VALLIn vuosittain vietettävä Välittämisen päivä on tärkeä päivä. Vaikka välittäminen tekoina ja ajatuksina kuuluu jokaiseen päivään, Välittämisen päivänä teemaa nostetaan esiin jalkautumalla eri puolilla Suomen viestimään aiheesta. Näin tapahtui jälleen viime perjantaina 26.11.!
Mitä välittäminen tarkoittaa? Käsite on hengästyttävän laaja ja monitasoinen. Erään tulkinnan mukaan välittäminen toisesta ihmisestä on onnistuneiden ihmissuhteiden ja myös organisaatioiden peruspilari, jota ilman toiminta ja suhteet halvaantuvat. TT Raili Gothónin (1991, 16.) mukaan välittäminen on usein myös ihmisen luonteenpiirre tai sisäinen tunne, joka sisältää moraalisen velvoitteen auttaa lähimmäistään. Välittämisen ja huolenpidon tunteesta seuraa itse huolenpito.
Välittämisen voi sanoa kuuluvan kaikkeen kanssakäymiseen ja käsitteenä se avautuu eri yhteyksissä eri tavoin. Yksilönä on tärkeää välittää itsestään, jotta on mahdollista välittää kanssaihmisistään lähimmäisenä ja ammattilaisena. Välittämisen ajatus kohdentuu suuressa määrin myös luontoon ja ympäristöön. Suuremmassa mittakaavassa koko hyvinvointiyhteiskuntamme tavoitteena on välittää erityisesti heikoimmistaan. Tällöin välittäminen tarkoittaa päätöksentekoa, lainsäädäntöä, yhteistyötä ja turvarakenteiden luomista. On mittakaava mikä tahansa, välittäminen on konkreettisia tekoja ja päätöksiä, pieniä tai suuria.
Elämänote-ohjelmassa kerätään Välittämisen päivänä iäkkäiden viestejä eri puolilta Suomen
VALLIn, Ikäinstituutin ja 20 eri puolilla Suomea toimivan järjestöhankkeen yhteinen Elämänote-matka (2018-2021) jää mieleen välittämisen aikana. Hankkeet ovat toimineet suurimman osan ajastaan pandemian keskellä, jolloin ohjelman yhteiset tavoitteet eli ikäihmisen osallisuuden ja elämänhallinnan edistäminen ovat vain korostuneet. Hankkeiden työntekijät ovat valtakunnallisena välittämisen verkostona kannatelleet alueidensa iäkkäitä ja kehittäneet uusia toimintamuotoja, joiden avulla Elämänotteen parissa toimivat iäkkäät ovat jaksaneet paremmin ja voineet kokea osallisuutta. Elämänote-verkoston yhteisestä matkasta tehdyn kirjan voi lukea täältä: Elämänote-kirja
Elämänote-ohjelmassa välittäminen on todentunut erityisesti arvostavana kohtaamisena ja kuulemisena. Vaikka koronavirus on edelleen vahvasti läsnä, pääsi Elämänote-verkosto Välittämisen päivänä toteuttamaan yhteistyökumppaneidensa kanssa yhteisen tempauksensa. Eri puolilla Suomea jalkauduttiin kertomaan välittämisen tärkeydestä, oltiin kuuluvilla radioaalloilla, arvottiin pieniä välittämisen tekoja ja kuunneltiin iäkkäitä.
Verkoston yhteisenä välittämisen tekona kerättiin sadoilta iäkkäiltä postikortteihin heidän itsensä kirjoittamiaan viestejä, joiden kautta avautuu laaja näkymä iäkkäiden elämään Suomessa vuonna 2021. Korttien viestejä tullaan hyödyntämään monin eri tavoin ja ne myös lähetetään Elämänote-verkoston yhteisenä viestinä tasavallan presidentti Sauli Niinistölle, joka toimi vuoden 2020 VALLIn Välittämisen päivän suojelijana.
Mikä on sinun pieni konkreettinen välittämisen tekosi?
Vaikka perjantai 26.11. oli virallinen Välittäminen päivä, välittäminen kulkee mukanamme ympäri vuoden. Mikä on sinun pieni tekosi? Minun pieni välittämisen tekoni on digivapaaehtoisena toimiminen. Erään autettavani kanssa opettelimme WhatsAppin käyttöä. Istuimme vierekkäin maskit kasvoillamme, kun ihana autettavani lähetti minulle ensimmäisen WhatsApp-viestinsä ikinä:
Heli Väisänen
Elämänote-ohjelman suunnittelija, VALLI ry
heli.vaisanen@valli.fi
LÄHDE:
Gothóni, Raili (1991) Omaiset. Loppuunpalaneita ihmisiä vai käyttämätön voimavara. Kehittämisosaston julkaisuja 1991:4. Helsinki, Sosiaali- ja terveysministeriö.