Kuva: iStockphoto.com

Kansliapäällikkö Kari Välimäki:

Vanhuspalvelulaki korostaa iäkästä henkilöä
itsenäisenä toimijana

– Vanhuspalvelulaissa pyritään siihen, että kokonaan luovutaan vanhainkotiajattelusta. Laki korostaa iäkästä henkilöä itsenäisenä toimijana, ja koko toimintamalli tukee itsenäistä selviytymistä omassa elinympäristössä, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki korostaa.
Luonnos vanhuspalvelulaiksi on viralliselta nimeltään "Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista". Kansliapäällikkö Kari Välimäki painottaa, että uusi versio laista poikkeaa aikaisemmasta huomattavasti. Uudessa laki­luonnoksessa halutaan poistaa laitosajattelu ja korostetaan iäkkään henkilön ja ikääntyneen väestön omaa toiminta­kykyä, vaikutusmahdollisuuksia ja oikeuksia. Laissa ei ole tarkkoja ikärajoja, vaan henkilö määritellään iäkkääksi toimintakyvyn perusteella.
– Olisi kummallista, jos oikeus palveluihin olisi kiinni henkilön iästä. Palvelut on saatava iästä riippumatta, sen mukaan miten ja mitä palveluita tarvitsee. Uudella vanhuspalvelu­lailla pyritään ohjaaman prosesseja ja suuntamaan resursseja uudella tavalla, Välimäki korostaa.
– Tällä lailla on tarkoitus muuttaa nykyisiä vanhushoidon toimintamalleja kunnissa ja muualla. Laissa korostetaan iäkkäiden hyvin­voinnin ja terveyden edistämistä, ja sitä tuetaan palveluilla. Lain ydin on se, että iäkkäät pidetään aktiivisina tekijöinä ja osallistujina omassa elämässään ja ympäristössään. Iäkkäät ovat subjekteja eikä objekteja.
– Lain tavoitteena on lisätä iäkkäiden vaikutusmahdollisuuksia sekä kollektiivina että yksilöinä. Kollektiivisuus tulee esille vanhus­neuvostoissa, ja niille asetetaan tiukempia velvoitteita kuin aikaisemmassa lakiluonnoksessa. Laki valmistellut ohjausryhmä ehdottaakin vanhusneuvostojen lakisääteistämistä.
Kari Välimäki painottaa, että iäkkään henkilön asema asiakkaana paranee. Iäkkäällä on oikeus palvelu­tarveselvitykseen. Tähän selvitykseen on kirjattava iäkkään omat näkemykset, ja selvityksen perusteella tehdään palvelusuunnitelma. Tämä selvitys ja palvelusuunnitelma antavat myös valvontaviranomaisille ihan uudenlaiset mahdollisuudet valvoa palveluiden toimivuutta. Iäkkäällä on oikeus saada palvelut viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksen tekemisestä.
– Lain tavoitteena on myös nostaa iäkkäiden arvostusta ja asemaa tässä yhteiskunnassa. Perimmäinen kysymys on se, miten me suhtaudumme muihin ihmisiin, Välimäki havainnollistaa.

Kuntien on suunnitelmallisesti tuettava ikääntyneitä
Kunnille tulee useita velvoitteita. Kuntien on valtuustokausittain laadittava suunnitelma ikääntyneen väes­tön hyvinvoinnin, terveyden, toiminta­kyvyn ja itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi sekä palveluiden järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Palveluiden laatua ja riittävyyttä olisi arvioitava vuosittain. Se, että laatua arvioitaessa kuullaan myös iäkkäiden ja heidän omaistensa mieli­piteitä, on laatua nostava tekijä. Laatua nostaa myös palveluiden järjestäjien omavalvonta. Viranomaiset seuraavat omavalvontaa.
Välimäki toteaa, että lakiluonnoksessa korostetaan asiantuntijuuden vahvistamista. Kunnassa on oltava riittävä määrä tarpeellista asiantuntemusta monilta eri aloilta. Näitä aloja ovat hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, gerontologinen hoito- ja sosiaalityö, geriatria, lääkehoito, ravitsemus, monialainen kuntoutus ja suun terveydenhuolto.
Välimäen mukaan ikääntyneen väes­tön hyvinvoinnin turvaaminen ei koske pelkästään sosiaali- ja terveyden­huoltoa, vaan asia koskee myös muita kunnan toimialoja – ja myös muita kuin kunnallisia toimijoita, kuten omaisia ja vapaaehtoisia. Kunnat tulevat tarvitsemaan yhteistyötä yli kuntarajojen ikääntyneen väestön hyvinvoinnin ja palveluiden turvaamiseksi.
– Iäkkäälle henkilölle nimetään myös vastuuhenkilö, joka tuntee kunnan ja myös muut palvelut, Väli­mäki kertoo.
Iäkkäillä on myös oikeus laitoshoitoon silloin, kun se on hänen kannaltaan perusteltua.

