Kuva: Rodeo/ Barbro Wickström

Turvalaitteiden viidakko vai hellahuoneessa häärääminen?

Vanhusten kasvavaa pahoinvointia, yksinäisyyttä ja pelokkuutta voitaisiin torjua tukemalla turvallisen vanhenemisen toteutumista. Pirkko Lahti korostaa, että vanhusten omia toiveita tulee kuunnella. Miten keski-ikäiset organisoijat tietäisivät, mikä tuottaa ikääntyville aitoa turvallisuuden­tunnetta?

Suppeasti määritellen turvallisuus tarkoittaa vaaran tai riskin poissaoloa. Yksin pelkojen eliminointi ei luo turvallisuutta, vaan todellisuudessa tuo tunne rakentuu moni­mutkaisemmin:
– Ihmisen turvallisuus muodostuu ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta. Ensin mainitulla tarkoitetaan sitä, että ympäristössä ei ole vaaroja. Yhteiskunta huolehtii esimerkiksi siitä, että kaduilla ja puistoissa voi säikähtelemättä liikkua, Suomen mielenterveysseuran eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja Pirkko Lahti määrittelee.
– Sisäinen turvallisuudentunne taas muodostuu siitä, kuinka sinut ihminen on itsensä kanssa ja miten hän on selviytynyt elämänkaarensa kriiseistä. Vanha ihminen oppii luopumaan ja priorisoi edessä olevia asioita erilailla.
Ulkoisten puitteiden ja sisäisen itsetunnon lisäksi turvallisuuden­tunteeseen vaikuttaa vielä kaksi muutakin elementtiä. Niiden tärkeys vain korostuu iän myötä.
– Taloudelliset heilahdukset aiheuttavat ikääntyvissä hätäännystä. Esimerkiksi taloyhtiön putkiremontin maksaminen pienellä eläkkeellä voi olla mahdotonta. Tämä suhteuttamisharha johtaa usein siihen, että talon ikääntyneet asukkaat vastustavat vaikkapa heidän kulkuaan helpottavan hissin rakentamista, Lahti selittää.
– Sosiaalisen turvallisuuden roolia on mahdotonta liikaa korostaa. Ihmisen tulee kuulua johonkin, hänellä pitää olla selkeä paikka ja saada hyväksyntää. Ystäväverkoston on tässä se avainsana. Ikääntyvällä pitäisi olla enemmän kuin yksi toveri, jolloin hän voisi kertoa eri ihmisille hieman eri tavalla kuulumisiaan.

Rutiinit rauhoittavat
Turvallisuudentunteella on suuri merkitys myös mielenterveydelle, erityisesti vanhetessa.
– Työikäisenä ihminen klaaraa kaikenmoista, mutta puolustus­mekanismit rapistuvat ikävuosien karttuessa. Ikääntyvät pahoittavat mielensä herkemmin. He tarvitsevat tuttuutta ja turvallisuutta ympärilleen, jotta voisivat psyykkisesti hyvin.
– Iän myötä elämä myös asettuu väkisinkin hitaammaksi. Ihmisen vastaanottokyky väljähtyy, koska kokemuksia erilaisista tilanteista on jo kertynyt runsaasti. Liial­liset muutokset heilauttelevat seesteistä olotilaa. Nuoret lähtevät soitellen sotaan, mutta vanhemmat ovat jo omat elämysreissunsa matkanneet.
Lahti muistuttaa, että mökistä mökkiin, kerros­talosta toiseen on nähtävissä samat vanhuksille ominaiset rutiinit. Kodin ja askareiden turvallisuuden on oltava kunnossa.
– Toistuvien perusasioiden tekeminen luo stabiiliutta ja mielihyvää. Turvallinen arkitempo saattaa sitten mennä rikki, kun vieras saapuu kylään, vanhuksella on joku meno, hän suunnittelee jotain tai vaikka leipoo. Nämä positiiviset sivujuonteet virkistävät päivien kulkua.
Rutiinien rikkominen yksilölle sopivassa määrin on siis tervetullutta. Sen sijaan liian rajut yksittäiset tapauk­set saattavat heikentää turvallisuudentunnetta pitkäksikin aikaa.
– Oma 76-vuotias ukkoni juuri ryöstettiin takaapäin. Ja vielä omalla kotipihallamme! Vanhukset ovatkin helposti rikollisten kohteita, sillä he saattavat kantaa koko eläkettä käteisenä mukana. Vielä rahapussin menettämistä pahempaa on kuitenkin se vavisuttava pelko, joka hiipii varjostamaan uhriksi joutumisen elämää pitkiksi ajoiksi, Lahti kertoo.

