Onnea Vuoden isovanhemmalle 2026!

Virpi Dufva, Mari Ahlström ja Piritta Minkkinen. Kuva: Jani Laukkanen

VALLIn uutiskirjeen 4/2026 pääkirjoitus

Lokakuun kolmas lauantai, tänä vuonna 17.10., vietetään jälleen Isovanhempien päivää. Isovanhempien päivää juhlistamaan Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry julkistaa vuosittain Vuoden isovanhemman.

Vuoden isovanhemman 2026 tittelin on saanut SOS-Lapsikylän Mummun ja vaarin tupa.

Mummun ja vaarin tupa tarjoaa esimerkillisesti sitä konkreettista hyvää, mitä järjestötyössä yleensä tehdään. Toiminta tuo eri-ikäiset yhteen. Tämä vähentää ikääntyvien ja vanhojen ihmisten yksinäisyyttä, samalla myös nuorempien sukupolvien. Kohtaamiset ja yhdessä tekeminen mahdollistavat myös uuden oppimisen. Lasten vanhemmat tekevät ruokaa yhdessä sillä aikaa, kun varamummut ja varavaarit leikkivät ja pelaavat lasten kanssa. Perheille on todella tärkeää, että lapset kohtaavat myös iäkkäämpiä ihmisiä, joiden kanssa voi leikkiä. Tapaamisen lopussa syödään kaikki yhdessä. Toiminta on merkityksellistä tekemistä mukana oleville varaisovanhemmille, joita myös juhlistamme Isovanhempien päivänä.

Hyvää Isovanhempien päivää kaikille!

Virpi Dufva
VALLIn toiminnanjohtaja