Tämän päivän uutisvirrassa puhutaan yhä useammin ikääntyneiden määrän kasvusta, kotona asuvista toinen toistaan heikkokuntoisemmista vanhuksista, etäpalveluista, läheisten uupumisesta arjen tasapainoilussa ja ikääntyneiden kokemasta yksinäisyydestä. Nämä ilmiöt eivät ole enää vain otsikoita – ne ovat arkipäivää niin ikääntyneille kuin vanhustyön ammattilaisille.

Gradututkimuksessani tarkastelin kotona asuvien ikääntyneiden arkea ja sen haasteita läheisten näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin osana Tampereen yliopiston SOL-TECH-hanketta, ja aineistona toimi 18 ikääntyneen läheisen haastattelut. Kertomuksista rakentui moniulotteinen kuva siitä, että ikääntyneet ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Samalla niihin kiteytyi yksi tärkeä viesti: koti ei ole vain rakennus tai osoite – se on kokonainen elämänpiiri, oli se sitten omakotitalo, vuokra-asunto tai ryhmäkoti. Koti sisältää ainutlaatuisen elämän iloineen ja murheineen.

Hyvän arjen pilarit kotona asuvien ikääntyneiden elämässä

Ikääntyneiden läheisten näkökulmasta kotona asuvien arjessa kuvastuivat arjen toimet elämän rytmittäjänä, asumisolosuhteet kotona asumisen mahdollistajana ja ihmissuhteet elämän voimavarana.

Kotona asuminen näyttäytyi läheisten silmin aktiivisena elämänä toimintakyvyn sallimissa rajoissa. Rutiineilla oli tärkeä rooli: ne toivat turvaa, ennustettavuutta ja hallinnan tunnetta. Monet ikääntyneet halusivat säilyttää omatoimisuutensa mahdollisimman pitkään – he huolehtivat ruokailustaan, hoitivat kodin askareita, kävivät itse kaupassa ja pitivät huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan. Myös lepo nähtiin tärkeänä hyvinvoinnin lähteenä: päiväunet kuuluivat monen arkipäivään.

Omatoimisuus näyttäytyi paitsi fyysisenä toimintakykynä, myös psyykkisenä ja sosiaalisena voimavarana. Se vahvisti itsetuntoa ja ehkäisi tunnetta siitä, että olisi muille vaivaksi. Hyvä muisti ja fyysinen kunto tukivat itsenäisyyttä vielä korkeassakin iässä. Haastatteluissa nousi toistuvasti esiin ajatus: “Hyvää arkea on herätä terveenä omassa kodissa.”

Kotona selviytymistä tukivat myös turvajärjestelyt, teknologiset ratkaisut ja hyvät asumisolosuhteet. Hyvinvointi oli vahvasti sidoksissa asuinympäristöön, joka mahdollisti sosiaaliset suhteet ja yhteydenpidon. Teknologian ja digitalisaation käyttö oli yleistynyt, ja monille laitteista oli tullut osa arkipäivää.

Ihmissuhteet muodostivat elämänlaadun kulmakiven. Puoliso, lapset, sukulaiset ja naapurit toivat turvaa, seuraa ja käytännön apua. Erityisesti puolison rooli arjen jakajana korostui – läheisyys, yhteiset toimet ja yhdessäolo olivat merkityksellisiä. Ystävät ja harrastukset rikastuttivat sosiaalista elämää ja tarjosivat mahdollisuuksia vuorovaikutukseen.

Arjen haasteet – näkymättömästä näkyväksi

Tutkimuksessa arjen haasteet puolestaan kuvastuivat toimintakyvyn heikkenemisen vaikutuksina itsenäisessä arjessa, palvelujen saatavuuden vaikeutena ja turvattomuuden lisääntymisenä kotiympäristössä.

Arjen haasteet nousivat esiin erityisesti silloin, kun toimintakyky alkoi heiketä. Fyysiset, psyykkiset, kognitiiviset ja sosiaaliset rajoitteet vaikeuttivat itsenäistä elämää, ja tuen tarve kasvoi usein huomaamatta. Muistisairaus oli konkreettinen esimerkki tilanteesta, jossa vaikeudet lisääntyivät vähitellen.

