VALLIn jäsenyhteisöjen tarpeita ja toiveita selvitetty

VALLIn jäsentoiminnasta valmistui keväällä 2026 YAMK opinnäytetyö. Selvityksessä tutkittiin vuoden 2025 aikana kerätyn aineiston pohjalta VALLIn erilaisia jäsenyhteisöjä ja niiden toiveita VALLIlle. Siinä myös annettiin ehdotuksia jäsenpalveluiden kehittämiseksi, jotta palveluissa huomioitaisiin jäsenten tarpeet aiempaa tarkemmin. VALLIn järjestökoordinaattori Heidi Nieminen teki VALLIlle selvityksen osana yhteisöpedagogin YAMK-opintojaan ja opinnäytetyötään. Opinnäytetyön voi lukea Theseuksessa: linkki 

Jäsenyhteisöjä tutkittiin neljällä eri menetelmällä: kysely, haastattelut (10 kpl), havainnoinnit (9 kpl) sekä dokumenttianalyysilla perehtymällä VALLIn aiempaan olemassa olevaan aineistoon sekä jäsenyhteisöjen nettisivuihin ja osin somekanaviin. Haastatteluja varten jäsenyhteisöt tyypiteltiin toimintamuotojensa mukaan viiteen eri luokkaan, ja jokaisesta luokasta haastateltiin kahden jäsenyhteisön johtajaa. Puolet haastatelluista jäsenyhteisöistä olivat yhdistyksiä ja puolet säätiöitä ja ne sijaitsivat eri puolilla Suomea. Näin aineistossa pyrittiin huomioimaan kattavasti erilaisten jäsenyhteisöjen tarpeet ja odotukset. 

Selvityksen yhtenä tarkoituksena oli muodostaa erilaisista jäsenyhteisöistä omat profiilinsa. Lopputuloksena voidaan todeta, että VALLIn noin 60 jäsenyhteisöä ovat hyvin erilaisia keskenään, mutta silti niillä on myös yhteistä toimintamuodoista riippumatta. Aineistossa oli kuitenkin selkeästi havaittavissa yhtäläisyyksiä luokkien sisällä ja toisaalta eroavaisuuksia verrattuna muihin luokkiin, kun aineistoa tarkasteltiin haastatteluja varten tehdyn eli toimintamuotoihin perustuvan luokittelun mukaan. Näin ollen opinnäytetyössä muodostettiin viisi jäsenprofiilia: asumis- ja hoivapalveluita tuottavat ilman avointa toimintaa; asumis- ja hoivapalveluita tuottavat, joilla myös avointa toimintaa; avointa toimintaa kotona asumisen tueksi tarjoavat; avointa toimintaa ja erilaista palvelutuotantoa kotona asumisen tueksi tarjoavat; omistajat ja muut taustatoimijat. Suurin osa jäsenyhteisöistä istuu näihin profiileihin, mutta muutamia poikkeuksiakin löytyy. 

Tuloksia huomioitiin jo tuoreeltaan VALLIn strategian 2026-28 valmistelussa. Jäsenyhteisöjen ääni kuuluu vahvasti nyt käynnissä olevassa VALLIn strategiakaudessa. Tulosten ja kehittämisehdotusten vienti käytäntöön jäsenpalveluihin on käynnistetty ja jatkuu yhä – sekä pienempien kehitysaskelten että isompien muodossa.  

Kuten kaikki tiedämme, toimintakenttä elää tällä hetkellä kovasti muun muassa STEAn avustusleikkausten myötä. Monen jäsenyhteisön tilanne on opinnäytetyön aineiston keruun jälkeen muuttunut ja muuttuu edelleen. VALLI pyrkii edelleen kuulemaan jäsenyhteisöjään herkällä korvalla ajantasaisen tiedon saamiseksi ja huomioimiseksi jäsentoiminnassa. Kannustamme teitä olemaan myös itse matalalla kynnyksellä yhteydessä liittoon. Voitte lähettää viestiä tai soittaa esimerkiksi toiminnanjohtaja Virpi Dufvalle, kehittämisjohtaja Tom Kankkoselle tai järjestökoordinaattori Heidi Niemiselle (ks. yhteystiedot: linkki).  

Kiitos vielä kaikille selvitykseen/opinnäytetyöhön osallistuneille jäsenyhteisöille! 

Ollaan yhteydessä, 

Heidi Nieminen, 
VALLIn järjestökoordinaattori