ILOA ARKEEN -PYSÄKIT

Iloa Arkeen -pysäkit® ovat VALLIn jäsenyhteisöjen ylläpitämiä matalan kynnyksen avoimia, maksuttomia kohtaamispaikkoja ikäihmisille ja alueen muille asukkaille. VALLI tukee toimintaa vuosittaisilla verkostopäivillä ja tarjoamalla materiaaleja ja viestintätukea toiminnan toteuttamisen. Jos olet kiinnostunut saamaan oman toimintasi osaksi Iloa Arkeen -pysäkkiverkostoa, ota yhteyttä VALLIin!

Toimintaa kehitetään ja toteutetaan paikallisen tarpeen mukaan yhdessä ikäihmisten, vapaaehtoisten ja yhteistyötahojen kanssa. Oleellista on suunnitella ja kehittää toimintaa siten, että kävijät (ikäihmiset ja vapaaehtoiset) ovat aidosti mukana kehittämisessä. Osa toiminnasta voi olla myös pelkästään yhteistyökumppaneiden tuottamaa, jolloin Pysäkki tarjoaa tilan toiminnan toteuttamiselle.

Iloa Arkeen -pysäkeillä on erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia sekä ryhmätoimintaa. Pysäkeiltä saa tietoa asuinalueen tapahtumista ja harrastusmahdollisuuksista sekä ohjausta ja neuvontaa palveluista, jotka tukevat ja turvaavat ikäihmisen arkea. Toiminta on tarkoitettu etupäässä alueella asuville ikäihmisille sekä vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille. Lähellä kotia sijaitsevasta Iloa Arkeen -pysäkistä hyötyvät erityisesti ne ikäihmiset, joiden toimintakyky on heikentynyt, elinpiiri kaventunut ja osallistuminen kodin ulkopuolisiin, kauempana oleviin toimintoihin vähentynyt.

Pysäkit sijaitsevat useimmiten järjestön toimitilan yhteydessä, mutta voivat sijaita myös muissa palvelukeskuksissa tai alueen kerrostalojen kerhohuoneissa.

Pop up-pysäkit

Iloa Arkeen -toiminta voi jalkautua varsinaiselta Pysäkiltä lähiympäristöön ja eri alueille. Lyhytaikaisia, kertaluonteisia Pop up -pysäkkejä voi perustaa mm. kauppakeskusten auloihin, kirjastoihin, apteekkiin. Ne ovat luonteeltaan usein palvelujen neuvontaa ja ohjausta tai pienimuotoisia tapahtumia.

Liikkuva Resurssikeskus

Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen Iloa Arkeen -pysäkin rinnalla toimiva Liikkuva resurssikeskus on hyvä esimerkki alueille jalkautuneesta, pysyvästä toiminnasta. Liikkuva resurssikeskus kehittää yhdistysten ja julkisen sektorin työparityöskentelyä, toteuttaa yhteistyössä kaupungin ja muiden järjestöjen kanssa ikäihmisille suunnattua matalankynnyksen palveluohjausta ja neuvontaa sekä tiedottaa kunnan palveluista, kulttuuri- ja liikuntapalveluista, järjestöjen ja yhdistysten toiminnasta sekä vapaaehtoistoiminnasta.

Iloa Arkeen -pysäkki® merkki

Iloa Arkeen -pysäkki® merkki on rekisteröity tavaramerkki, jota VALLIn ja Kotien Puolesta Keskusliiton jäsenyhteisöt voivat sovitusti käyttää osoittamaan, että järjestössä on kaikille avointa matalan kynnyksen kansalaistoimintaa.

Taustaa

Iloa Arkeen -pysäkit verkostohanke toteutettiin vuosina 2016-2018. Hanketta koordinoi Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI yhteistyössä Kotien Puolesta Keskusliiton kanssa. Iloa Arkeen-pysäkkitoimintaa kehitettiin hankkeen aikana kuudella paikkakunnalla VALLIn jäsenyhteisöissä. Mukana kehittämistyössä oli myös osa Kotien Puolesta Keskusliiton paikallisyhdistyksistä.

TOP