
Valtiovarainministeriön Avoimen Hallinnon hanke järjesti maaliskuun lopulla turvallisuusaiheisen Kansalaisjärjestöakatemian yhdessä kansalaisjärjestöjen ja muiden tahojen kanssa. Tilaisuudessa pohdimme, miksi hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan kumppanuutta tarvitaan yhteiskunnan resilienssin sekä kansalaisten luottamuksen vahvistamiseen. Kuulimme ja ideoimme myös käytännön tekoja ja ratkaisuja henkiseen kriisinkestävyyteen sekä arjen turvallisuuden luomiseen.
Kansalaisyhteiskuntaa tarvitaan kriisinkestävyydessä
Kansalaisjärjestöakatemiassa kuultiin mielenkiintoisia esityksiä sekä dialogikeskusteluja, joista tässä poimintana muutama kuultu ajatus: Suomessa on aika poikkeuksellinen malli siinä, että järjestöillä on lakisääteinen rooli kokonaisturvallisuuden yhteistoimintajärjestelmässä. Järjestöillä on vahvan vapaaehtoisten voimavaran lisäksi paljon erityisosaamista ja -asiantuntijuutta. Lisäksi järjestöt ovat lähellä kansalaisia ja ymmärtävät kansalaisia, myös alueellisuus huomioiden. Yhteiskunnan marginaaliin jääneet ihmiset, kansalaisjärjestökenttä tekee todella tärkeää työtä siinä, jos kokee, ettei uskalla luottaa viranomaiseen.
Henkisessä kriisinkestävyydessä ennaltaehkäisyllä on tärkeä rooli. Se näkyy esimerkiksi siinä., että kansalaistoiminnassa ihmiset monesti liittyvät yhteen. Yhteisöllisyys auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa ja madaltaa kynnystä auttaa toisia silloin, kun apua tarvitaan.
Kansalaistoiminnan merkityksen todentaa myös tuore tutkimus: Yhteiskunnan kriisinkestävyyttä vahvistettava paikallista kansalaistoimintaa tukemalla. Voit lukea lisää Suomen ympäristökeskuksen, Helsingin yliopiston ja Demos Helsingin tutkimuksesta Valtioneuvoston verkkosivuilta (avautuu uuteen välilehteen).
Tutustu tarkemmin tilaisuuden tallenteeseen ja materiaaleihin Kansalaisjärjestöakatemian verkkosivuilla (avautuu uuteen välilehteen).
Valtiovarainministeriön avoimen hallinnon hanke (avautuu uuteen välilehteen) järjestää valtakunnallista Kansalaisjärjestöakatemiaa yhdessä seuraavien tahojen kanssa:
- Helsingin kaupunki (kevään 2023, 2024 ja 2025 tapahtuman kumppani),
- Kansalaisareena,
- Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
- Marttaliitto,
- Nuorisoala ry,
- Näkövammaisten liitto,
- Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry,
- Oikeusministeriö,
- Suomen Olympiakomitea ja
- Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA