Alankomaissa vapaaehtoistoiminta on aivan eri mittakaavassa kuin meillä Suomessa. Koska matkustimme opintomatkalle tähän vapaaehtoistoiminnan kehtoon, meidän oli pakko päästä kurkistamaan lähemmin, mistä vapaaehtoistoiminnan suosio kenties koostuu. Tapasimmekin Melita Bacicin ja Leo Rietveldin, jotka työskentelevät Vrijwilligers Centrale Amsterdamissa eli VCA:ssa.
VCA on paikallinen, Amsterdamin alueella toimiva vapaaehtoistoiminnan keskus. Alankomaissa kullakin kaupungilla on omat vapaaehtoistoiminnan keskuksensa ja käytäntönsä, joten me kuulimme, miten vapaaehtoistoimina toteutuu nimenomaan Amsterdamissa.
VCA:n tietokantaan on rekisteröityneenä useita isoja organisaatioita, jotka ilmoittavat VCA:n kautta omia avoimia vapaaehtoistehtäviään. Myös vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet yksityishenkilöt ilmoittautuvat nettilomakkeen kautta. VCA on yksi toimija Alankomaiden kolmiportaisesta vapaaehtoistoiminnan verkostosta: se edustaa paikallista toimijaa, joka kuuluu suurempaan maakunnan tukikeskukseen ja aina kansalliseen Alankomaiden sosiaaliseen kehityskeskukseen. Toiminta on arvostettua ja niin verotuksen, lainsäädännön kuin rahoituksenkin osalta hyvin organisoitua.
Näkymä Geldersekadelle ja VCA:n toimistorakennukseen
Kulttuuriin ja yhteiskuntaan juurtunut toiminta
Melita ja Leo myöntävät, että vaikka heidän mielestään monet, etenkin täysi-ikäiset hollantilaisnuoret tykkäävät toimia vanhusten parissa, nuoria vapaaehtoisia vanhusten parissa ja muillakin saroilla saisi olla enemmän. Vertailu Suomen ja Hollannin vapaaehtoisten määrän välillä ei loppujen lopuksi osoittautunutkaan ihan yksinkertaiseksi, sillä Hollannissa tilastoidaan vapaaehtoisiksi myös esimerkiksi yksittäisiä esiintymisiä ja tempauksia toteuttavat koululais- ja päiväkotiryhmät. Vapaaehtoistoiminta on myös integroitu hollantilaiseen koulutusjärjestelmään, jossa on mahdollista suorittaa ns. sosiaalinen harjoittelu (social internship), ja se on otettu osaksi maahanmuuttajien kielikursseja.
Erityisen mielenkiintoinen ja meille uusi käsite oli ”vulnerable volunteers”. Tällaisia vapaaehtoisia ovat ihmiset, joilla vapaaehtoistoiminta oli osa omaa hoito- tai toipumisohjelmaa.
Hyviä käytäntöjä Amsterdamista
Yhdeksi tutustumisen arvoiseksi nettisivuksi Melita ja Leo mainitsevat NL Cares -sivuston. Sivujen tavoitteena on koota joustavia vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia ja yhdistää yksittäisiä henkilöitä kuin työpaikan tiimejäkin erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden parissa tehtäviin vapaaehtoistoimintojen pariin.
Nostamme myös tutustumissuositukseksi VCA:n Yongsters -projektin. Yongsters on nuorten ylläpitämä nettisivusto ja foorumi, jossa nuorten toteuttamilla tarinoilla, valokuvilla, tapahtumilla ja haastattelulla tuodaan vapaaehtoistoimintaa tutuksi ja kiinnostavaksi. Yongsterien toimitus koostuu nuorista vapaaehtoisista. Sivuilla ei ole englanninkielistä informaatiota. Google -kääntäjällä saa kömpelön, mutta riittävän informatiivisen suomenkielisen kuvauksen sivun sisällöistä.
VCA:n ”olohuone”
Euroopan huippulukemat – vai vain erilainen laskutapa?
Alankomaat on vapaaehtoistoimijoiden määrässä 1. sijalla koko Euroopan mittakaavassa (Eurobarometri 2011). Suomen Haagin suurlähetystön mukaan puolet hollantilaisista tekee vapaaehtoistoimintaa vähintään kerran vuodessa. Yksiselitteistä vastausta siitä, miksi vapaaehtoistoiminta on Alankomaissa pikemminkin sääntö kuin poikkeus, emme saaneet. Yhtäältä siihen on panostettu paljon luomalla opiskeluihin ja työelämään mahdollisuuksia vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen, toisaalta vapaaehtoisuuden kulttuuri on maassa kehittynyt vahvaksi. Kuten edellä todettiin, myös tapa tilastoida vapaaehtoistoimintaan osallistuvien määrä on erilainen kuin monissa muissa maissa.
Jotain uutta, jotain vanhaa
Tutustumiskäynti antoi Vanhustyön Trainee -toiminnalle paljon pähkinöitä purtavaksi, ehkä myös varastoon tulevaisuutta varten laitettavaksi. Oma vapaaehtoistoimintamme on jo tavoittanut vanhuksista kiinnostuneita nuoria aikuisia. Voisiko ja pitäisikö siihen tulevaisuudessa pyrkiä tavoittamaan myös entistä haavoittuvammassa asemassa olevia nuoria (vulnerable volunteers), jotta myös he saisivat tarpeellisuuden ja osallisuuden kokemuksia? Mutta miten varmistaa, että toiminta tukee nuoren omaa kehitystä tai toipumisprosessia sen sijaan, että uuvuttaa tai pahimmillaan tuottaa yhden epäonnistumisen lisää? Entä miten vapaaehtoistoiminnan saisi entistä vahvemmin mukaan kotoutumiseen tai opintoihin? Ja ne riskit: kuinka varmistaa, että vapaaehtoistoimijoille ei sälytetä tehtäviä, jotka kuuluvat palkatulle henkilöstölle? Entä missä kohtaa vapaaehtoistoiminta ei enää ole vapaaehtoista, jos sillä voi suorittaa opintopisteitä tai siihen osallistumattomuudesta seuraa sanktioita?
Yksi asia ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi: vapaaehtoistoiminta tuottaa iloa niin tekijälleen kuin kohteelleen, niin Hollannissa kuin Suomessakin.