|
Kuntaliiton tuleva toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma:
”Kaikki ei voi olla yhteiskunnan vastuulla”
– Nyt pitää miettiä, että mikä on yhteiskunnan ja yksilön vastuu tästä kokonaisuudesta. Me ei selvitä sillä, että ajatellaan kaiken olevan vain yhteiskunnan vastuulla. Yhdessä voimme selvitä tulevista kuntasektorin haasteista, Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma korostaa.
Ensi vuoden alussa Kuntaliiton toimitusjohtajana aloittava Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma on isojen haasteiden edessä. Suomen väestö ikääntyy huimaa vauhtia – joillakin alueilla erityisen nopeasti. Ensi vuonna on ensimmäinen suuri hyppäys suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisessä. Huoltosuhde, ts. työssäkäyvien ja muun väestön suhde, muuttuu koko ajan huonommaksi.
– Työvoima ja sen turvaaminen kuntasektorille on suuri haaste. Mikäli tulevaisuudessa haluttaisiin tuottaa kunnalliset palvelut samalla tavalla kuin tälläkin hetkellä, niin kuntasektorille tarvittaisiin nykyisen 430 000 työntekijän lisäksi 130 000-200 000 uutta työntekijää – eli kaikki työikään tulevat palkattaisiin kuntasektorille hoitotehtäviin. Tämä on tietenkin mahdoton yhtälö.
– Valtakunnalliset tavoitteet eläkeiän nostamiseksi liittyvät juuri huoltosuhteen turvaamiseen. Mikäli huoltosuhde halutaan säilyttää edes vuoden 2008 tasolla, niin itse pääsisin eläkkeelle 74-vuotiaana, tällä hetkellä 47-vuotias Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma havainnollistaa.
Mäki-Lohiluoman mukaan työperäinen maahanmuutto lisääntyy, mutta sekään ei ole ratkaisu työvoimapulaan.
– Vertaispalvelu, vapaaehtoistyö, kaikki sen tyyppiset ratkaisut ovat tärkeitä työvoiman turvaamisessa. Uskon myös, että työmarkkinoille syntyy yhä enemmän erilaisia, ihmisten tarpeet huomioivia joustavia järjestelyjä. Oletan, että myös työnantajapuolelle tulee enemmän joustoa.
Väestön ikääntymisen rinnalla on toinen kasvava ilmiö – yksin asuminen. Tällä hetkellä 40 prosenttia suomalaisista asuu yksin. Hyvin pian ollaan tilanteessa, että joka neljännessä huoneistossa asuu eläkeläinen yksin. Palvelujen turvaaminen yksin asuville, erityisesti haja-asutusalueilla, on suuri haaste.
– Dementoituvien määrä kasvaa koko ajan. Vaikka laitoshoitoa vähennettäisiin aktiivisesti ja suhteellisesti, niin voi olla, että volyymina laitoshoitoa joudutaan lisäämään. On mahdoton yhtälö, että pitäisi rakentaa kymmeniätuhansia uusia laitospaikkoja, Mäki-Lohiluoma pohtii.
Innovatiivisuutta kaivataan
Mäki-Lohiluoma on avoin innovatiivisuudelle ja uusille ideoille. Innovatiivisuutta tarvitaan kaikkien niiden haasteiden ratkaisemiseen, joita kuntasektorilla ja koko yhteiskunnalla on edessään. Mäki-Lohiluoma myös arvioi, että subjektiivisten oikeuksien myöntäminen vanhuksille ehkäisisi innovatiivisuutta. Innovatiivisuudelle pitää antaa tilaa ja mahdollisuuksia.
– On yksinkertaisesti mahdotonta, että kunta yksin selviytyisi kaikista niistä palveluhaasteista, joita tulevaisuudessa on. Omassa työssäni törmään joka päivä siihen, että kunnille annetaan yhä enemmän vastuuta ja tehtäviä. Siihen pitäisi liittyä myös se, että kunnille annetaan resurssit ja mahdollisuudet toteuttaa nämä haasteet.
Mäki-Lohiluoma hakeekin vastauksia tuleviin haasteisiin vertaistuesta ja vertaispalvelusta, vapaaehtoistyöstä sekä ennaltaehkäisevästä työstä sekä teknologiasta. Myös ihmisen oma vastuu itsestään ja siitä, että tukijärjestelmät ovat olemassa ihmisen vanhetessa, korostuvat tulevaisuudesta entistä enemmän – erityisesti haja-asutusalueilla.
