Työskentelen Avoimien opintojen ammatillisena opettajana Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Olen pohjakoulutukseltani kasvatustieteen maisteri. Lisäksi minulla on ammatillisen erityisopettajan ja opinto-ohjaajan pätevyys. Ammatillinen koulutus on tänä päivänä hyvin työelämälähtöistä ja perustuu pitkältä osin työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen. Osana työnkuvaani tunnistan ja tunnustan työpaikalla hankittavaa osaamista. Työelämäyhteistyökumppaneina toimivat mm. Helsingin Kustaankartanon seniorikeskus ja Puistolan palvelutalo. Tavoitteena on työllistymisen
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Taiteesta iloa yli sukupolvien
Taide tarjoaa mahdollisuuksia kaikenikäisille. Parhaimmillaan se synnyttää keskustelua erilaistenkin ihmisten välillä, tuo mieleen muistoja ja antaa tilaa unelmoinnille. Taidetta voi luoda yksin, kaksin, ryhmässä tai jopa yhteisössä. Sille ei ole ikärajaa. Taiteella ja taiteellisella toiminnalla voidaan tutkimusten mukaan lisätä sosiaalista hyvinvointia. Osallistavan ja yhteisöllisen taidetoiminnan avulla voidaan tuoda yhteen eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä.
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
“Heti ensimmäisenä päivänä tuli todella tervetullut ja hyväksytty olo. Koin VALLI:n Trainee-ohjelman erittäin hyödylliseksi ja sain pitkästä aikaa suuntaa elämälleni.”, kuvailee Trainee-toiminnan myötä työllistynyt nuori. Työkokemuksen kautta rohkeutta uusien asioiden kokeilemiseen Nuoret kaipaavat empaattista ja lämmintä vastaanottoa työelämässä. On merkityksellistä kokea olevansa hyväksytty ja tärkeä työyhteisön jäsen, vaikka ei olisi vielä kokemusta työelämästä. Vanhus- ja
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Olemme olleet työkokeilussa Ilolansalossa neljättä viikkoa ja työkokeilumme lähestyy loppuaan. Työkokeilun aikana tutustuimme asukkaisiin ja toteutimme heille erilaista virkistystoimintaa. Työkokeilu on piristänyt arkeamme. Asukkaat ja henkilökunta ovat ottaneet meidät kivasti vastaan, ja olemme voineet työkokeilussa olla omia itsejämme. On ollut mukava tavata uusia ihmisiä ja viettää aikaa ikäihmisten kanssa. Parasta on ollut se, että olemme
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Mummodiskossa ikä on vain numeroita
Vanhustyön Trainee ja Mummodisko järjestivät vapaaehtoistoiminnan tempauksen, jossa ikääntyneet ja nuoret kohtasivat diskon merkeissä. Alun jännitys vaihtui leveään hymyyn ja yhteiseen tanssiin. Tapahtuma toi osallistujille hyvää mieltä ja onnistumisen kokemuksia. Tarvitsemme uudenlaisia ja rohkeita tapoja kohtauttaa nuoria ja ikääntyneitä Sukupolvien välisillä kohtaamisilla voi olla suuria vaikutuksia nuorten ja iäkkäiden elämään. Puhumme Vanhustyön Trainee nuorille -toiminnassamme
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Yhteiskuntamme ikääntyessä ja monimuotoistuessa on tärkeää huolehtia siitä, että eri sukupolvet kohtaavat. Mitä paremmin ymmärrämme eri sukupolvien edustajia, sitä paremmin pystymme ottamaan eri-ikäisten tarpeet huomioon ja sitä enemmän tunnemme yhteenkuuluvuutta koko kansakuntana. Euroopan komissio tutki laajasti vuonna 2009 sukupolvien välistä solidaarisuutta EU:n alueella. Tulokset olivat huolestuttavat; Suomen osalta reilusti yli puolet vastaajista totesivat, että nuoret
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
VALLI ry:n Vanhustyön Trainee nuorille -toiminnan ryhmämuotoinen työkokeilu tutustuttaa nuoria ikääntyvien parissa tehtäviin monipuolisiin työnkuviin. Toiminnan tulokset ovat yhteneväiset keväällä käynnistyneen, 118 kuntaa koskettavan työllisyyden kuntakokeilun tavoitteiden kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriön asettaman kolmivuotisen työllisyyden kuntakokeilun tavoitteena on muun muassa edistää nykyistä tehokkaammin työhön ja koulutukseen ohjautumista. Vanhustyön Traineessa työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret aikuiset
Mitä nuoret ajattelevat vanhuudesta?
”Tämä tulee niin tarpeeseen”, totesi eräs opettaja, kun sovimme aiemmin keväällä nuorten ryhmälle työpajaa ikäihmisten kohtaamisesta. Viimeisen puolen vuoden aikana Vanhustyön Trainee on pitänyt näitä osallistavia, virtuaalisia työpajoja erilaisille nuorten oppilasryhmille, kuten lukio- ja ammattiin valmentaville ryhmille. Näihin vähintään tunnin mittaisiin työpajoihin on osallistunut yhteensä 165 nuorta sekä heidän opettajansa eri puolilta Suomea. Yhteiskuntamme tarvitsee
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Mitä kuuluu, Rosita?
Mitä kuuluu? on Vanhustyön Traineen juttusarja, jossa ikäihmisten parissa toimivat tai muuta ihmisläheistä työtä tekevät nuoret aikuiset pääsevät ääneen. Seitsemännessä osassa keväisiä kuulumisiaan kertoo Rosita, joka oli mukana Vanhustyön Trainee -ohjelmassa vuonna 2019. Mitä sinulle kuuluu?Minulle kuuluu ihan hyvää. Odotan kovasti että rajoitukset lähtee ja päästään elämään normi arkea! Kerro nykyisestä työstäsi. Olen töissä palkkatuella Helsingin
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Nuoret tarvitsevat tukea (työ)elämään
Nuorisobarometri 2020 -tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että työn ja opintojen ulkopuolella olevat nuoret kokevat erilaiset yhteiskunnan eri palvelut riittämättömiksi. Tähän tutkimukseen ei koronatilanne ehtinyt vaikuttaa, mutta selvää on, ettei tilanne ole ainakaan koronan myötä helpottunut. Kuulummeko yhteiskuntaan? -tutkimuksen tulokset ovat yhteneväisiä Nuorisobarometri 2020 kanssa. Tuloksista ilmeni, että työn ja opintojen ulkopuolella olevat nuoret ovat kokeneet
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee











