Kuva: Kuvaario/Jarmo Fredriksson

Kansleri Jorma Sipilä:

Pohjoismainen hyvinvointivaltio ei palaa takaisin

– Pohjoismainen hyvinvointivaltio ei palaa takaisin. Hyvinvointiyhteis­kunta voi palata, mutta se on organi­soitu eri tavalla kuin aikaisemmin, Tampereen yliopiston juuri eläkkeelle jäänyt kansleri Jorma Sipilä arvioi.

Suomalaiset ovat olleet ylpeitä omasta hyvin­vointivaltiostaan. Juuri eläkkeelle jäänyt sosiaalipolitiikan professori, Tampereen yliopiston kanslerin Jorma Sipilän mukaan suomalainen hyvinvointi­valtio on nyt sodanjälkeisen ajan uhatuimmassa asemassa.
– Hyvinvointivaltio jaksaa vaihtelevalla tavalla. Eniten se on uhattuna poliittisessa mielessä. Koskaan ennen ei ole ollut tällaista yksimielisyyttä siitä, että se joutaa heikennettäväksi. Nyt kavennetaan julkisen sektorin tehtäviä lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla ja ne annetaan ihmisten itsensä tai yritysten hoidettaviksi. Samalla vedetään julkista rahaa pois. Pyrkimys pitää huolta koko kansakunnasta, ”kaikki saa”, muuttuu hyvin epämääräiseksi. Suomi seuraa suoraviivaisesti Englannin mallia. Julkiselle sektorille jäävät hoidettavaksi vain kaikkein huono-osaisimmat. Pohjois­maisesta hyvinvointimallista ei jää paljon mitään jäljelle, Sipilä arvioi.

Teollisuusvaltio muuttuu palveluvaltioksi
Jorma Sipilän mukaan Suomen EU-jäsenyys ja itsenäinen päätösvalta sosiaali­politiikassa eivät ole yksiselitteinen asia.
– Aikoinaan oltiin innostuneita siitä, että saatiin säilyttää sosiaalipolitiikassa oma päätösvalta, mutta samalla se tarkoitti, ettei sosiaalipolitiikasta enää ikinä sovita samassa pöydässä kuin talouspolitiikasta. Luotiin ihanteellinen tilanne sitä varten, että kansainväliset yritykset voi kilpailuttaa valtiota ja keskeisenä kilpailuvälineenä on se, miten vähän nämä yritykset maksavat veroja. Itsenäinen päätösvalta sosiaali­politiikassa merkitsee sitä, että ollaan täysillä mukana kilpailutuksessa, jossa kansainväliset yritykset pyörittää kansallisia valtioita ja kansallista sosiaalipolitiikkaa. Itsenäinen sosiaali­politiikka on rahattoman oikeus tehdä päätöksiä.
Sipilän mukaan Suomen ja Ruotsin hyvin­vointipolitiikassa on paljon saman­laisia piirteistä. Molemmissa maissa on ollut vahvoja teollisuusyrityksiä, jotka ovat olleet elintason ja hyvinvoinnin lähde. Niin olisi jatkossakin, jos se olisi mahdollista.
– Ruotsi ja Suomi ovat astuneet rohkeasti vapaan kilpailun suuntaan. Uusi lama vie kuitenkin sen teollisuuden, mitä täällä on yritetty pitää. Kun teollisuudelta putoaa pohja pois, niin Suomi muuttuu palvelu­valtioksi. Elintaso suhteellisesti putoaa Suomessa, kun ihmiset vaihtavat teollisuus­työt palveluhommiin ja saavat huomattavasti pienemmän palkan. Se sitten heijastuu läpi yhteiskunnan.
– Suomi on ollut itsepalveluyhteis­kunta. Nyt palvelu tulee sellaisiin paikkoihin, missä sitä ei ole aikaisemmin ollut. Alkaa tulla kansainvälistä kaupallista palvelua. Jos se onnistuu, niin se voi paikata teollisuuden jättämää aukkoa ja voi olla ihan vastaavan­lainen rahanlähde. Toinen asia on, että syntyy myös tosi pienipalkkaista palvelu­hommaa, johon ei tahdo löytyä työntekijöitä. Työnantajat kaipaavat maahan­muuttajia. Vanhuspalvelujen tuottamista varten tulee kansainvälisiä monopoleja sekä pieniä koti­palveluyrityksiä, mutta viime­mainittujen on vaikea toimia julkisella sektorilla. Isot yritykset tulevat vauhdilla ja sen jälkeen yksityistämisen eduista on hyvin vähän jäljellä. Homma tehdään yhtä kalliilla kuin julkisella sektorilla aiemmin, mutta voitot valuvat ulkomaille.

