Blogi: Pohdintoja vanhoista ihmisistä, vanhusalan järjestöistä ja sotesta . 19.03.2019 | Blogi | Kirjoittaja: Virpi Dufva

Sotesta on käyty keskustelua runsaasti viime aikoina, viime vuosina, ja kiitettävästi on otettu kantaa ja kommentoitu erilaisia aiheeseen liittyviä malleja, ehdotuksia ja lakiluonnoksia. Viime viikkoina julkisuudessa esiin nousseet hoivapalveluiden epäkohdat ovat erittäin surullisia, myös suuttumusta herättäviä, erityisesti palveluja tarvitsevien vanhojen ihmisten kannalta, mutta huonolaatuiset palvelut pilaavat myös koko toimialan mainetta. Tällaiselle toiminnalle on nyt saatava loppu, ja kaikkien toimijoiden on osaltaan huolehdittava hoivapalvelujen laatu eettisesti kestävälle tasolle. Kuntien, ja muiden ostajatahojen on myös oltava valmiita maksamaan palvelun laadusta käypä hinta.

Nyt, ja tulevien eduskuntavaalien jälkeenkin, on meidän vaikuttamisemme keskiössä se, miten vanhat ihmiset saavat tarvitsemansa tuen ja palvelut. Mitä vanhat ihmiset tarvitsevat? Miten järjestöjen palvelutoiminta turvataan eri puolella Suomea tulevaisuudessakin? Tässä ajatuksiani, myös vanhojen ihmisten näkökulmasta. 

Vanhat ihmiset tarvitsevat ohjausta, neuvontaa, tukea, kannustamista sekä oikea-aikaista hoivaa ja hoitoa ja tarvittavat palvelu- ja hoitosuunnitelmat. Kuntoutustakaan ei saa unohtaa. Koko ketju on tärkeä saada toimivaksi. Palveluohjauksen objektiivisuus on varmistettava tuottajatahosta riippumatta. Vanhusalan järjestöillä on ollut vuosikymmenien ajan merkittävä rooli vanhusten palvelujen tuottajana, vahvan kansalaistoiminnan lisäksi. Järjestöjen toiminnassa korostuu osallisuus ja sen vahvistaminen.

Vanhusten yksinäisyyteen löydettävä ratkaisuja

Moni vanha ihminen kertoo olevansa yksinäinen, huolimatta järjestöjen lukuisista osallisuutta lisäävistä kehittämishankkeista. Järjestöjen kehittämishankkeet ovat vain yksi väline yksinäisyyden vähentämisessä. Suuri osa yksinäisyyttä kokevista vanhuksista asuu yksin, mutta kaikki yksinasuvat vanhukset eivät ole yksinäisiä. Myös digitalisaation ja teknologian kehityksen vauhti tuo haasteita vanhoille ihmisille omien asioiden hoitamiseen. Ratkaisun avaimia ovat yksinäisyyden tunteen vähentäminen, oikea-aikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut sekä itsemääräämisoikeuden huomioiva tuki myös sähköisten palvelujen käytössä. Vaikuttamalla näihin pystymme vähentämään myös yhteiskunnalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia.

Sosiaalisten suhteiden merkitys ei vähene ikääntymisen myötä. Vanhoilla ihmisillä vähenee läheisten ja ystävien määrä luonnollisesti, kun osa ikätovereista kuolee. Palvelutaloon muutettaessa osa vanhuksista saa sieltä samalla uusia ystäviä, juttukavereita. Osa vanhoista ihmisistä kokee uuden ympäristön haastavaksi, jos vanhat ystävät ja läheiset jäävät fyysisesti etäämmälle. Jos hoivapalvelut / palvelutalo sijaitsee useamman kymmenen kilometrin päässä entisestä kodista, eivät sosiaaliset suhteet välttämättä jatku entisellään. Vanhojen ihmisten liikkuminen on yksi iso haaste. Liikenneyhteyksien puute ja vanhuksen oma heikentynyt liikkumiskyky eristävät ja passivoivat. Kuljetuspalvelut on saatava toimiviksi ja asiakkaalle kohtuuhintaisina.  

