Viitekuva
Olet tässä: Valli.fi > Projektit > Työssä on hyvä olla -projekti > Uutiset

UUTISET
Tältä sivulta löydät projektin ajankohtaisia kuulumisia ja tapahtumia.


17.12.2010
T
OHO-projektilla ja järjestöillä hyvät työllistämistulokset vuonna 2010
TOHO-projektin ja järjestöjen työllistämistulokset toimintavuodelta 2010 on koottu. Tulokset osoittavat, että liiton jäsenjärjestöt tekevät yhteiskunnallista toimintaa erittäin vaikuttavasti. Liiton jäsenjärjestöistä 86 prosenttia järjesti erilaisia työllistämistoimenpiteitä työttömille työnhakijoille. Työllistämistoimenpiteet kasvoivat 22 prosenttia edellisestä vuodesta. Työpaikan sai 137 ihmistä. Voimme hyvillä mielin kertoa tulokset ministeriön suuntaan.

Vuoden 2011 työmarkkinoilta toivotaan ja odotetaan kovasti, että sote-alan työvoimapoliittista avustaviin tehtäviin valmistavaa koulutusta pystyttäisiin järjestämään nykyistä enemmän. Myös omaehtoista koulutusta sote-alalle tulisi lisätä. Eri tahot, TEM, OPM kärjessä vievät eteenpäin avustajakoulutuksen laajentamista ammatillisten koulutusten joukkoon. TOHO-projektin toiminnan näkökulmasta vauhti vain on kovin hidasta. Toivottavaa olisi myös, että STM tarkentaisi kiireesti ikäihmisten palveluissa hyväksyttävää henkilöstömitoitusta, jotta avustava henkilöstö laskettaisiin oikeasti mukaan henkilöstömitoituksiin. Tämä on tärkeää huomata myös kilpailutustilanteissa. Meillä ei ole enää aikaa puhua ennakoinnista tai aikomuksista, vaan koko alan tulee tehdä tulevaisuutta jo nyt.
Projektin tulostiivistelmä täällä.

24.9.2010
Seminaari Lohjalla

Kiinnostus hoiva- ja vanhustyön tulevaisuutta kohtaan on eri alueilla suurta. Lohjan Niin makaa kuin petaa Kuka sinua auttaa kun olet vanha? tilaisuudessa oli 91 osanottajaa. Iltapäivän anti oli mielenkiintoista ja keskustelua herättäviä. Lohjan kaupungin perusturvajohtaja Arja Yliluoma kertoi ajankohtaisista asioista LOST-alueella. Etelä-Suomen aluehallintovirastosta Eija Hynninen-Joensivu valaisi valvontaviranomaisen arkea ja Helsingin kaupungin PosiVire Oy:n palvelupäällikkö Päivi Heinonen kertoi sosiaalisen  yrityksen toiminnasta, jossa palkataan työttömiä työnhakijoita sosiaali- ja terveyssalan avustaviin tehtäviin. Iltapäivän ohjelmaan kuului kysmyksen, Kauka sinua auttaa kun olet vanha? pohtiminen viidessä eri ryhmässä ja ryhmien tulosten esittely. Päivän yksi koskettavimmista esityksistä oli kuitenkin Ritva Sorvalin (Vuoden 2010 naisnäyttelijä) esitys Uupuneen perushoitajan monologi ja lauluesitys. Seminaarin tuloksista ja palautteista valmistui myös raportti, johon voit tutustua täällä.


NIIN MAKAA KUIN PETAA Kuka sinua auttaa kun olet vanha?

Länsi-Uudenmaan eri toimijat järjestävät keskustelu- ja verokstoitumistilaisuuden 9.9.2010 torstaina klo 12:00-16:00 Luksian Lohjan toimipisteen Puu-Anttilassa. Iltapäivän tavoitteena on löytää ratkaisuja hoiva-alan ahankohtaisiin kysymyksiin: palveluiden riittävyyteen, niiden laatuun ja valvontaan sekä ammattitaitoisen henkilökunnan saatavuuden turvaamiseen.
 Kutsu tilaisuuteen.

