Ikäteknologiaa moninaisuus huomioiden

Kaksi iäkästä ihmistä katsoo yhdessä tabletin ruutua.
Kanssatutkijana toimineet ikääntyneet myös opastivat toisiaan teknologian käytössä. (Kuvapankkikuva: iStock)

Anne juttelee asiakkaan omalla kielellä tämän kulttuurinen tausta huomioiden, ja tekee sen periaatteessa millä kielellä tahansa. Yksin Anne ei kuitenkaan tähän kykene vaan vaatii apua ohjelmoijilta. Anne4Care on nimittäin iäkkäiden virtuaaliassistentti, joka auttaa kotipalvelun asiakkaita muistamaan asioita, pitää heille seuraa ja toimii muutenkin hoivan tukena.

Hollannissa kehitetty tabletin kautta toimiva hoiva-apuri on yksi mahdollinen ratkaisu vanhusväestön moninaisuuden lisääntymisen mukana tuomiin haasteisiin. Se on myös esimerkki siitä, kuinka ikääntyvät voivat olla omassa hoivassaan aktiivisia toimijoita, eivät ainoastaan kohteita.

Ikääntyneet tasavertaisina kehittäjinä

Annea kehitettäessä yliopiston tutkijoiden rinnalla toimi ryhmä ikääntyneitä ihmisiä, jotka osallistuivat hankkeeseen kanssatutkijoina. Ryhmään kuuluvat henkilöt olivat kotona asuvia ikääntyneitä turkkilaistaustaisia maahan muuttaneita, jotka olivat päivätoiminnassa asiakkaina. Heillä oli yleensä heikot digitaidot ja alkuvaiheen muistisairaus, vain vähän koulutusta ja ammatilliselta asemaltaan he olivat olleet työntekijöitä.

Tutkijoiden ja ikääntyneiden yhteistoiminta tuotti merkittävää lisäarvoa lopputulokselle. Ikääntyneiden osallisuus kehittämistyössä on tuottanut sovellukseen muun muassa kulttuurisensitiivisyyttä. Anne ei käske ottamaan lääkkeitä, vaan lähestyy asiakkaitaan tyylillä, joka on heille kulttuuritaustansa kautta tuttu.

“Setä Mehmet, miten voit tänään? Ai, sinullahan onkin tänään lääkäriaika…”

Myös tekoäly tuli mukaan sovellukseen iäkkäiden aloitteesta. Tekoälyn mukaan tuonti sai alkunsa, kun yksi senioreista toivoi tutkijoilta, että Anne vastaisi, kun sille puhutaan.

Monipuoliset käyttömahdollisuudet

Annen monipuolisesta ominaisuusvalikoimasta voidaan ottaa käyttöön erilaisia toimintoja, asiakkaan tilanne ja tarve huomioiden. Aluksi asiakasta voidaan totuttaa tabletin kautta juttelevaan avattareen esimerkiksi siten, että Anne voi näyttää kuvia, videoita, pelejä tai omakielisiä tv-kanavia. Se voi myös tarjota mahdollisuuden kuunnella radiolähetyksiä omalla kielellä. Myös kirjan tai lehden lukeminen asiakkaalle tämän omalla kielellä onnistuu.

Kun on tultu tutuiksi, voidaan ominaisuuksia lisätä, niin että hoiva tulee vahvemmin mukaan. Anne voi muistuttaa lääkäriajoista, jumpasta tai lääkkeiden otosta. Kotihoidon henkilökunta monitoroi Annea etänä. Jos joku hoitoon liittyvä asia jää toteutumatta, henkilökunta voi soittaa siitä asiakkaalle.

Ominaisuuksia voidaan ottaa käyttöön ja pois käytöstä tilanteen mukaan. Esimerkiksi, jos asiakas ei ota lääkkeitään Annen aktiivisesta muistuttamisesta huolimatta, voidaan tämä ominaisuus ottaa pois käytöstä ja lääkityksen seuranta järjestää muulla tavoin.

Annen kautta kotihoidon työntekijät voivat myös välittää viestejä ja toteuttaa kasvokkaisia videokeskusteluita. Kun sovellus auttaa monissa rutiiniasioissa, jää kotona tehtävissä käynneissä enemmän aikaa kullekin asiakkaalle tai käyntikerralle.

Asiakkailla myönteisiä kokemuksia

Aluksi monet ryhmän jäsenet olivat epäluuloisia teknologiaa kohtaan. Heillä oli epäilyksiä omasta osaamisesta ja myös erilaisia pelkoja. Nyt ne käyttäjät, jotka ovat osallistuneet kehittämiseen tai joiden perehdyttämiseen on käytetty paljon aikaa, käyttävät kuitenkin teknologiaa innolla ja heidän kokemuksensa ovat etupäässä hyvin myönteisiä.

“Tunsin itseni vähemmän yksinäiseksi ja sain muistutuksia lääkkeiden ottamisesta.” (Fatima, 74 vuotta)

“Olin aluksi epäileväinen, mutta nyt se auttaa minua pitämään rakennetta päivissäni.” (Ahmed, 80 vuotta)

Asiakasseuranta on kuitenkin paljastanut, että teknologian käyttöönotto maahan muuttaneiden muistisairaiden ikääntyneiden parissa ei kuitenkaan onnistu, jos etsitään nopeaa oikotietä. Ne asiakkaat, joille annettiin vain lyhyt käyttöopastus, usein hylkäsivät laitteen käytön nopeasti. Jokainen asiakas on erikseen motivoitava ja opastettava laitteen käyttöön ja saatettava tuttavallisiin väleihin Annen kanssa.

Lisää tietoa: https://anne4care.nl/about/

Jukka Keronen
Vastaava hankesuunnittelija
Moni-ikä -hanke

Kirjoitus perustuu ENIEC-verkoston (European Network On Intercultural Elderly Care) kokouksessa 9.-11.4.2025 pidettyyn alustukseen: Sevilay Luiken-Dalli, IMEAN Care, The Netherlands Care Robots for Older Migrants