Tuttuun tapaan järjestettiin nyt helmikuun alussa YK:n Sosiaalisen kehityksen toimikunnan istunto YK:n päämajassa New Yorkissa. Suomesta oli laaja-alainen valtuuskunta mukana, valtuuskuntaa johti ministerinä tuolloin toiminut Kaisa Juuso. Valtuuskunnassa olivat mukana YK:n pysyvästä edustustosta suurlähettiläs Elina Kalkku ja lähetystöneuvos Matleena Virkkunen. STM:stä oli ministerin lisäksi hänen erityisavustajansa Nuutti Hyttinen ja kansainvälisen yksikön neuvotteleva virkamies Satu Leino. THL:stä johtava tutkija Laura Kestilä, KELA:sta tutkimusprofessori Hennamari Mikkola, SOSTEsta erityisasiantuntija Kirsi Marttinen, Nuorisoala ry:stä nuorisodelegaatti Cevor Tikerpuu ja VALLIsta toiminnanjohtaja Virpi Dufva.

Kokous osui monin tavoin mielenkiintoiseen ajankohtaan. Viime marraskuussa hyväksyttiin Dohan Sosiaalisen kehityksen huippukokouksen (World Second Social Summit, WSSD) uusi päätöslauselma, joka ohjaa työtä eteenpäin. Aiempi, ensimmäinen huippukokoushan oli 30 vuotta sitten Kööpenhaminassa. Istuntoviikolla, perjantaina 6.2.26 järjestettiin vielä erillinen Kansalaisjärjestöfoorumi, jonka oli huomattavasti suppeampi, kuin aiempina vuosina. Tässä kirjoituksessa on koostettu lyhyesti CSocD64 Istunnon antia, erityisesti ikääntyvien ja vanhojen ihmisten näkökulmasta, sekä omaa pohdintaa kyseisistä teemoista.

Pitkäikäisyys on yksi ihmiskunnan suurista saavutuksista

Se, että ihmiset elävät nykyään pidempään, on yksi ihmiskunnan suurista saavutuksista. Harmillisesti osa näkee pitkäikäisyyden ja vanhojen ihmisten suhteellisen määrän lisääntymisen ongelmana. Ongelma ei ole se, että ihmiset elävät pidempään, vaan ihmisten asenteet tähän liittyen. Vanhoihin ihmisiin liittyvistä, sosiaalisen kehityksen tavoitteista keskusteltaessa ja tehtäessä tavoitteellisesti työtä, rakennetaan samalla tämän päivän nuorille parempaa vanhuutta, kun he siinä iässä vuosikymmenten päästä ovat.

Ikääntyvien ja vanhojen ihmisten osallisuus ja mahdollisuus aktiiviseen elämään toimijoina on toteuduttava aidosti. Ei voida puhua ja kehittää vanhoihin ihmisiin liittyviä asioita, palveluja ilman vanhoja ihmisiä: ”with, no for”, ja ”nothing for us withot us”.

