Isovanhemmuus on tärkeä rooli yksilöiden, perheiden ja yhteiskunnan kannalta. On kuitenkin tärkeää tietää, että yhä suurempi osa iäkkäistä on sinkkuja ja lapsettomia. Eurooppalaisista ikääntyneistä 10 % on lapsettomia. (Deindl & Brandt 2016.) Suomessa parin vuosikymmenen päästä eläkkeelle jää sukupolvi, jossa joka viidennellä naisella ja joka neljännellä miehellä ei ole lapsia eikä siis myöskään biologisia lapsenlapsia.  

Toisaalta myös biologisten ikääntyvien vanhempien, lasten ja lastenlasten yhteydet voivat olla vähäiset. Yhdeksällä prosentilla lapsista ei ole Suomessa yhtään isovanhempaa. Näiden lasten osuus on kasvanut runsaan vuosikymmenen aikana. Asuminen eri paikkakunnalla tai jopa eri maassa heikentää yhteydenpitoa eikä vastavuoroinen tuki ole arjessa saatavilla. Myös riidat tai ongelmat perheessä voivat aiheuttaa sen, että yhteydet omiin lapsiin ja lapsenlapsiin ovat löystyneet tai jopa katkenneet.

Omaisettomuus ikääntyessä

Omaisettomuus nousee esille avuntarpeen lisääntyessä. Hoivapalvelujärjestelmä ja jopa lainsäädäntöä perustuu olettamaan, että kaikilla on olemassa huolta pitävä ”omainen”. Nykyiset muutokset julkisissa palveluissa ja niiden kriteereissä ovat lisänneet omaisten vastuuta iäkkään ihmisen asioiden hoitamisesta, avun koordinoinnista ja varmistamisesta. Omaisettomille palveluja tarvitsevalle ikääntyvälle ihmiselle tämä merkitsee puuttuvaa informaalista sosiaalista tukea ja virallisten toimijoiden tarvetta. 

Omaisettomat ikääntyneet eivät myöskään ole yhtenäinen ryhmä. Kun erilaiset taustamuuttujat huomioidaan, lapsettomien ja lapsia saaneiden ikäihmisten hyvinvoinnissa on vain melko pieniä eroja. Hyvinvoinnin eroja selittää lapsettomuutta enemmän siihen yhdistyvä hyvä- ja huono-osaisuus. Tämä ilmiö näkyy erityisesti miehillä. Vaikka joissakin tutkimuksissa esiin nousee lapsettomien ikääntyneiden yksinäisyys, yllättävän usein lapsettomuuden itsessään ei ole todettu lisäävän yksinäisyyttä. Lapseton on aikuisiällä ehtinyt luoda ihmissuhteita, jotka eivät perustu ydinperheeseen. On myös havaittu, ettei lapsettomilla ole ainoastaan enemmän ystäviä, vaan heidän ystävyytensä olivat vanhemmiten myös pitkäikäisempiä.

Sukupolvien välisiä yhteyksiä on rakennettava aktiivisesti

Tänä päivänä on kuitenkin monenlaisia mahdollisuuksia luoda ja vahvistaa sukupolvien välisiä yhteyksiä, vaikkei biologisia siteitä olisikaan. Monella iäkkäällä on tahto tehdä merkityksellisiä asioita työstä vapautuneella ajalla ja halua toimia eri ikäisten ihmisten kanssa. Ryhtymällä varamummoksi tai varavaariksi voi luoda aktiivisen yhteyden lasten ja nuorten kanssa. Nämä mummot ja vaarit ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun perheiden luonnolliset tukiverkostot ovat heikentyneet. Monet nuoret ovat vastaavasti halukkaita toimimaan vapaaehtoisina kuuntelijoina ja auttajina iäkkäille. Useimmiten tarvitaan koordinoivaa tahoa, joka rakentaa yhteyttä eri sukupolvien välille sekä varmistaa toimijoiden turvallisen ja sujuvan yhteyden. Järjestöjen rooli on ollut merkityksellinen eri ikäisten yhteistyön rakentumisessa. Yhteisellä toiminnalla luodaan yhteistä ymmärrystä ja jaettuja kokemuksia sukupolvien välille vahvistaen eri ikäisten toiveikkuutta ja mielen hyvinvointia.

Päivi Tiittula
erityisasiantuntija
Etsivän vanhustyön verkostokeskus

Lähteet:

• Deindl C. & Brandt M. 2016, Support networks of childless older people: informal and formal support in Europe.
• Ahosalo P. 2018, Vanhushoivapolitiikan uusfamilismi. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/104090/978-952-03-0804-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y
• Maksimainen H. 2019, Ei kenenkään mummo. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006068696.html Luettu 11.10.2021