Osaaja -projekti on RAY:n rahoittama 3-vuotinen vapaaehtoistoiminnan kehittämisprojekti. Projektin tärkeimpiä tuloksia ovat lisäresurssien löytäminen vanhustenhuoltoon, vanhustyön piirissä toimivien vapaaehtoisresurssien monipuolistuminen sekä vapaaehtoistoiminnan yleisen arvostuksen ja näkyvyyden kasvu.
Osaaja -projekti toteutetaan yhdessä kuuden Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton jäsenjärjestön kanssa. Näin projektissa myös vahvistetaan ikääntymisen resurssikeskusajattelua kehittämällä mukana olevien jäsenjärjestöjen vapaaehtoistyöstä vapaaehtoistoiminnan resurssikeskuksia osaksi alueellisia ikääntymisen resurssikeskuksia.
Osaaja -projekti on päättynyt 31.12.2011. Uudessa Vapaaehtoisuus vaikuttaa -projektissa levitetään ja juurrutetaan Osaaja -projektin kehittämistyön tuloksia uusiin toimintaympäristöihin ja työyhteisöihin. RAY on esittänyt rahoitusta projektille vuodeksi 2012 |