Olen valmistumassa sosionomiksi kesällä 2023 ja olen tehnyt opinnäytetyöni tuotoksena videon, jossa käsittelen erilaisten ihmisten mahdollisuuksia erilaisiin välittämisen tekoihin. Tässä tekstissä nostan sellaisia asioita opinnäytetyöstäni, joissa korostan vanhustyön tarpeita välittäville sosiaalialan ammattilaisille. Vaikka sosiaalialan ammattilainen kuvailisi itseään empaattiseksi, paras asiakastyön vaikuttavuuden mittari on asiakkaat. Pystyykö asiakas uskomaan sen, että hänen tilanteestaan ollaan aidosti kiinnostuneita ja sen eteen halutaan tehdä jotain vai ei, sen paljastaa erilaiset non-verbaaliset viestit kuten eleet, ilmeet ja äänensävyt. Ne kertovat asiakkaalle onko työntekijä aidosti läsnä tilanteessa ja sen että välittääkö hän oikeasti.

Omia tunteita voi hyödyntää työkaluina

Kun puhutaan sosiaalialan näkökulmasta, vasta konkreettisen työnteon kautta opitaan empatian ja sympatian välinen ero. Auttamistyö ei voi onnistua pelkän sympatian kokemisen avulla koska silloin asiakkaan tilanteeseen eläydytään liian voimakkaasti, jolloin työntekijän henkilökohtainen jaksaminen ei riitä loputtomiin. Sosiaalialaa nimitetään tunnetyöksi, ja se onkin siinä mielessä osuva kuvailu, että erilaisten asiakkaiden kanssa työskennellessä joutuu ammattilainen väkisinkin kohtaamaan myös oman tunnemaailmansa. Kun omia tunteitaan pystyy hallitsemaan, niitä voi käyttää työkaluina. Voiko asiakkaan ja ammattilaisen välinen suhde olla voimaannuttava, jos ammattilainen ei kykene omien tunteidensa käsittelyyn?

Rakkaus ja rajat osana asiakastyötä

Sosiaali- ja terveysalan työyhteisöjen rikkaus on sen erilaiset osaajat. Työntekijöillä on omanlaisia tapoja osoittaa välittämistä asiakkailleen, toiset heistä ovat jämäköitä ja hyvin varmoja omasta tekemisestään, mutta heidän on vaikeaa luoda tarpeeksi syvää suhdetta asiakkaisiinsa. Jotkut työntekijät taas ovat hyvin huolehtivaisia ja herkkiä työntekijöinä, ehkä jopa ihmisinä ja tällaisten piirteiden korostuessa työntekijässä, on välittävän, luottamuksellisen suhteen luominen asiakkaaseen helpompaa. Kompastuskivi kyseisessä työotteessa voi olla sellainen, jossa tarvittavan auktoriteetin puuttuminen vähentää asiakasturvallisuutta. Sosiaali- ja terveysalan kentällä toimivan henkilön olisikin kaiken edun mukaista löytää omalle toiminnalleen kultainen keskitie, jossa ei olisi pulaa rakkaudesta mutta ei rajoistakaan. Kumpikaan niistä ei sulje toisiaan pois.

Vanhustyö ei houkuttele sosionomeja

Sosiaalialan ammattilaiselta löytyy eväät laadukkaan asiakastyön toteuttamiselle mutta puuttuvat resurssit vievät mahdollisuuksia pois. Päättäjät ovat niitä henkilöitä, joilla on valtaa lisätä sukupolvien välistä ymmärrystä ja samalla parantaa ikääntyvien sosiaalista asemaa yhteiskunnassa. Jos sukupolvien välistä yhteyttä vahvistettaisiin se mahdollistaisi vanhustyön kiinnostavuuden lisääntymistä ja sitä kautta tarjoaisi uusia työntekijöitä kentälle. Väestön ikääntyessä tarve vanhustyöntekijöille kasvaa kuitenkin suuresti. Ehkä vanhustyötä täytyisi jollain tapaa uudistaa tai raikastaa, vähintään selventämällä erilaisten työnimikkeiden roolit. Esimerkiksi haluankin nostaa sosionomit, jotka tuovat omaa maustettaan opiskeluvuosien aikana opitun teoriataustan ja menetelmäosaamisen avulla.

Fyysisen hoitotyön tarve kasvaa, kun ihminen ikääntyy, se on selvää, mutta ikäihmisen sosiaalisten tarpeiden unohtaminen ei ainakaan paranna tyytyväisyyttä loppuelämää kohtaan. Vanhuskentän työnantajien täytyisi ottaa selvää ja ymmärtää sosionomin rooli vanhuskentällä esimerkiksi ohjaajan työtehtävissä. Sosionomeiksi valmistuvat, mukaan laskien minä, en ole kouluttautunut hoitotyöhön, joten siihen sisältyvät asiat eivät minun työtehtäviini kuulu. Ainakaan minä en ole sosionomiopintojeni aikana suorittanut yhtäkään opintopistettä perushoidosta. Jos työpaikalle tarvitaan työntekijää tekemään ikäihmisten hoitotyötä, on tätä varten olemassa esimerkiksi lähi- ja sairaanhoitajat. Sosionomit välittävät ikääntyneistä mutta eivät heitä hoivaa.

Katso opinnäytetyö täältä.

Teksti:

Venla Siika, juuri valmistuva sosionomiopiskelija