Kukapa meistä ei olisi törmännyt isoäiteihin tai pappoihin, jotka leväyttävät lompakostaan kuvasarjan lastenlapsistaan. Tunnistat myös työkaverin, joka pohtii iltapäiväkahveilla, ostaisiko varmuuden vuoksi mintun värisiä potkuhousuja, kun ei tiedä, kumpaa sukupuolta miniän synnyttämä lapsi on.
Tai lentäisikö lastenlapsi mummon ja vaarin mukana Espanjan aurinkoon, jotta vanhemmat saavat keskittyä urakehitykseensä?
Tuttuja juttuja ystäväpiiristä, ainakin jos on 40 ja risat. Nimittäin nykyajan mummous ja kokonaisuudessaan isovanhemmuus alkaa nuoremmilla vuosilla
kuin aiemmin. Suurten ikäluokkien lapset tuskin olivat nähneet mummojaan ja vaarejaan, mutta elintason kehittyessä ja eliniän pidentyessä mummot ja vaarit ovat lastenlapsilleen likeisiä läheisiä, jotka saattavat vielä olla itsekin työelämässä kuten äiti ja isä. Sähköpostit ja kännykät ovat tuttuja yhteydenpitovälineitä niin lapsille kuin mummoillekin.
- Ilman muuta on niin, että eliniän pidentyminen on vaikuttanut isovanhemmuuden merkityksen kasvuun. Samoin se, että isovanhemmuuden iässä nyt olevilla on itsellään ollut vähemmän lapsia kuin edeltävillä sukupolvilla, sanoo ”mummotutkija” Leena Eräsaari.
Hän on naistutkijana selvittänyt nimenomaan naisten suhtautumista isovanhemmuuteen, mutta ei epäile, etteikö miehissä löytyisi samaa ”pappaenergiaa” kuin mummoissakin.
- Tosin välillä ottaa päähän, että jos löytyy yksikin, usein isokenkäinen mies, joka antaa haastatteluja pappana olemista, siitä tehdään iso numero. Sen sijaan lastenlapsistaan koko ajan huolen pitävistä mummoista ei ole mitään porua paitsi silloin, kun isoäiti on tehnyt virheen, Leena Eräsaari sanoo.

Missä on pihvi?
Kymmenkunta vuotta sitten naiset varsinkaan eivät hevin paljastaneet, että ovat tulleet mummoikään. Ei vaikka, lapsenlapsen äiti olisi parikymppinen ja mummo nelikymppinen. Nyt asenne on kääntynyt toiseen suuntaan. Vaikka lapset hankitaan vasta yli kolmikymppisinä, mummot ja vaarit ovat vetreitä työikäisiä ihmisiä. Kultakaivos monille uraihmisille!
-Tutkimuksissani on käynyt ilmi, että monille pienten lasten vanhemmille isovanhempien läsnäolo ja mahdollisuus auttamiseen on urakehityksen kannalta oleellista, Leena Eräsaari sanoo.
Mummouden aikaistuessa törmätään kuitenkin ongelmaan, että virkeä, työikäinen isoäiti tai pappa onkin puun ja kuoren välissä: ensisijassa pitää hoitaa omia vanhempiaan ja lastenlapset ja lasten perheiden auttaminen jäävät syrjään.
Leena Eräsaari puhuu kerrosleipä-ilmiöstä. Huoltosuhde on sekä vanhempiin että lapsiin ja lastenlapsiin, mutta aika ja voimavarat eivät riitä millään molempiin etenkin, jos isovanhempi on vielä työelämässä. Odotettu mummouden ja vaarin rooli jää täyttymättä.

Isovanhempien huoltajuus puntariin
Leena Eräsaari on itse 13-vuotiaiden kaksosten mummo. Eräsaaren mummotutkimus lähtikin liikkeelle siitä, että omasta tyttärestä tuli yksinhuoltaja kaksosille.
- Näiden kolmentoista vuoden aikana olen ollut näköalapaikalla toteamassa, kuinka yksinhuoltajien ja lapsiperheiden asemaa on heikennetty oleellisesti hyvinvointi-Suomessa.
Sosiaalityöntekijöiden kouluttajana ja opintojen ohjaajana Leena Eräsaari on kohdannut myös järkyttävän ilmiön oikeusvaltiossa.
- Eräs opiskelijani teki gradun sukulaissijoituksista, jotka usein tapahtuvat sosiaaliviranomaisten tahdon vastaisesti. Tutkimuksen mukaan sosiaaliviranomaiset ikään kuin kostavat, jos heidän päätöksensä ei mene läpi. Jos lapsi sijoitetaan isovanhemmille, he eivät saa samoja palveluja, kuten perheneuvontaa tai heille kuuluvia muita sosiaalisia etuuksia kuin ulkopuolinen sijoitusperhe olisi saanut, Leena Eräsaari sanoo ja uskoo vankasti siihen, että sukulaissijoitusten osuus kasvaa, koska sijaisperheitä ei ole riittävästi tarjolla ja lasten laitoshuolto maksaa moninkertaisesti enemmän kuin kotisijoitus.

Mummot ja papat voimavara
Mummola on etuoikeus lapsille. Lapset, joiden vanhemmat syystä tai toisesta
laiminlyövät velvoitteitaan vanhemmuudesta, jäävä helposti myös paitsi mummoista ja vaareista.
- Tutkimusten valossa näyttää tapahtuvan niin, että avioerojen yhteydessä isän vanhemmat jäävät syrjään. Avioeroissa lapset jäävät yleensä äidille, ja riitatapauksissa osapuolet katkaisevat yhteyden toistensa sukulaisiin. Avioeron myötä syrjäytyneiden miesten äidit valittavat, että poikansa eron myötä isoäiti menetti yhteyden lapsenlapsiinsa. Avioeroissa ei aina ei ole kiinni siitä, että äiti haluaisi yhteyden poikki ex-miehen vanhempiin, vaan vihaiset pojat haluavat hävittää vanhempansa taka-alalle, Leena Eräsaari pohdiskelee.
Odotettu ja onnellinen isovanhemmuus on Leena Eräsaaren mukaan etuoikeus niin mummoille ja papoille kuin myös lapsille ja lastenlapsille.
Isovanhemmuus elää jonkinlaista hype-aikaa: on hienoa olla mummoa tai pappa ja auttaa omien nuorten perheitä. Hype-ilmiö näkyy myös tilastoissa: osa muuttoliikkeestä kasvukeskuksiin on mummojen ja vaarien liikehdintä lähelle lapsiensa perheitä.
Niin hienoa kuin isovanhemmuuden arvostamisen nousu onkin, Leena Eräsaari toivoo, että myönteinen suhtautuminen yleensä vanhuuteen saisi uusia ulottuvuuksia.
- Ikääntyneitä ihmisiä arvostetaan isovanhempina. Soisin arvostuksen leviävän vanhuuden arvostamiseen yleensä niin, että vanhuksille turvataan hyvinvointiyhteiskunnassa säälliset olosuhteet.
- Suomalaisessa yhteiskunnassa pitäisi lopettaa puheet siitä, että vanhusten määrän lisääntyminen on jotenkin uhka tulevaisuudelle. Työssä käyvät ikääntyneet, eläkeikäiset ja myös pitkän iän saavuttaneet ovat hoivassa ja huolenpidossa voimavara, jota ei ole osattu arvostaa tai joka on jäänyt huomaamatta, Leena Eräsaari sanoo.