Moni suomalainen on nyt syksyn tullen joutunut miettimään miten koronaviruksen uuteen tulemiseen pitäisi suhtautua. Pidänkö kasvomaskia kylillä käydessäni? Kädet tietysti pestään ja desinfioidaan joka välissä, se opetus on tarttunut monilla jo selkäytimeen. Osaamme nyt myös yskiä ja aivastella oikein. Mutta flunssakausi on alkamassa ja nenät nöhisevät vähän joka toisella. Pitäisikö taas eristäytyä ja varautua pahimpaan?

Yksinäisyys lamaannuttaa

Monelle ikäihmiselle kevään eristyksissä olo oli se pahin juttu. Erilaisissa tapahtumissa ja ihmisten seurassa viihtyville vanhuksille kevät oli hiljainen ja tylsä. Mutta monista yksinäisistä vanhuksista korona teki vielä yksinäisempiä ja eristäytyneempiä. Avun hakemisen kynnys saattoi kasvaa liian korkeaksi: jos joku tuttava, naapuri tai muu kanssaihminen ei reagoi tämän ihmisen hätään ja avun tarpeeseen, hän jää tyystin auttamatta.

Minusta parasta viime keväässä oli ihmisten auttamisen halun lisääntyminen, yhteisöllisyys ja vanhojen ihmisten huomioiminen. Ilahduin kuullessani taloyhtiön ilmoitustaulujen heippa-lapuista, joissa tarjottiin kaupassakäyntiapua vanhuksille ja riskiryhmään kuuluville. Nuoret ihmiset huomasivat lähellään olevat vanhukset ja halusivat auttaa ja ilahduttaa heitä monin eri tavoin. Lapsiperheet heräsivät viestittelemään isovanhemmille ja koko yhteiskunta välitti: kunnissa soiteltiin kuulumispuheluita vanhoille ihmisille ja vapaaehtoistyöntekijöiden määrä lisääntyi huimasti.

Onneksi tuli kesä

Sitten tuli kesä ja tilanne helpottui. Joissakin hoivakodeissa sai jo käydä vierailulla. Isovanhempia sai taas halata. Bussilla uskalsi taas matkustaa ja jotkut uskaltautuivat matkustamaan kauemmaksikin.  Mutta kuten aina, kesä meni nopeasti ja nyt koronan uhka jälleen nostaa päätään. Pelko viruksesta alkaa taas kalvaa, juuri kun aloimme arvuutella, uskaltaisiko syksyn harrasteryhmiä tai vanhusten päivätoimintaa vähitellen polkaista jälleen käyntiin. Miten nyt käy turinatupien ja porinaporukoiden? Hiljeneekö kaikki uudestaan?

Kun nyt osaisimme ennakoida ja varautua tulevaan oikein. Sulkea ovet oikeaan aikaan ja vetää maskit naamallemme oikeissa paikoissa. Nyt jos koskaan olisi hyvä opettaa isovanhemmille etäyhteyksien käyttöä, hankkia digilaitteita ja opetella tilaamaan ruokakassit netin kautta.

Luodaan vahva välittämisen kulttuuri

Kaiken välittämisen voisi ottaa ihan tavaksi: puhelinsoitot vanhuksille voisivat kuulua itse kunkin viikko-ohjelmaan saati että kunnat, seurakunnat ja erilaiset yhteisöt miettisivät – ja toteuttaisivatkin – soittokierroksia ja puhelinrinkejä, kuten keväällä tehtiin.

Tärkeintä olisi pitää yllä keväällä herännyttä yhteisöllisyyttä, yhteishenkeä ja välittämisen kulttuuria. Yritettäisiin yksilöinä, yhteisöinä ja yhteiskuntana toden teolla välittää myös niistä, jotka ovat heikommassa asemassa, yksinäisiä ja mahdollisesti avunkin tarpeessa. 

Kati Harkoma
Etsivän vanhustyön verkostokeskus
VALLI ry