemme ottaneet eri taiteenlajit käyttöön. Kaikki tarjoillaan tietysti kompaktina pakettina, sievästi nivottuna toisiinsa, hän jatkaa.

Taiteen voimaannuttava vaikutus
Muistoja Helsingistä -projekti oli yksi EU-rahoitteisen Kulttuurisilta -hankkeen osaprojekteista.
– Muistoja Helsingistä-projektin perusajatuksena on tuoda taiteen voimaannuttava vaikutus ikäihmisten arkeen, Kulttuurisilta-hankkeen äiti, musiikkikasvatuksen lehtori, musiikkiterapeutti Laura Huhtinen-Hildén kertoo.
Huhtinen-Hildénin mukana toiminta perustuu osallistavaan ja eheyttävään taidekasvatusnäkemykseen. Sen tavoitteena on yhteinen, jaettu kokemus taiteiden voimaannuttavasta vaikutuksesta vanhusten arjessa, hän täsmentää.
– Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikin koulutuksessa on käynnistynyt laaja kehittämistyö, jonka työkaluna Kulttuurisilta-hanke toimii. Musiikkipedagogien koulutusta kehitetään kiinteässä vuoropuhelussa pääkaupunkiseudun kulttuuri- ja taidelaitosten kanssa. Uudenlaiset toimintatavat antavat valmiuksia toteuttaa laaja-alaista muusik­koutta ja musiikkikasvatusta erilaisissa ympäristöissä, erilaisten ihmisten kanssa. Koulutus mahdollistaa musiikkipedagogien uudenlaiset työnkuvat ja laajentaa perinteistä muusikon roolia yleisöyhteistyön kentällä, Huhtinen-Hildén kiteyttää.
Muistoja Helsingistä -projekti koostui koulutusjaksosta sekä vanhainkodissa tai palvelutalossa pidetystä työharjoittelujaksosta. Koulutusjaksolla opiskelijat saivat kosketusta muun muassa ikäihmisten kohtaamiseen ja heidän erityistarpeisiinsa.
– Työtavoiksi opiskelijat valitsivat erilaisia luovia menetelmiä koulutusjakson inspiroimina: tanssia, improvisaatiota, sadutusta, draamaa, musiikkia ja mitä ikinä vain halusivat tehdä vanhusryhmän tarpeet huomioiden, projektipäällikkö Anna-Maija Iskanius kertoo.
Käytännön työvälineitä liikkeen, musiikin ja draaman keinoin koulutusjaksolla tarjosivat muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyövastaava Mirja Neuvonen, tanssitaiteilija Hanna Brotherus sekä teatteri-ilmaisun ohjaaja Merja Pennanen.

Musiikki parantaa hyvinvointia
Musiikkipedagogiopiskelijat Anna Hukari ja Päivi Viitala pitivät yhteensä seitsemän työpajaa. Työpajoihin osallistuivat lähes samat ikäihmiset joka kerta, jotta voitiin seurata heidän hyvinvoinnissaan tapahtuneita muutoksia. Opiskelijoiden suurena haasteena oli löytää esimerkiksi kommunikointikanava puhekykynsä kadottaneen vanhuksen kanssa tai tanssia liikuntakyvyttömän kanssa.
– Vuorovaikutuskeinot ja työtavat on tällöin löydettävä ihmisen perustarpeiden lähteiltä, Anna Hukari tuumaa.
– Kun musiikki alkaa, kaikki hiljentyvät. Jopa hän, jolla tuntuu muuten olevan koko ajan paha olla, hän jatkaa.
Hoitajien mukaan musiikilliset elämyshetket ovat parantaneet vanhusten päivittäistä hyvinvointia. He ovat pirteämpiä ja työpajan jälkeen useat lähtivät oma-aloitteisesti käytäville liikkumaan.
– Osaston hoitaja kertoi minulle, että myös eräs hyvin ahdistunut vanhus on ollut aina työpajan jälkeen rauhallisempi ja hän on alkanut jopa hymyillä, Hukari selvittää silmät loistaen.
– Millaista jälkeä saisimmekaan aikaan pidemmällä työvälillä!, Hukari huudahtaa.

Aito kohtaaminen on tärkeää
Punahilkka-sadun kohdatkin muistuvat mieleen parin lukukerran jälkeen.
– Kunhan satua on väritetty motivoivin elementein, kuten sopivien äänenpainojen ja käsinukkien avulla, on helpompi palauttaa mieleen tuttu tarina, Hukari kertoo.
Hukarin mukaan huumorikin on hyvä apukeino tilanteessa kuin tilanteessa. Ikäihmiset ovat hyvin huumorintajuisia ja kaikilla on hauskaa, kun säestäjän nuotit putoavat lattialle tai työpajan vetäjä ei jossain kohtaa muistakaan laulun sanoja.
Hukarin mukaan aito kohtaaminen on tärkeää.
– Ikäihmisillä on pitkä historia takanaan, joka on muovannut heidän persooniaan. Silloin korostuu tapa kohdata jokainen persoona sen vaatimalla tavalla, hän pohtii.
Hukari muistuttaa, että niin vanhukset kuin lapsetkin huomaavat epäaidon kiinnostuksen.
– Tulee myös helposti mieleen, että vanhusten kanssa tulisi keskittyä vain muisteluun ja menneisyyteen. Tämän projektin aikana kuitenkin tajusin, ettei pidä unohtaa, että myös he elävät tässä hetkessä ja heilläkin saattaa olla vielä unelmia, hän kiteyttää.