Suomi on hyvin tavallinen hyvinvointivaltio
Jorma Sipilän mukaan julkisia hyvinvointipalveluja varmasti kaivataan takaisin, mutta hän toteaa, että ne eivät tule.
– Sen jälkeen kun palvelut on yksityistetty, niin yksityinen toiminta on ja pysyy. On mahdollista, että ihmiset alkavat perustaa osuuskuntia. Voisi ajatella, että suuret ikäluokat tulee olemaan aika toimeliaita vanhustenhuollossa. He ovat hyvin koulutettuja ja tottuneet organisoitumaan. Heillä on aika paljon kulttuurista yhteishenkeä, ja he löytävät toisensa edelleenkin yhtenä ja samana sukupolvena.
– Kansainvälisesti ottaen Suomi on jo nyt hyvin tavallinen hyvinvointivaltio. Sosiaali­menoihin käytetään keskitasoisesti rahaa, tavanomaisella tavalla. Tosin tiettyjä erityispiirteitä tulee väestö- ja aluerakenteesta, jotka ovat heijastuneet sosiaali­politiikkaan. Voisin arvioida, että sosiaaliturvaan tulee edelleen leikkauksia samaan tapaan kuin tuli edellisen laman aikana.
– Pohjoismainen hyvinvointivaltio ei palaa takaisin. Hyvinvointiyhteiskunta voi palata, mutta se on organisoitu eri tavalla kuin aikaisemmin, paljon enemmän yksityisen rahan ympärille. Hyvinvointi­palvelujen privatisointi koskee niitä, joilla on rahaa ja pystyvät maksamaan. Informalisointi taas koskee niitä, jotka eivät pysty maksamaan.  Ihmiset joutuvat korvaamaan omalla työllään palvelujen puutetta ja toimeentulon niukkuutta.

Kuka organisoi kansalaisyhteiskunnan?
Pohjoismainen hyvinvointivaltio rakentui aikoinaan kansalaisyhteiskunnan pohjalta. Voidaan hyvin aprikoida, että kansalais­yhteiskunnan rakentaminen uudelleen olisi nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa paras mahdollinen vaihtoehto ja ratkaisu. Sipilä kuitenkin toppuuttelee.
– Siinä on se iso kysymys, että kuka sen kansalaisyhteiskunnan organisoi. Kuuluvatko yritykset kansalaisyhteiskuntaan vai ei? Jos yritykset organisoivat palvelu­toiminnan, niin siinä ei ole tietenkään ole mitään yhdessä toimimista. Mutta jos kansalais­yhteiskunta ei tarkoita yrityksiä, niin silloin siihen sisältyy hurjan paljon mielekkäitä ulottuvuuksia. Esimerkiksi Ruotsi ja Tanska ovat olleet erinomaisia tukemaan sitä, että kansalaiset itse pyörittävät erilaisia omia palvelujaan. Tämä tarkoittaa myös edullisia palveluja ja sitä, että käyttäjiä kuunnellaan.
Järjestöillä on Suomessa perinteisesti ollut vahva asema erilaisten palvelujen tuottamisessa. Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa järjestöt ovat pakotettuja muuttumaan ja muuttamaan toimintaansa yritys­luonteisemmaksi. Osuustoiminnalla ei ole ollut kovin vahvaa pohjaa suomalaisissa sosiaalipalveluissa.
Sipilä arvioi, että kansalaisyhteis­kunta voi vahvistua, mutta sen sisällä tapahtuu myös eriarvoistumista. Hyväosaiset ja hyvin­toimeentulevat ihmiset alkavat tuottaa toisilleen kaikkea kivaa ja vähävaraisimmat jäävät ulos. Silloin, kun palvelu­järjestelmä on yhteiskunnan ylläpitämä, niin se on hyvä erityisesti huono-osaisille ihmisille.
– Tietysti kansalaisyhteiskunta toimisi myös suurten yritysten kritiikkinä, Sipilä toteaa.
Sipilän mukaan Suomen tulevaisuus ei ole kuitenkaan lohduton. Hän korostaa, että Suomesta tulee tavallinen eurooppalainen valtio.
– Me olemme rakentaneet hienon kansallisen järjestelmän, joka on ollut ennenkaikkea tehokas. Suomen sosiaali­menot ovat eurooppalaista keskitasoa, mutta suomalaiset ovat saaneet järjestelmästä enemmän hyötyä kuin eurooppalaisten maiden kansalaiset keskimäärin omista järjestelmistään. Suomalaiset menettävät tätä etua ja kansallinen yhtenäisyys heikkenee samalla. Suomesta tulee ihan tavallinen maa tavallisine ongelmineen. Toimeentulon kanssa on varmaan enemmän vaikeuksia, mutta muuten ei tapahdu mitään katastrofaalista.