Vääränlaiset turvallisuusmekanismit
Tylyt vartijat ja kauppakeskusten valvonta­kameroiden suma saattaa arkailuttaa kaikkia, saatika vanhuksia. Yhteiskunnan suojatoimenpiteiden funktio ei toteudu – pikemminkin säikyttää kohderyhmäänsä.
– Vanhuksillekin rakennetaan turvallista elämää keski-ikäisten näkökulmasta. Kaikenmaailman turvarannekkeet ja monenlaiset tekniset vekottimet tuntuvat teoriassa loistavilta uudistuksilta, mutta tuottavat ikääntyville monesti vain lisää stressiä.
Toinen vinoutunut asia on tilojen suunnittelu, jossa ei huomioida niiden käyttäjiä.
– Suomi tuottaa eriytymiseen ja yksinäistymiseen ohjaavia tiloja. Muoto on varmasti jonkunmoinen jäänne kansakunnan itsenäisestä pärjäämisestä ja sukanvarteen säästämisestä. Esimerkiksi vanhainkodeissa ihmisiä ei ryhmäytetä, vaan he jäävät istumaan huoneeseen yksinään. Normeja, että jokainen dementiapotilas on suljettava omaan huoneeseen, tulisi varmasti tarkistaa.
Perustarpeiden viisikko on vanhuksille välttämätön: koti tai paikka jossa on hyvä olla, lämpö, ruoka, puhtaus ja läsnäolo. Lahden luetteleman listan viimeinen teesi, ihmisseura, usein uupuu. Yksinolo aiheut­taa tietämättömyyttä ja hätäännystä. Toisen henkilön seuraa ei mikään robotti tai turvalaitteiden hienotkaan oivallukset voi korvata.
– Mielenterveyspotilaatkin viihtyvät mieluiten hellahuoneessa. Keittiö­hän on jokaisen kodin ja monien juhlien sydän. Vanhuksilla on turvallinen olo, kun joku häärää ympärillä. Jokaisella pitäisi ainakin olla tietoisuus nopeasti luokse rientävästä auttajasta.
Toki teknologialla voidaan tukea vanhusten pärjäämistä kotona. Apuvälineet tulee kuitenkin aina valita käyttäjää ajatellen ja mikä tärkeintä, opetella yhdessä niiden käyttöä. Näin ne ovat oikeasti hyödyksi tuottamassa turvaa, eivätkä kummittelemassa.
– Teknologiaharhaan ei saa tuudittautua. Pikemminkin pitäisi aktiivisesti kehittää samantapaista kummitoimintaa, mikä rippileiriläisen ja isosen välillä luonnistuu loistavasti.
Toisaalta vanhus saattaa myös itse luoda ympärilleen kielteisen turva­mekanismin.
– Jos joku avulias tekee itseään tykö kymmeniä kertoja, mutta seniori aina jääräpäisesti kieltäytyy vaikkapa lähtemästä ulos, niin kyllä siinä sinnikkäimmänkin yrittäjän into loppuu. Vanhus yksinäistyy, kun ei itse aktiivisesti vastaanota ja etsi seuraa.