Esitykset:
Lohjan perusturvajohtaja Arja Yliluoma kertoo sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisia ajankohtaisia kuulumisia. Ylitarkastaja Eija Hynnin-Joensivu Etelä-Suomen aluehallintovirastosta (AVI) tuo esiin vanhustenhuollon ohjaus-, lupa- ja valvontaviranomaisen toimintaa ja kertoo valvonnan realiteeteista. Helsingin kaupungin omistaman sosiaalisen yrityksen Posivire Oy:n palvelupäällikkö Päivi Heinonen kertoo, miten Helsingin kaupungissa käytetään avustavaa henkilökuntaa sosiaalialalla. Näyttelijä Ritva Sorvali laulaa ja esittää koskettavan uupuneen lähihoitajan monologin näytelmästä Kuin ensimmäistä päivää. Rooli toi hänelle Vuoden naisnäyttelijän tunnustuksen.


Tilaisuuden järjestävät:
Luksia / OpinOvi L-U
Apuomena ry / Koala-hanke

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry / TOHO-projekti
Länsi-Uudenmaan Yrityskeskus Oy / PK Pro-hanke 


Helsingin Työllistämisfoorumi 8.3. 2010. 
Helsingissä järjestettyyn Työllistämisfoorumiin osallistui 25 aktiivista välityömarkkinoilla toimivaa sekä vanhusten palvelujen tuottajaa. Ritva Pihlajan puhe Järjestöjen merkityksestä yhteiskunnallisena vaikuttajana otettiin innokkaasti vastaan. Samoin Työ- ja elinkeinoministeriön Inka Douglasin. Hän toi tilaisuuteen tietoa palkkatuen lakiehdotuksesta, mikä herättikin runsaan keskustelun osallistujien joukossa. Vanhuspalveluissa on tulevaisuudessa työntekijöiden markkinat. Alalla tarvitaan entistä enemmän osaavaa työvoimaa. Lue Helsingin foorumiin osallistuneiden palautteet täältä

                                                                                                                                        
Aihe uutisoitu 16.3.2010. 
Lohjan Työllistämisfoorumi 4.3. 2010. 
Lohjan Apuomenassa käytiin monipuolista keskustelua järjestöjen toimintamahdollisuuksista niin työllistämisen kuin palvelun tuottamisenkin näkökulmista 23 osallistujan voimin. Järjestöt ovat merkittävä resurssi kuntien palvelujen rinnalla. Keskustelua yhteistyöstä ja erilaisten toimintatapojen käyttöönottamisesta on lisättävä, kuntien säästökuureista huolimatta. Kunnat eivät yksin pysty palvelutuotantoa ylläpitämään. Tutustu Lohjan osallistujien palautteeseen täältä. 
                                                                                                             Aihe uutisoitu 16.3.2010. 
Oulun Työllistämisfoorumi 2.3. 2010 onnistui odotusten mukaan.
Oulun työvoimatoimistossa käynnistyi Työssä On Hyvä Olla - projektin  Työllistämisfoorumien sarjan. Paikalla oli 29 välityömarkkinoilla toimivien projektien edustajaa sekä palvelujen tuottajaa. Ritva Pihlajan sanoma järjestöjen merkityksestä palveluiden tuottajana herätti odotettua kiinnostusta ja siitä olisi haluttu kuulla enemmänkin. Myös palkkatukeen esitetyt lakimuutokset herättivät keskustelua mm. siitä, että työvoimaviranomainen määrittelee jatkossa sen kuka palkkatukea anovista toimii kilpailuolosuhteissa. Saatu palaute kertoo kokemuksista enemmän, lue ne täältä.  
                                                                                                                                
