Rakennammeko me nyt välittämisen yhteiskuntaa?

Hyvin usein Suomessa ja muuallakin maailmassa vanhat ihmiset nähdään samaan kategoriaan kuuluviksi, homogeenisena ryhmänä. Samaan toki syyllistymme muidenkin ikäryhmien osalta. Meillä oli vuoden 2019 lopussa yhteensä 874 000 yli 70-vuotiasta henkilöä, ja yli 65 vuotta täyttäneitä henkilöitä oli yhteensä 1 231 274*.

Eläminen ja toiminta on hyvin erilaista 65-vuotiailla kun 105- vuotiailla. 40 vuoden aikajana on pitkä; ero on selkeä myös elämänkaaren toisessa päädyssä pienen vauvan ja 40-vuotiaan välillä. Väestöllinen huoltosuhde, eli alle 15-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 100 työikäistä kohden, oli vuoden 2019 lopussa 61,4. Tämä luku oli korkein vuoden 1922 jälkeen*.

Näiden edellä mainituitten tekijöjen takia ei ole samantekevää, millaisia päätöksiä tehdään koskien vanhojen ihmisten palveluita ja muita tukimuotoja. Heterogeeninen väestöryhmä tuo päättäjille runsaasti haasteita, mutta se antaa myös mahdollisuuksia. Meillä on paljon tutkittua sekä kokemukseen pohjautuvaa tietoa, jota voidaan hyödyntää erityisesti kehittämistyössä ja palvelumuotoilussa. Laadittavat tilastotkin antavat hieman parempaa tietoa vanhuuden eri vaiheista, mutta tältä osin tarvitaan vielä tarkempia ikäryhmittäisiä analyyseja, esim. 10 vuoden ikäryhmissä.

Resurssien niukentuessa tarvitaan vahvaa innovatiivisuutta asioiden hoidossa ja ratkaisumalleissa. Tätä innovatiivisuutta löytyy niin vanhusjärjestöjen, kun muidenkin järjestöjen edustajilla. Meillä ei ole varaa hukata sellaista osaamispääomaa, joka on jo monen vuosikymmenen saatossa järjestöihin karttunut. Tarvitaan yhteistyötä ja moniammatillisuutta.

Mutta mitä nostan vanhojen ihmisten osalta prioriteettilistani kärkeen? Välittäminen, arvostaminen ja turvallisuudentunteen aikaansaaminen. Se, että pidetään huolta, jokaisesta. Samalla tarkoitan, että asioiden tarkastelua tulee aidosti tehdä useampi näkökulma samalla huomioiden. Hyvinvointitalousajattelussa tätä onkin onnistuneesti tehty.

Vanhojen ihmisten suhteen on julkinen keskustelu ollut mielestäni liian talouspainotteista. Kestävyysvaje-keskustelu ikääntymisen yhteydessä on toki realismia, mutta tämän näkökulman esiin nostaminen julkiseen keskusteluun on mielestäni hyvin leimaavaa ja vanhoja ihmisiä loukkaavaa. Viime päivinä olemme onneksi nähneet, että Suomi on välittämisen yhteiskunta. Naapuriapu ja vapaaehtoistoiminta ovat tulleet ilahduttavan näkyvästi esiin nyt poikkeusolojen aikana. Ilman vahvaa kansalaisjärjestöjen panosta ja muita vapaaehtoisia, läheisten ja naapurien apua olisi monen vanhuksen elämä tällä hetkellä kovin haastavaa.

Esimerkit kanssaihmisistä huolehtimisesta ja auttamisesta omien kykyjemme mukaan, siirtyvät samalla myös nuoremmille sukupolville. Kukin vuorollamme olemme vastuunkantajia, ja kun vanhenemme, emmekä välttämättä kykene enää itse kaikista asioista huolehtimaan, voimme luottaa siihen, että meistä pidetään huolta. VALLIn visiota mukaillen ”välittämisen yhteiskunta on sellainen, jossa kaikkien on hyvä kasvaa ja vanheta”. Tämä sosiaalinen pääoma tuo myös mahdollisuuksia päättäjille, jotka viime aikoina ovat aiempaa enemmän, ja varhaisemmassa vaiheessa ottaneet kansalaisjärjestöjen toimijoita mukaan suunnittelemaan tehtäviä uudistuksia. Vanhojen ihmisten asiat ja oikeudet ovat nykyisessä hallitusohjelmassa olleet näkyvästi agendalla, ja osa ohjelman tavoitteista on jo edennyt. Vanhat ihmiset ovat ansainneet arvostavan ja turvallisen ympäristön elää. Pidetään me osaltamme huolta, jotta se toteutuu. Välittämisen päivää vietetään VALLIn aloitteesta marraskuun 27. päivä. Välitetään vanhuksistamme joka ikinen päivä.

Virpi Dufva
Toiminnanjohtaja
VALLI ry

*(https://www.stat.fi/til/vaerak/2019/vaerak_2019_2020-03-24_tie_001_fi.html julkaistu 24.3.2020)

YLÖS