Sosiaalisen turvallisuuden lisääminen
Puhelinrinki on kätevä tapa tuottaa turvallisuutta vanhuksen kotiin.
– Oikeastaan vanhuksella pitäisi olla jokaiseksi viikonpäiväksi tietty tuttava, jonka kanssa lörpötellä.
Kaduilla liikkuminen, ovien aukaisu, palveluiden käyttö ja harrasteet suunnitellaan aina kiireisten työikäisten tarpeiden mukaan. Miten huomioida paremmin ikääntyvien tarpeita?
– Painotettujen vanhainkotien luomisessa on ytyä. Samoin kuin meillä on liikunta- ja musiikkipainotteisia lukioitakin, myös ikääntyville pitäisi tarjota valinnanvapautta. Aivotoiminnan ja fysiikan kannalta olisi tärkeää luoda vanhuksille turvalliset puitteet, missä harrastaa ja huolehtia innostavien ryhmien toiminnasta.
– Myös ohjelmaa järjestettäessä olisi annettava jokaisen mummon työntää lusikkansa soppaan. Aivan liian usein vanhuksia aliarvioidaan. Tärkeintä senioritoiminnassa on hauska yhdessäolo, tieto pienissä pätkissä, nauraminen ja tilaisuuksista jäävä levollinen mieli. Turvalliseen vanhenemiseen ei tarvita poppakonsteja – luotettava seura on kaiken A ja O. Arkinen elämä on pienten ideoiden sarjaa, Lahti muistuttaa.

Pirkko Lahti on psykologi, psykoterapeutti ja filosofian lisensiaatti. Hän toimi vuosina 1983–2006 Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana. Lahti on saanut työstään lukuisia palkintoja ja muita tunnustuksia.

Teksti: Noora Valkila 



”Suomessa vallitsee vanhusvastainen ilmapiiri”

Jacob Söderman, eduskunnan perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja ja suuren valiokunnan varajäsen, pyrkii uutterasti tasavertaistamaan vanhusten oikeuksia. Entisenä oikeusasiamiehenä hänellä on vankka tuntemus lakiasioista.

Jacob Söderman, 72, ei tunne it­seään vanhaksi, vaikka kantaakin Pikku parlamentissa titteliä The Father of the House. Toimeliaana vanhusten oikeuk­sien puolestapuhujana hän on kuluvan vuoden aikanakin tehnyt ajankohtaisia aloitteita, mm.
• eläkeindeksien oikeudenmukaistamisesta,
• ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhusten perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisesta,
• vanhusten huonosta laitoskohtelusta ja
• laista turvaamaan aktiivista ja turvallista vanhuutta.
Suomessa arvioidaan olevan vuonna 2020 jo reilut 1 275 000 yli 65-vuotiasta henkilöä. Söderman painottaa, että yhteiskunnan kannalta on välttämätöntä aktivoida tätä yli miljoona­päistä ihmisjoukkoa jo varhaisessa vaiheessa. Turvallinen ja vireä ikäänty­minen vaatii tuekseen ajan tasalla olevaa lainsäädäntöä. Miksi vanhusten­huoltolain aikaansaamisessa hidastellaan tarpeettomasti?

Inhimillisyys puuttuu vanhustenhuollosta
Sosiaalisten tarpeiden sivuttaminen taloudellisen tehokkuuden varjolla on Södermanin mukaan ongelmien ytimessä.
– Ikääntyneistä huolehditaan yhteis­kunnassamme suoritekeskeisesti, ei ilolla ja rakkaudella. Vanhuksille tungetaan lääkkeitä suuhun, mutta ei pysähdytä kysymään vointia. Ympärivuorokautisen hoidon laatua tutkittaessa on tullut esille tapauksia, että itsemääräämis­oikeutta rajoitetaan edelleen korotetuilla sängynlaidoilla ja jopa sitomisella, Söderman kertoo.
Myös kotiin laitostaminen on arveluttavaa:
– Vanhusten luona lappaa sekalainen joukko eri ihmisiä, mutta kellään ei ole aikaa keskittyä asukkaan henkisiin tarpeisiin. Lisäksi kasvava rikollisuus, jossa ikääntyvät ovat uhreja, on huolestuttavaa.