Sosiaalipolitiikan suuri tehtävä on vanhuus
Jorma Sipilän mukaan sosiaalipolitiikan suurin tehtävä on hyvän vanhuuden turvaaminen. Vanhusväestön kasvava määrä on nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa erityisen haastava.
– Nykytilanteessa medikalisointi­prosessi kulkee edellä eikä ongelmiin puututa ehkäisevällä tasolla sosiaalihuollon keinoin. Hyvinvointivaltio piti ihmisiä toiminta­kuntoisina palvelujen piirissä, mutta medika­lisointi tarkoittaa sitä, että resurssit keskitetään sinne, missä on pahimmat ongelmat. Ihmisiä käsitellään yksilöinä  kalliisti, ei  joukkoina. Se, että ihmiset eivät saa apua ajoissa, on medikalisoinnin ja yksilöllistämisen seuraus.
– Alkaa olla niin, että sosiaalipalvelut alistetaan terveydenhuollolle. Vanhukset saavat kotipalvelua vain lääkärin mää­räyksestä. Monet, jotka olisivat ennen saaneet, eivät saa enää ja heille kotona asuminen tulee entistä vaikeammaksi.
Sipilä arvioi, että vapaaehtoistyön määrä kasvaa. Vaikka vapaaehtoistyö ei ehkä tuottaisikaan apua vanhuksille suuressa mittakaavassa, niin merkitys onkin muualla. Vapaaehtoistyö voi tarjota vanhuksille mielekästä tekemistä, yhdessäoloa ja harrastuksia.
– Sosiaalipolitiikassa on yksi ainoa iso juttu, ja se on vanhuus. Vanhenemisen hallinta, että ikääntyminen tuntuisi positiiviselta, jopa vapauttavalta kokemukselta vanhenevalle ihmiselle, Sipilä linjaa.
Jorma Sipilä ei aio jättää tutkimustyötä eläkepäivinään. Hän aikoo jatkaa koti­hoidon tuen ja omaishoidon tuen tutkimuksen parissa.

Teksti: Kari Uittomäki



Konsultti Timo Saranpää:

Liiketoimintaosaaminen on hyväksi kolmannelle sektorille

Konsultti Timo Saranpää mukaan kolmas sektori on turhan vaatimaton tuomaan itseään esille, vaikka osaaminen on yhtä korkealla tasolla kuin yrityksissä. Saranpää kannustaa kolmatta sektoria omaksumaan liiketaloudellisia toimintaperiaatteita sekä nostamaan profiiliaan; rakentamaan yrityskuvaa ja brändiä. Näiden ansiosta kolmannen sektorin imago nousisi, ja siitä olisi hyötyä niin hintaneuvotteluissa kuin työ­voiman saannissa.

