Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton (Valli) puheenjohtaja Arja Ojala tietää liittonsa olevan vähätuloisten eläkeläisten asialla. Mutta hän tietää senkin, että pilviä tulevaisuuden taivaalla on sekä verotuksessa että kilpailuttamisessa.
Entinen erityisopettaja ja kansanedustaja Arja Ojala, 63, on toiminut liiton puheenjohtajana 12 vuotta ja aikoo jättää tehtävänsä marraskuussa. Vanhustenhuollosta hänellä on kokemusta ja näkemystä myös lainsäätäjävuosiltaan eduskunnasta.
– Tämä on yhdistys, ei yritys, Tampereella Kotipirtin Palvelutalon johtajana työskentelevä Ojala korostaa.
Yhdistyksessä on 95 jäsentä, joista suuri joukko on mukana myös vapaaehtoistyössä esimerkiksi vanhusten ulkoiluttajina tai tilaisuuksissa esiintyjinä. Nykykäsitysten mukaan yleishyödyllisten yhteisöjen mukanaolo markkinoilla estäätai kaventaa kilpailua ja markkinoita. Ojala on ehtinyt nähdä suurten ylikansallistenkin yritysten, mm. ISS:n, ”käväisseen” vanhustenhuollossa ja oppineen, mikä kannattaa, mikä ei.

Yritykset ottavat jopa 150 euroa vuorokaudelta

– Yleishyödyllisissä yhteisöissä myös vähätuloiset pystyvät asumaan. Yritysomisteisissa vuorokausimaksu voi olla jopa150 euroa. Siitä voi laskea kuukausikuluiksi tuhansia euroja, Ojala muistuttaa.
Usein senioritaloissa on asunnon myyntihinta 200 000–400 000 euroa. Tähän investointivetoisuuteen on menty siksikin, että hyvätuloisten osuus kasvaa vuoden 2010 jälkeen.
– Pienillä eläkkeillä on saatava vastaavantasoista mutta halvempaa asumista. Yhteiskunnan on tasoitettava näitä asumisen särmiä eikä suinkaan eriytettävä, Ojala vaatii.
– Kumpikin väestönosa, sekä varakkaat että varattomat, ovat tehneet työllään tämän yhteiskunnan. Olen huolissani eläkeläisten jakautumisesta hyvin ja huonosti toimeentuleviin.
Yksityinen ja julkinen omistus on limitetty niin, ettei esimerkiksi Tampereella ole lainkaan omaa julkista vanhusten palvelu-asumista, koska RAY antoi avustuksen vain yleishyödyllisille yhdistyksille ja kaupunki sitoutui ostamaan palvelut. Pohjoismaiden suurin vanhainkoti Koukkuniemi on jo niin iso, että laitoshoitoa tamperelaiset harrastavat muuta Suomea enemmän: valtakunnallinen suositus on 5–7 prosenttia yli 75-vuotiaista, Tampereen luku on 11 prosenttia.

Kotipirttiläiset selviytyvät alle tonnilla kuukaudessa

Tampereen kaupunki lähettää Kotipirttiin asukkaat selvitä-arvioi-sijoita -periaatteella. Asukas maksaa Kotipirtille vuokran ja vesimaksun. Kaupunki perii asukkailta palveluasumismaksun. Asukkaat saavat Kelalta asumis- ja hoitotukea. Kaupungilta haetaan vapautusta maksuista, jos omat varat eivät riitä menoihin. Palvelutalon vuokra ja kaupungin perimä palveluasumismaksu ovat yhteensä 580–761 euroa kuukaudessa hoivan määrän mukaan. Tehostetussa asumisessa katetaan myös ruokakulut.
– Silti verottaja on kimpussamme ja väittää, että harjoitamme ”käyvällä hinnalla elinkeinotoimintaa”. Sen tulisi ajatella, missä koossa raja kulkee, Ojala pohtii.
– Emme jaa osinkoja. Kaikki raha käytetään talon kehittämiseen, Ojala korostaa eroa yrityksiin. Vuonna 2009 pitäisi Kotipirttikin kilpailuttaa.
– En minä sitä pelkää, jos kriteerit ovat läpinäkyviä, Ojala sanoo.
– Meidän työmme on niin laadukasta, että sillä kyllä menestymme. Mutta laadulla on päätöksenteossa vain 30 prosentin osuus ja hinnalla peräti 70 prosentin. Mietityttää, miten viranhaltijoilla ja läänin tarkastajilla riittää aikaa yhä lisääntyvään valvontaan? Ajaudutaanko siis omaisten valituksiin perustuvaan valvontaan?
Henkilöstöä on vielä saanut vakituisiin paikkoihin, mutta päivän tai kahden sijaisuuksiin ei. Jatkossa työvoimaongelmat pahenevat, sillä esimerkiksi Tampereen kaupungin yli 15 000 palkansaajasta poistuu vuoteen 2020 mennessä peräti 6 000 tekijää.
– Samaan aikaan tulee 130 uutta 85-vuotiasta lisää joka vuosi. Heistä vähintään kolmannes tarvitsee apua, Ojala arvioi.
– Mielestäni tilanteeseen ei ole varauduttu ja hoitopaikkoja on liian vähän, hän jatkaa.
– Kotihoidon strategia on oikea, mutta silläkin puolella henkilöstöä on liian vähän. Kotiapua vähensivät Ojalan mukaan 1990-luvun ”hullut” vuodet.