Vanhustenhuoltolaki ainoa pelastus
Koska vanhusten tarpeet tupataan sivuuttamaan olankohautuksella, ainoa­na pelastuksena ikääntyvien epätasa-arvoiseen asemaan Söderman näkee uuden vanhustenhuolto­lain.
– 35 vuotta sitten oli hienoa, jos kehitti vanhustenhuoltoa. Nyt olot ovat muuttuneet primitiivisemmiksi ja maassamme vallitsee päinvastainen ajattelu. Silti kaikkien pitäisi tehdä töitä sen eteen, että laadukkaita vanhuspalveluita olisi riittävästi tarjolla. Sehän on kirjattuna jo ihan perus­oikeutena Suomen lakiin.
Vanhuspalveluiden näkökulmasta ikääntyneiden keskeisiin perus­oikeuksiin kuuluvat oikeus sosiaali­turvaan ja riittäviin sosiaali- ja terveys­palveluihin sekä oikeus yhdenvertaisuuteen. Toteutuvatko nämä?
– Eivät. On turha puhua hienoilla termeillä vanhusten universaaleista oikeuksista, kun ne eivät toimi käytännön tasolla. Vallitsevat epäkohdat on kaivettava napakasti esille ja pyrittävä järjestelmällisesti poistamaan, Söderman vastaa totisena.
Jacob Söderman peräänkuuluttaa yhtenäistä, sitovaa normistoa, jonka mukaan vanhustenhuollon järjestämis­tapa, saatavuus, laatu ja sen valvonta saataisiin yhdenmukaiseksi. Kunnallispalveluiden vaihteleva taso nimittäin tarkoittaa kaunistelematta sitä, että kaikille ikäihmisille ei ole saatavilla edes perustuslain takaamia riittäviä palveluja.
– Valtava epätasaisuus vanhustenhuollon järjestämisessä jopa saman kunnan sisällä on karmaisevaa. Siksi vanhusten oikeusturva olisi pikaisesti yhtenäistettävä. Onhan Suomessa lastenhuollonlaki ja vaikkapa päihde­huollonlaki, niin miksi kummassa vanhustenhuollonlain aikaansaamisessa nyt vitkastellaan, Söderman moittii närkästyneenä.

Humaaniutta pienissä kunnissa
Kuntauudistus on poliittisesti arka asia. Sen myötä Suomen kuntakenttä on pienentynyt 342 kuntaan, mutta perusta on edelleen hajanainen. Väestön vanhenemista ja vallitsevaa pirstaleista kuntarakennetta onkin kuvattu sanaparilla ”tappava yhdistelmä”.
– Minä pidän noita kuntaliitoksia isojen poikien hommana. Pienet kunnat olivat siunaus ikäihmisille: kuntalaisten elämää seurattiin ja heistä välitettiin. Jos johto oli uudistuksellinen, niin vanhustenhuollon peruspilarit, turva ja huolenpito, toteutuivat esimerkillisesti, Söderman kommentoi.
Sanomansa tueksi Söderman luonnehtii entistä Liljendalin kuntaa. Ikääntyneiden määrä oli kunnan alueel­la prosentuaalisesti jopa yli puolet enemmän kuin Helsingissä, mutta vanhustenhuolto pelasi ihailtavasti. Vuoden alussa Liljendal liitettiin suureen Loviisaan ja nähtäväksi jää, häviääkö kunnassa vallitseva uniikki lähimmäisrakkaus.
– Suurissa kunnissa sosiaalityö on vaikeuksissa, sillä niillä on ikuinen alibudjetti. Isoissa yksiköissä asioiden organisointi on usein rutkasti monimutkaisempaa verrattuna pienempiin. Mitä vähemmän byro­kratiaa, sitä enemmän on mahdollisuuksia panostaa ihmisyyttä kunnioittavaan vanhustenhuoltoon.
Oikeus taloudelliseen
turvaan ja aktiivisuuteen
Eläkkeensaajien keskuudessa on paljon pienituloisia. Lisäksi eläkkeensaajien osuus köyhien keskuudessa on edelleen kasvussa, mikä on epätavallista Euroopassa.
– Maassamme on armoton vastarinta eläkkeiden indeksitarkastuksille, vaikka niillä on eläkkeensaajien päivittäisen toimeentulon kannalta ratkaiseva merkitys. Oikea armeija työeläkemiehiä seisoo härskisti sen edessä, että nykyinen taitettu eläkeindeksi (hintatason muutoksen osuus 80 %, ansiotason 20 %) korvattaisiin paremmalla indeksillä. Pitäisi vitkastelematta palata hyväksi koettuun puoliväli-indeksiin (50/50), Söderman selittää.
Söderman vakuuttaa, että puolue, joka vastustaa työeläkeindeksin parantamista ei tule missään nimessä voittamaan vaaleja. Vaikka eläke­asian ajaminen tuntuu väliin pään hakkaamiselta kivimuuriin, niin hän toimii ahkerasti sen puolesta.
Ikääntyviä pitäisi myös kannustaa aktiivisuuteen ihan konkreettisin keinoin.
– Olisi panostettava vanhusten liikunta- ja kulttuuripalveluihin sekä mahdollisuuksiin käyttää joukkoliikennevälineitä. On muuten kohtuutonta, että eläkeläisjärjestöjen ystävyys­toiminnalle ei muka löydy valtion tukemia kokoontumis­huoneita.
Tanskassa ja Norjassa on jo säädetty laki kunnallisista vanhus­neuvostoista. Myös Suomessa vanhusneuvostojen asema tulisi tunnistaa ja tunnustaa nykyistä vahvemmin.
– Ikääntyneiden aktiivisuuden esteenä ovat tällä hetkellä liian usein taloudelliset tekijät. Virallisille vanhus­neuvostoille pitäisi turvata lakikeinoin mahdollisuudet edistää omatoimisen ja elämänmakuisen vanhuuden toteutumista.