– Omaehtoista tekemistä ja itsestä vastuunottamista pitää tukea niin paljon kuin mahdollista. Tietenkään ketään ei pidä jättää järjestelmien ulkopuolelle.
Laitoshoitoa tarvitaan tulevaisuudessakin, mutta olisi tärkeää, että ikäihminen pääsisi myös laitoshoidosta kotiin. Kotona asumisen avuksi tarvitaan erilaisia tukijärjestelmiä ja yhteiskunnan infrastruktuuria. Palvelujärjestelmät ja palvelutalot pitää rakentaa keskuksiin, ei haja-asutusalueille.
Suomessa on ollut vahva vapaaehtoistyön perinne, mutta se on nyt rapautumassa. Mäki-Lohiluoma kaavailee, että kouluissa voitaisiin oppilaat tutustuttaa vapaaehtoistyöhön, vähän samaan tapaan kuin nyt on työelämään tutustumista. Myös yhteisöllisyyden tukeminen olisi tärkeätä. Mäki-Lohiluoma myös huomauttaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa vapaaehtoistyöllä on huomattavasti isompi merkitys kuin Suomessa. Yhdysvalloissa vapaaehtoiset sitoutetaan ja heillä on myös vastuu siitä, että he todella tekevät vapaaehtoistyötä. Suomessa vapaaehtoistyössä on tapahtunut professionaalistumista, ja tämä on toisaalta taasen sulkenut aidon vapaaehtoistyön mukaantuloa.
– Vapaaehtoistyö parhaimmillaan antaa ihmiselle sisältöä elämään.
Kunnan olemus pitää miettiä uusiksi
Perinteisesti ihmiset identifioivat itsensä jonkin kunnan asukkaaksi. Kunta on se alue, jossa asutaan ja jossa ihmiselle tuotetaan palvelut. Kuntaraja on myös ollut palvelujen saamisen raja. Nyttemmin kunta-alue on enemmänkin työssäkäyntialue. Mäki-Lohiluoma korostaa, että tulevaisuudessa ihmiset hakevat palveluja yli kuntarajojen. Nykyään kunta on enemmänkin ihmisten toiminnallinen alue. Kunnan ja kuntien merkitys ei sinänsä katoa.
– Palvelujen hakeminen yli kuntarajojen tulee yleistymään. Tämä merkitsee, että pitää miettiä uusiksi kunta ja kunnan rooli.
Mäki-Lohiluoma arvioi, että palvelujen ylin järjestämisvastuu säilyy jatkossakin kunnilla. Mutta palvelujen järjestämisessä tapahtuu uudelleenorganisoitumista. Yritysten määrä kasvaa, mutta eniten ehkä järjestöt joutuvat miettimään omaa rooliaan – vapaaehtoistyölle on olemassa monia muitakin toimintatapoja kuin järjestö. Parhaimmillaan ihmiset ovat sitoutuneet vuosikausiksi jonkin järjestön toimintaan – nykyään ihmiset ovat lyhytjännitteisempiä.
Mäki-Lohiluoma kertoo, että Suomessa on noin 700 asumiskeskittymää, joissa asuu yhteensä noin 90 prosenttia suomalaisista. Hän korostaa, että olisi tärkeätä, ettei syntyisi hallitsematonta muuttoliikettä keskuksiin. Hallitsematon muuttoliike vaikeuttaisi palveluiden järjestämisestä niin keskuksissa kuin haja-asutusalueilla. Palveluiden turvaaminen on tietenkin keino, jolla ihmiset saadaan pysymään kotiseuduillaan. Miten palvelut turvataan, on tietenkin se suuri kysymys, eikä siihen Mäki-Lohiluomalla ole yksiselittistä ja tyhjentävää vastausta. Muuttuvia elementtejä ja avoimia kysymysmerkkejä on paljon. Koko yhteiskunnalta ja kaikilta yhteiskunnallisilta toimijoilta tarvitaan kokonaisvaltaista näkemystä siitä, miten yhteiskunta selviää tulevista haasteista ja mikä on koko yhteiskunnan etu.
