Vappu ja Ilkka Taipale Teheranissa tutustumassa vanhusten asioihin

Iranin väestö on tavattoman nuorta, joten edessä on myös nopea vanhan väen lisääntyminen seuraavilla vuosikymmenillä. ”Ensin kouluissa luettiin neljässä vuorossa, nyt tungeksitaan yliopistoihin ja pian vanhaa väkeä on kolmin kerroin; toivomme järjestöiltä tukea tähän ”, vetoaa varapresidentti Eshaq Jahangiri HelpAgen järjestämässä kongressissa Teheranissa lokakuussa 2018. 

Vanhasta väestönosasta kolme neljännestä asuu kaupungeissa. Maassa on yleinen terveysvakuutus, eläkettäkin saavat melkein kaikki. Taloudelliset pakotteet ovat kuitenkin iskeneet maahan ja rialin vaihtokurssi on pudonnut neljännekseen, joten hallituksella on monia pulmia edessään.

Kongressissa väkeä ilahduttivat näytöksellään kultapukuiset Isfahanin eläkeläiset, jotka havainnollistivat sekä vanhojen ihmisten pulmia (kuvassa laskut ja tietokone aiheuttavat  harmia) kuin osaamistakin; olipa kuvaelma vanhojen rakkaudesta ja avioliitostakin. Vierailimme myös paikallisessa Terveyden Talossa, jossa vapaaehtoiset tarjoavat monenlaista palvelua kaikenikäisille yhden luukun periaatteella. Oli vammaispalveluja, ympäristöhuoltoa, diabetesneuvontaa, äitiys- ja lastenhuoltoa, psykologipalveluja. Paikallisessa moskeijassa keskustellaan ennen seremoniaa väen terveystarpeista ja diakoniatyötä tehdään köyhien parissa. 

Terveyden Talon vanhoille suunnatut toimet olivat moninaisia, kuntoilua, kulttuuria, kerhoja, terveysneuvontaa ja keskustelupiirejä, ja niitä tarjosivat monenikäiset vapaaehtoiset.”En ole vanha, minulla on voimavaroja, haluan auttaa” -” Nuorilla perheillä ei ole aikaa kaikkeen, minulla on aikaa ja haluan toimia”. Tässä kulttuuria rakastavassa kansassa, joka sumeilematta käyttää sitaatteja Hafizin runoista, aina löytyy myös omaehtoisia runoilijoita. ” Runoni on rakkaudesta, rakkaus voi tehdä mahdottomasta mahdollisen”, vanha rouva vakuuttaa.

Tapasimme myös varaterveysministeri Aliakhbar Haghdoostin, jonka vastuulla on strateginen suunnittelu. ”Iranin Health Transformation Plan, terveyden muutossuunnitelma tähtää sosiaalisen pääoman lisäämiseen ja järjestöjen toiminnan tukemiseen. On ymmärrettävä paremmin terveyden sosiaaliset ulottuvuudet. Haluamme saada kansalaisten äänen esille”.

Vappu ja Ilkka Taipale