Teksti: Noora Valkila



Turvatietoutta räätälöitävä senioreille

Rikoksentorjuntaneuvoston erikoissuunnittelijan Mervi Sarimon mukaan vanhukset kokevat turvattomuuden tunnetta enemmän kuin on aiheellista.  Vanhusten  riski joutua rikoksen uhriksi on pienempi kuin muulla väestöryhmällä.  Sarimo kaipaa oikean tiedon jakamista ikääntyneille. Vanhuksia pitäisi neuvoa myös rikosten ehkäisyn keinoista.

Iäkkään riskiä joutua rikoksen uhriksi lisää mm. heikko terveydentila, yksinäisyys ja eristäytyneisyys. Myös yhteiskunnan tehokkuuden nimissä tehdyt ratkaisut, kuten lisääntyvä koti­hoito ja ostopalvelut, voivat lisätä uhriksi joutumisen riskiä iäkkään kotona.  Rikostorjuntaneuvoston erikoissuunnittelijan Mervi Sarimon mielestä rikollisuuden ehkäisyn näkö­kulma pitäisikin ottaa näissä ratkaisuissa paremmin huomioon.
Sarimo muistuttaa, että rikokset saavat mediassa todellisuutta suuremman painoarvon. Rikosuutisointi luo kuvaa maailmasta, jossa milloin tahansa voi joutua rikoksen tai väki­vallanteon uhriksi. Suhteettomalla rikos­uutisoinnilla lietsotaan turhia pelkoja ja turvattomuuden tunnetta. Sarimo korostaa, että iäkkäiden riski joutua esimerkiksi väkivalta­rikoksen uhriksi on pienempi kuin muissa väestö­ryhmissä.
– Vanhuksille ja kaikille ihmisille pitäisi jakaa oikeata tietoa rikosten määrästä. Tällainen oikea tieto voisi lisätä  myös turvallisuuden tunnetta.

Tarvitaan turvallisuustietoutta rikosten ehkäisemiseksi
Rikoksia kuitenkin tapahtuu, ja uhriksi joutuminen voi olla ikääntyneelle erityisen haavoittavaa. Haavoittuvuutta lisää se, jos rikoksen tekijä tai kaltoinkohtelija on lähiomainen tai hoitaja. Rikoksentorjuntaneuvosto onkin laatimassa turvaopasta senio­reille. Turvaoppaassa käsitellään turvallisuutta ja rikosriskien vähentämistä monesta eri näkökulmasta: esim. miten asioida pankissa ja kaupassa, mitä tehdä kun lähtee matkoille jne. Ohjeet ovat hyvin käytännönläheisiä  tyyliin ”älä pidä pankkikortin tunnuslukua lompakossasi”,  ”älä näytä seteleitä” , ”älä päästä tuntematonta sisään” tai ”älä jätä viestiä ulko-oveen kun olet poissa” jne. Näiden ohjeiden avulla vanhukset voivat lisätä omaa turvallisuuttaan ja turvallisuuden tunnettaan.
– Turvaoppaan laatiminen on tärkeätä, mutta pitää myös miettiä, miten opasta jaetaan. Pitää varoa sitä, ettei oppaalla lisätä rikosten pelkoa.
Sarimo myös toteaa, että turvallisuutta voidaan lisätä varsin yksinkertaisin keinoin. Kuten vaikkapa siten, ettei vanhus liikkuisi yksin vaan hänellä olisi toinen henkilö mukana asioinneissa.
– Inhimillinen kontakti toisiin ihmisiin luo turvallisuuden tunnetta. Kyllä teknologiastakin voi olla hyötyä, varsinkin syrjäseuduilla, esimerkiksi kontaktien saamisessa. Tekniikan pitäisi kuitenkin olla toimivaa ja ikäihmisten opittavissa. Tarpeettomia turvalaitteita ei tulisi kaupata. 
Iäkäs voi lisätä turvallisuuden tunnetaan myös siten, että hoitaa ajoissa edunvalvonta-asiat, kuten valtuutuksen pankkitilien hoidosta. Siinä vaiheessa, kun ihminen vaikkapa demen­toituu, eduntavalvonta-asioiden hoitaminen on hankalampaa – eikä välttämättä vanhuksen oma tahto ja toiveet toteudu. Samoin testamentti- ym. asiat kannattaa hoitaa ajoissa.
Myös ikäihmisiä työssään kohtaavan henkilöstön osaamisen kehittämiseen pitäisi panostaa. Henkilökunnan vaihtuvuus tuottaa omat ongelmansa: jos henkilökunta vaihtuu usein, niin vanhuksen todelliset tarpeet tai todellinen elämäntilanne voi jäädä liian vähälle huomiolle.
– Henkilökunnan pitäisi esimerkiksi pystyä tunnistamaan, jos vanhus on joutunut rikoksen tai kaltoinkohtelun uhriksi. Ammattiosaamista ja toimintamalleja tulisi kehittää.
Samoin henkilökunnan rikos­taustan selvittämiseen pitäisi olla mahdollisuus. Oikeusminis­teriön työryhmä on jo  tehnyt alustavan ehdotuksen terveydenhuollon henkilös­tön taustojen selvittämisestä.  Asian jatko­valmistelu tapahtuu sosiaa­li- ja terveysministeriössä. Euroopan Unionissa on alkamassa pilotti­hanke,  joka tähtää  vanhusten kokeman väki­vallan ja kaltoinkohtelun ehkäisemiseen pitkäaikaishoidon laadullisin keinoin. Vuosi 2012 on EU:ssa teemavuosi European Year for Active Ageing.

Tilastointia pitäisi kehittää
Vanhukset eivät näy rikosten uhritilastoissa mitenkään merkittävänä ryhmänä. Mervi Sarimo tosin korostaa, ettei voida tietää, kuinka paljon rikoksista ”jää piiloon”, ts. niistä ei ilmoiteta poliisille, tai vanhukset jättävät vastaamatta uhritutkimuksiin. Esimerkiksi kaltoinkohtelusta voi olla vaikea ilmoittaa poliisille, hoito­henkilökunnalle tai sosiaali­viranomaisille.
– Tilastoinnin puutteellisuuden vuoksi on vaikeaa tietää tarkasti, kuinka paljon vanhukset joutuvat rikosten uhreiksi. Tarkempi tilastointi ja seuranta auttaisi ehkäisevien toimen­piteiden suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Sarimo myös kaipaa uhripalveluiden räätälöimistä vanhuksille sopiviksi. Asiointi poliisin kanssa pitäisi tehdä helpoksi; esim. poliisi voisi tulla vanhuksen luokse ja vanhus tehdä rikosilmoituksen kotonaan. Poliisi voisi vierailla enemmän vanhusten palvelutaloissa ja pitää turvallisuusaiheisia ”seniori-iltoja” .
 – Turvallisuuden tunne on laaja-alaista, se käsittää oikeastaan  kaiken vanhuksen elämässä. Olisi tärkeätä, että vanhus kokisi olevansa turvassa ja elävänsä turvallista elämää. Sillä on hyvin ratkaiseva vaikutus koko hänen elämäänsä ja elämän laatuun, Sarimo korostaa.

