Kun senioreiden asumisratkaisut suunnitellaan yhdessä asukkaiden ja työntekijöiden kanssa, ovat ratkaisut asukkaiden tarpeita paremmin ymmärtäviä. Näin uskovat ainakin Arkkitehtitoimisto Kokonin arkkitehdit Alara Külekci ja Renske de Meijer, jotka esittelivät ENIEC-verkoston vuosikokouksen työpajassa menetelmiä, joiden avulla ikääntyneiden toiveita ja tarpeita voidaan kerätä monipuolisten asumiskonseptien kehittämiseksi.
de Meijerin ja Külekcin konsepti on nimeltään Baraber (”yhdessä” turkin kielellä). Malli tarjoaa keskustelumallin kulttuurisensitiiviseen elämään ja hoivaan. Menetelmässä korostetaan tulevien asukkaiden osallistamista hoitolaitosten suunnitteluun ja muuttamiseen vastaamaan heidän erityisiä kulttuurisia ja henkilökohtaisia tarpeitaan.
ENIEC-kokouksessa arkkitehdit kertoivat esimerkin käynnissä olevasta projektista, jossa 15 turkkilaistaustaista ja 20 syyrialaisen taustan omaavaa yli 50-vuotiasta on ollut mukana suunnittelemassa tulevaa asumisyhteisöään.
”Kysyttäessä ihmisten toiveita erikseen, he haluavat kaikenlaista. Yhteissuunnittelun avulla selvisi, että asioiden yhteensovittaminen ei olekaan niin hankalaa. Tärkeiksi tekijöiksi nousivat tilojen joustavuus ja muuntuvuus”, de Meijer ja Külekci kertoivat.
Samalla kävi ilmi, että maahanmuuttajataustaisten senioreiden toiveet eivät lopulta olleet mitenkään ”erityisen erityisiä”. Tärkein toive oli, että olisi mahdollisuus puhua omaa kieltään.
Kokouksen osallistujat pääsivät lopuksi kokeilemaan konseptia. Työpajassa mallia käytettiin kuvitteellisen yhteisöllisen senioriasumisen suunnitteluun noin 4–5 hengen suuruisissa työryhmissä.
Ryhmien tehtävänä oli selvittää, mitkä asiat olisivat kyseisen ryhmän jäsenille tärkeimpiä tekijöitä yhteisöllisessä asuintalossa, sen lähiympäristössä ja palveluissa. Työvälineeksi annettiin pakka kortteja, joissa oli kuvia erilaisista palveluista, talon rakenteista ja toiminnoista. Ryhmän tuli valita kustakin kategoriasta kolme kuvaa, joista he olivat samaa mieltä (tai joista he päätyivät kompromissiin). Aluksi jokainen pohti itsekseen, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä, ja valitsi asiaa kuvaavan kortin tai kortteja. Seuraavassa vaiheessa ryhmä keskusteli esille nostetuista toiveista ja tavoitteli yksituumaisuutta siitä, mitkä kolme olisivat tärkeimpiä huomioida, kun taloa suunnitellaan.
Aidoissa tilanteissa prosessi on tietysti paljon pitkäkestoisempi ja osallistujat suunnittelevat taloa, johon ovat oikeasti menossa asukkaiksi tai töihin. Demoversionakin menetelmästä sai kuitenkin kohtuullisen hyvän kuvan. Esimerkiksi ryhmässä, johon itse osallistuin, prioriteettien muokkaaminen onnistui lopulta, mutta karsintaa ei saatu tehtyä pyydettyä määrää.
Suomessa on aika harvoin tilanteita, joissa tiedetään rakennuksen suunnitteluvaiheessa henkilöt, jotka siellä tulevat asumaan ja työskentelemään. Konseptia voinee kuitenkin soveltaa esimerkiksi toteuttamalla suunnittelua focusryhmien avulla.
Kotimaahan palattuani ryhdyin myös pohtimaan voisiko konseptia soveltaa pienimuotoisemmin jo olemassa olevien yksiköiden muutostilanteissa, kuten remonteissa tai uusien osastojen muodostamisessa. Tällöin suunnittelussa olisivat mukana ihmiset, jotka tiloja käyttävät joko asukkaina tai työntekijöinä. Ja ehkä malli voisi sovellettuna olla hyödyllinen myös muiden kuin maahan muuttaneiden ikääntyneiden osallistamisessa.
Jukka Keronen
Kirjoittaja on Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n Moni-ikä -hankkeen vastaava suunnittelija, joka osallistui ENIEC-verkoston kokoukseen Hollannissa 9.–11.4.2025. ENIEC on eurooppalainen ammattilaisten verkosto, joka keskittyy vähemmistöihin kuuluvien iäkkäiden kysymyksiin.