Suomalaisen yhteiskunnan haasteita pohditaan nykyään laajalla rintamalla. Esimerkiksi Sitralla on oma Kuntaohjelma 2009-2013, jonka puitteissa kehitetään mm. kuntapalvelukeskuksia. Ajatus on se, että kuntien ja kuntayhtymien tietotekniikka- sekä henkilöstö- ja taloushallintopalvelut organisoidaan kuntien omistamiin palvelukeskuksiin. Palveluja uudelleen organisoimalla vapautuisi henkilökuntaa hoitotyöhön ja kunnan ydintoimintoihin. Myös Suomen Kuntaliitto valmistelee omaa Uusi kunta 2017 -ohjelmaa, joka julkistettaneen ensi syksynä.
Teknologia käyttäjälähtöiseksi
Mäki-Lohiluomalla on monipuolinen tausta erilaisista kehitystehtävistä. Aikaisemmin hän työskenteli mm. Sitrassa kehitysjohtajana. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen lisensiaatti ja hallintotieteiden maisteri. Mäki-Lohiluomalla on selkeä näkemys teknologiasta: teknologiaa tarvitaan, jotta suomalainen yhteiskunta ja kansalaiset selviävät nykyisistä ja tulevista haasteista. Monenlaiset asumista, yhteydenpitoa ja asioimista helpottavat teknologiat yleistyvät ja ovat suorastaan välttämättömiä jokapäiväisen elämän kannalta.
– Joku voi ajatella, ettei eläkkeelle jäädessään tarvitse enää opetella uutta teknologiaa. Oikeastaan se on päinvastoin; turvatakseen palvelut myös tulevaisuudessa pitää oppia käyttämään teknologiaa. Se on vähän kuin uuslukutaito.
– Teknologiaa on ajateltu insinöörivetoisesti ja ollaan oltu kiinnostuneita uusista ratkaisuista ja uusista vempaimista. Teknologiaa pitäisi lähestyä käyttäjälähtöisesti ja käytettävyyden näkökulmasta. Teknologian kehittämisessä voisi ottaa mallia pelimaailmasta; että olisi erilaisia tasoja. Kun oppii tason 1, voi siirtyä tasolle 2 ja niin edelleen. Samalla siihen liittyy oppimisprosessi ja teknologia opettaa käyttäjäänsä. Mutta jos tulee toimeen tasolla 1, niin voi käyttää vain sitä, Mäki-Lohiluoma korostaa.
Teksti: Kari Uittomäki
”Kulttuuri kuuluu hyvän elämän eväisiin”
Ennaltaehkäisevien toimenpiteiden merkitys ihmisen hyvinvoinnille tiedostetaan nykyään yhä paremmin. Enenevässä määrin myös tiedostetaan, että taiteella ja kulttuurilla on ennaltaehkäisevä merkitys.
– Kulttuuri kuuluu hyvän elämän eväisiin. Se rikastuttaa, voimaannuttaa sekä hoitaa mieltä ja kehoa, Hanna-Liisa Liikanen korostaa.
VTT Hanna-Liisa, tuttavallisesti Assi, Liikanen on itse ahkera teatterissa ja näyttelyissä kävijä. Liikanen toteaakin, että kulttuuri ja taide ovat hyvin tärkeitä hänelle. Kuluvan teatterisyksyn kohokohdiksi Liikanen nostaa Helsingin kaupunginteatterin Elokuun, Teatteri Jurkan Syyssonaatin ja Lilla Teaternin Körsbärsträdgårdenin, eli Kirsikkapuiston.
– Anton Tsehovin sata vuotta sitten kirjoittama näytelmä puree yhä. Kyllä vanhassa tekstissä on edelleen aineksia. Näytelmät myös osoittivat, että perheestä ja ihmissuhteiden kiemuroista löytyy ikuisesti ammennettavaa, Assi Liikanen ylistää.
Assi Liikanen kertoo myös maalaavansa tauluja sekä lukevansa työhön liittyvien kirjojen lisäksi kaunokirjallisuutta, elämänkertoja ja tietysti dekkareita.
– Kari Hotakaisen Ihmisen osa on parasta pitkään aikaan.
Assi Liikanen korostaa, että kulttuuri ja taide voivat olla elämän laadun kohottajia kenelle tahansa. Näiden kysymysten parissa Liikanen on tehnyt töitä vuoden päivät laatiessaan opetusministeriön toimeksiannosta toimintaohjelmaa, jonka tavoitteena on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kulttuurisin keinoin sekä osallisuuden lisääminen yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla. Toimintaohjelman taustalla on valtioneuvoston Terveyden edistämisen politiikkaohjelma.