Digitalisaatio = datafikaatio

Yhdessä Istunnon korkean tason paneelikeskustelussa ”Lupauksesta edistykseen. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen koordinoidun toiminnan avulla” oli yksi erittäin mielenkiintoinen puheenvuoro. Professori Stefan Verhults, New Yorkin yliopistosta pohti tulevaisuuden kehitystä datan avulla. Maailmasta tulee kompleksisempi ja dynaamisempi, ja digitalisaatio on yhtä kuin datafikaatio (vapaa käännös: Ihmisen toiminnan muuttaminen tietokoneen käsiteltävissä olevaksi dataksi, datan merkityksen ja arvon korostuminen). Jatkossa tulee käyttöön monipuolisempaa dataa, myös ei-perinteistä dataa (terveysdataa, sosiaalista dataa ym.) Professori pohti kysymystä, voidaanko datan avulla ehkäistä esimerkiksi itsemurhia? Datassa on paljon potentiaalia, mutta myös väärinkäytön mahdollisuuksia. Sosiaalista kehitystä saadaan aikaiseksi datan avulla, kunhan yksityisyyttä käsittelevät teemat ja kysymykset saadaan ratkaistua. Datan määrä lisääntyy joka tapauksessa, myös yksityissektori tarjoaa ei-perinteistä dataa. Datasta siirrytään päätöksentekoälyyn, ja edessä on uuden aikakauden yhteistyö (myös haasteet). Haastavaa on se, kuka tai mikä taho päättää, mitkä kysymykset ovat tärkeitä tietojen hallinnassa. Datayhteistyö ei ole helppoa. Professorin mukaan hyödyntämällä teknologiaa, mukaan lukien tekoäly, voidaan auttaa määrittelemään uudelleen, mitä ikääntyminen tarkoittaa, muuttaen pitkäikäisyyden taloudellisesta riskistä arvokkaaksi elämäksi. Tämän onnistumiseksi tarvitaan rohkeutta ja laaja-alaista yhteistyötä.

Varhaisen puuttuminen merkitys

Istunnossa Ruotsia edustanut ministeri Camilla Waltersson Grönvall totesi Ruotsissa uskottavan varhaisen puuttumisen ja ehkäisevän työn auttavan parhaiten, ennen kun ongelmat eskaloituvat. Lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy on Ruotsissa nyt erityisenä teemana/painopistealueena. Mietin, että ikääntyvien ja vanhojen ihmisten osalta tämä varhainen puuttuminen tarkoittaa myös oikea-aikaista tukea ja oikea-aikaisia palveluja. Tämä on myös oikeuksien toteutumisen ja inhimillisyyden tuoman onnellisuuden tunteen kannalta merkityksellistä. Samoin yksilöllisen toimintakyvyn parempi ylläpitäminen tulee tuomaan säästöjä lopun ajan raskaamman hoivan kustannuksissa.  

Yksinäisyysministeri Suomeen?

Istunnossa nousi, jälleen kerran useammassa puheenvuorossa, esiin yksinäisyyden kokemus. Yksinäisyys nähdään yhtenä sosiaalisen kehityksen suurimpana haasteena, ja se koskee kaikenikäisiä. Kävin jo ennen istuntoa keskustelua siitä, ainakin Japanissa ja Isossa-Britanniassa on ”yksinäisyysministeri”, siis ministeri, jonka salkussa yhtenä päätehtävänä on eri-ikäisten yksinäisyysasiat. Tämä on yksi tavoite, jota VALLI ry nostaa esiin omassa vaikuttamistyössään kohti seuraavia eduskuntavaaleja.

Ikääntyneet työmarkkinoilla

Vanhemmat ihmiset jäävät helposti pitkäaikaistyöttömiksi. Erityisesti naisilla on usein vaikeuksia päästä takaisin työmarkkinoille, tämä koskee kaikenikäisiä naisia. Useammassa puheenvuorossa nousi keskeisenä tavoitteena esiin naisten työllistymisen mahdollisuuksien lisääminen. Yhtenä työllistymisen esteenä nähtiin putoaminen teknologia- ja digiosaamisen taidoissa. Pitää olla mahdollisuus päivittää omaa osaamistaan läpi työuran.

Haavoittuvimmasta ryhmästä huolehtiminen

Kaikista haavoittuvimpana ryhmänä mainittiin ne vanhat ja vammaiset ihmiset, jotka tarvitsevat apua kaikessa. Yksi edustaja totesi, että ”avuttomuus on katkera totuus vanhuudessa”. Keskusteltiin formaalin ja informaalin hoivatyön merkityksestä. Naisten informaalin hoivatyön määrä on joissakin maissa suuri, esimerkiksi Intiassa se on kolminkertainen miehiin nähden. Eri maissa ja maanosissa on eri kulttuuri myös hoivassa. Osassa maista perhe ja suku huolehtii, ja se on heille kunnia-asia. Joskus myös taloudellisista syistä vanhat ihmiset hoidetaan kotona. Osassa maissa ollaan vahvasti formaalin ja julkisen hoivan piirissä. Viimeiset elinvuodet tai kuukaudet ollaan ympärivuorokautisessa hoivassa. Hoiva voi muuttua tulevaisuudessa teknologian kehittyessä, mutta ”ihmiseltä ihmiselle” hoivaa tullaan aina tarvitsemaan.

