Musiikki- ja Kulttuurikeskus VERSO ry:n toiminnan keskeisiä tehtäviä ovat musiikki- ja kulttuuritoiminnan järjestäminen, oppi- ja koulutusmateriaalin tuottaminen sekä koulutustilaisuuk­sien järjestäminen niille ammattiryhmille, jotka toimivat joko lasten tai ikäihmisten parissa.
VERSOn kehittämä VirkistysVerso on materiaalikokonaisuus, joka on suunniteltu ikäihmisten parissa työskenteleville avuksi musiikki- ja tarinatuokioiden toteuttamiseen. Materiaalia on helppo käyttää ja soveltaa.
VirkistysVerson materiaalissa on otettu huomioon ikäihmisten mieltymykset sekä suomalainen kulttuuri. Monipuolisilla toimintatuokioilla voidaan tukea fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä sekä vaikuttaa yleiseen mielialaan ja vireyteen.
Materiaalikokonaisuuteen kuuluu neljä vuodenaikavihkoa ja äänitteet sekä niihin liittyvä laulukirja. Vuodenaikavihkot sisältävät monipuoliset virkistystuokioiden suunnitelmat vuoden jokaiselle kuukaudelle. Suunnitelmat on koottu tarinoiden ja runojen ympärille ja niihin on liitetty laulu-, liikunta- ja kuunteluideoita.
Ritva Ollaranta on kirjoittanut kuukauden tarinat oman äitinsä lapsuuden muistojen pohjalta. Materiaaliin liittyvät äänitteet soveltuvat käytettäviksi kuunteluun, liikuntaan ja rentoutukseen. Ne sisältävät kansanmusiikkia, klassista musiikkia, hengellistä musiikkia sekä viihdemusiikkia.
Lisätietoja: www.versomus.fi

Teksti: Kari Uittomäki



Muistipolku on tilaisuus kokemiseen

Ateneumin taidemuseon pedagoginen sektori ja Alzheimer-keskusliitto ovat yhdessä tuottaneet Ateneumin Elämää suurempaa -kokoelmanäyttelyyn muistisairaille suunnatun Muistipolun. Kymmenestä suomalaisesta taideteoksesta rakennettu polku löytyy museon kolmannesta kerroksesta.
Muistipolku soveltuu kaikille, mutta se on räätälöity erityisesti muistisairaita sekä heidän omaisiaan ja hoitajiaan ajatellen.
Opastettu muistipolku on luonteeltaan keskusteleva. Kierroksella tutustutaan syvemmin teoksiin ja viivähdetään pidempään. Muistoja ja muistia herättelevät maalauksen tunnelma, tulen ja savun tuntu, taiteen käyttö yhteiskunnallisena kannanottona.
Tunnemuisti on valtaisa voimanlähde. Ajatellaanpa esimerkiksi tervantuoksua tai kahvintuoksua…

Yhteinen idea kasvoi poluksi
Ateneumin Muistipolku on oiva näyte Alzheimer-keskusliiton ja museon luovasta yhteistyöstä. Museolehtori Satu Itkonen kertoo aloitteen tulleen keskusliitolta.
– Mietimme mikä muistisairaita ja museota yhdistäisi. Siitä se sitten poluksi muuttui tämän vuoden keväällä. Olemme poimineet muutamia teoksia polun varteen. Museon 15 oppaasta muutama halusi kouluttautua polun oppaaksi. Oppailla on mukanaan erilaisia esineitä, jotka auttavat muistamaan, Satu Itkonen kertoo.
Tällainen näyttely on hyvä yhteistyön saavutus: keskusliitto koulutti Ateneumin henkilökuntaa, Ateneum koulutti laitosten osastonhoitajat. Tarkoituksena oli, että nämä koulutetut hoitajat ohjastaisivat muisti­sairaita näyttelyyn.