Timo Saranpää on pitkään tehnyt töitä palvelualan yritysten sekä kolmannen sektorin kanssa. Hän toteaa, että kolmannella sektorilla on puutteita niissä asioissa, jotka liittyvät liiketoimintaosaamiseen.
– Enimmäkseen puutteet liittyvät yritysosaamiseen, tuotteistamisen osaamiseen, markkinointiin ja yleensä liiketoiminta-ajatteluun. Tosin viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon positiivista tässäkin suhteessa.  Kolmannella sektorilla ollaan perinteisesti ajateltu ja totuttu siihen, että kun ollaan yleishyödyllisiä yhdistyksiä tai säätiöitä ja siten voittoa tavoittelemattomia, niin liiketoimintaosaamista ei tarvita.
Timo Saranpää näkee, että kolmannella sektorilla kannattaisi ensimmäiseksi ottaa haltuun liiketoiminta-ajattelun perusteet, sitten panostaa markkinointiin ja tuotteistamiseen. Nykyinen ei-markkinoinnillisuus liittyy voittoa tavoittelemattomuus-ajatteluun ja siihen, että ollaan perinteisesti pidetty matalaa profiilia omasta osaamisesta. Saranpää kannustaa nostamaan reilusti omaa profiilia, markkinoimaan omaa osaamista ja omia palveluja. Palvelutalojen käyttöasteet ovat jo nyt korkeita. Markkinointia ei tarvitakaan uusien asiakkaiden hankkimiseksi, vaan markkinoinnin merkitys on muualla.
– Asiat kietoutuvat toisiinsa. Silloin kun yrityksellä on hyvä brändi, niin sen on helpottaa tuotteiden myyntiä, niistä saa paremman hinnan ja myös henkilökunnan saanti helpottuu, Saranpää korostaa.

Voittoa tavoittelemattomuus on myös myyntivaltti
Timo Saranpää toteaa, ettei hän näe mitään ristiriitaa siinä, että yleishyödyllinen yhteisö harjoittaisi liiketoimintaa.
– Myös nollatulos on tulostavoite. Kolmannen sektorin ei tarvitse tavoitella voittoa, mutta mahdollinen ylijäämä voidaan käyttää toiminnan kehittämiseen.
– Voittoa tavoittelemattomuus olisi kolmannelle sektorille hyvä myyntivaltti. Se raha, mikä nyt valuu yritysten voittoina sijoittajille, niin se raha jäisi toiminnan kehittämiseen.
Saranpää korostaa, että kuntapäättäjiä ja veronmaksajia myös varmasti kiinnostaa se, että kolmas sektori pystyy ja pystyisi tuottamaan samalla keskihinnalla enemmän ja parempaa laatua ja palvelua. Kolmannella sektorilla on siis oivallisia markkinoinnillisia valtteja käsissään.

Ennakkoluulottomuutta palveluiden kehittämiseen
Saranpään mukaan tarvitaan ennakko­luulottomuutta vanhusten palveluiden kehittämiseen. Nimenomaan stereotyyppiset käsitykset ja uskomukset vanhuksista ovat palveluiden kehittämisen este, ja palveluista tulee mielikuvituksettomia. Asiakas­kuntaa pitäisi osata lukea ja nähdä, millaisia toiveita ja tarpeita heillä on. Kaikki vanhukset eivät ole esimerkiksi kiinnostuneita askartelusta tai hartaushetkistä.
– Lukkiutuneet ajattelumallit siitä, mikä on palvelutalo, estää innovatiivista palveluiden kehittämistä ja positiivisen julkisuuskuvan luomista.
– Helposti voidaan mieltää, että kun ihminen on 80, niin hän pitää rauhallisuudesta. Oikeasti se voi olla niin, että kahdeksankymppiset kaipaavat vauhtia ja nuoremmat pitävät rauhallisuudesta. Palveluiden suunnittelu ja järjestäminen ei saisi olla ikäkysymys.
– Kun palveluntarjoajat miettivät omaa toimintaansa ja etsivät uusia ideoita, niin Suomesta kuin maailmalta, niin ei kannata katsoa vain oman alan organisaatiota. Kannattaa katsoa muitakin palveluyrityksiä ja palveluja tuottavia organisaatioita. Siellä voi löytyä innovaatioita, jotka virkistäisivät omaa palvelutoimintaa.
Timo Saranpää toisaalta toteaa, että paljon puhutaan innovatiivisuudesta, mutta oikeasti uusien innovaatioiden keksiminen on aika hankalaa. Melkein kaikkea on kokeiltu. Toisaalta jokin on aina jossakin uutta. Tietenkin isossa palvelutalossa on paremmat mahdollisuudet järjestää erilaista tarjontaa, koska tarvittava määrä ihmisiä jotakin toimintaa varten löytyy helpommin kuin pienessä palvelutalossa.
– Asuminen ja kiinteistöihin liittyvät palvelut ovat kuitenkin myös tulevaisuudessa ne keskeiset vanhusten palvelut, joita tarvitaan. Uskon, että asumiseen liittyy entistä enemmän tarpeita ja toiveita. Kovin pelkistetty konsepti ei enää toimi. Palveluissa pitää olla jujua.