Ensimmäisinä auttajina toimivat läheiset. He huolehtivat muun muassa siivouksesta, asioinnista, lääkityksestä ja taloudellisista asioista. Vasta kun läheisten apu ei enää riittänyt, mukaan tulivat kotihoito, siivouspalvelut ja ruokapalvelut. Palvelujen tavoittaminen koettiin usein vaikeaksi – tiedon puute, hajanaisuus ja heikko saavutettavuus haastoivat arjessa.

Asuinympäristö ei aina vastannut muuttuneisiin tarpeisiin. Portaat, kaatumisvaarat, pitkät välimatkat ja palvelujen puute vaikeuttivat selviytymistä. Heikkokuntoisilla liikkuminen ja osallistuminen olivat vähentyneet – pahimmillaan elämä keskittyi sängyn ympärille.

Digitalisaatio jakoi kokemuksia. Joillekin teknologia oli hyödyllinen arjen tuki, toisille se näyttäytyi vieraana ja pelottavana. Laiteiden hinta, toimivuus ja käytettävyys herättivät huolta. Lisäksi tuen ja ohjauksen puute sekä ikääntyneiden omat ennakkoluulot estivät monia tarttumasta mahdollisuuksiin.

Ja sitten on yksinäisyys – se hiljainen seuralainen. Vaikka koti tarjoaa suojaa ja itsenäisyyttä, se voi myös eristää. Kotona asuminen voi tukea sosiaalista vuorovaikutusta, mutta äärimmillään johtaa syrjäytymiseen, erityisesti silloin kun liikkuminen vaikeutuu tai puoliso sairastuu. Muistisairaus muuttaa paitsi parisuhteen dynamiikkaa, myös koko perheen arkea. Samalla läheisten huoli kasvaa – erityisesti työikäisillä lapsilla, joilla omakin elämä on usein täynnä vastuuta ja kiirettä.

Johtopäätökset – mitä meidän tulisi nähdä ja kuulla?

Tämän päivän ikääntyneet ovat aktiivisempia ja parempikuntoisia kuin aiempina vuosikymmeninä, ja teknologia tarjoaa uusia mahdollisuuksia heidän hyvinvointinsa tukemiseen. Koti on enemmän kuin paikka – se on identiteetin, osallisuuden ja turvallisuuden keskus. Parhaimmillaan se on turvapaikka, jonka ylläpitäminen vaatii sekä yhteiskunnan että läheisten panosta.

Ikääntyneiden haasteet kietoutuvat toisiinsa monitasoisesti: fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja rakenteelliset tekijät muodostavat kokonaisuuden, jota ei voida ratkaista yksittäisillä toimenpiteillä. Tarvitaan kokonaisvaltaista otetta, jossa yhdistyvät teknologia, yhteisöllisyys ja henkilökohtainen tuki. Käyttäjälähtöiset teknologiaratkaisut, toimivat palvelut ja paikalliset yhteisöt voivat parantaa sekä ikääntyneiden että heidän läheistensä elämänlaatua. Ikääntyneiden ja heidän läheistensä äänen tulee kuulua palvelujen kehittämisessä ja päätöksenteossa. On myös tärkeää muistaa, ettei kaikilla ikääntyneillä ole omaisia tai läheisiä – ja jos onkin, he eivät syystä tai toisesta kykene tai halua auttamaan. Tällöin sote-palvelujärjestelmien tulee tunnistaa ikääntyneiden toiveet ja tarpeet. 

Tutkimukseni viesti on selvä: kotona asuvan ikääntyneen arki rakentuu monista pienistä, mutta merkityksellisistä tekijöistä – ja usein näkymättömän läheisen tuesta. Ammattilaisten ja päättäjien, niiden, joilla on siihen voimavaroja, tehtävänä on nähdä tämä kokonaisuus, tehdä haasteet näkyväksi ja toimia ikääntyneiden ja heidän läheistensä hyväksi – yhdessä.

Henna Kulojärvi, terveystieteiden maisteriopiskelija, Tampereen yliopisto

Alkuperäinen Pro gradu: Läheisten näkemys kotona asuvien ikääntyneiden arjesta ja sen haasteista

Kulojärvi, Henna (2025)

Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202502252430