Näyttelyvieraaksi
Tänä vuonna kahtakymmentä vuottaan viettävä ja toimiva Alzheimer-keskusliitto kokosi viime syksynä kymmenestä eri pääkaupunkiseudun hoitolaitoksesta pilotti­ryhmän näyttelyä testaamaan.
Alzheimer-keskusliitosta näyttelyä olivat järjestämässä Sari Högström ja Sirpa Granö.
Projektipäällikkö Sari Högström kertoo, että pilottiryhmän palautteet olivat positiivisia.
– Jo pelkkä hoitolaitoksesta pääsy Ateneumiin ja näyttelyyn oli suuri ilo. Hoidettavasta potilaasta tai asiakkaasta tuli näyttelyvieras. Roolinvaihto teki hyvää itsetunnolle.
Ateneumin kolmanteen kerrokseen pääsee hyvin hissilläkin. Kerroksen työt, joitten lomassa muistipolkukin kulkee, on sijoitettu ammattitaidolla.
– Muistipolkua katsomaan pääsee vaikka pyörätuolilla. Tärkeää on, että ryhmät ovat pienet ja että aikaa on kuvataidetta katsella, Sari Högström korostaa.
Polun voi aloittaa joko ovesta oikealta tai vasemmalta. Mikäli aloitat oikealta, niin ensimmäinen muistipolkuun kuuluva työ on Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli. Muistihäiriöisille tämän työn yhteydessä esitetään höyheniä ja valokuvia taiteilijasta. Keskustelua yritetään herättää taulussa esiintyvästä merestä, sillä se on Töölönlahti. Taiteilija sairastui syksyllä 1902 vakavasti ja joutui sairaalaan. Toipumisaikanaan taiteilija käveli Töölönlahdelle.
Mikäli muistipolku aloitetaan kolmannen kerroksen ovesta vasemmalta, niin keltaisella A-kirjaimella merkitty muistipolku­työ on Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset.
– Tämä työ herättää paljonkin keskustelua. Työn ääressä kuullaan tuulen ääntä ja haistellaan savun tuoksua. Nälkiintyneeltä näyttävän tytön tuohivirsut ihmetyttävät useita, Sari kertoo.
Esillä olevien taiteilijoiden työt koetaan subjektiivisesti. Joku työ tuo mieleen hyviä muistoja, joku teos halutaan vain ohittaa.
– Vanhemmuus säilyy voimakkaana. Niinpä Elin Danielson-Gambogin Äiti on muistipolun suosikkeja. Sen taulun innoittamana syntyy keskustelua ja muisteluita. Albert Edelfeltin Leikkiviä poikia rannalla on mieluinen teos. Kesä. Vesi. Pojat. Ne kolme elementtiä tuovat meille jokaiselle mieleen hyviä asioita, joita on mukava muistellakin.
Ateneum ja keskusliitto ovat olleet muistipolullaan ajan tasalla. New Yorkin Modernin taiteen museossa (MOMA) on omistettu yksi päivä viikossa muistihäiriöisille.
– Toivoisin, että meillä olisi resursseja tehdä muistipolkuja muuallekin ja että tämän toimintatavan voi säilyttää. Taide ja kulttuuri pitäisi kuulua jokaisen ihmisen oikeuksiin. Myös niitten ihmisten, jotka ovat sairaita. Ohuella pohjalla oleva elämä tarvitsee vahvistusta. Esimerkiksi taidenäyttelyssä käynti vahvistaa, jotta voidaan elää sairauden kanssa, Sari miettii.

Taide kuntouttaa
Kuntoutus tulisi nähdä inhimillisenä oikeutena elää hyvää, toimintakykyistä elämää sairaudesta huolimatta. Taide voidaan nähdä osana kuntouttavaa hoitoa pitkä­aikaishoidon vaiheessa, suunnittelija-kouluttaja Pirkko Telaranta Alzheimer-keskusliitosta toteaa. Hän korostaa, että taiteen käytöstä osana kuntouttavaa hoitotyötä on erittäin positiivisia kokemuksia.
– Sairastuneen kokemusmaailma ei häviä dementian edetessä. Oikeus toiminnalliseen, aktiiviseen, merkitykselliseen arkeen säilyy läpi elämän. Pirkko Telaranta korostaa, että vaikean dementian vaiheessakin ihmisellä on mahdollisuus kokea, että juuri hän ja hänen elämänsä, omassa ympäristössään, on arvokasta ja tärkeää.