Lakiluonnoksessa ei henkilöstömitoituksia
Vanhuspalvelulain yhteydessä on paljon puhuttu henkilöstömitoituksista ja niiden tarpeellisuudesta. Uudessa lakiluonnoksessa ei ole henkilöstö­mitoituksia, mutta lakiehdotukseen sisältyy asetuksenantovaltuutus. Asetuksella voidaan myöhemmin tarkentaa toimintayksiköiden henkilöstön määrää, tehtävärakennetta, johtamista ja omavalvontaa.
Kari Välimäki tuo esille, että hyvän laadun takaavan henkilömitoitusten tarkka määritteleminen laissa on hankalaa eri syistä. Ensinnäkään henkilöstö määrä ei yksin ratkaise, sillä iäkkäiden henkilöiden hoidon tarve vaihtelee huomattavasti – osa iäkkäistä tarvitsee ympäri­vuorokautista apua ja osa tukea vain harvakseltaan.  Hoidon tarvetta arvioi­taessa on otettava huomioon myös työntekijän kyky ja osaaminen antaa tarvittavaa tukea.  Kolmanneksi hoidon tarve riippuu siitä ympäristöstä, missä vanhus elää.
– Uuden lain kustannuksiksi arvioi­daan, tosin hyvin alustavasti, 100-200 miljoonaa euroa, mutta siinä on hyvin kuntakohtaisia eroja. Toisaalta voidaan laskea, että tuolla summalla saataisiin 1500-2000 lisää hoito­henkilökuntaa kaikkine sivu­kuluineen. Tällaisen osaavan henkilöstön löytäminen vaatii lisää koulutus­paikkoja. Siksi tarvitaan toisenlaisia menettelytapoja ja ajattelua.
– Tämä on ihan uudentyyppinen laki, ja sillä on luultavaksi vaikutuksia myöhemmin tulevaan sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistukseen, Välimäki korostaa.

Teksti: Kari Uittomäki

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja:

Ikäosaamista tarvitaan kaikkialla

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kanan­oja korostaa, että ikäosaamista tarvitaan kaikilla elämän­aloilla, ei pelkästään sosiaa­li- ja terveysalalla. Ikä­ihminen on otettava mukaan oman tilanteensa pohdintaan ja hänen on saatava tietään itseään koskevista ratkaisuista.
Aulikki Kananoja on Suomen ensimmäinen ylisosiaalineuvos. Yli­sosiaalineuvos on sosiaalihuollon ylin arvonimi, ja se vertautuu arkki­atrin arvonimeen. Ylisosiaalineuvos on arvojohtaja, yhteiskunnallinen keskustelija ja sosiaalialan arvostuksen nostaja. Kananojalla on selkeä käsitys siitä, millaisista vanhuksiin ja vanhustenhoitoon liittyvistä asioista hän haluaa puhua.
– Eräs keskeinen asia on pitkän elämänkokemuksen arvostaminen ja ymmärtäminen yhteiskunnan voimavarana. Toinen, joka liittyy edelliseen, on ikääntyneiden ihmisten osallisuus erilaisissa asioissa. Hyvin monilla yhteis­kunnan tahoilla tarvitaan ikääntyneiden käyttäjäpalautetta. Tässä tulee ikäosaamisen tarve esille.
– Haluan myös korostaa ikä­ihmisten ihmisarvon, elämän­kokemuksen ja elämänlaadun kunnioittamista. Niiden tahojen, jotka ovat tekemisissä ikäihmisten kanssa, pitää ymmärtää, että vanhetessa ihmisen vauhti hidastuu. Yksinkertaisesti asiat vaativat vähän enemmän aikaa. Yleisesti ottaen haluan toimia ja puhua toimintatapojen, käyttäytymisen ja ajattelutapojen muutoksen puolesta.
– Lisäksi haluan, että muisti­sairaudet ja muistisairaat huomioi­daan. On paljon hyvää muisti­sairauksia koskevaa tutkimusta, niin Suomessa kuin muualla maailmassa, ja tutkimustietoa pitää osata soveltaa ja käyttää. Muistisairaiden kanssa työskentelevien ja omaisten on tiedettävä, miten muistisairaus vaikuttaa vaikkapa sairaan käyttäytymiseen.

