Viimeisten viikkojen aikana olen etätyöskennellyt, kotijumppaillut, katsonut dokkareita sekä puhunut videopuheluita ystäville ja sukulaisille Suomeen ja maailmalle. Kaikki ovat enemmän ja vähemmän eristyksissä. Neuvotteluita on käyty maakunnissa asuvien vanhempien sukulaisten kanssa, jotta he pysyisivät kotona. Kateeksi ei käy myöskään helteisissä suurkaupungeissa ulkomailla asuvia ystäviä, jotka hikoilevat asunnoissaan ulkonaliikkumiskiellon vuoksi. Onni on minulle tämä harvaan asuttu maa, ja kaupunkien metsät ja rannat.

Nyt muutoin hyvin aktiivisesta arjestani on siivilöitynyt pois harrastukset, tapahtumat, matkat ja ystävien tapaamiset. Rauhoittumisessa joutuu pysähtymään miettimään, mihin kiinnitämme arvomme ja olemisemme? Mikä tässä tilanteessa tuo merkityksellisyyttä?

Toisinaan alkaa kuitenkin hiipiä tunne fyysisen eristäytymisen tuomasta alakuloisuudesta ja etätyön aiheuttamasta lihasten jumiutumista, mutta silloin lähden kävelylle ja keskustelen läheisten kanssa. Luonto on keväällä toiveikas, ja kanssaihmisten seura etänäkin tuo iloa ja rohkaisua.

Nanna Vänttinen, VALLI ry