Espoon Lähimmäispalvelu ry:n muistirastit Merikartanossa
Espoon Lähimmäispalveluyhdistys toteuttaa Palvelutalo Merikartanossa muistirasteja. Se on osa suurempaa kokonaisuutta Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa Muisti – mahtava juttu (MUKU) -projektissa (2005-2009). Vastaava projektityöntekijä on lähihoitaja, muistihoitaja Erja Alastalo.
– MUKU -kehittämishankkeen päätavoitteena on tukea palvelutalossa ja lähiympäristössä asuvien ikääntyneiden kotona ja/tai kodinomaisessa ympäristössä selviytymistä mahdollisimman pitkään sekä lisätä tietoa dementoivista sairauksista, niiden ennaltaehkäisystä ja hoidosta, muistihoitaja Erja Alastalo kertoo.
Tavoitteiden toteutumiseksi MUKU -kehittämishanke järjestää erilaisia toimintakykyä ylläpitäviä ja kuntouttavia ryhmä- ja yksilötoimintoja, kuten muistijumppaa. Toiminnassa korostetaan muistipulmien ennaltaehkäisyä. Kehittämishankkeen punaisena lankana on muistelu toteutettuna monin eri tavoin. MUKU -projekti tekee myös tiivistä yhteistyötä lähialueen päivä­hoidon kanssa muun muassa sadutuksen, yhteisten tapahtumien ja teema­päivien avulla.
Muistirastit ovat olleet palvelutalo Merikartanon sisätiloissa syksystä 2006 alkaen tarkoituksenaan antaa kunto­jumppaa aivoille ja kannustaa asukkaita, omaisia ja palvelutalossa vierailevia liikkumaan ja muistelemaan entistä enemmän.
Toiminnanjohtaja Kaija Viitakoski kertoo, että muistelussa on musiikki suuressa merkityksessä.
– Muistelemme asukkaiden omatoimiryhmissä ja ohjattuna musiikkimuisteluna. Yhteistyö lähialueen päiväkotien lasten kanssa on myös innostavaa. Lapset vierailevat palvelutalossa. Asukkaamme ja päiväkodin lapset lähettelevät toisilleen satupostia. Vanhukset kertovat lapsille tarinoita. Yhteistä maalaamista on järjestetty myöskin ja taidenäyttelyitä.

Punaisten nuolten suuntaan
Muistirastit etenevät rastilta toiselle punaisten nuolten suuntaan palvelutalon sisätiloissa kysymysten vaihtuessa kuukausittain. Muistirastit käsittävät kaikkiaan 10-4 erilaista rastitehtävää, joihin sisällytetään aina jotain ajankohtaista asiaa. Muistirasteilta löytyy varsinaisten tietokysymysten lisäksi muistelua ja työtä eri aisteille: muun muassa toukokuun ensimmäisellä muistirastilla oli tunnistettavana entisiä filmitähtiä, kakkosrastilla taas annettiin työtä aisteille tunnustelemalla ja helistelemällä, kuutosrastilla oli murresanojen kääntämistä. Muistirasteilla pääsi myös muistelemaan jääkiekkoa, kirjallisuutta, Euvoviisuja ja hienoja turistipaikkoja Suomessa ja ulkomaillakin. Muistirastien lopuksi opetellaan aina pari aivojumppa­liikettä, joita voi harjoitella helposti kotioloissakin.
– Muistirastien ratkaiseminen on hauskaa, varsinkin kun sitä voi tehdä yhdessä toisten kanssa. Tärkeintä Muistirasteja kier­täessä ei suinkaan ole oikea vastaus, vaan tärkeintä on yhdessä olo, muisteleminen ja liikkumisen riemu, Erja Alastalo tietää.
– Muistirasteihin sisältyy myös aistiärsykkeitä. Tällaisia ovat tunnustelu, haistelu ja purkit, joista kuulee erilaisia ääniä, sairaanhoitaja Mari Lehto selittää.
Muistirastien vaihtuessa sekä tarvittaessa järjestetään vaikkapa päivittäin opastettuja muistirastikierroksia. Muistirastien lisäksi palvelutalon sisäpihalla on ollut luontopolku ”luontomuistirasteineen” sekä laskiaisen kunniaksi ”laskiaisrastit”.
Palvelutalo Merikartanossa eletään todeksi suomalainen vanha sananlasku ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”. Näin se on nähtävä.

Teksti: Pirkko Jyväkorpi




Pääkirjoitus
Onko meillä riittävästi puhumisen ja vuorovaikutuksen foorumeita?

