
Leirivaari rauhoittaa rippikoululeirin arkea kiireettömällä läsnäolollaan. Hän kuuntelee ja keskustelee nuorten kanssa ja uskaltaa heittäytyä mukaan nuorten juttuihin. Sukupolvien välinen kohtaaminen edistää yhteisöllisyyttä koko seurakunnassa.
Kiireetön leirivaari rauhoittaa nuoria ja leiriarkea
Leirivaari Tomi Tyvi on ollut mukana Hauhon seurakunnan rippileireillä parina viime kesänä. Vapaaehtoinen leirivaari toimii leirillä apukäsinä siellä missä tarvitaan vaikkapa makkaratikkuja vuolemassa, ja osallistuu leirin ohjelmiin ja kisailuihin. Leirin vapaa-ajalla leirivaari esimerkiksi juttelee ja pelaa nuorten kanssa. Hän voi myös kuulustella ulkoläksyjä. Leirit ovat sujuneet hyvin sekä leirivaarin, seurakunnan että nuorten mielestä.
”Emme aluksi osanneet määritellä selkeitä tavoitteita, kun asiasta ei ollut mitään kokemusta. Ajatus oli lähinnä se, että leirin arjessa olisi mukana yksi aikuinen, jolla ei ole määriteltyä opetusvastuuta vaan aikaa olla läsnä nuorille”, Hauhon seurakunnan kirkkoherra Katja Verho kertoo.
Leirivaaria itseään jännitti ennen ensimmäistä leiriä, miten nuoret suhtautuvat häneen. Koulutaksia ennen eläkkeelle jäämistään kuljettanut Tyvi oli kuitenkin osalle alueen nuorista entuudestaan tuttu, ja nuoret ottivatkin leirivaarin hyvin vastaan. ”Nuorten antama palaute on ollut pelkästään positiivista”, Verho kertoo. ”Tomista tuli tärkeä osa leirikokonaisuutta.”
Sekä Verho että Tyvi pohtivat, että leirivaarin läsnäolo rauhoittaa nuoria ja leiriarkea etenkin ryhmätilanteissa ja hiljaisuuden alkaessa iltaisin. ”Tomista tuli nopeasti nuorille tärkeä aikuinen, jolla oli aina aikaa jutella heidän kanssaan” toteaa Verho. ”Uskoisin, että Tomi omalla rauhallisella olemuksellaan toi turvaa nuorille.”
Leirivaari huomioi kaikki nuoret ja heittäytyy mukaan
Verho kehuu leirivaarin luontevaa läsnäoloa nuorten kanssa. Todella tärkeäksi osoittautui myös taito ottaa kontaktia myös niihin nuoriin, jotka olisivat muuten jääneet syrjään. Tyvi pohtii, että leirivaarista nuoret ovat saaneet leirille aikuisen, joka uskaltaa heittäytyä ja malttaa kuunnella.
”Erityisesti poikien saunassa meillä on ollut hyviä keskusteluja nuorten kanssa”, kertoo leirivaari Tomi Tyvi. ”Keskustelut rönsyilivät harrastuksista tulevaisuuden suunnitelmiin”. Nuorten kanssa toimiessa Tyvin onkin yllättänyt se, kuinka fiksuja nuoret ovat.
Leirivaarin positiivisesta vaikutuksesta nuoriin kertoo myös se, että leirillä muodostunut side ei jäänyt vain leirille. ”Leirin jälkeen on ollut mukava huomata kauppareissuilla, kuinka kaikki moikkaavat iloisesti ja välillä tulevat jutulle”, Tyvi kertoo. ”Leirivaarin tehtävä nuorten kohtaajana jatkuu siis edelleen, vaikka leiristä on jo kulunut aikaa”, toteaa Verho.
Sukupolvien välinen kohtaaminen edistää yhteisöllisyyttä
Sukupolvien välinen kohtaaminen on tärkeää myös seurakunnan näkökulmasta, sillä seurakunta on kaikenikäisten ihmisten muodostama yhteisö. ”Se tuo meidän jokaisen elämään rikkautta. Ne, joilla on enemmän elämänkokemusta voivat rohkaista ja tukea nuorempia, ja nuoret puolestaan voivat opettaa monia uusia asioita. Seurakunnassa tahdomme mahdollistaa tällaista yhdessä tekemistä ja yhdessä oppimista,” kirkkoherra Katja Verho sanoo.
Verhon mukaan leirivaarin läsnäolo antaa nuorille positiivisen kokemuksen seurakunnasta, jossa arvostetaan jokaista ikävaihetta. Se voi toimia myös esimerkkinä nuorille omaa tulevaisuutta varten. ”Uusien kontaktien muodostuminen eri-ikäisten ja eri sukupolvien välille luo yhtenäisyyttä ja poistaa ennakkoluuloja puolin ja toisin. Se muistuttaa samalla, että ihmisen arvo ja merkitys ei ole iästä kiinni.”
Hauhon seurakunnassa leirivaari voi toimia myös tärkeänä linkkinä nuorten ja seurakunnan päätöksenteon välissä, sillä Tomi Tyvi on seurakunnan luottamushenkilö. ”Tässä tapauksessa seurakunnan luottamushenkilö tulee nuorille tutummaksi ja hänen kauttaan nuorten ääni voi kuulua enemmän seurakunnan päätöksenteossa”, Verho pohtii.
Pitkään itäneestä ajatuksesta kiiteltyyn lopputulokseen
Verho kertoo, että mediassa oli ollut juttuja leirimummoista jo 2000-luvun alussa. Ajatus alkoi kyteä Hauhollakin, kunnes lopulta konkretisoitui viime vuonna. ”Ajattelimme, että olisi ihanaa, jos meilläkin olisi joku varttuneempi vapaaehtoinen, jolla olisi aikaa, halua ja taitoa olla nuorten kanssa.”
Ajatuksesta keskusteltiin seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön työryhmässä, ja seurakuntaneuvoston jäsen Tyvi tarttui haasteeseen: ”Lapsi- ja nuorisotyön kokouksessa tuli puhetta 2025 keväällä, että seuraavalle leirille tarvittaisiin yksi aikuinen lisää ja lupasin lähteä leirille, jollei muita löydy. Olin juuri jäänyt eläkkeelle muutama kuukausi aiemmin ja ajattelin käyttäväni aikaani johonkin hyödylliseen.”
Seurakunnassa ollaan tyytyväisiä leirivaariin ja toivotaan, että toimintaa voidaan jatkaa myös tulevaisuudessa. ”Olen iloinen, että tämä idea kaksi vuotta sitten sai siivet. Suosittelen lämpimästi leirivaarin tai leirimummon lisäämistä leirivahvuuteen muuallakin”, Verho sanoo.
Teksti:
Heidi Nieminen, VALLIn järjestökoordinaattori
Hauhon seurakunnan leirivaari Tomi Tyvin ja kirkkoherra Katja Verhon sähköpostihaastatteluiden pohjalta