                       
                                                                                                                                         Aihe uutisoitu 16.3.2010.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta käsittelee palkkatukilain muutosehdotuksia.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (sekä perustuslakivaliokunta) pohtii palkkatuen myöntämisedellytyksiä koskevia lakimuutoksia. Liiton toiminnanjohtaja Marja-Liisa Kunnas oli 2.3.2010 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa kuultavana ja keskustelemassa aiheesta. Lain muutoksista liittoa ihmetyttää edelleen se, että työvoimatoimistot määrittelisivät jatkossa sen, kuka palveluja tuottavista työnantajista (palkkatueka anovista) toimii kilpailuolosuhteissa ja kuka ei toimi. Liitto toivoo, että lain valmsitelussa huomioitaisiin aikaisempaa paremmin yhteiskuntamme/työelämän rakennemuutokset, palvelusektorin kasvaminen sekä sen myötä työvoiman tarve. Liitto painottaa, että Suomessa päädyttäisiin EU-kilpailulaista poiketen kansalliseen ratkaisuun, kuten mm. Ruotisssa on tapahtunut. Liiton viimeisin kannaotto ja kommentit työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle luettavissa täältä.                                         
                                                                                                              Aihe uutisoitu 3.3.2010.   

Tervetuloa Työssä On Hyvä Olla - prjektin Työllistämisfoorumiin

Työvoiman saatavuus ja osaavan työvoiman turvaaminen hoiva- ja vanhustyöhön puhututtaa tänään niin päättäjiä kuin palveluiden tuottajiakin. Millainen on järjestöjen merkitys yhteiskunnallisena vaikuttajana ja välityömarkkinoilla toimijana? Mistä tarvittava työvoima saadaan palvelutarpeen kasvaessa? Mitä mahdollisuuksia alan työnantajilla on? Saadaanko nyt työttöminä olevista tai työttömiksi jäävistä apua tilanteeseen? Työssä On Hyvä Olla - projekti vastaa edellisiin kysymyksiin järjestämällä Työllistämisfoorumin seuraavilla paikkakunnilla:

      2.3 Oulussa (ohjelma / ilmoittautuminen)
      4.3 Lohjalla (ohjelma / ilmoittautuminen)
      8.3 Helsingissä (ohjelma/ ilmoittautuminen) 
     25.3 Tampereella (ohjema / ilmoittautuminen)
     26.3 Jyväskylässä (ohjelma / ilmoittautuminen)
     15.4 Porissa (ohjelma / ilmoittautuminen tulossa myöhemmin)
            Tilaisuudet ovat maksuttomia.
                                                                                                                                       Aihe uutisoitu 12.2.2010.

25.1.2010
Tampereen alueprojekti starttaa vuoden 2010 toimintansa järjestämälla valmentavaa koulutusta yhdessä työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan tutkinnon aikaisemmin suorittaneille. Koulutuksessa osallistujalla on mahdollisuus päivittää tietojaan, taitojaan sekä työllistyä sen päätyttyä. Tässä koulutuksen tavoitteet ja ilmoittautumistiedot.  

25.1.2010
Palkkatukiasetusten lakimuutokset olivat valtioneuvoston käsittelyssä 17.12.2009. Muutosehdotukset kohdistuvat niin palkkatukiajan pituuteen, tuen suuruuteen kuin tuen saajan elinkeinotoiminnan määrittämiseen. Ehdotusten heikoin kohta on muun muassa se, että TE- toimisto päättää, ketkä palvelujen tuottajista ovat elinkeinotoimintaa harjoittavia työnantajia ja ketkä eivät. Toinen työnantajaan liittyvä muutosehdotus koskee palkkatukijakson pituutta, se lyhenee yhdeksi vuodeksi nykyisen kahden vuoden sijaan. Lain käsittely eduskunnassa jatkuu helmikuussa. Lue ehdotuksesta lisää
oheisesta tiivistelmästä.

2.10.2010
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitolta Työ- ja elinkeinomisteriölle vastustava kannanotto de minimis-asetuksen käyttöönottoon.
Asetuksen käyttöönotto johtaa katastrofiin vanhustenhuollossa.
Lue kannanotto kokonaisuudessaan.