Espoon Lähimmäispalveluyhdistyksen palvelutalo Merikartanon ympärillä käyty keskustelu on saanut monet mietteliääksi. Olen puhunut viimeisten viikkojen aikana asiasta kymmenien ihmisten kanssa; joukossa mm. ikä­ihmisiä, omaisia, palvelutalojen johtajia, yhdistysten luottamushenkilöitä ja työntekijöitä. Osa kauhisteli tilannetta, osa mietti oman talonsa asiakassuhteita – voisiko meidän toiminnasta nousta vastaava julkinen keskustelu – ja osa haki ratkaisuja, joilla näitä tilanteita voitaisiin estää. Kiitosta sai Espoon yhdistyksen ripeys pyytää Etelä-Suomen läänin­hallitus ja Espoon kaupunki selvittämään palvelut­alon toiminnassa mahdollisesti esiintyvät epäkohdat. Erityistä mielipahaa näissä keskusteluissa tunnettiin Merikartanon asukkaiden puolesta, koska heidän kotinsa on jatkuvan kirjoittelun kohteena ja talon asioita käsitellään kielteisesti julkisuudessa. Julkisen sanan oikeutta puuttua vanhustenhuollon epäkohtiin pidettiin hyvänä, mutta sensaationhakuisuutta, jolla Merikartanon asioita käsiteltiin kauhisteltiin. Erityisesti ihmeteltiin Espoon kaupungin tiedotuslinjaa ja sitä, että kaupungin luottamushenkilöt pitävät kielteistä keskustelua yllä jatkuvilla kannan­otoillaan. Jos luottamusjohdolla on tiedossa epäkohtia, tulisi nekin yhdistää selvitettävien asioiden joukkoon.
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto antoi oman kannanottonsa asiasta heinäkuun lopulla. Liitto kiitti yhdistyksen johtokuntaa ripeydestä pyytää Espoon kaupunki ja lääninhallitus tutkimaan mahdolliset epäkohdat. Liitto myös painotti, että Merikartano on 140 ikäihmisen koti ja palvelutalossa asuvien vanhusten ja heidän omaistensa yksityisyyttä on kunnioitettava ja tuettava palaamista normaaliin arkipäivään. 
Tiedän, että Merikartanon tilanne on herättänyt monessa työyhteisössä keskustelua. On arvioitu oman työyhteisön tapaa tehdä työtä ja mietitty pystytäänkö asukkaille luomaan turvallinen sekä ikääntymistä tukeva asumisyhteisö. Minua harmittaa Merikartanon työyhteisön puolesta se, kun he ovat viimeisten vuosien aikana panostaneet toiminnan kehittämiseen, julkisuuteen nostetaan viisi vuotta sitten tehty työilmapiiri­kysely. Uusia työntekijöitä on tullut toiminnan lisääntyessä ja väen vaihtuessa. Moni työntekijöistä ei tunnista julkisuudessa käsiteltävää yhteisöä työpaikakseen. Merikartanon työ­yhteisö on tehnyt työtä viimeiset vuodet menneisyyden epäkohtien korjaamiseksi. Tästä työstä haluan kiittää niin työntekijöitä kuin luottamusjohtoa.
Koko palveluasumisen osalta olemme uusien haasteiden edessä. Asiakaskunta huonokuntoistuu ja heidän tarpeensa sekä vaatimuksensa tulevat yhä yksilöllisemmiksi. Ihmisarvoisen vanhuuden turvaavia eettisiä periaatteita ovat itsemääräämisoikeus, voimavaralähtöisyys, oikeudenmukaisuus, osallisuus, yksilöllisyys ja turvallisuus. Nämä arvot eivät saa olla vain sanoja ilman merkitystä ja sisältöä. Meidän tulee varmistaa, että yhteisöissämme kuullaan asukkaiden ja asiakkaiden omaa tahtoa. Todellisen vuorovaikutuksen toteutuminen vaatii myös uudenlaiset foorumit, vaikuttamispaikkoja palvelutalojen sisällä. Meillä pitää olla erilaisia palavereita, työpajoja, joissa käsitellään yhteisiä asioista. Erityisesti epäkohdista on puhuttava avoimesti ja ristiriitatilanteita ei pidä pelätä, vaan niihin on haettava yhteistä ratkaisua. Jokainen ihminen haluaa kunnioitusta, osallisuutta ja vuorovaikutusta.

Marja-Liisa Kunnas