Toki toimintaohjelman tematiikka on Liikaselle varsin tuttua jo hänen aikaisemmalta työ- ja opiskelu-uraltaan. Hänen väitöskirjansa vuodelta 2003 on nimeltään Taide kohtaa elämän? Arts in Hospital -hanke ja kulttuuritoiminta itäsuomalaisten hoitoyksiköiden arjessa ja juhlassa.
Arkielämä voi olla merkityksellistä ja mielekästä
Työstämässään toimintaohjelmassa Assi Liikanen korostaa arjen kulttuurisuutta. Hän painottaa, että oman elämän tunteminen merkityksellisesti ja mielekkääksi on edellytys henkiselle, fyysiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.
– Arjen kulttuurisuuden idea on se, että ihmiset löytäisivät omaan arkeensa mielekästä elämän sisältöä ja merkityksellisiä asioita. Vaikka kuinka maailma murjoisi, niin kuitenkin kulttuurista ja taiteesta voi löytyä apua, jonka avulla jaksaa eteenpäin. Eikä sen tarvitse olla ihmeellistä tekemistä. Jo hyvän kirjan lukeminen voi antaa omaan elämään uusia merkityksiä.
– Se, että tekee yhdessä muiden kanssa, on tehokasta terveydenhoitoa. Tällöin tulee sosiaalinen yhdessäolo ja yhteenkuuluvuuden tunne mukaan. Erityisen tärkeää on, että tekeminen lähtee yhteisöstä ja yksilöistä itsestään.
Assi Liikanen visioi, että jokainen voi olla sekä tekijä, näkijä että kokija. Jokaisella on oikeus ja tasa-arvoinen mahdollisuus itse tehdä taidetta ja osallistua kulttuuritoimintaan – riippumatta asuin-, elin- tai työpaikasta ja koko elämänsä aikana, omien voimavarojensa mukaisesti. Tähän tarvitaan kuitenkin myös yhteiskunnan tukea.
– Jotta kulttuurin ja hyvinvoinnin edistäminen kulttuurin ja taiteen keinoin voisi toteutua yksilön tasolla se tarvitsee vahvistamista ja tukea myös yhteiskunnalta.
– Tekemisen ei tarvitse maksaa paljon. Jo hyvin vähällä rahalla, tai jopa ilmaiseksi vapaaehtoisin voimin, voi saada paljon aikaan.
Kulttuurin terveys- ja hyvinvointivaikutukset huomioitava lainsäädännössä
Suomalaista sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä ollaan uudistamassa lähivuosina. Erityisen tärkeitä ovat terveydenhuoltolain uudistus sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, kehittämistä ja valvontaa koskevat lakiesitykset, jotka tullevat eduskunnan käsittelyyn ensi keväänä. Sosiaalihuoltoa koskeva lakiesitys tullee eduskunnan käsittelyyn myöhemmin, mahdollisesti vuonna 2012.
– Toivon, että näissä laeissa huomioidaan myös taiteen ja kulttuurin terveyttä ja hyvinvointia edistävä vaikutus. Kun yksilö voi hyvin, niin silloin myös yhteiskunta voi hyvin, Liikanen korostaa.
Paitsi lainsäädäntöön, Liikanen ottaa kantaa ehdotuksessaan hallintoon ja rahoitukseen, julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyöhön, tutkimuksen ja tietopohjan laajentamiseen, koulutukseen vaikuttamiseen sekä tiedon levittämiseen.
Toimintaohjelmassa on kolme osa-aluetta
Toimintaohjelman kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla toteutettavat toimenpiteet keskittyvät kolmeen osa-alueeseen. Ne ovat kulttuuri osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäjänä, taiteen ja kulttuuriin hyödyntäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin keinoin.
– Työhyvinvointi on näistä uusin osa-alue, jossa terveyttä ja hyvinvointia voidaan edistää kulttuurin keinoin. Nykyisessä kiireisessä työelämässä kulttuurista ja taiteesta voidaan löytää keinoja työssä jaksamiseen ja taidetta on mahdollista hyödyntää myös työterveyshuollossa. Toimintaohjelmassa halutaan huomioida myös työttömät siten, että kulttuurin avulla he pysyisivät kiinni yhteiskunnassa ja olisivat aktiivisesti mukana yhteiskunnan toiminnassa, Liikanen kertoo.