Ikäosaaminen tarkoittaa tiedon soveltamista kulloiseenkin tilanteeseen
Viime vuosina on alettu puhua ikäosaamisesta. Ikäosaaminen on kuitenkin hankala käsite määritellä tarkasti. Gerontologia on oma tieteenalansa, mutta ikäosaaminen ei ole geron­tologiaa. Aulikki Kananoja hahmottelee, että ikäosaaminen tarkoittaa tiedon soveltamista kulloiseenkin tilanteeseen.
– Keskeinen asia on ymmärrys siitä, millainen prosessi ikääntyminen on, ja kuinka suuret vaihteluvälit siinä on. Ikääntyminen ei tapahdu kaikkien kohdalla samalla tavalla ja samaan aikaan. Ymmärretään kuunnella jokaista ihmistä erikseen. Vanhuudessa vielä korostuu ne piirteet, joita elämä on tuonut mukanaan. Jos on elänyt hyvän elämän, niin vanhanakin on seesteistä. Mutta jos elämässä on ollut paljon vastoinkäymisiä ja kuormaa, niin on aika luonnollista, ettei vanhuuskaan voi yhtäkkiä olla auvoinen.
– Suomessa on ollut sosiaali- ja terveyden­huollossa järjestelmä­keskeisyys – ja on edelleen. Ammattilaiset tekevät omaa työtään järjestelmän antaman roolin näkökulmasta, ja sitten tarkastellaan ihmistä siten, että sopiiko hän joihinkin tunnusmerkkeihin. Tämä koskee oikeastaan kaikkia ihmisryhmiä. Työtapoja pitäisi kehittää sillä tavalla, että ensin katsottaisiin ihminen ja hänen elämän­tilanteensa ja vasta sitten järjestelmää kuinka se voisi tulla tähän mukaan. Jos järjestelmä ei voi kaikilta osin tulla mukaan, niin mitä muita keinoja olisi olemassa.
– Tarvitaan ihmisosaamista, vuorovaikutustaitoja ja ymmärrys ikääntymis­prosessista. Ei voi olla niin, että vanhaa ihmistä kohdellaan vanhana ja vasta sitten ihmisenä, vaan sen pitää olla toisinpäin. Vanhaa ihmistä pitää ensisijaisesti kohdella ihmisenä.

