Vanhusten Palvelutaloyhdistyksen uusi toiminnanjohtaja Saara
Nyyssölä:
Yhteisöllisyys hoitotyössä kiinnostaa
- Olen sosiaalityöntekijä koulutukseltani, mutta minua on aina
kiinnostanut hoitoyhteisö. Sosiaalisen näkemyksen esillä
pitäminen koko vanhustyön kentässä, myös hoitoyhteisöissä on
haaste, joka kiehtoo minua. Ettei me nähtäisi hoitotyötä liian
sairauskeskeisenä, vaan että otettaisiin ihminen vanhanakin
sosiaalisena osallistujana huomioon, Vanhusten
palvelutaloyhdistyksen uusi toiminnanjohtaja Saara Nyyssölä
pohtii.
Saara Nyyssölällä on pitkä kokemus julkisen hallinnon parissa.
Hän on työskennellyt eri kunnissa, kaksi viimeisintä pestiä
olivat Kaarinassa ja Helsingissä. Kaarinassa hän toimi
sosiaalityöntekijänä sekä Kaarinan vanhainkodin, Kaarinakodin,
johtajana. Helsingissä hän työskenteli Itäkeskuksen
sosiaalipalvelutoimistossa vanhustenhuollon johtavana
sosiaalityöntekijänä sekä toimistopäällikkönä.
- Vanhustenhuolto on tullut tutuksi ja on ollut keskeistä
kaikissa työtehtävissäni. Työ vanhusten parissa kiinnostaa
minua, sillä heillä on pitkä elämänkaari ja jokaisella on oma,
yksilöllinen, rikas elämä takanaan, jota pitäisi osata enemmän
huomioida heidän hoidossaan, Nyyssölä kirjaa.
Palveluasuminen tulee kehittymään
- Toimistopäällikön työ oli hyvin mielenkiintoista ja haastavaa,
mutta tehtäväkenttä oli valtavan laaja. Tässä uudessa työssä
voin perehtyä vanhustenhuollon yhteen osa-alueeseen.
Tulevaisuutta ajatellen palveluasuminen on alue, joka tulee
kehittymään valtavasti sekä yksityisellä että julkisella
puolella.
Saara Nyyssölä näkee, että yksityisen ja julkisen sektorin
vanhustenhuollossa tarvitaan enemmän yhteistyötä, kumppanuutta
niin palveluasumisen kuin monen muunkin asian suhteen. Työ
Vanhusten Palvelutaloyhdistyksen toiminnanjohtajana onkin
Nyyssölälle ihanteellinen, sillä hän voi yhdistää julkisen
sektorin työkokemuksensa yksityisen palvelutaloyhdistyksen
toimintaan. Nyyssölällä on hyvät eväät lähteä kehittämään
kumppanuutta ja verkostoitumista julkisen sektorin kanssa.
- Vanhustenhuollossa on rajoittamattomat kehittämisen
mahdollisuudet. Minua kiehtoo nämä vanhat ihmiset. Se, miten
vanhuksen elämä on muotoutunut, mitkä ovat olleet niitä
merkittäviä asioita, jotka ovat kääntäneet elämän suuntaa
puoleen tai toiseen, miten on tultu tähän päivään ja miten
vanhuksen elämänkokemukset voisivat vielä rikastuttaa hänen
elämäänsä. Koen, että työnä tämä tarjoaa valtavan paljon
näköaloja.
Saara Nyyssölä korostaakin, että häntä kiinnostaa hoitoyhteisö
ja se, miten tällaiseen yhteisöön saataisiin sosiaalinen
ulottuvuus enemmän mukaan.
- Sosiaalinen toiminta pitäisi osata luovasti yhdistää
päivittäiseen työhön, Nyyssölä miettii.
Nyyssölä kiittelee Vanhusten Palvelutaloyhdistyksen eri
toimipaikkoja ja niiden toimintaympäristöjä. Hän arvioi, että
nämä eri toimipaikat voisivat toimia eräänlaisina
kohtauspaikkoina alueen asukkaille.
