Kun rauhan Nobelpalkinnon saaneet henkilöt ja järjestöt kokoontuivat helmikuun alussa 2017 Bogotaan, Kolumbian pääkaupunkiin, vanhat ihmiset olivat siellä yhtenä teemana.
Valli, HelpAge International ja Lääkärin Sosiaalinen vastuu järjestivät Nobelkokouksessa työryhmäkeskustelun vanhojen ihmisten panoksesta rauhantyössä. Kolumbia olikin kokoukselle sopiva paikka, sillä maan presidentti Santos oli saanut Nobelin rauhanpalkinnon joulukuussa 2016. Rauhanneuvottelut olivat lopettaneet viisikymmenvuotisen sisällissodan hallituksen ja FARC- sissiliikken välillä. Kahdeksan miljoonaa ihmistä maan 30-miljoonaisesta väestöstä oli jättänyt kylänsä ja viljelyksensä ja vaeltanut turvaan kaupunkeihin ja isoille leirimäisille asutusalueille. Muutto oli koskenut ainakin 700 000 vanhaa ihmistä. Nyt oli alkanut jälleenrakennuksen ja sovittelun aika.
Valtavassa kokouksessa oli 14 000 osanottajaa, pääosin nuoria, ja se pidettiin jättimäisessä messuhallissa. Sisääntullessa avautui taitelija Jesus Abad Coloradon suuri valokuvanäyttely sissisodan vaiheista. Koskettavia kuvia, vanhukset vaeltamassa kylistään, nuoria sotilaita aseineen, pelokas lapsi kurkistamassa läpi kuulan ikkunaan tekemän reiän. Nobelistipuhujina Rigoberta Menchu, Jody Williams, Tawakkul Karman, Shirin Ebadi – tunnistatteko? ja monia muita.
Mutta meidän työryhmän sankareina olivat vanhat ihmiset ja heidän asiansa. Vanhat ihmiset haluavat palata takaisin kyliinsä, vaikka pellot ovat monesti miinoitettuja. Vanhat haluavat identiteettinsä takaisin. ” Ennen me olimme köyhiä kylissämme, mutta elämämme oli rauhaisaa. Viljelimme maata, poimimme hedelmiä, teimme käsitöitä. Kun jouduimme kaupunkeihin tai leireihin, menetimme kaiken. Menetimme sen, mitä olemme. Nyt haluamme takaisin. Haluamme kertoa tarinamme uusille sukupolville”. Kolumbiassa kerätäänkin muisteluita pitkän sodan varrelta. Sodan uhrien asioiden hoitamiseen on oma ministeriön yksikkönsä. Rakennetaan Memorial-museota ja totuuskomissiota, jotta vääryydet saataisiin avoimesti esiin ja sitten anteeksiannettua.
Vaikuttavin puhuja oli Maria Tila Uribe, 84-vuotias kansalaisaktiivi, joka oli juuri julkaisuut kirjan pitkän sissisodan aikaisista kokemuksistaan. Rauhallinen, harmaapäinen nainen, jonka sanoissa oli tulta. Hän muistutti, että rauhanteossa on muodollisen sopimuksen lisäksi emotionaalinen ja muistoihin liittyvä puolensa, joka on otettava huomioon. Kansa on vielä kovin jakautunut mielipiteiltään, kansanäänestyksessä sopimuksen vastustajat voittivat niukasti, mutta presidentti vei prosessin kuitenkin loppuun asti. ” Sukupuoli, gender on aina muistettava, naisten asia liittyy aivan kaikkeen” Maria Tila huomautti ”Meidän on astuttava pois hoivarooleista! Vanhat ihmiset ovat merkittäviä toimijoita koko yhteiskunnassa”.
Kolumbiassa näkee tavatonta rikkautta, yksitoistamiljoonainen Bogota uhkuu varakkuutta ja toimeliaisuutta. Huumeparonien rahoilla on rakennettu sairaaloita ja kauppakeskuksia. Maansisäinen siirtolaisuus on täyttänyt kaupungin liepeiden karut hökkelit. Maaseudun todellisuus on vielä karumpaa; vaikka maa on hedelmällistä, väki on köyhää, koulut ja sairaalat rikottuja, tiet huonoja. Kokaiinin viljelystä yritetään päästä irti tarjoamalla viljelyyn kaakaota. Maalla on pitkä tie rauhaan. Meillä se alkoi lyhyen sisällissodan jälkeen sata vuotta sitten.
Pois hoivarooleista! Maria Tilan viesti sopii tännekin. Vanhat ihmiset ovat merkittävä osa meidänkin yhteiskuntaamme.