”Ei pidä miettiä! Ihan ennakkoluulottomasti mukaan vaan.”
Päivä vapaaehtoisena -vierailut ovat taaskin tavoittaneet kymmeniä suomea opiskelevia maahan muuttaneita sekä vanhuksia syksyn aikana. Vierailuihin on mahtunut iloisia kohtaamisia muun muassa pelien, tietovisan, laulun ja askartelun merkeissä. Syksyn mittaan olemme järjestäneet kohtaamisia useammassa palvelutalossa. Yksi näistä on Ilmari Helanderin vanhusten säätiön yksikkö, Helander- koti, Vuosaaressa. Olemme vierailleet yksikön päivätoimintaryhmässä useamman kerran eri ryhmien kanssa. Helander- koti on ollut mukana Päivä vapaaehtoisena -toiminnassa sen alusta asti.
Juttelimme vastaavan ohjaajan Leena Äijälän sekä ohjaaja Heidi Ruokolaisen kanssa kahvikupin äärellä syksyn vierailuista. Ruokolainen ja Äijälä ovat olleet vierailuista hyvin mielissään. ”On ollut hyvä tavata eri maista tulevia nuoria ja purkaa vähän ennakkoluuloja”, toteaa Ruokolainen. Toimintaa aloittaessa ohjaajia mietitytti, kuinka vanhukset ottavat opiskelijat vastaan. Kokemus on kuitenkin osoittanut pelot turhiksi. ”On tullut yllätyksenä, kuinka ennakkoluulottomia vanhukset ovat olleet”, toteavat ohjaajat yhdestä suusta.
Jännittäviä ja iloisia tapaamisia
Syksyn aikana olemme huomanneet, kuinka ensimmäinen tapaaminen voi olla hyvinkin jännittävä paikka osallistujille. Opiskelijoille vierailu voi olla ensimmäinen kerta, jolloin he puhuvat suomea jossain muualla kuin luokkahuoneessa. Vanhuksia taas voi jännittää, ymmärtävätkö he opiskelijaa. Jännitystä on lieventänyt konkreettinen tekeminen, johon on helppo osallistua. Myös kuvat ovat olleet toimiva keino virittää keskustelua.
Ruokolainen ja Äijälä kertovat kuinka vierailut ovat tuoneet iloa ja vaihtelua vanhusten arkeen. Toiminta on saanut liikkeelle myös palvelutalon asukkaat: ”Ollaan uteliaita, että mitä täällä tapahtuu.” Vierailut ovat olleet vanhuksille tärkeitä hetkiä. Äijälän mukaan vanhukset kokevat itsensä tärkeiksi, kun saavat käyttää omia taitojaan ja heistä ollaan kiinnostuneita. Vanhusten reaktiot ovat tuoneet hyvää mieltä ja onnistumisen kokemuksia myös ohjaajille. Äijälä tuumaa, että on hyvä, kun lähtivät toimintaan mukaan.
Vielä lopuksi ohjaajilla on terveisiä palvelutaloille, jotka harkitsevat toimintaan osallistumista:” Ei pidä miettiä! Ihan ennakkoluulottomasti mukaan vaan.”
Jutun on kirjoittanut Taija Eskelinen, joka ohjaa Päivä vapaaehtoisena -toimintaa.