- Yksi yhdistyksen painopistealueita voisi olla se, että
palvelutalomme avautuisivat nykyistä enemmän ympäristölle.
Ihmisien olisi saatava asua siellä minkä hän tuntee kodikseen
- Meidän olisi myös enemmän pystyttävä kohtaamaan ihmisiä heidän
omissa kodeissaan ns. etsivän työn kautta. On olemassa paljon
sellaisia vanhuksia, joilla on vähäinen avuntarve, mikä
vaikeuttaa selviytymistä. Yksinäisyys ja turvattomuudentunne
ovat yhä useammin kotona pärjäämättömyyden syynä ja pienillä
tukitoimilla he olisivat autettuja. Meillä on upeat
palvelutalot, joissa voisi toteuttaa monenlaista toimintaa.
- Näen, että yhteistyö julkisen sektorin kanssa olisi
hedelmällisistä myös mm. tällaisessa ”etsivässä työssä” ja
keinoissa tarjota erilaisia aktiviteetteja. Olisimme ikäänkuin
verkosto, yhdellä olisi yhdenlaista tarjottavaa, toisella
toisenlaista ja niin edelleen, Nyyssölä visioi.
Saara Nyyssölä toteaa, että Vanhusten Palvelutaloyhdistys pystyy
tarjoamaan monenlaisia palveluja eri asumismuodoista lähtien.
Kuitenkin yhdistyksen voimavarat ovat rajalliset ja uusia
aluevaltauksia ei voida kovin paljoa tehdä. Ajankohtaista
toiminnassamme on tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa se, että
pystymme eri toimintayksiköissämme varmistamaan
palveluasunnoissa asuville heidän tarvitsemansa avun. Tästäkin
näkökulmasta olisi tärkeää, että ihmisiä voitaisiin hoitaa
kodeissaan - palvelu voi alkaa vaatimattomasti ja kasvaa
tarpeiden mukaan.
- Mielestäni se näkökulma, ettei vanhuksia tarvitse siirrättää
paikasta toiseen kunnon huonontuessa, on tärkeä. Uskon myös,
että tässä voimme olla myös avuksi julkiselle sektorille.
Saara Nyyssölän mukaan julkisen sektorin iso ongelma on se miten
se kykenee reagoimaan tarpeeksi nopeasti ja joustavasti
vanhustenhuollon kasvaviin vaatimuksiin. On löydettävä uusia
keinoja selviytyä isosta tehtävästä. Palveluja voidaan tarjota
tulevaisuudessa entistä enemmän yhä suppeammalle joukolle
vanhuksia, joten väliinputoajia tulee jatkuvasti lisää.
Nyyssölän huolenaiheena onkin miten käy niiden vanhusten, joilla
vähäisen avuntarpeen vuoksi ei ole mahdollisuutta päästä
palvelujen piiriin. Juuri nämä vanhukset ovat niitä, joihin
katseet tulisi kääntää.
Nyyssölän mukaan käytettävissä oleva palveluvolyymi -
palvelukeskukset ja palvelutalotkin - voitaisiin hyödyntää
tällaisessa varhaisessa puuttumisessa. Jos varhaiseen
puuttumiseen voi voida panostaa, niin se näkyy tulevaisuudessa
laitospaikkojen kasvavana kysyntänä. Toisaalta esim. Helsingissä
on ollut pyrkimys pois laitosvaltaisuudesta.
- Toisaalta monesti joutuu miettimään miksi ihminen, joka ei
oikein kunnolla pärjää enää kotona eikä viihdy siellä, voisi
elää laitoksessa, jos hän kerta itse haluaa. Olen tavannut
paljon uupuneita vanhuksia, jotka haluaisivat elää viimeiset
vuotensa laitoksessa. En ymmärrä, miksi laitoshoito nähdään niin
negatiivisena, Nyyssölä puntaroi, vaikka se ei edes aina ole
kalliimpi hoitovaihtoehto.