Laatu ja kulut eivät kumoa toisiaan
– Toiminnan kehittäminen lähtee siitä, että tunnetaan toiminta ja toiminnan prosessit sekä osataan hoiva-ammatti hyvin. Palvelu osataan tuottaa laadukkaasti, mutta ei pidä kaihtaa keskustelua rahasta tässä yhteydessä. Usein asetetaan vastakkain laatu ja kulut. Ajatellaan, että laadukas palvelu maksaa. Tai jos puhutaan vain kuluista, niin sitten unohdetaan laatu. Mutta kun työ osataan hyvin, niin samalla kehitetään sekä laatua että kustannustehokkuutta, Saranpää korostaa.
Saranpää painottaa, että kun palvelu tuotetaan sekä laadukkaasti että kustannustehokkaasti, niin tietenkin se on kaikkien hyöty; niin asiakkaiden, johdon, henkilökunnan, kuntien päättäjien kuin veronmaksajienkin.

Toimintaympäristö muuttuu, kaikilla samat haasteet
– Sen ennustaminen, miltä hoiva-ala näyttää vaikka kuuden vuoden päästä, on erittäin vaikeaa. Alan haasteet ovat kaikille samat, niin yksityisellä puolella kuin kolmannen sektorin toimijoille; väestön ikääntyminen, palveluiden tarpeen kasvaminen, toisaalta henkilökuntapula, Saranpää puntaroi.
– Erittäin mielenkiintoisen kysymys on se, miten palvelut järjestetään tulevaisuudessa. Kumpikaan ääripää; se, että kaikki yksityistetään tai julkinen sektori hoitaa kaiken, ei ole ratkaisu. Ratkaisu on jossain siinä välillä, ja se vaihtelee valtavasti kunnittain ja palveluittain. Toisaalta taas on avoin kysymys, miten kuntapäättäjien asenteet kehittyvät. On myös muistettava, että kuusi vuotta on yhteiskunnallisesti ja ihmiselämässä lyhyt aika, mutta pääomasijoittajille se on pitkä aika. Suhtaudun erinomaisen varovaisesti siihen, miltä maailma näyttää vaikkapa vuonna 2015.
Timo Saranpää korostaakin, että juuri nyt kolmannen sektorin toimijoille olisi tärkeä tuoda esille omaa osaamistaan ja luoda voittoatavoittelemattomuudesta selvä brändi. Näin kolmas sektori varmistaisi ase­miaan siinä, että kunnat valitsevat yhteistyökumppaniksi kolmannen sektorin toimijan, ja myös varmistetaan se, että toiminta ja palvelu pysyvät samoissa käsissä.
– Yksityisellä sektorilla on omat vahvuutensa ja kolmannella sektorilla omat vahvuutensa. Kolmannella sektorilla voittoa tavoittelemattomuus on yksi tärkeimmistä vahvuuksista, Saranpää korostaa.
– Karsastan myös koko vastakkain­asettelua yksityiset palveluntuottajat versus kolmas sektori. Pikemminkin pitäisi ymmärtää se, että tämä on yhteistyöverkosto, jossa kumpikin tarvitsee toistaan ja ne yhdessä tuottavat yksittäin kunnan tai kaupungin hyvän kokonaisuuden.
– Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä vastausta siihen, mitkä palvelut sopivat kolmannelle sektorille, mitkä julkiselle sektorille ja mitkä yksityisille. Jokainen näistä kolmesta pystyy tuottamaan palveluja hyvin, jos on hyvä johtamisjärjestelmä, toimiva esimiesjärjestelmä, motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta, hyvä yhteistyöverkosto, hallitaan tuloksen ja laadun tekeminen.