Teksti: Minna Lamppu



Pääkirjoitus

Muuttuiko maailma muutamassa yössä

Viimeinen puoli vuotta on eletty laman pyörteissä. Tai ensinhän lama oli jossakin muualla, ei Suomessa. Sitten tuli taantuma, joka osoittautuikin lamaksi. Vasta tämän vuoden puolella maamme talouden myönnettiin romahtaneen – tuntui siltä, että maailma muuttui muutamassa yössä. Monen ikääntyneen elämässä talouden huonontuminen on näkynyt jo pidempään.

Muutama viikko sitten lehtemme avustaja Pirkko Jyväkorpi oli käymässä toimistossamme ja lähti jatkamaan matkaansa pitkin Helsingin­katua. Hetken kuluttua hän soitti ihmeissään, että mikä mielenosoitus täällä on menossa. Hän oli kohdannut satojen metrien jonon ja tajusi törmänneensä leipäjonoon Helsingin Kalliossa. Itsekin kuljen leipäjonon ohi usein ja muistan hätkähtäneeni alkusyksystä jonon nopeaa kasvua. Hitaasti kulkeva massiivinen näky ahdistaa, ihmisten hätä näkyy jonossa olevista ulospäin.

Leipäjonot ovat tämän päivän hätäapua. Leipäjonoissa on monen­ikäisiä ihmisiä, mutta valtaosa jonottajista on ikäihmisiä. Ikääntyneiden aseman heikentyminen on näkynyt jo ennen ”virallista” lamaakin. Ruoka ja arkipäivän elämä ovat kallistuneet. Vuosi sitten maassamme käytiin köyhyyskeskustelu kotimaisten ja EU:n julkaisemien taloustilastojen perusteella, jotka osoittivat, että Suomeen on syntymässä ikäihmisistä uusköyhälistö.

Seuraavaksi talouden heikentyminen näkyi työmarkkinoilla ja ensimmäiseksi sekin kohdentui ikään­tyneisiin työntekijöihin. Yritysten taloudellisen aseman huononeminen alkoi jo loppu­keväästä; seisokkien, lomautusten ja konkurssien määrät lisääntyivät. Kun väkeä vähennetään yritysten heikentyneen tuloksen takia, laitetaan ikääntyneet ensimmäisinä ulos tai ennen aikaiselle eläkkeelle. Olen kuullut monen katkeran puheenvuoron ihmisiltä, jotka olivat kuvitelleet viimeiset työvuotensa työntäyteisiksi. He olivat valmiita työskentelemään pitempään, jotta voisivat parantaa tulevaisuutensa eläketurvaa. Etenkin näistä henkilöistä tuntui pahalta kuulla hallituksen resepti siitä, miten lainojen takaisinmaksu vaatii eläkeiän korottamista.

Vanhustenhuollon kannalta laman ajankohta on huonoin mahdollinen. Nyt pitäisi rakentaa hoito- ja palvelu­kapasiteettia suurta ikäluokkaa varten. Talouspoliitikot ovat olleet tähän asti toiveikkaita siinä, että Suomi selviää väestön ikääntymisestä, jos talous­kasvu pysyy hyvällä tasolla, ihmiset pysyvät työelämässä entistä pitempään ja vanhusten hoitoon joutumista onnistutaan myöhentämään. Suomalaisessa vanhustenhuollossa on orastanut uusi ikääntyvän omiin voima­varoihin pohjautuva ennaltaehkäisevän toimintajärjestelmän rakentamiskausi. Olen ylpeä, että Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto on ollut yksi edelläkävijöistä ennalta­ehkäisevien työmuotojen kehittämisessä ja ikääntymisen resurssikeskustoiminnan kehittäjänä.
Taloudellinen ahdinko antaa tilaa myös uusille innovaatioille. Nyt olisi mahdollisuus tehdä uusia investointeja ihmisläheiseen vanhustyöhön. Kehittää ihmisarvoa kunnioittavaa hoito- ja palvelu­järjestelmää, panostaa kumppanuuteen asiakkaan kanssa sekä luoda uusia työmuotoja, jotka tukevat huonokuntoisten omaa elämää, elämänhallintaa sekä omien resurssien käyttöä. 

Marja-Liisa Kunnas