Vanhusten omat voimavarat käyttöön
Saara Nyyssölä muistuttaa, että vanhusten elämänkokemus ja
-viisaus on osittain hyödyntämätön voimavara. Ne pitäisi saada
paremmin käyttöön.
- Yleensä kun arvioidaan vanhusten toimintakykyä ja
avuntarvetta, niin lähdetään kysymällä, että mihin kaikkeen te
tarvitsette apua. Kysymyksenasettelu on jo negatiivinen,
lähdetään negatiivisesta asenteesta liikkeelle. Ajatus pitäisi
kääntää päinvastaiseksi, positiiviseksi. Kysyä, että mistä
kaikesta te selviätte, ja sitten etsiä yhdessä ratkaisuja
pärjäämiseen. Vastausten pitäisi olla tukea antavia ja ohjaavia,
Saara Nyyssölä korostaa.
Teksti: Kari Uittomäki
Aktiiviset Seniorit tavoittelee yhteisöllistä asumista
Yhteisöllinen asuminen luo turvallisuutta
Aktiiviset Seniorit -yhdistys rakennuttaa yhteisöllisyyteen
perustuvaa asuintaloa Helsingin Arabianrantaan. Kunnianhimoinen
hanke luo uutta asumiskulttuuria Suomeen. Talo valmistuu ensi
vuoden loppuun mennessä.
- Yhteisöllisyyttä pitää rakentaa alusta alkaen. Ei onnistu
niin, että aluksi rakennetaan talo ja vasta sitten aletaan
rakentaa yhteisöllisyyttä, Aktiiviset Seniorit ry:n
puheenjohtaja Anna Pirkola linjaa.
Aktiiviset Seniorit ry on neljä vuotta sitten perustettu
yhdistys, jonka tarkoituksena on luoda Suomeen seniori-ikäisille
sopiva, omaan ja naapuriapuun perustuva yhteisöllinen elämisen
ja asumisen malli. Yhdistyksen tavoitteita toteuttava
Loppukiri-talo valmistuu Helsingin Arabianrantaan ensi vuoden
loppuun mennessä. Varsinaisen rakentamisen hoitaa Sato-yhtymä.
Loppukiri-talo ja Loppukiri-yhteisön esikuva on ruotsalainen
Färdknäppenin yhteisötalo. Aktiiviset Seniorit ry:n
puheenjohtaja Anna Pirkola sekä hallituksen jäsen Suoma
Karjalainen myöntävätkin, että ajatus suomalaisista ja
yhteisöllisyydestä voi ensi kuulemalta tuntua yllättävältä ja
hieman vaikeasti yhteensopivalta yhdistelmältä. He korostavat,
että jokaisella ihmisellä on tarve kuulua johonkin, ja että
yhteisöllisyys ja muut ihmiset ympärillä luovat turvallisuuden
ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
- Yhteisöllisyys merkitsee myös suvaitsevaisuutta ja
erilaisuuden ymmärtämistä - jokaiselle yhteisön jäsenelle on
paikka olemassa. Jokainen tulee hyväksytyksi omana itsenään,
Pirkola korostaa.
Aktiiviset Seniorit ry:llä on tällä hetkellä noin 100 jäsentä.
Yhdistyksen jäsenyys ei edellytä asumista Loppukirissä -
riittää, että on kiinnostunut yhteisöllisyydestä ja
yhteisöasumisesta.
Asukkaat valitaan huolellisesti
Loppukiri-taloon tulee 58 asuntoa ja asukkaita yhteensä noin 70.
Talon asukkaaksi pääseminen ei kuitenkaan käy noin vain, vaan
halukkaat testataan mm. syvällisellä haastattelulla.
- Haastattelulla saadaan selville, että ne ihmiset, jotka ovat
tulossa, todella ovat asennoituneet yhteisölliseen asumiseen ja
yhteisöelämään. Jo ennen haastattelua he ovat saaneet
tietopaketin meiltä, jolloin potentiaaliset asukkaat voivat
etukäteen arvioida, ovatko he tarpeeksi kiinnostuneita asiasta.