Taidetta ja kulttuuritoimintaa voidaan soveltaa ennalta ehkäisevässä työssä, hoitotyössä ja kuntoutuksessa sekä lääketieteessä ja psykiatriassa. Nyt käynnissä oleva hanke keskittyy erityisesti ennalta ehkäisyyn, mutta se liukuu osittain myös hoitotyön puolelle.
Assi Liikasen työstämä Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010-2014 julkistetaan ensi vuoden tammikuussa. (http://minedu.fi/OPM/julkaisut).
Teksti: Kari Uittomäki
Pääkirjoitus
Työvoimasta taistellaan 2010-luvulla
Hyvin ristiriitaisia tunteita herättää tämänhetkiset työvoimapoliittiset uutiset. Työttömien määrä kasvaa voimakkaasti. Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli lokakuussa 215 000, mikä on 23 000 enemmän kuin syyskuussa. Viime vuoteen verrattuna työttömien määrä on kasvanut 60 000:lla.
Työttömyyttä vielä suurempi haaste on työvoiman jääminen eläkkeelle. Koko työvoimasta on jäämässä eläkkeelle vuosina 2007-2025 lähes 1,2 miljoonaa henkilöä, mikä on 47 prosenttia vuoden 2007 työvoimasta. Eläkkeellejäämisen huippu on jo vuonna 2012, jolloin eläkkeelle jää 70 000 henkilöä.
Syynä valtaisaan eläkkeelle jäävien määrään on suurten ikäluokkien tulo eläkeikään. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa, johon myös vanhustenhuolto kuuluu, eläkkeelle siirtyminen koettelee eniten. Vuosina 2007-2025 eläkkeelle jää 185 000 työntekijää. Kaikki yllämainittu tilastotieto kerrotaan marraskuun lopulla ilmestyneessä työ- ja elinkeinoministeriön raportissa Poistuma työvoimasta vuosina 2007-2025.
Suomessa ikääntyneiden määrä kasvaa muuta Eurooppaa huomattavasti nopeammin. Yli 75-vuotiaiden määrä tulee vuoteen 2025 mennessä lisääntymään lähes puolella 433 500:sta 710 000:een. Kun tähän yhtälöön lisätään tieto, että samaan aikaan hoiva- ja vanhustyöstä poistuu eläkkeelle yli 70 000 työntekijää, on ongelma valmis.
Työvoiman eläkkeelle jäämistä seuraavat ongelmat eivät ole jossakin tulevaisuudessa, vaan muutaman vuoden päässä. 2010-luku alkaa vajaan kuukauden kuluttua ja vuosi 2012 on kahden vuoden päässä. Työvoimavaltaisella vanhustenhuollolla ei ole hyvät kortit käsissään tässä taistelussa: alhaiset palkat, raskaan työpaikan imago, ala ei kiinnosta nuoria jne. Tuntuu uskomattomalta nykyisen suur-työttömyyden aikana, että alallamme on yhtenä suurimpana ongelmana ammattitaitoisen ja motivoituneen työvoiman turvaaminen vanhustenhuoltoon.
Mistä sitten ratkaisut? Hyvä työpaikka kiinnostaa. Kehittämishenkisessä työyhteisössä halutaan olla työssä. Ovatko järjestöt valmiita ottamaan yhä selkeämmän edelläkävijän roolin vanhuspalvelujen kehittämisessä? Se tulee merkitsemään voimakasta palvelutuotannon määrällistä sekä laadullista kehittämistyötä. Uusia palvelukonsepteja on otettava käyttöön. Vanhoilla hoito- ja palveluotteilla ei pystytä palvelemaan yhä kasvavaa asiakaskuntaa.
Osaavan ja motivoituneen työvoiman saatavuus on elinehto kaikille vanhustenhuollon palveluntuottajille. Järjestötyönantajien on myös itse otettava vastuu tulevien työntekijöiden kouluttamisesta. Koulutuksen organisoimisessa on oltava aloitteellinen oman paikkakunnan muiden palveluntuottajien ja koulutusyhteisöjen kanssa. Myös yhteistyötä oppilaitosten kanssa on lisättävä. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto tulee tukemaan tätä kehityssuuntaa.
Marja-Liisa Kunnas
|
