Arki sujuu hyvin, kun siihen on vihdoin löytänyt uudenlaisen rutiinin. Nyt kun joogat ja jumpat on peruttu, ohjaajamme lähettää kolmen viikon välein postissa kotijumppaohjeita. Teen niitä, lisäksi jumppaan TV2:selta tulevan aamujumpan joka kerta. Jumpan päälle kuuntelen radiosta Muistojen Bulevardin, en ikinä jätä sitä välistä, se on niin mukava musiikkiohjelma. Käyn myös monta kertaa viikossa kiertämässä tuollaisen rantalenkin, joka on 2,5 kilometriä. Nyt on ollut myös hyvin aikaa lukea. Luen paikkakuntamme historiikkeja ja kyläkirjoja, niitä on myynnissä lähikaupassa.

Käyn kaupassa riskiryhmään kuuluvien aikaan eli 7-8 välillä. Olen myös suonut itselleni ylellisyyden, kun joka perjantai haen lähiruokalasta valmiiksi pakatun aterian. Se on niin suuri, että syön siitä kaksi kertaa. Nyt, kun uimahalli on suljettu, olen alkanut lämmittämään omaa saunaa, ja saatan saunoa keskellä päivää ja laittaa sen jälkeen yöpuvun päälle, kun ei kukaan kuitenkaan tule kylään. Huomaan, että kotiaskareiden suhteen olen laiskistunut viikkojen aikana. Siirrän tiskaamista ja imurointia koko ajan.

Meillä on ollut kahden ystäväni kanssa tapana kokoontua joka pyhä pelaamaan korttia, nyt sekin on jäänyt. Yksi päivä kyllä kokeilimme sellaista, että istuimme pihamaalla juomassa kahvia, kun asumme samassa talossa. Kolmisin siinä istuimme etäisyyden päässä toisistamme varmaan puolitoista tuntia. Kokeillaan varmaan vappuna uudelleen, jos sää sen sallii.

Minulla ei ole älypuhelimia, mutta ei se haittaa. Soittelen paljon ystäville ja läheisille. Puhuimme juuri ystävien kanssa, kuinka sota-aikana sai käydä kylässä, nyt ei saa. Mutta sota-aikaan ei ollut puhelimia, eli ystävien kanssa pystyy pitämään kuitenkin yhteyttä, vaikka kyläilemään ei pääse. Tämä on niin tuntematon tämä korona. Niin se vaan kävi, että jokaisella sukupolvella on omanlaisensa sota-aika.