Talon asukkaiden huolellinen valinta merkitsee tietenkin sitä,
että asukkaat ovat kiinnostuneita ja motivoituneita. Asukkaat
tietävät mitä heiltä odotetaan ja mitkä ovat heidän
velvollisuutensa ja oikeutensa. Asukkaat ovat etukäteen
sitoutuneet yhteisöllisyyteen - jo ennen kuin he edes muuttavat
taloon ja aloittavat yhteisöelämisen.
Loppukiri-talon asunnoista suurin osa on jo varattu. Pääosa
tulevista asukkaista on pääkaupunkiseudulta, mutta asukkaita
tulee myös muualta Suomesta.
Kodin rauhaa ja yhteisöllisyyttä
Loppukiri-talon yhteisöllisyys ei tietenkään tarkoita sitä, että
asukkaat olisivat koko ajan tekemisissä keskenään.
Yhteisöllisyys merkitsee Loppukiri-talossa erityisesti sitä,
että kerran päivässä on yhteinen ruokailu. Taloon ei tule
erityisiä palveluja - ts. ostopalveluja ei käytetä - vaan
ateriat valmistetaan yhdessä. Käytännössä asukkaat jaetaan noin
kymmenen ihmisen joukkoihin, jotka vuorotellen huolehtivat ruoan
valmistuksesta ja muista yhteisesti hoidettavista tehtävistä,
kuten siivouksesta. Jokaiselle pyritään löytämään hänelle
sopivia tehtäviä - esim. vanhimmilla asukkailla voi olla
fyysisiä rajoitteita hoitaa kaikkein raskaimpia askareita.
Loppukiri-talossa on monipuoliset yhteistilat: ruokasali,
keittiö, oleskelutilat, kaksi saunaa ja pesutilat. Pirkola
ideoi, että asukkaat voivat tilata esim. yhteisiä lehtiä,
samaten itse kukin voi lainata omia kirjojaan muille.
Anna Pirkola muistuttaa, ettei yhteisöllisyys ole mikään
taikasana, joka ratkaisisi ihmisen elämän kaikki ongelmat ja
kysymykset. Mutta yhteisöllisyyden ansiosta ihminen saa seuraa,
hänellä on muita ihmisiä ympärillään ja yhteisön asukkaat
tuntevat toisensa. Tämä merkitsee mm. turvallisuutta - niin
itselle kuin omaisillekin. Yhteisöllisyyden ansiosta ihminen voi
asua omassa kodissaan mahdollisimman kauan.
- Uskon, että naapuriapu tulee olemaan avainsana tässä
hankkeessa. Autetaan toisia erilaisissa askareissa, käydään
vastavuoroisesti kaupassa tai tarvittaessa apteekissa.
Jokaiselle ihmiselle on tärkeätä tuntea itsensä tarpeelliseksi.
Ihmiselle on hieno kokemus olla antavana osapuolena, ei
pelkästään vastaanottavana, Pirkola hahmottaa.
- Työelämä huijaa ihmistä monesti. Työelämässä on kontaktit ja
ihmisen elämässä kaikki tapahtuu työssä. Ihminen ei huomaakaan,
että hän on pohjimmiltaan yksin. Ei kukaan pärjää yksin, Pirkola
korostaa yhteisöllisyyden merkitystä.
Teksti: Kari Uittomäki
Pääkirjoitus
Olemmeko valmiit muuttamaan
Tämän lehden teemana on palveluasuminen, jota tarkastellaan
lehdessä eri näkökulmista. Vanhusten palveluasumisen historia
Suomessa on lyhyt, mutta toisaalta tuntuu, että kehitys on
pysähtynyt ja muotti jymähtänyt paikalleen. Alkuvaiheessa
kehitystä ohjasi Sosiaalihallituksen kirja ”Hyvään
palveluasumiseen”, jonka oppeja ja tavoitteita kävi moni
rakennuttaja opiskelemassa rahoittajayhteisöissä,
Raha-automaattiyhdistyksessä ja Arassa. Alkuvaiheessa
puhdasoppisuus meni jopa niin pitkälle, ettei dementoituneiden
ryhmäkodeista tahdottu saada kannattavia, kun asukasmäärä oli
5-7 ja paikassa piti olla henkilökuntaa ympäri vuorokauden.