Teksti: Kari Uittomäki



Pääkirjoitus

Kuntien talous tiukoilla

Lämmin kesä on päättymässä ja haasteellinen syksy on edessä.  Monessa palvelutaloyhteisössä odotetaan jännityksellä ja ehkä vähän pelollakin syksyllä käytäviä ensivuoden hintaneuvotteluja.  Kuntien tiukoilla oleva talous on tiedossa. Moni kunta on myös lähestynyt palvelun­tuottajia kirjeellä, jossa todetaan, että kunnan taloudellisen tilanteen takia hinnankorotuksia ei tule, tai ovat ihan nimellisiä vuodelle 2010. Syyskuussa tulee vielä noin 3 prosentin palkankorotukset ja uusi neuvottelukierros tulevista mahdollisista palkankorotuksista on vasta alka­massa. 
Myös tasavallan hallitus on lausunut toiveensa maltillisesta palkkasopimuksesta.  Sen syntyminen tulee varmasti vaatimaan myös valtiovallan taloudellista tukea. Olipa tulevan palkkakierroksen tulos mikä hyvänsä, ei sen maksaja voi olla järjestötyönantaja, vaan korotukset on saatava kunnan maksamiin hintoihin.

Kesäkuussa Kuluttajavirasto julkaisi palveluasumisen hintavertailun. Vertailun sanoma oli selkeä; palvelutalojen hinnoittelu on kirjavaa, ja samanniminen palvelu voi olla sisällöltään hyvin erilaista. Tällä on varmasti myös historialliset juuret, sillä vielä muutama vuosi sitten meillä palveluasumisen määritykset vaihtelivat kuntakohtaisesti. Kilpailutus on selvästi yhtenäistänyt tehostetun palvelusasumisen osalta sisältöä ja hintajärjestelmää.

Palveluntuottajien on varauduttava orastavaan valtakunnalliseen hintakeskusteluun. Hinnat kiinnostavat asiakkaita, omaisia, päättäjiä ja julkista sanaa. Asiakaskunnan vaatimustason kasvaessa tulevaisuuden hintakilpailussa pärjäävät vain sellaiset palveluntuottajat, joiden hintapolitiikka on avointa ja jotka kertovat avoimesti mitä rahalla saa.
Kuluttajaviraston kysely osoitti, että tavallisen palveluasumisen itsemaksavien asukkaiden palvelujen hinnat vaihtelevat suuresti ja hintojen vertailtavuus on vaikeaa, koska palvelujen sisällöt vaihtelevat. Toivottavasti Kuluttajaviraston hinta­vertailun vaikeus herätti myös viran­omaiset ja jo lähitulevaisuudessa saadaan selkeitä ohjeita palvelujen hinnoittelun avoimuuden lisäämiseksi. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto tulee tekemään syksyn aikana hintakyselyn liiton jäsenjärjestöille. Pyrimme sitä kautta kerättävällä tiedolla vauhdittamaan keskustelua eri palveluntuottajien hinnoista. Siinä vertailussa pärjäämme vain todellisella tiedolla.

Kevään myönteiset veronhuojennuspäätökset nostivat sanat ”voittoa tavoittelematon” uuteen kukoistukseen. Vallin johtamiskoulutuksissa käyttämä konsultti Timo Saranpää toteaa haastattelussaan tässä lehdessä, että voittoa tavoittelemattomuus voi olla myös myynti­valtti. Hallinto-oikeuden keväisissä veronhuojennuspäätöksissä oli selkeä linja, että yhdistys on voittoa tavoittelematon, jos se käyttää syntyneen voiton toimintansa kehittämiseen.
Ihmisten arvot ovat muuttumassa. Rahan arvostus on siirtymässä taustalle. Muutos näkyi elokuussa julkistetussa kansalaisten arvokyselyssä. Milloin nämä inhimillisemmät arvot siirtyvät käytännön toimintaan, poliittisiin päätöksiin sekä kunnissa tehtäviin arvovalintoihin, jää nähtäväksi. Huono taloudellinen tilanne toivottavasti nopeuttaa tätä kehitystä.
 
Eduskunta hyväksyi verotiliä koskevan lain kevään lopulla. Muutos yhtenäistää arvonlisäveron, ennakonpidätyksen ja sotujen maksamisen ja ilmoittamisen. Vuoden 2010 alusta omaehtoiset verot ilmoitetaan ja tilitetään kuukauden 12. päivänä. Pienemmillä yhteisöillä on mahdollisuus ilmoittaa ja tilittää neljästi tai kerran vuodessa. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto järjestää 1.12.2009 koulutustilaisuuden, jossa käydään läpi uuden käytännön  yksityiskohdat. Tilaisuudessa myös päivitetään verovalitus- ja veronhuojennuspäätösten tilanne.

Marja-Liisa Kunnas