Ikäosaamista tarvitaan kaikilla elämänaloilla
Aulikki Kananoja korostaa, että ikäosaamista tarvitaan esimerkiksi tilanteissa, joissa vanhan ihmisen ympäristö tai hoito muuttuu. Jos vanhus viedään toiseen paikkaan, vaikkapa toiseen sairaalaan, hänen olisi saatava tietää siitä hyvissä ajoin. Pitää välttää nopeita muutoksia ja ympäristön­vaihdoksia.
– On huomioitava puhuttu kieli ja varmistettava, että tieto menee perille. Läheskään kaikki vanhukset eivät ole olleet tekemissä organisaatioiden käyttämän kielen kanssa. Kieli ja puhumisen tapa ovat äärimmäisen tärkeitä. On myös varmistettava, että vanhus ymmärtää sen, mitä hänelle sanotaan.
– Ikäsensitiivisyys on hyvä sana. Ymmärretään ikääntyviä ja ikääntymistä ja heidän maailmaansa. Monesti on kyse ihan pienistä asioista. Kuten vaikka siitä, että vanhus saa pitää hoitopaikassaan syntymäpäivä­onnittelukortteja pöydällä, eikä hoitaja heitä niitä pois vanhukselta kysymättä.
Vielä muutama vuosikymmen sitten nuoret pystyivät ymmärtämään ikääntyneitä, he ikään kuin elivät samassa maailmassa. Nyt kuilu nuorten ja ikääntyneiden välillä on kasvanut huikeasti. Juuri siksi ikäosaaminen ja ikäsensitiivinen työote ovat tärkeitä asioita. Koulut voisivat opettaa niitä. Kananoja painottaa esimerkiksi lähihoitaja­koulutuksen merkitystä. Olisi hyvä, jos ikääntyneet kävisivät lähihoitajaopiskelijoille kertomassa itsestään ja elämästään.
– Pitäisi olla sukupolvien välisiä foorumeita. Tällaiset foorumit auttaisivat vähentämään ikääntymistä kohtaan tunnettuja pelkoja ja vihamielisyyttä. Kaikki me vanhenemme. Vanheneminen on niin luonnollinen asia kuin olla voi.
– Ikäosaaminen tarkoittaa myös sitä, että asenteet ikääntyviä kohtaan ovat positiivisia. Ikäosaamista ei ole pelkästään tietous ja kokemus ikäihmistä ja heidän elämästään, vaan koko yhteiskunnan rakenteiden ymmärtämistä ikääntyneiden kannalta. Nykyään on sellainen jaottelu, että yhteiskunta olisi vain työikäisten ja veroja maksavien. Muut ovat "niitä", joista täytyy pitää huolta. Yhteiskunta ollaan me kaikki, lapsista vanhuksiin.
Kananoja painottaa ikäihmisten kokemustiedon merkitystä.  Ikä­osaaminen pitäisi näkyä kaikissa yhteis­kunnan rakenteissa: julkisen ja yksityisen sektorin palveluissa, fyysisissä rakenteissa, kommunikaatiossa, kaupunkisuunnittelussa jne.  Esimerkiksi monien palveluiden käytettävyys on erittäin huono ikäihmisten kannalta. Kuten sellainen, että soitettaessa puhelimella johonkin palveluun pitää tehdä jotain konemaisen äänen ohjeiden mukaan: "Jos haluat palvelua x paina 1..." jne. VR:n taannoinen sekoilu, ettei vanhus päässyt matkustamaan junalla, koska hänellä oli liian vanha kännykkä, on lajissaan surullinen esimerkki.
– Kaikille niille, jotka suunnittelevat yhteiskunnan informaatio­järjestelmiä tarvittaisiin ikäosaamista. Insi­nööreille, kauppatieteilijöille ja monille muille. Pitäisi kuunnella ja ottaa huomioon ikäihmisten omat mieli­piteet ja kokemukset.
– Sosiaali- ja terveydenhuollossa on tärkeää myös se, että johto ymmärtää ikääntymisen merkityksen. Ymmärretään, että asioita pitää tehdä pikkuisen hitaammin. Perus­henkilökunnan kannalta sellainen tilanne on vaikea ellei mahdoton, jos johdon ideologia ja käytäntö ovat erilaiset.

Teksti:Kari Uittomäki



Tutkija Helena Tuorila:

Tee see itse -hoivapalvelut ovat tulevaisuutta

– Tee se itse -hoivapalvelut tarkoittavat palveluja, jotka ihmiset tekevät itse. Yksinkertainen esimerkki on itse tehty verenpainemittaus. Uskon, että tulevaisuudessa yhä useammat palvelut siirtyvät tee se itse -hoivapalveluiksi, Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkija Helena Tuorila arvioi.
Tutkija Helena Tuorila painottaa, että tee se itse -hoivapalveluja on jo nyt olemassa. Niistä vain käytetään eri nimitystä, kuten itse­palvelu. Hoivapalveluilla Tuorila tarkoittaa laaja-alaisesti sellaisia palveluja, joita ikääntyvät tarvitsevat joka­päiväisissä arjen toiminnoissa sosiaa­li-­ ja terveyden­huollosta erilaisiin koti­talouspalveluihin.
– Lähivuosina tee se itse -hoiva­palvelujen merkitys tulee korostumaan entisestään. Julkinen sektori on vähentämässä palvelujaan ja siirtämässä niitä yhä enemmän kansa­laisille. Kaikilla taasen ei ole varaa yksityisen sektorin palveluihin. Toisaalta myös sairauksien ennaltaehkäisy nousee yhä tärkeämmäksi. Myös tekno­logia kehittyy koko ajan, ja teknologian ansiosta terveyden- ja sairauden­hoidosta tulee yksilöllisempää ja ennakoivampaa, Tuorila pohtii.
– Tee se itse -hoivapalvelut eivät tarkoita pelkästään itselle tehtyjä palveluja ja toimenpiteitä. Kansalaiset toimivat paitsi itsensä hoivaajina myös siten, että he tarjoavat hoivaa kanssaihmisille vastikkeettomasti.

Teknologiaa kotona ja yksilöllisesti
Tee se itse -hoivapalvelut ovat mahdollisia teknologian ansiosta. Jo nyt ovat mahdollisia lukuisat erilaiset toiminnot: verenpaine- ja verensokerimittausten lisäksi voi kirjata vaikkapa syömisensä, juomisensa, liikkumisensa, nukkumisensa ja mieli­alansa erilaisiin ohjelmiin. Lääkäriasemilta voi varata aikoja netin kautta. Erilaiset vaa'at, kuume- ja verenpaine­mittarit ovat yleisimpiä.
– Kehittyvän teknologia mahdollistaa uudet ja erilaiset tee se itse -palvelut. Ei mene varmaan pitkä aika siihen, että markkinoille tulee testeri, johon laitetaan sormenpäästä otettu verinäyte ja testeri tutkii verinäytteen.
– Keskeinen tee se itse -hoiva­palvelujen piirre on se, että ne tehdään tai tuotetaan kotona. Kodista tulee yksilöllinen palvelukeskus. Tämä liittyy taas siihen, että kodin ja asumisen ajatus muuttuvat. Koti muuttuu asukkaan tarpeiden ja elämän­tilanteen mukaan eikä niin, että asukkaan pitää sopeutua kotiin. Suomessakin aletaan puhua elin­kaariasumisesta. Tuttu ympäristö, oma koti, tukee jokapäiväisissä askareissa selviytymistä ja toimii myös hyvinvoinnin ylläpitäjänä. Myös uudenlainen yhteisöllinen asuminen tarjoaa turvallisuutta.
Tuorila myös toteaa, että itse­palveluna toteuttavissa hoivapalveluissa hoivan kohde muuttuu palvelujen tuotannon kohteesta yksilöksi. Perinteisesti hoivan kohde on ollut massatuotannon kohde, ja siten hoiva ei monestikaan ole vastannut toiveita hyvästä hoivasta.  Tee te itse -hoivapalvelut tuotetaan tai toteutetaan yksilöllisesti, yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tällöin yksilö nousee hoivan keskipisteeksi.
– Tee se itse -hoivapalvelut sopivat periaatteessa kaikille, jotka osaavat ja voivat käyttää teknologiaa. Tietenkään muistisairaille teknologia ei sovi. Samaten, jos ihmisen kädet vapisevat, niin hän ei voi käyttää kosketus­näytöllisiä laitteita. Tietyt tietotekniset valmiudet täytyy olla, ja erityisesti siitä pitäisi huolehtia, että laitteiden käyttö opetetaan. Samaten pitäisi aina olla jokin taho, jolta kysyä neuvoa.
– Tällä hetkellä kaikkein vanhimmilla ikäpolvilla on vaikeuksia opetella laitteiden ja tietotekniikan käyttöä. Tulevaisuudessa asia on eri, sillä eläkkeelle jäävät sukupolvet ovat jo työelämässä tottuneet käyttämään tietotekniikkaa. Toisaalta laitteet kehittyvät koko ajan, joten nuorempien pitää opetella laitteiden käyttöä jatkuvasti. Kerran opitut taidot eivät riitä.

