Välittämisen päivä on joka päivä
Välittämisen päivä on vuosittainen tapahtuma- ja teemapäivä, jonka tarkoituksena on innostaa ja kannustaa kaikenikäisiä ihmisiä välittämään toisistaan ja etenkin ikäihmisistä arjessa.
Tänä vuonna Välittämisen päivää vietetään marraskuun viimeisenä perjantaina 24.11.2023.
Jokainen meistä voi olla iäkkäälle ihmiselle ainoa kontakti päivän tai koko viikon aikana. Sillä, mitä kohdatessa tapahtuu, on merkitystä. Kuuntelemalla ja auttamalla voimme osoittaa, että välitämme. Voimme luoda toiveikkuutta ja hyvää mieltä ystävällisillä sanoilla tai aivan pienilläkin teoilla. Voimme tuoda täysin vieraallekin ihmiselle hyvän mielen ja kokemuksen huomatuksi ja kohdatuksi tulemisesta.
Alla ideoita ja vinkkejä miten juhlistaa välittämisen päivää, niin ammattilaisten kuin kanssaihmistenkin toimesta.
Katso video: Välittämisen kerrokset
IDEOITA MITEN JUHLISTAA VÄLITTÄMISEN PÄIVÄÄ
- Järjestä Välittämisen päivän tapahtumia, tempauksia tai kohtaamisia. Hae inspiraatiota pieniin arjen välittämisen tekoihin alla olevasta lista
- Kerro Välittämisen päivästä ja välittämisen merkityksestä omissa verkostoissasi ja sosiaalisessa mediassa
- Kohtaa rohkeasti ja aidosti toisia ihmisiä, erityisesti ikäihmisiä, ja kysy, mitä heille kuuluu ja voisitko olla jotenkin avuksi
- Tunnista apua ja tukea tarvitsevat ikäihmiset ja toimi, kun herää huoli
- Tee itse ja kannusta myös muita tekemään pieniä välittämisen tekoja – voit käyttää ideoinnissa apuna listaa pienistä välittämisen teoista
- Tutustu huoli-ilmoituksen tekemiseen
- Hyödynnä VALLI ry:n Välittämisen kampanjamateriaaleja
- Seuraa välittämisen päivään liittyvää viestintää Instagram-tilillämme @pienetarjenteot ja jaa postauksia omissa kanavissa.
Välittämisen päivän yhtenä tarkoituksena on jakaa tietoa huoli-ilmoituksesta. Lue lisää huoli-ilmoituksesta.
lataa Välittämisen päivän materiaalipaketti!
Lataa alta kampanjapaketti, joka sisältää välittämisen päivän lehdistötiedotteeen, tunnuksen ja graafiset ohjeet, valmiita postauksia sosiaalisen mediaan, Teams-taustakuvan ja ideoita kohderyhmistä. Sekä ohjeistukset materiaalien käyttöön. Materiaalit ovat kaikkien vapaasti ladattavissa, jaettavissa ja käytettävissä!
Lataa materiaalit >>>
SEURAA INSTAGRAM-TILIÄMME
Instagram-tilillämme @pienetarjenteot julkaistaan säännöllisesti välittämiseen liittyvää viestiä ja materiaalia. Kannattaa alkaa seuraamaan meitä. Toivomme, että viestimme on sellaista, että sitä tekee mieli jakaa myös omissa kanavissa!
TUTUSTU HUOLI-ILMOITUKSEEN
Välittämisen päivän yhtenä tarkoituksena on jakaa tietoa huoli-ilmoituksesta. Lue lisää huoli-ilmoituksesta.
inspiroidu välittämisen teoista
Kokosimme listan ideoita miten välittää kanssaihmisistä arjessa. Välittäminen ei usein vaadi sen suurempaa.
- Hymyile
- Lähetä postikortti
- Soita iäkkäälle sukulaisellesi
- Tervehdi vastaantulijaa
- Anna istumapaikka bussissa, metrossa tai ratikassa
- Lähetä ystävillesi viesti: ”Olet tärkeä!”
- Pidä ovea auki myös muille
- Ota ystävää kädestä
- Tarjoa apuasi iäkkäälle ikkunanpesuun
- Kiitä
- Pyydä naapurin vanhus kanssasi ulos
- Kysy: ”Mitä sinulle kuuluu?”
- Kutsu naapurin iäkäs kahville
- Sano: ”Ole hyvä!”
- Huomaa hyvä ja sano se ääneen
- Anna pieni lahja
- Vie kukkia
- Kysy iäkkäältä naapurilta, tarvitseeko hän apua kauppa- tai apteekkiasiointiin
- Katso silmiin, myös tuntematonta
- Sano: ”Toivon sinulle kaikkea hyvää!”