Millainen yhteisö on ikääntyvän ja vanhan ihmisen hyvä asua?

Sivutapahtumissa kuultiin Irlannissa sekä Kanadan esimerkkejä siitä, kuinka rakennetaan hyvän vanhenemisen yhteisöjä. Suomessa on tästä myös vahvaa osaamista.

Kanadan mallissa (Vancouverissa) ikääntyminen tapahtuu kokonaisissa yhteisöissä, rakennetussa ympäristössä. Se sisältää kohtuuhintaisen asumisen, on kävellen saavutettava yhteisö, puistoja, ja naapurustossa myös ostosmahdollisuudet. Kokonaisuus on suunniteltu kuuntelemisen kautta. Projekti alkoi siitä, että kutsuttiin kaikki, joilla oli mielipide asiasta keskustelemaan ja samalla rakennettiin luottamusta asukkaisiin. Näitä erilaisia yhteisöllisiä malleja on myös Euroopassa, mm. muistikylät. Keskustelussa tuotiin myös esiin, että vanhat ihmiset vieraantuvat muista ikäryhmistä, jos asuvat, ja ovat erillään muista. Eli tarvitaan eri-ikäisten yhteisiä asuinalueita, koska ne ovat ”terveempiä yhteisöjä”. Mielestäni tarvitsemme monia erilaisia malleja ja asumisen ratkaisuja, koska ikääntyvien ja vanhojen ihmisten joukko on kovin heterogeeninen.

Hyviä käytäntöjä elämänmittaisesta oppimisesta

Kysyin yhdessä ikääntymistä käsittelevässä sivutapahtumassa panelisteilta hyviä käytännön esimerkkejä elinikäisen oppimisen malleista. Intiasta tuli mielenkiintoinen esimerkki ikääntyneistä opettajista, jotka eläkkeelle jäätyään toimivat tuutoreina, kodinhoitajina lapsiperheissä. He saavat siitä taloudellista turvaa itselleen, mutta oppivat myös itse mm teknologian taitoja. Teknologian käyttöä voidaan opetella yhdessä, lapset ja ikääntyvät; lisäksi siirtyy myös kulttuuria ja perimätietoa uusille sukupolville. Ja tämähän vähentää myös yksinäisyyden tunnetta, mikäli ikääntyvällä ei ole omaa perhettä. Toisaalta on huolehdittava siitä, että työolot ovat säälliset. Kotiapulaisten ja kodinhoitajien huonot työolot erityisesti arabimaissa on ollut paljon esillä. Toisessa esimerkissä elinikäisestä oppimisesta nostettiin esiin hyvän mielenterveyden ylläpitäminen sekä positiivisen asenteen säilyttämisen mahdollisuus.

On varmistettava, että on riittävästi yhteisiä tiloja, yhdessä oloa varten. Tällaisia ovat mm VALLIn jäsenyhteisöjen Iloa Arkeen Pysäkit, jota mm. nyt ensi vuonna alkavassa Yhteisvastuuhankkeessa on tavoitteena laajentaa myös muille, kun VALLIn jäsenyhteisöille toimintamalliksi.

Kohti 2030, ja Kestävän kehityksen tavoitteita, eräs puhuja totesi, ettei Kestävän kehityksen tavoitteita saavuteta ilman vanhojen ihmisten mukanaoloa ja kokemusta. Tarvitaan kaikenikäisten osallistumista mukaan yhteistyöhön, ei jätetä ketään yksin!

teksti: Virpi Dufva, toiminnanjohtaja, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry