Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen liputuspäivä vakinaistetaan

Suomalaiseen kalenteriin merkitään vuodesta 2023 alkaen vakiintuneena liputuspäivänä ”Miina Sillanpään päivä, kansalaisvaikuttamisen päivä” 1.10. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi liputettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016, 150 vuotta Miina Sillanpään syntymän jälkeen. Siitä asti liputus on saanut sisäministeriöltä vuosittaisen suosituksen, joka nyt siis muuttuu vakiintuneeksi liputukseksi. Sisäministeriö ja Helsingin yliopiston almanakkatoimisto tiedottivat asiasta 19.3.2021.

VALLI ry oli yhteistyössä mukana hakemassa liputuspäivää ensimmäisen kerran vuonna 2011 yhdessä Miina Sillanpään Seuran, Miina Sillanpään Säätiön ja Ensi- ja turvakotien liiton kanssa. Tämän jälkeen on yhteistyötä jatkettu laajasti yhteistyössä tavoitteena Miina Sillanpään ja liputuspäivän vakiinnuttaminen.

Miina Sillanpää toimi kansanedustajana yhteensä 38 valtiopäivillä. Ensimmäisen kerran hänet valittiin kansanedustajaksi vaaleissa vuonna 1907. Lisäksi hän toimi Suomen ensimmäisenä naisministerinä hoitaessaan apulaissosiaaliministerin tehtävää Väinö Tannerin hallituksessa 1926–27. Miinan elämäntyö ja keskeiset, kestävät saavutukset tekivät hänestä myös kansalaisvaikuttamisen merkkihenkilön: Miina toimi aktiivisesti sekä lapsien, äitien että vanhuksien aseman edistämiseksi.

”Miina Sillanpään yhteistyötaidot ja neuvotteluvalmius edistivät muutosten aikaansaamista hänelle tärkeissä asioissa. Miina Sillanpään arvomaailma, heikompiosaisista välittäminen ja tuloksia tuottanut sinnikäs työ, kannustavat meitä aktiiviseen toimijuuteen. Myös hänen ajattomat sitaattinsa koetaan omakohtaisiksi” toteaa Miina Sillanpään Seuran puheenjohtaja ja VALLIn toiminnanjohtaja Virpi Dufva. Miinan Sillanpään sitaateista muistetaan mm. ”pelkät sanat eivät riitä, tarvitaan myös tekoja” ja ”jokaisella ihmisellä on oikeus hyvinvointiin, inhimillisiin työoloihin ja ihmisyyden kunnioittamiseen”.

Liputuspäivä valikoitui lokakuun ensimmäiseksi päiväksi sen vuoksi, että Miina Sillanpään syntymäpäivä 4.6. oli jo varattu Puolustusvoimain lippujuhlalle. 1.10.1906 puolestaan tulivat voimaan valtiopäiväjärjestys ja vaalilaki, jotka antoivat kansalaisille täydet poliittiset oikeudet Suomessa, mikä sopii hyvin Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen juhlistamiseksi. Samaa päivää on vuodesta 2018 asti vietetty myös järjestöjen päivänä, jolloin kaikilla järjestöillä on loistava mahdollisuus tehdä omaa toimintaansa tunnetuksi ja esimerkiksi edistää jäsenhankintaa. Erityisesti SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry ja Miina Sillanpään Seura tekevät työtä järjestöjen päivän merkityksen esille tuomiseksi. Lue SOSTEn vinkit päivän viettoon täältä ja suunnittele päivää jo hyvissä ajoin!

Miina Sillanpään Seuran tiedote ja lisätietoa Miina Sillanpäästä luettavissa täällä.