Teksti: Kari Uittomäki



Pääkirjoitus
Muutos vanhustyössä on alkanut – sitä tarvitaan

Tampereen yliopiston terveys­tieteen laitoksen tutkimuksen ”Yleistyvä pitkä­ikäisyys ja muuttuvat palvelu­tarpeet” mukaan koti on harvinainen kuolinpaikka etenkin yli 80-vuotiaille. Lähes puolet suomalaisista yli 70-vuotiaista kuolee terveyskeskuksessa. Terveys­keskus on sitä yleisempi kuolinpaikkana mitä vanhempana ihminen kuolee, yleisin se on yli 90-vuotiai­na kuoleville.

Kuolinpaikkatietoa hätkähdyttävämpi tulos tutkimuksessa oli se, miten iäkkäitä vanhuksia siirretään hoito­paikasta toiseen juuri ennen kuolemaa. Terveystieteen laitoksen tutkimus oli kattava, sillä siinä kartoitettiin yli 75 000 suomalaisen liikkumista sosiaali- ja terveysjärjestelmässä kahden viimeisen elinvuoden aikana. Ainoastaan 13 prosenttia tästä joukosta ei siirtynyt mihinkään kahden viimeisen vuoden aikana. Miehistä runsas kolmannes siirtyi eri paikkojen välillä yli 10 kertaa kahden viimeisen vuoden elinvuoden aikana, naisista kolmannes.

Sosiaali- ja terveysministeriöltä on loppukesän aikana tullut lausunnolle Sosiaalihuollon uudistamisen väli­raportti sekä Ikäihmisten ympärivuoro­kautisen hoidon/hoivan uudistaminen -työryhmän muistio. Kummassakin asiakirjassa on ollut uusi syke; tarvitaan uuden­laista vanhustyötä ja palvelukonsepteja, jotta nykyisiin haasteisiin ja ikäihmisten tarpeisiin pystytään vastaamaan.

Lausunnossaan Sosiaalihuollon uudistamisen väliraporttiin Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto painotti, että erityisesti asiakaskunnan määrän nopea kasvu tulee vaatimaan aivan uuden­laisia palvelukonsepteja, ikääntyneen itsensä tukemista sekä ympäröivän yhteisön tukea ikääntyneiden hyvinvointiin ja osallisuuteen. Palvelu­konseptien kehittäminen vaatii ennakko­luulotonta uudistyötä sekä panostamista myös kansalaisyhteiskunnan voimavarojen lisäämiseen.

Ympärivuotisen hoidon ja hoivan uudistamisen -työryhmän tavoitteena on hallittu rakenneuudistus. Laitos­paikkoja vähennetään ja iäkkäiden ihmisten tarpeita ja toiveita vastaavia asumisen ja palvelut sisältäviä palvelumuotoja kehitetään ja tuotetaan. Tavoitteen saavuttamiseksi laaditaan valtakunnallinen iäkkäiden ihmisten asumisen kehittämisohjelma.
Aikataulu rakennemuutoksella on kova. Maassamme pitäisi olla yksiportainen ympärivuoro-kautisen hoidon järjestelmä käytössä vuoden 2015 loppuun mennessä. Rakennemuutoksessa korostetaan kodin ja itsemääräämisoikeuden merkitystä riippumatta ikääntyneen toimintakyvystä ja avun tarpeesta.
Tämä on aito yhteistyön paikka, johon on kutsuttava eri palveluntuottajatahot. En näe mahdollisuutta rakentaa lisä­kapasiteettia ympärivuorokautisen hoidon/hoivan rakennemuutoksen mahdollistamiseksi vain kuntien toiminnan varaan. Asumisen kehittämisohjelmassa tulee hakea uusia ennakkoluulottomia innovaatioita ikääntyneiden asumispalveluihin ja asumisen tukemiseen.
Minusta tärkeimmät kysymykset tulevaisuudessa ovat:  miten luomme yhteisön kotona asuvalle ikäihmiselle ja miten saamme lähiympäristön tukemaan ikääntyneen mielekästä ikääntymistä. 

Marja-Liisa Kunnas