Kansalaisten vastuu kasvaa
Tee se itse -hoivapalvelujen vallan­kumouksellisin piirre on se, että kansalaiset ottavat palvelujen tuotannon enenevässä määrin omiin käsiinsä. Voidaan tuottaa juuri sellaisia palveluja kuin halutaan. Toisaalta myös kansalaisten vastuu hoivasta ja omasta elämästä kasvaa. 
Tuorila korostaa itsepalvelun käyttäjien omaa roolia ja vastuuta. Itsepalvelun käyttäjällä on vastuu siitä, että hän tekee testit oikein, tai ei jätä testejä tekemättä – hänellä on myös vastuu seurauksista. Esimerkiksi korkean verenpaineen omaava voisi jättää testin tekemättä pelätessään tuloksia. Tuorila huomauttaa, ettei ole olennaista eroa siihen, jossa lääkäri määrää verenpainelääkkeet ja ihminen jättää lääkkeet syömättä.
– Itsepalvelussa ihmisen on tunnistettava tekemänsä virheet ja osattava korjata ne. Itsepalvelu onkin altis monenlaisille virheille. Ihminen ei esimerkiksi osaa käyttää laitetta oikein, tai sitten hän vääristelee omia mittaustuloksiaan mennessään lääkärille.
– Toisaalta myös itsepalvelu parantaa yksityisyyttä. Omaan terveydentilaan liittyviä asioista ei välttämättä haluta muiden henkilöiden tietoon.
Kansalaisten vastuu kasvaa myös siten, että internetin ansiosta kaikilla kansalaisilla on pääsy tiedon lähteille. Lääkärit eivät ole enää lääke­tieteellisen tiedon tai sairauksien asian­tuntijoita. Kansalaisilla on vastuu siitä, mitä tietoa he omaksuvat ja mihin tietoon luottavat.

Palveluihin sisältyy myös ongelmia
Helena Tuorila toteaa, että tee se itse -hoivapalveluihin liittyy myös erilaisia ongelmia. Esimerkiksi monet palvelut ovat internet-pohjaisia. Suomen valtio on linjannut, että kaikilla kansalaisilla on oikeus 2 Mt laajakaistayhteyteen, mutta se ei toteudu kaikkialla Suomessa. Jopa Espoossa ja Helsingissä löytyy katvealueita, puhumattaan Itä- tai Pohjois-Suomesta.
Tuorila mieltää neljä muuta keskeistä ongelmaa: hoivapalvelujen siirtyminen omaisten vastuulle, hoiva­palvelujen kaatuminen naisten harteille, kodin muuttuminen vankilaksi sekä itsepalvelun mahdollistaman välinpitämättömyyden.
– Julkisen sektorin vähentäessä palvelujaan vastuu siirtyy entistä enemmän omaisille tai naapureille. Hoiva on aina ollut naisten vastuulla, ja näin lienee tulevaisuudessakin. Tekniset ratkaisut ja hoivan keskittäminen kotiin voi muuttaa kodin vankilaksi. Kun hoivapalveluista siirretään vastuu kansalaisille, niin sen kääntöpuolena voi olla se, että ollaankin välinpitämättömiä, Tuorila pohtii.
Tuorila myös kaipaa sitä, että tee se itse -hoivapalveluihin liittyvän tekniikan – ja monen muunkin tekniikan – kehittelyssä otettaisiin enemmän käyttäjän ideat ja kokemukset huomioon. Nyt kehitystyö tapahtuu tekno­logian ehdoilla, liian usein kirjoituspöydän takana. Kirjoituspöydän takana taasen ei saa mitään käsitystä siitä, miten asiat oikeasti tapahtuvat.
Tuorila myös toteaa, että huolimatta teknologian kehityksestä ihminen kaipaa ihmisen tarjoamaa hoivaa. Esimerkiksi Japanissa kehitetään hoivarobotteja, ja vaikka ne olisivat kuinka ihmisen näköisiä ja oloisia, niin silti oikeata, todellista ihmistä kaivataan.

