Yksitoista teesiä ikääntymisestä

Vappu Taipale

Kun ministeri Susanna Huovinen asetti vuosi sitten asiantuntijaryhmän tukemaan ikäpolitiikan kehittymistä ja antoi sille nimen ”Kokeneet ja Viisaat”, moni ryhmän kahdeksasta jäsenestä tunsi olonsa vaivautuneeksi. Kokeneita, kyllä, mutta tulla nimitetyksi virallisesti viisaaksi, sitä oli pähkäiltävä. Arkkiatri puheenjohtajana, tuttuja nimiä mukana kuten Pirkko Karjalainen ja Marja Jylhä tai Erkki Vauramo ja Riitta-Leena Paunio, tai Oulun geriatriprofessori Riitta Antikainen ja Helsinki- mission Olli Valtonen. Jokaisella oma näkökulmansa ikääntymiseen, joten keskustelut olivat runsaita, ajoittain tulisia, mielipiteitä oli soviteltava yhteen ja arkkiatrilla oli täysi työ pitää lankoja käsissään. Päädyimme rakentamaan yksitoista teesiä ikääntymisestä.

Yksitoista teesiä, kattoajatuksena että ikääntyminen koskee koko yhteiskuntaa. Ikäsyrjintä on poistettava.  Elinympäristö tukemaan toimintakykyä ja aktiivisuutta. Teknologian mahdollisuudet käyttöön ( tästä lähes kinasimme Erkki Vauramon kanssa, hän oli pessimistisempi). Palvelujärjestelmä joustavaksi ja tarpeita vastaamaan. Kotihoitoa uudistettava. Kuntoutus kunniaan! Ympärivuorokautinen hoito vastaamaan pidentyvän vanhuusiän ja muistisairauksien tarpeisiin. Saattohoito. Vapaaehtoistyö voimavaraksi. Koulutusta ja tutkimusta alalle lisää. Tässä yksinkertaistetussa muodossa vuoden keskustelut. Tarkemmin niihin kannattaa paneutua STM:n sivuilla, ei ole pitkä teksti, mutta tiivis (STM muistio 26.8.2015). Arvioikaa itse.

Ministeri vaihtui, Juha Rehula otti työmme vastaan. Hänellä oli merkittävä kommentti: Suomi on siirtynyt neljän sukupolven yhteiskuntaan. Näin on, mutta emme vielä osaa siihen suhtautua. Siksi meidät vanhat sysätään syrjään ikäänkuin meille ei olisi mitään käyttöä yhteiskunnassa. Meidän on itsemme, meidän vanhojen ihmisten ja vanhustyöjärjestöjen otettava aktiivinen ote. Otetaan haaste vastaan Vallissa!

Arkkiatri Risto Pelkosen työryhmä jätti raporttinsa ministeri Rehulalle 26.8.15. Vappu Taipale mukana Vallin edustajana. Lue lisää.