”Jokainen meistä voi tehdä pieniä juttuja, joilla on suuri merkitys niin työyhteisön kuin asukkaidenkin hyvinvoinnille ja viihtyvyydelle.”

Kymenlaaksolainen Riina Salonen on opittu tuntemaan jo aiemmissa työpaikoissaan kollegana, joka nauttii työkaverien yllättämisestä esimerkiksi itse leipomillaan uunilämpöisillä aamiaissämpylöillä.

Maanantaiaamut ovat monille raskaita, mutta kakku toimii aina! Pää pystyyn, kyllä me selvitään tästäkin maanantaista, nauraa Riina kertoessaan siitä ilosta ja riemusta, jota hän itse kokee voidessaan ilahduttaa työkavereitaan. Riina jatkaa:

On hirveän kiva ilahduttaa ja yllättää ihmisiä, ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli.

Tällä hetkellä Riina työskentelee geronomina tehostettua palveluasumista ikääntyneille tarjoavassa hoivakodissa Kymenlaaksossa. Myös hoivakodin asukkaat saavat nauttia Riinan luovuudesta, ideoista ja jekuista.

Suklaakakku tekee tuikitavallisesta arkipäivästä hoivakodissakin juhlan. Lotta Svärd -järjestön 100-vuotisjuhlaa vietettiin syksyllä arvokkaasti kunnioittaen hoivakodissa asuvan entisen lotan elämäntyötä. Juhlahetki oli myös se, kun Riina Paula Koivuniemeksi pukeutuneena veti yllätysshow’n koronaeristyksessä olevien asukkaiden iloksi. Jouluna hoivakodissa hiippailee joulukuuseksi muuttunut Riina.

Riina muistelee liikuttuneena tilannetta, kun hän yhdessä asukkaiden kanssa kuunteli Kake Randelinin vanhoja 1980-luvun hittibiisejä.

Kake Randelin on kahden asukkaan suosikkiartisti. He eivät tunnistaneet ”Nasta pimu” -biisiä, mutta kolmas asukas nappasi kiinni kertosäkeestä. Mahtavaa tilanteessa oli se, että tämä kolmas asukas ei yleensä osallistu mihinkään eikä suomi ole hänen äidinkielensä. Mutta niin vaan me rallatettiin yhdessä ja tämä asukas oli suurella ilolla mukana kertosäkeissä.

Pienelläkin jutulla saa hyvän mielen

Riina korostaa, että hoivakodin asukkaiden ilahduttaminen on osa tavallista arkea ja hoiva- ja hoitotyötä, johon hän itsekin osallistuu. Asukkaiden ilahduttaminen on helppoa, sillä he eivät välttämättä osaa odottaa mitään erityistä ohjelmaa. Mutta aivan pienikin teko, kaunis sana tai laulunpätkä aamutoimien ohessa saa aikaan hyvän mielen, niin asukkaalle kuin Riinalle.

Ilahduttamiseen ei tarvitse myöskään olla mitään erityistä syytä, eikä sitä tarvitse erikseen suunnitella. Riina korostaakin, että ideat eivät synny työpöydän ääressä. Ne syntyvät autoa ajaessa, nettiä selatessa, työkavereiden kanssa keskustellessa, spontaanisti työpäivän puuhien lomassa. Kollegat ovat oppineet vähitellen huomaamaan, että Riinalta voi odottaa kaikenlaista – myös aivan pöllöjä juttuja.

Ideat syntyvät luonnostaan. Voi olla, että välillä menee parikin kuukautta, ettei tapahdu mitään. Toisten ilahduttaminen ei ole mikään juttu, minkä pitää tapahtua – se syntyy luonnostaan ja siitä, että itsellä on työssä hyvä olla, sanoo Riina.

Vapaus ja riemu tehdä

Riinan tapa kertoa omasta työstään hoivakodissa on hyvin poikkeuksellinen. Työtä muistisairaiden vanhusten parissa kuvataan usein raskaaksi, monet hoitajat suunnittelevat alan vaihtoa, vanhustyön ammatit kiinnostavat nuoria huonosti ja alalla on suuri työvoimapula. Siksi Riinan puhe pysäyttää.

Saan toteuttaa työssäni itseäni, ja saan olla työssä oma itseni. Ja mitä enemmän olen oma itseni, sen parempi. En olisi tullut töihin tänne, jos en olisi heti aistinut, että täällä on sellainen meininki, johon haluan hypätä mukaan. Täällä ymmärretään, millainen mä olen, kuvaa Riina myös esihenkilöidensä suhtautumista tapaansa tehdä työtään.

Riinan tapa tehdä työtä ei välttämättä aina vastaa totuttua käsitystä muistisairaiden vanhusten hoivasta ja hoidosta. Työtehtävät ovat toki tavanomaisia: Riina vastaa hoivakodin asukkaiden toimintakyvyn arvioinnista, omaisyhteistyöstä ja sosiaalietuuksiin liittyvistä kysymyksistä sekä osallistuu jonkin verran myös hoitotyöhön. Mutta näiden tehtävien lisäksi ja niiden lomassa Riina haluaa tehdä paljon sellaista ylimääräistä, jota työnantaja tai työsopimuksessa määritelty tehtävänkuva eivät edellytä.

Toimin näin, koska se on minusta kivaa. Samalla on ihanaa ilahduttaa muita. Se, että voin yllättää, antaa minulle vapauden ja riemun tehdä. Mutta totta kai tutka on kaiken aina päällä: mietin, mikä on sopivaa, enkä mene soveliaan rajan yli, Riina kertoo.  

Kortinpeluukin on oikeaa työtä

Riinaa haastateltiin tähän VALLI ry:n välittämisestä kertovaan juttusarjaan herättelemään ajatuksia siitä, miten välittäminen näkyy osana vanhusten hoiva- ja hoitotyötä.

Kysymystä, mitä välittäminen tarkoittaa, Riina pohtii pitkään:

Se on halua ja kykyä lukea tilanteita ja nähdä ympärilleen. Se on herkkiä tuntosarvia. Ennen kaikkea se on aitoutta. Voisiko välittäminen olla myös tunne, kysyy Riina. 

Riina nostaa haastattelun lopuksi esille esimerkin tilanteesta, joka korostaa aiheesta puhumisen tärkeyttä. Aihe olisi tärkeä laajaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta myös osaksi vanhustyön uusien ammattilaisten koulutusta.

Mitä hoiva- ja hoitotyöllä ymmärretään, mitä sillä tarkoitetaan konkreettisesti? Ehditäänkö ja ymmärretäänkö fyysisistä tarpeista huolehtimisen ohella huomioimaan asukkaiden muita tarpeita ja ihmiselämän moninaisuutta? Riina kertoo esimerkistä:

Nuori mieshoitaja pelasi korttia yhden miesasukkaamme kanssa. Asukas oli kognitiivisesti hyväkuntoinen, ja korttia pelattiin ihan tosissaan. Hoitaja kommentoi peliä myöhemmin sanoen: ”Tein minä sen jälkeen ihan oikeitakin töitä.”

Olemme puhuneet tästä työyhteisössä paljon tämän jälkeen. Olisi tärkeää päästä vähitellen eroon ajatuksesta, että vain hoitotyö on oikeaa työtä ja kortinpeluu luokitellaan joksikin muuksi.

Teksti: Ritva Pihlaja