Teksti: Kari Uittomäki



Pääkirjoitus


Lakiluonnos avaa uuden aikakauden suomalaisessa vanhustenhuollossa

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto näki jo antaessaan oman lausuntonsa ns. "Risikon lakiluonnokseen" toukokuussa 2011, että paineet ja odotukset uuden vanhuspalvelulain säätämiselle ovat suuret. Kun suomalaisessa yhteiskunnassa ei oltu riittävästi valmistauduttu no­peaan ikääntymiseen sekä sen vaatimiin muutoksiin ja lisäresursseihin, epäkohdat korostuivat. Tiedostettiin, että vanhusten­huollossa tarvitaan uusia resursseja, uusia toimintamalleja, uutta työnjakoa ja yhteistyötä. Palvelujen kehittämistarve oli kasvanut suureksi. Vaikeinta julkisessa keskustelussa oli kuitenkin myöntää, että muutoksen tarve oli ääneen sanottua suurempi ja vaati myös rakenteellisia muutoksia. Ikääntyneiden hyvinvointia tulevaisuudessa ei turvata vain nykyisen kaltaisia sosiaali- ja terveyspalveluja lisäämällä, vaan lailla on tuettava myös ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista.

Valli vaati lausunnossaan, että henkilöstömitoitus on saatava lakiin. Samalla liitto edellytti, että laki tulee portaittain voimaan, jotta turvataan riittävä rahoitus. Syvällisen pohdinnan jälkeen lain ohjausryhmä ehdottaa, että lain 19 §:ään sisällytetään henkilöstöä koskeva perussäännös. Sen mukaan toiminta­yksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, asiantuntemus ja tehtävärakenne vastaavat iäkkäiden asiakkaiden luku­määrää sekä heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja joka turvaa heille laadukkaat palvelut. Tämän lisäksi lakiehdotuksen 23 §:ään sisältyy asetuksen antovaltuus, jonka mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan tarvit­taessa antaa tarkempia säännöksiä mm. henkilöstöstä.
Ohjausryhmän mielestä on perusteltua ensin seurata, miten laki sekä uudet laatu­suositukset yhdessä koulutuksen kehittämisen ja muun informaatio-ohjauksen kanssa vaikuttavat vanhuspalvelujen laatuun. Tämä on varmasti kohta, joka tulee jakamaan mielipiteitä tulevalla lausunto­kierroksella.

Uusi lakiehdotus on suuri haaste ja mahdollisuus kunnille. Lakia valmistelleen ohjau­sryhmän johtavat periaatteet on hyvä näkökulma tarkastella lakiluonnoksen monipuolisuutta:
Lain perusta on ikääntyneen toiminta­kyky, ei ikä. Lain tulee lisätä ikääntyneiden oikeuksia ja vaikuttamismahdollisuuksia elinolojensa ja palvelujensa suunnitteluun ja kehittämiseen. Samalla on myös edistettävä kunnan toimintaa ikääntyneen väestön aseman paranta­miseksi, hyvinvoinnin, terveyden, ja toiminta­kyvyn edistämiseksi sekä iäkkäille järjestettävien palvelujen kehittämiseksi osana kunnan strategista suunnittelua. Lain turvin on tuet­tava ja vahvistettava iäkkäiden itsenäistä suoriutumista ja iäkkäälle henkilölle on mahdollistettava hoito laitoksessa, jos se on perusteltua arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta. Iäkkäiden palveluissa on satsattava laaja-­alaisen osaamisen lisäämiseen ja hyödyntämiseen sekä pätevään johtamiseen, laadunhallinnan ja valvonnan tehostamiseen. Lain turvin on tuettava ja vahvistettava iäkkäiden itsenäistä suoriutumista.

Kunnan tulee laatia valtuustokausittain suunnitelma miten se edistää ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista sekä ikääntyneiden palvelujen tuottamista ja kehittämistä. Palvelujen laatua ja riittävyyttä tulee arvioida vuosittain tehtävillä, säännöllisillä palautekyselyillä palvelujen käyttäjiltä, heidän läheisiltään ja omaisiltaan sekä vanhusneuvostolta.

Lakiluonnokseen liittyy paljon poliittisia intohimoja etenkin näin kunnallisvaalien alla. Lakiluonnos tulee eduskunnan käsittelyn syksyn aikana. Lakiluonnoksesta järjestetään kuulemistilaisuus ja se lähetetään lausuntokierrokselle. 

Marja-Liisa Kunnas