17.09.2009 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitolta vastustava kannanotto de minimis sekä ryhmäpoikkeusasetuksen käyttöönottoon.
Molemmat vaihtoehdot tulevat vähentämään palkkatuen käyttöä ja työllistämistä.
Lue kannanotto kokonaisuudessaan.
Tulossa 13.08.2009 Tampereella -
Haaveena hoiva-ala? - infotilaisuus ja markkinatori. Oletko kiinnostunut opiskelemaan ja työskentelemään hoiva-alalla tai sen lähialoilla? Tule Vanhalle Kirjastotalolle kuulemaan lisää -
Tulosta tästä kutsu ja ohjelma.

Tulossa 17.09.2009 Helsinki - Lähihoitajana Euroopassa. Koulutuksen ja työvoiman liikkuvuuden kansainväliset haasteet - seminaari. Ilmoittautuminen 7.9.2009 mennessä. 
Saat Seminaarin mainoksen täältä.

Tulossa 21.09.2009 klo 12-16 Lohjan KOALA-hankkeessa - Seminaari välityömarkkinoiden vaikuttavuudesta alueella. Mukana työ- ja elinkeinotoimisto, koulutuksen järjestäjät, Lohjan kaupunki sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto.  
06.08.2009 Järjestöjohdon neuvottelupäivien (5-6.6.2009) materiaalia - Liiton säännöllisesti jäsenilleen järjestämät neuvottelupäivät onnistuivat hyvin. TOHO-projektista on aikaisemmin kerrottu diaesitysten avulla, mutta tänä vuonna Anu, Marja ja Mona innostuivat dramatisoimaan vanhustyön työvoimatilannetta. Esitimme lyhytnäytelmän siitä, millaiseen tilanteeseen palvelutalojen johtajat saattavat joutua. Viestimme otettiin hyvin vastaan ja se saavutti jokaisen läsnä olijan. Työllistämistuen ja muiden toimepiteiden avulla vanhustyö saa tarvitsemaansa työvoimaa ja siihen kannattaa satsata nyt.
Lue vanhustyön työllisyystilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä enemmän täältä. 

18.3. 2009 Tuloksia vuodelta 2008 - Työttömien työnhakijoiden kiinnostus vanhustyötä kohtaan on edelleen hyvä. Projektille asetetut määrälliset tavoitteet täyttyivät. Työntekijöiden saatavuudessa esiintyy kuitenkin suuria eroja, pääakupunkiseudulla työvoimapulaa on kokenut jo noin 40% työpaikoista, kun taas esim. Satakunnan työvoima-alueella työvoimapulaa ei ole. Työnhakijoiden kiinnostus alan koulutusta kohtaan on muuttunut myös. Kiinnostus lähihoitajan 3-vuotiseen koulutukseen on vähentynyt ja lyhyempää koulutusta toivotaan. Tuloksista enemmän tiivistelmässä

30.9. 2008 Tosi hyviä tyyppejä oppisopimukseen! Pääkaupunkiseudun projektiohjaajat ovat haastatelleet syksyn aikana useita kymmeniä vanhustyötä kiinnostuneita työnhakijoita. Heidän joukossaan on 17 erilaisen taustan omaavaa työnhakijaa - alanvaihtajia ja pitkäaikaistyöttömiä - jotka ovat kiinnostuneet lähtemään alalle oppisopimuksen avulla.  Tartu tilaisuuteen ja tarjoa heille paikkaa. Oppisopimuksen ajalta työnantajalle maksetaan tukea (24,51 euroa/pv + koulutuksen antajan maksu ohjaustuesta). Lisätietoja 0400 - 875 286 Marja Helle tai 045 - 7731 0191 Mona Isberg

30.9. 2008 Oulun seudulle projektiavustus - Pohjois-Suomen TE-keskus on myöntänyt projektiavustuksen Oulun Seudun Mäntykoti ry:lle. Pohjoisessa on työttömien luvut edelleen hieman korkeammat kuin eteläisessä Suomessa. Tästä huolimatta työvoiman saatavuus vanhustyöhön alkaa tuntua jo sielläkin. Mäntykoti organisoi ja starttaa työllistämistoimintansa tämän syksyn aikana 1.10.2008 alkaen. Lisätietoja myöhemmin näiltä sivuilta.