- Kutsu naapuri kävelylle
- Kosketa ihmistä olkapäälle
- Ihaile ääneen ystävän tai tuntemattoman vaatetta, tavaraa tai heijastinta
- Toivota hyvää nimipäivää
- Toivota hyvää syntymäpäivää
- Pysähdy ja kuuntele, mitä toinen haluaa sinulle sanoa
- Osoita myötätuntoa väsyneelle ja surulliselle
- Haravoi pyytämättä naapurin pihatie
- Toivota uudet naapurit tervetulleeksi
- Kastele hautausmaalla naapurinkin kukat
- Leivo naapuriin lämpimäisiä
- Sano ääneen: ”Ajattelin sinua tänään.”
- Halaa lähimmäistäsi
- Vaihda osaamistasi
- Muista pyytää anteeksi
- Kerro pyytämättä ystävällesi asia, josta pidät hänessä
- Auta, jos huomaat jonkun tarvitsevan apua
- Toivota hyvää Välittämisen päivää somessa
- Järjestä kahvihetki
- Jaa suklaalevysi kaverin kanssa
- Anna tilaa kaupan kassajonossa
- Toivota hyvää jatkoa ja terveyttä
- Toivota vastaantulijoille aamulla hyvää huomenta
- Kysy, voitko auttaa, jos jollain on painava kantamus
- Puhu lähimmäisistäsi hyvää
- Aja naapurin nurmikko
- Nosta pudonnut tavara
- Jätä omenoita ohikulkijoiden otettavaksi
- Pyydä ystävä mukaan auttamistalkoisiin
- Pysähdy auttamaan lumikinokseen juuttunutta autoilijaa
- Kysy: ”Haluatko jutella?”
- Anna yllättäen suklaata
- Vie työkaverille pyytämättä kuppi kahvia
- Kysy: ”Pääsetkö takaisin kotiin turvallisesti?”
- Tarjoudu seuraksi ikävälle lääkärikäynnille
- Tarjoa autokyytiä kauppaan tai hautausmaalle
- Pyydä mukaan taidenäyttelyyn
- Mieti, mikä ystävässäsi on parasta ja kerro se hänelle
- Tarjoa apua ostosten pakkaamisessa kaupan kassalla
- Tarjoudu kantamaan kauppaostokset
- Hihkaise bussikuskille, jos huomaat jonkun juoksevan ehtiäkseen bussiin
- Huomioi toiset kauniilla sanoilla myös somessa
- Jätä läheisesi tai työkaverisi pöydälle postit-lapulla muutama kaunis sana
- Tarjoa tarvittaessa apua digiasioissa
- Ota tavaksi soittaa iäkkäälle vaikka kerran viikossa tai kuukaudessa
- Tarjoudu lukukaveriksi iäkkäälle naapurille
- Pysähdy juttelemaan
- Asetu kiusatun puolelle
- Tarjoa autokyyti naapurille kaupasta kotiin
- Luo lumet naapurinkin porraspielestä
- Vie hyllystäsi kirjoja lainaksi iäkkäälle naapurille
- Anna pieni itse tehty lahja, vaikka piirustus tai koru
- Tuo positiivista energiaa keskusteluun
- Anna tilaa toiselle autoilijalle
- Kerro tilanteeseen sopiva hyvä vitsi
- Auta iäkästä kanssamatkustajaa nousemaan tai poistumaan bussista
- Tarjoudu ulkoilukaveriksi hoivakodissa asuvalle yksinäiselle vanhukselle
- Aloita vapaaehtoistoiminta sinulle mielekkään aiheen parissa
- Vaihda aidot tuikut led-tuikkuihin iäkkään kotona
- Tarjoudu kastelemaan kukat, kun läheisesi on matkalla, kuntoutusjaksolla tai sairaalahoidossa
- Tarjoudu pitämään läheisesi tai naapurisi vara-avainta
- Tarjoudu viemään iäkkään naapurisi tai kiireisen perheenäidin roskat samalla, kun viet omasi
- Osta shampoo tai puuropaketti ja jätä ne kaupan ruokakeräyslaatikkoon
- Leikkiessäsi lapsesi kanssa pihalla pyydä muutkin lapset mukaan
- Sammuta ylimääräiset valot
- Ota ruokaa vain sen verran kuin syöt
- Kerää roskia kadulta ja luonnosta
- Vie tarpeettomat, hyväkuntoiset ja siistit vaatteesi vaatelahjoitukseen