Jokaiselle vanhukselle varmistettava vastuuhenkilö

Usein vanhuksen asioita on hoitamassa useampi taho tai viranomainen. Moniammatilliseen tiimityöhön panostamalla voidaan paremmin turvata eri toimijoiden välinen yhteistyö, asiakkaan näkökulman ollessa keskiössä. Jokaisen vanhuksen kohdalla on varmistettava vastuuhenkilö. Vanhukset ovat tuoneet esiin, että he tarvitsevat yhden puhelinnumeron, johon soittaa kiireettömän asian selvittämiseksi, ja josta kohtuullisessa ajassa, saman päivänä aikana vastataan/ soitetaan takaisin.

Palvelu- ja hoitosuunnitelmien käyttö on ollut kirjavaa. Niiden käyttöönottoa on laajennettava ja hyödynnettävä, ja suunnitelmia tulee päivittää tarvittaessa. Vanhuksen tilanne ei ole vakio. Arvostavan vanhuuden yksi edellytys on riittävät, oikea-aikaiset palvelut. Nämä turvaamalla ehkäistään myös vanhojen ihmisten pompottelua paikasta toiseen, ja mahdollisten ”turhien” käyntien määrä vähenee. Inhimillisyyttä ei saa unohtaa.

Kaikkien on saatava riittävät ja oikea-aikaiset palvelut

Asiakassetelin turvin on saatava aidosti riittävän hyvää ja laadukasta palvelua. Osa vanhoista ihmisistä ostaa palvelunsa itse suoraan, eikä tarvitse mitään seteleitä. Ymmärrettävää on myös se, jos vanhus haluaa ostaa joitain lisäpalveluja. Meillä on kuitenkin iso joukko vanhoja ihmisiä, joiden omat tulot ja varallisuus eivät riitä tarvittavaan hoivaan ja hoitoon. Asiakassetelijärjestelmän on turvattava riittävät palvelut myös vähävaraisille vanhoille ihmisille, eriarvoistumista se ei saa lisätä.

Osa vanhoista ihmisistä voi ja haluaa itse hoitaa omat asiansa. Osa taas tarvitsee apua kaikissa toiminnoissa. Itsemääräämisoikeus on yksi tarkastelun lähtökohta. Vanhat ihmiset pystyvät valitsemaan itsenäisesti, mutta on myös paljon vanhuksia, jotka eivät kykene itse valitsemaan, ja esimerkiksi lapset ja omaiset tukevat päätöksenteossa. Omaisia ja läheisiä ei ole kaikilla vanhoilla ihmisillä, tai he eivät välttämättä halua omaisia asioittensa hoitajiksi. Erityisesti näissä tilanteissa on peruspalveluilla ja palveluohjauksella keskeinen rooli. Kuinka onnistutaan oikea-aikaisesti tukemaan näitä vanhoja ihmisiä? He eivät itse välttämättä hakeudu aktiivisesti tuen piiriin. Näissä tilanteissa on etsivälle vanhustyölle yksi keskeinen toiminnan paikka. Etsivän vanhustyön rooli on tunnistettava ja resurssit turvattava.

Kokemus ja osaaminen vanhusalan järjestöillä

Järjestöjen palvelutoiminta on mahdollistettava yhtenä vaihtoehtona jatkossakin. Vanhusjärjestöt ovat vuosikymmenten ajan tuottaneet vanhuspalveluita ja keränneet samalla valtavan ”osaamispääoman”. Ne ovat innovoineet uusia palveluja ja ketterästi muuttaneet toimintaansa ajan myötä. Palvelutoiminnasta mahdollisesti syntyneillä voitoilla on kehitetty uutta, mutta sillä on myös katettu kansalaistoiminnan kustannuksia. Vapaaehtoistoiminnalla on lisätty monipuolista toimintaa lähialueen vanhusten ja vapaaehtoistoimijoidenkin iloksi.

Päättäjillä on suuri vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä sosiaaliturvan uudistuksen tekemisessä. He vastaavat päätöksistään vanhoille ihmisille, jotka ovat aiemmin osaltaan olleet vahvasti sitoutuneina rakentamassa uutta ja päättämässä yhteisistä asioista. Vastuu päätöksistä on myös kansalaisyhteiskunnalle; sillä ei ole kenenkään etu, jos järjestöjen osaamispääoma näissä uudistuksissa hukattaisiin.

Virpi Dufva
toiminnanjohtaja
Valli ry