Omassa kolumnissaan Tampereen kaupungin palveluasumisen
päällikkö Eeva Päivärinta ottaa esille monta tärkeää asiaa,
jotka meidän on ratkaistava palveluasumisen osalta. Näistä
merkittävin on kunnon huonotessa muutto pois palvelutalosta -
mutta minne. Jos palvelutalossa asuva vanhus äkillisesti
sairastuu ja joutuu sairaalaan, lähetetään hänet takaisin
palvelutaloon mahdollisimman pikaisesti.
Olen myös keskustellut monen tuskaisen sairaalan
sosiaalityöntekijän kanssa, jonka tehtäväksi on annettu
kotiuttaa vanhus. Omaan kotiin lähettäminen olisi
heitteillejättö ja mistään muualta ei löydy tilaa. Meillä
palveluasumisen yhteydessä käytetään jo Eeva Päivärinnan
mainitsemaa kriteeriä, että palvelutalon asukkaan tulee olla
”yhden autettava”. Nykyisin huonokuntoisten asumista
palvelutalossa on jo auttanut mm. kotisairaalajärjestelmä.
Olisiko palveluasumisen ideologian vastaista, jos palvelutalo
olisi vanhuksen viimeinen asuinpaikka? Mitä kaikkea se
käytännössä merkitsisi? - Nopeasti arvioitaessa jonkin verran
lisää rahaa, kehittämistyötä talon sisällä, uudenlaista
yhteistyötä ja asennemuutosta.
Yritän nyt omalta osaltani pohdiskella asettamiani vaateita. -
Ideologia vaatii varmasti oman ja omanlaisen ryhmäkodin
rakentamista huonokuntoisille. Tähän asti yhtenä esteenä on
ollut Raha-automaattiyhdistys, joka ei ole avustanut
vanhainkotiin verrattavaa toimintaa. Samoin joitakin ongelmia
tulee Kelan suunnalta, mutta nekin ovat varmasti ratkaistavissa.
Hoidosta yksikössä tulee kalliimpaa kuin nykyisissä
ryhmäkodeissa, mutta huomattavasti halvempaa kuin
terveydenhuollon yksikössä. Tämä meidän (tarkoittaa kuntien) on
opittava laskemaan. Muutostyöt vaativat yksikön sisällä
asennemuutosta ja haasteellista kehittämistyötä. Hyvänä
laadullisena esimerkkeinä voisivat olla saattokodit, jotka
vuosien aikana ovat kehittäneet omia toimintamalleja. Puhuin
aikaisemmin huonokuntoisten ryhmäkodista, mutta
huonokuntoisuuteen voisi erikoistua koko yksikkö. Yksikkö olisi
vaihtoehto laitokselle, yksilöllisen hoivan ja hoidon paikka.
Toivottavasti ensi vuoden alussa haettavaksi tuleva
ympäristöministeriön erityisasumisen määräraha mm.
palvelutalojen rakentamiseen mahdollistaa tilat myös todella
huonokuntoisille.
Palveluasumisen kehittäminen yhä huonokuntoisimmille merkitsee
kiinteää yhteistyötä kotisairaanhoidon, kotisairaalan ja
omaisten kanssa. On kuitenkin muistettava, että talossa asuu
enemmistö vanhuksia, joiden omatoimisuutta sekä elämänhallintaa
on tuettava. Yhtenä merkittävänä syynä palvelutaloon
muuttamisessa on turvattomuuden tunne. Tämän vuosikymmenen
tärkein tehtävä on kehittää yksilöä tukeva hoidon ja asumisen
porrastus palvelutaloihin ja siihen voidaan hyvin yhdistää myös
palveluasumisen kehittäminen vanhuksen omaan kotiin.
Marja-Liisa Kunnas
|