26.5. 2008 Työssä On Hyvä Olla - projektin kevään työyhteisökoulutukset eri alueilla on viety päätökseen. Aiheena koulutuksessa oli Ihmislähtöisyys ja asiakaspalvelu hoiva- ja vanhsutyössä. Tavoitteena koulutuksessa oli vahvistaa työyhteisöjä heidän perustyössä ja ihmislähtöisessä asiakastyössä. Kouluttajana toimi vuorovaikutuskouluttaja Anna-Mari Laulumaa Jyväskylästä. Osallistujilta saadun palautteen mukaan koulutus onnistui odotetusti. Kokonaiskeskiarvio oli 4,7 (asteikolla 1-5). Lämmin kiitos palautteesta ja koulutukseen osallistumisesta.  

4.4.2008
Pääkaupunkiseutu
Olethan huomannut, että pääkaupunkiseudulla on vuoden alusta aloittanut toimintansa kaksi jäsenjärjestöihin työttömiä työnhakijoita työllistävää alueprojektia. Voit tiedustella asiasta Mona Isbergiltä puh. 045-77310191 Käpyrinne ry tai Marja Helteeltä 0400-875286Ilmari Helanderin Vanhusten Säätiö.

4.4.2008 Keksi-Suomen alueprojekti

Jyväskylän työvoimatoimisto järjestää yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa rekrytointi-iltapäivän 6.5.2008 Jyväskylän työvoimatoimistossa. Rekrytointitilaisuudessa ovat mukana esittäytymässä mm. Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry, Jyvälä, Tekevä, Katulähetys ja SPR. Tilaisuuteen postitetaan kutsut n.100:lle työttömälle työnhakijalle. Tavoitteena on löytää eri aloista kiinnostuneita henkilöitä ja mahdollisesti palkata heitä erilaisiin työsuhteisiin tai ohjata työmarkkinatoimenpiteisiin. 

03.03.2008
Työntekijäsantra on avattu!
Oletko huomannut, että projektiemme sivuilla on avattu uusi osio, jossa voit katsoa ilmoituksia avoimista työpaikoista.
Voit katsoa ilmoituksia tästä.

03.01.2008
Porin Ruskakodin Palvelutaloyhdistys ry sai joukuussa TE-keskukselta myönteisen rahoituspääätöksen alueen TOHO-projektin toteuttamiseen. Työssä On Hyvä Olla - projekti jatkaa vuoden 2008 alusta alkaen siitä mihin Etsivä -projektissa vuosina 2005-2007. Vuoden alussa Ruskatalojen yksiköissä työllistettiin 31 palkkatuella olevaa työntekijää sekä järjestettiin työelämänharjoittelupaikkaa kahdelle työnhakijalle. Työntekijät työskentelevät monipuolisissa työtehtävissä, kuten palvelutaloapulaisina, kiinteistönhuoltoapulaisina ja keittiöapulaisina. Työsuhteensa aikana heitä kannustetaan lähtemään alan ammatilliseen koulutukseen ja heidän onmahdollista osallistua projektissa järjestettäviin koulutuspäiviin, jotka tukevat työskentelyä vanhusten parissa.

02.01.2008
Vuoden 2004 - 2007 aikana liiton jäsenjärjestöissä toteutettiin n. 1200 erilaista työmarkkinatoimenpidettä.
Josta määrästä jäsenjärjestöt palkkasivat erilaisiin tehtäviin palkkatuen avulla 987 työtöntä työnhakijaa. Jäsenjärjestöt ovat järjestäneet työnhakijoille myös työharjoittelua ja muita vastaavia työmarkkinatoimenpiteitä noin 212 työnhakijalle. Tämän avulla työnhakijat ovat voineet työllistyä vanhustyöhön. Työpaikan aktiivisten toimenpiteiden jälkeen on jäsenjärjestöissä saanut noin kolmannes. Lisätietoa
Etsivä - Loppuraportista (pdf).