Paluu syytinkiin, jos palveluja vain maksukykyisille
 
– Julkinen palvelujärjestelmä ei pysty vastaamaan palveluhaasteisiin, Ojala kertoo.
Syrjäytyneiden ja taloudellisesti heikossa asemassa olevien määrä näyttää olevan kasvussa. Heitä ei ole riittävästi laskelmissa otettu huomioon ja he tarvitsevat enemmän apua kuin heille pystytään antamaan.
– Kuka on heidän puolestapuhujansa, Ojala kysyy. Yritysmuotoiset palveluntuottajat suuntaavat palvelunsa yhä enemmän varakkaille, joiden osuus on sekin kasvussa.
Suomessa on vain neljä vanhustenhuollon toimijaa, Vanhustyön keskusliitto, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto, SPR ja ruotsinkielisten järjestö. Valli on nimenomaan yli puolen vuosisadan ajan toiminut vähätuloisten ja syrjäytyneiden puolesta. Nykyisin sillä on 57 jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea ja se on keskittynyt auttamaan jäsenjärjestöjään koulutuksella ja kehitystoiminnalla.

Kaikille riittää työtä, pitäisi toimia rinnakkain

– Kaikille riittää työtä, vaikka yritys-maailmassa on alkanut taistelu, että yleishyödyllisyys on kilpailuttamisen ja markkinoinnin este. Kakku ei kuitenkaan lopu, kun suuret ikäluokat tulevat eläkeikään, Ojala uskoo.
Isoja eläkkeitä on harvoilla, samoin melko harvat ovat pelkän kansaneläkkeen eli 524,85 euron kuukausitulon varassa. Keskivertoeläkettä eli noin 1 200–1 400 euroa saavat ovat nyt suurin ryhmä. Voiton takia yritykset keskittyvät maksukykyisiin.
– Onko kunnilla kykyä huolehtia pientä eläkettä saavista? Olemmeko menossa takaisin syytinkiläisten aikaan, Ojala kyselee.
– Yhteiskunta on kovempi kuin ennen. Jaksaako nyt työssä oleva sukupolvi pitää huolta vanhemmistaan? Saavatko vain hyvätuloiset palveluja?
Myös yrityksillä on kuntien kanssa paljon yhteistyötä.
– Pitäisi miettiä, miten voimme tehdä tätä työtä rinnakkain.

Sote ei ole yleisliiketoimintaa

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ojala ei aikaile vastauksessaan verottajalle sen lisäksi, että kannattaa rinnakkain toimimista:
– Verottaja voisi lukea sosiaalialan lakeja tarkoitetulla tavalla eikä soveltaa niitä itse sekä määritellä tarkemmin elinkeinotoiminnan rajat. Ne ovat nyt yleispätevät eivätkä sovi sosiaali- ja terveysalalle.

Ilmari Helanderin Vanhusten Säätiön toiminnanjohtaja Varpu Mattlar painottaa, että esimerkiksi taloushallinnon ulkoistamisessa on hyvä olla myös omaa osaamista.
- Taloushallinto on tärkeä osa toimintaa ja siinä on oltava myös itse mukana, kokonaan sitä ei voi siirtää muulle taholle.
Varpu Mattlar uskoo, että talouden suunnittelun merkitys yhdistyksissä kasvaa tulevaisuudessa. Nykyään organisaatiot ja yritykset pyrkivät ulkoistamaan lähes kaiken muun kuin oman ydintoimintansa. Ammattitaitovaatimukset ovat lisääntyneet, eikä pienellä yhteisöllä ole aina  mahdollista pysyä ajan vaatimusten mukana. Tällä hetkellä myös sosiaalialan yrityksistä ja järjestöistä lähes puolet on ulkoistanut toimintojaan. Syynä ovat ensisijaisesti kustannusten säästö, lisäresurssi, tieto-taidon ostaminen tai kumppanuus.
- Ulkoistamisen luonne riippuu pitkälti oman toiminnan luonteesta, ostettavan palvelun  merkityksestä omalle toiminnalle, omista strategioista ja tavoitteista sekä ulkoistamisen tavoitteista.Toiminnanjohtaja Varpu Mattlar painottaa, että ulkoistamisen keskeisenä hyötynä nähdään keskittyminen omaan ydintoimintaansa.
- Kustannussäästöjä haettaessa ulkoistaminen tapahtuu useimmiten kilpailuttamisen kautta. Markkinoillahan on useita tuottajia. Tällöin hyötyä mitataan rahassa ja palveluntuottajaa on helppo vaihtaa eikä yhteistoiminta vaadi niin paljoa panostusta.  Jos ulkoistamisella haetaan tieto-taitoa ja lisäresursseja, niin silloin puhutaan usein toiminnoista, joissa oma tieto-taito on vähäistä tai
sen hankkiminen vaatii ponnisteluja tai halutaan joustoa. Toki tässäkin tapauksessa etsitään kustannussäästöjä. Tällöin palvelun tuottajan valintaan on syytä kiinnittää muutakin huomiota kuin pelkkä hinta, Varpu Mattlar korostaa ja painottaa hinta-laatusuhdetta. Kumppanuusperiaatteella toimintoja toteutettaessa kyse on enemmänkin lisäarvosta molemmille.
 
Ulkoistaminen on sopimusasia